Keskeneräisten kirjojen lukumaraton (päivittyvä postaus)

Maratoonari kömpi ylös sängystä vasta 11.30 ja koettaa avata unihiekkaisia silmiään. Syön ensin aamupalan ja aloitan vasta sitten virallisesti.

Kuten eilen kerroin vietän tänään siis keskeneräisten kirjojen lukumaratonia ja yritän saada edistettyä keskeneräisiä lukuprojekteja. Maraton kestää 24 tuntia aloittamisesta. Päivittelen edistymistäni tähän postaukseen. Tervetuloa siis seuraamaan! :)

Klo 12.15, maraton käynnistyy!

Maraton pääsee vihdoin käyntiin ja ensimmäisenä on vuorossa David Copperfieldin jatkaminen. Olen ensimmäisen osan sivulla 204. Nuoriherra Copperfieldin isäpuoli on juuri ajanut pojan pois kotoa vaatien tätä aloittamaan itsenäisen elämän työnteon merkeissä. Lohtunani David Copperfieldin orvossa ja kurjassa elämässä on kuppi kuumaa inkivääri-sitruuna-yrttiteetä.

Klo 14.45, luettuna 141 sivua

 Lukuaikaa on kulunut noin kaksi ja puoli tuntia olen edennyt David Copperfieldin parissa sivulle s.345 eli olen edennyt reilun 50 sivun tuntivauhtia, mikä yleisesti ottaen on varsin verkkainen tahti minulle. Toisaalta Dickensin koukerolauseet taittuvat usein minulta muuta tekstiä hitaammin. On ollut ihanaa syventyä Copperfieldin erinomaiseen tarinaan keskeytyksettä. Koska ulkona on mitä kaunein talvikeli ja aurinko alkaa pian painua mailleen, ajattelin virkistää itseäni kunnon kävelylenkillä ja pitää taukoa lukemisesta.

Klo 16.45, luettuna yhä 141 sivua

Kotiuiduin juuri lenkiltä, joka venyi peräti puolentoista tunnin mittaiseksi. Olen taukoillut jo kokonaiset 2 tuntia, joten on korkea aika palata kirjan pariin. David Copperfieldin tarina siis jatkukoon! Kunnon  lenkin jälkeen tekeekin hyvää heittäytyä sängylle kirja kainalossa! Taidan keittää kupin höyryävää teetä lämmikkeeksi. Ulkona oli ihanan lumista ja kaunista! :)

Klo 21.30, luettuna 347 sivua

David Copperfieldin ensimmäisen osa on saatettu loppuun! Olen lainannut tämän yli tuhatsivuisen järkäleen kahtena niteenä, joten tarina on vielä kesken. Olin ajatellut ensimmäisen osan päätyttyä siirtyä muiden kirjojen joukkoon, mutta olen nyt niin lumoutunut tarinasta ja kaiken lisäksi ensimmäinen osa jäi aivan liian houkuttelevan jännittävään kohtaan, että on pakko ainakin vähän aikaa jatkaa vielä toisen osan parissa.

Tässä välissä olen ehitinyt kittaamaan kurkustani alas kolme kokonaista mukillista teetä. Pelkkä tee ei kuitenkaan vatsaani täyttänyt, joten nälän iskiessä tekaisin herkullisen salaatin sekä dippivihanneksia, joita nautin eilen tekemäni katkarapupiirakan kanssa. Nyt on maratoonarin masu täysi, joten lukukunto on huipussaan! :)

David Copperfieldiä lukiessani en ole voinut muuta tehdä kuin ihailla Dickensin suuria kertojan lahjoja, erinomaisia humoristinkykyjä sekä hänen suurta sanaista arkkuaan. Tämä kirja on ollut erinomainen maratonlukukirja, vaikka sivumäärillä en voi juuri ylpistellä – Dickensiä ei voi lukea kovin nopeasti. Mutta eihän se määrä, vaan laatu!

Klo 1.00, luettuna 487 sivua

Koko loppuiltani sujui David Copperfieldin toisen osan parissa, jota luin 140 sivua. Huomaa, että keskittyminen on iltaa kohden alkanut vähän herpaantumaan ja lukutahti hidastumaan. Ei se mitään – olen nauttinut päivästäni David Copperfieldin parissa suunnattomasti. Tarkoituksenani oli ehtiä lukemaan useampia eri kirjoja, mutta olen koukuttunut Copperfieldistä niin pahasti, etten ole pystynyt vaihtamaan kirjaa. Ja tuossa yli 1000 sivuisessa suurromaanissahan luettavaa riittää.

Nyt on aika suunnata sänkyyn, jotta jaksaa vetää tiukan loppukirin vielä aamulla. Katsotaan, jatkanko sittenkin vielä Copperfieldiä vai jotakin muuta. Kauniita unia! :)

Klo 10.10, luettuna 507 sivua

Nousin ylös 9.40 ja aloitin jälleen Copperfieldin parissa. Yöni oli hyvin levoton ja uneton, liekö liika lukeminen sekoittanut pääni? Lukuaikaa on jäljellä noin kaksi tuntia, joten loppukiri alkakoon! Ajattelin jatkaa vielä David Copperfieldin parissa (koska en nyt kerta kaikkiaan saa käsiäni irti kirjasta!) ja siirtyä lopuksi vielä Sadun taikamaa -satukokoelman pariin.

Klo 12.15, lukumaraton päättyy, luettuna 620 sivua

Keskeneräisten kirjojen lukumaraton, joka kääntyikin lähinnä David Copperfield -maratoniksi, on ohi! Sivumäärä jäi lopulta melko vaatimattomaksi, ja sivumäärällisesti oli tämän maratonin hedelmä huonoin, mitä olen suorittanut. Se kuitenkin johtunee maratonlukemiseni laadusta, joka ei ollut kovin nopealukuista ainesta.

Pääsin David Copperfieldin toisessa osassa sivulle 242 asti ja lopuksi luin vielä muutaman sadun Sadun taikamaa -nimisestä satukokoelmasta, yhteensä 31 sivua.

Lukumaraton sujui hyvin leppoisissa tunnelmissa ja oli mukava kokemus. Tavoitteeni maratonista luku- ja bloggausjumin hoitona täyttyi, ja koin pitkästä aikaa sitä huumaavaa tunnetta, ettei haluaisi millään laskea kirjaa käsistään. Samalla tulin rikkoneeksi myös blogihiljausuuden.

Loppukooste

Charles Dickens: David Copperfield I sivulta 204 loppuun eli sivulle 551

Charles Dickens: David Copperfield II alusta sivulle 242

Geraldine McCaughrean & Sophy Williams: Sadun taikamaa sivulta 81 sivulle 112

Yhteensä luettuja sivuja: 620

Keskeneräisten kirjojen lukumaraton huomenna!

Olen päättänyt viettää keskeneräisten kirjojen lukumaratonia huomenna sunnuntaina 4.1.2015.

Olen kärsinyt pitkästä luku- ja bloggausjumista, aika pitkälle kiireiden vuoksi mutta myös ihan puhtaan jumituksen vuoksi. Nyt joululomallakin vaikka aikaa niin sanotusti olisi, on lukusaavutukseni säälittävät parisensataa sivua Dickensin David Copperfieldiä, reilut viitisenkymmentä sivua Hugon Kurjia ja noin 80 sivua Sadun taikamaa -nimistä alennusmyyntilöytöä. No, onhan sekin jotain. Mutta kuten näistä hajanaisista sivuista voi päätellä, kärsin pienestä kyvyttömyydestä keskittyä saattamaan mitään loppuun. Syksyn aikana on myös jäänyt monia muita kirjoja kesken, ainakin muutama Harry Potter, jotka kuitenkin yhä odottavat hyllyssä uskollisesti lukijaansa, vaikka ovatkin kirjaston omaisuutta. 

Tähän vaivaan ei liene parempaa rohtoa kuin 24-tunnin lukumaraton, jonka tavoitteena on saattaa keskeneräisiä lukuprojekteja joko loppuun tai ainakin edistyneemmälle tasolle. Luulen, että lukumaraton on muutenkin juuri sitä, mitä tämän hetkisessä henkisessä tilassani kaipaan. Täydellinen keskittyminen kirjojen maailman on sielun rauhaa hivelevää. 

Lukumaratonperinteisiini on kuulunut makean mättäys , mutta koska sen lajista ravintoa on viime aikoina tullut mätättyä sisään aivan enemmän kuin tarpeeksi (jos joku ihmettelee, mihin olen sitten joululomani käyttänyt, jos en kerran lukemiseen, niin vastaus on, että ainakin leipomiseen, leipomiseen ja leipomiseen sekä niiden leipomusten syömiseen), ajattelin pitää tällä kertaa terveellisemmän laatuisen lukumaratonin. Leivon tänään katkarapupiirakan, ostin salaattitarpeita, dippivihanneksia sekä mitä ihaninta – tuoreita (egyptiläisiä) mansikoita! Tunnustettava kuitenkin on, että sorruin myös ostamaan pussin irtokarkkeja, joista olenkin ehtinyt syödä illan aikana puolet.

Tervetuloa siis seuraamaan huomenna blogiini (terveellistä) lukumaratoniani! Aloittelen pian heräämisen ja aamupalan syönnin jälkeen, mikä saattaa näin villisti veikaten tapahtua yhdentoista maissa. Päivitän edistymisestäni pitkin päivää blogiin.

 Koska syömiseni on viime aikoina ollut aivan liiaksi tätä laatua...

 ... on maratonevääni nyt enemmän tätä...

... ja tätä laatua.

Usko, toivo ja raskaus – suurin niistä on raskaus

Suomen suurimman herätysliikkeen vanhoillislestadioilaisuuden tunnetuin tavaramerkki lienee ulkopuolisen silmissä ehkäisykielto ja sen seurauksena syntyneet suurperheet, joiden koolle harvoin löytyy vertaista muun suomalaisen nykyväestön keskuudesta. Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan toimittama uutuuskirja Usko, toivo ja raskaus kertoo tositarinoita vanhoillislestadiolaisuuden kulissien takaa siitä näkökulmasta, miten ehkäisykielto ja suurperheellisyys vaikuttaa vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä elävien ihmisten elämään.

Vanhoillislestadiolaisuus ja heidän ehkäisykieltonta on ollut monen kirjabloggaajan ja tietysti laajemmankin yleisön huulilla erityisesti Pauliina Rauhalan Taivaslaulun ilmestymisen jälkeen. Kyseinen kirja taisi minuunkin istuttaa vakavamman kiinnostuksen aihetta kohtaan. Mielestäni Rauhalan kaunokirjallinen teos ja Ruohon ja Ilolan asiateos hienosti täydentävät toisiaan aiheen tiimoilta. Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille sellaisille, jotka pitivät Taivaslaulun sanomaa tärkeänä. Siinä missä Taivaslaulu kosketti kaunokirjallisuuden keinoin, tarjoaa Usko, toivo ja raskaus faktaperäisempää kosketuspintaa vanhoillislestadiolaisuuteen ja ehkäisykieltoon.

Kirjassa ovat päässeet ääneen parisenkymmentä entistä tai nykyistä vanhoillislestadiolaista, jotka kertovat paitsi ihan omia kokemuksiaan, myös niitä kokemuksia, joita ovat vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä sivusta seuranneet. Vaikka varsinainen otanta on melko pieni, syntyy toisen käden tietojen kautta kuva melko laajasta ryhmästä vanhoillislestadiolaisia. Suuri osa kirjan teksistä siis koostuu täysin autenttisista vanhoillislestadiolaisten kokemuksista, mutta välissä kuuluu aina kirjan toimittajien ääni, kun he kokoavat yhteen, jäsentävät ja pohtivat käsiteltäviä aiheita.

Usein ehkäisykiellosta puhutaan naisen oikeuksien näkökulmasta, mikä näin itse minulle naisena tuntuukin hyvin relevantilta näkökulmalta. Kuitenkin tämä kirja nostaa myös hyvin selvästi ja vahvasti esiin, että kyse ei ole vain naisen oikeuksista (ja niiden polkemisesta). Vähintään yhtä paljon on kyse jo syntyneiden lasten oikeuksista. Jo syntyneiden lasten oikeuksista hyvään lapsuuteen ja hyviin elämän eväisiin: oikeudesta syntyä toivottuna, oikeudesta olla rakastettu, oikeudesta tulla huomatuksi, oikeudesta hyvään huolenpitoon, oikeudesta olla ja saada olla lapsi, silloin kuin vielä on sitä, oikeudesta vanhempiin, joilla on aikaa lapsilleen – oikeudesta kaikkeen siihen, mikä on välttämätöntä lapsen normaalin psyykkisen kehityksen ja kasvun sekä onnellisen elämän kannalta.

Ruohon ja Ilolan teoksen piirtämän kuvan mukaan näissä oikeuksissa olisi paljon korjaamisen varaa vanhoillislestadiolaisissa suurperheissä, joissa lapsia syntyy paljon pelkästä helvetinpelosta eikä vanhempien omasta toiveesta. Kuvittelehan, miltä tuntuisi ja mitä se saisi aikaan itsetunnollesi, jos kuulisit pienestä asti vanhempiesi suusta "emme me sinua enää olisi haluttu, mutta ei voinut mitään"? Ja toisaalta: kuvittelehan, jos olisit se äiti, joka olisi synnyttänyt jo monta lasta ikään kuin ulkopuolisen pakon sanelemana ja jonka voimavarat olisivat aivan lopussa. Jaksaisitko aina välittää lapsillesi sen viestin, että he ovat toivottuja ja rakastettuja? Väitätkö, ettet ikinä missään epätoivon puuskassa, valvotun yön jälkeen tiuskaisi lapsellesi, etten sinua oikeasti olisi halunnut? Minä en ainakaan jaksaisi enkä väittäisi. Siksi en pysty edes syyllistämään niitä monia äitejä, jotka tämän kirjan mukaan ovat erehtyneet sellaista tekemään.

Naisten ja lasten oikeuksien lisäksi on toki kyse myös isän oikeuksista. Vastuu suurpeheestä on suuri myös isälle vähintääkin symbolisesti ja taloudellisesti, kun on kyse yhteisöstä, joka korostaa miehen asemaa perheen päänä ja elättäjänä.

Surullista kuitenkin, että liikkeen viralliset tahot eivät juurikaan välitä sen paremmin naisten, syntyneiden lasten kuin isienkään oikeuksista hyvään elämään, vaan syntymättömien lasten oikeudesta elämään. Mielestäni se on täsmälleen yhtä järkevää kuin se, että nousisin barrikadeille ja alkaisin vaatia keijukaisille oikeuksia – keijukaisethan ovat toki ihania, kuten (syntymättömät) lapsetkin, mutta ongelma on vain se, että kumpiakaan ei ole olemassa. Sen sijaan olisi mielestäni kristillisten hyveiden mukaisempaa huolehtia niistä, jotka jo todella ovat olemassaolossa.

Usko, toivo ja raskaus on hyvin tärkeä kirja. Erittäin hyvä puheenvuoro hyvin tärkeästä aiheesta. Lukukokemuksena se oli minulle hyvin intensiivinen ja mukaansatempaava, mutta ennen kaikkea hyvin raskas sekä ajatuksia ja tunteita herättävä. Kirja ahdisti, itketti, vihastutti ja ihmetytti. Miten on mahdollista, että tällaista tapahtuu? Miten on mahdollista, että sellaista tapahtuu kristillisissä piireissä, joissa ylimpänä moraaliperiaatteena pitäisi olla lähimmäisenrakkaus, huolenpito lähimmäisistä ja heidän hyvinvoinnistaan?

En ole itse vanhoillislestadiolainen, mutta uskovainen. Siksi pystyn monessa kohdin samaistumaan kirjan ajatusmaailmaan. Siihen, että on jokin meidän itsemme yläpuolella oleva  suurempi voima, jonka tahto on meidän omaa tahtoamme tärkeämpi. Siihen, että tämä jokin on meitä itseämme viisaampi ja tietää meitä itseämme paremmin, mikä meille on hyvästä ja mikä tarpeellista. Kuitenkin se minun jokin, jota myös Jumalaksi kutsun,  on armollinen, ymmärtäväinen ja rakastava Jumala, joka haluaa todella parastani. Se jumalakuva, joka muodostuu vanhoillislestadiolaisten Jumalasta Usko, toivo ja raskaus -kirjan kautta, vaikuttaa haluavan vain munasolujen ja siittöiden parasta (tai pikemminkin niiden hedelmöittymistä), mutta vähät välittää olemassaolevista ihmisistä. Siinä mielessä kirjan nimi on aika osuva: rakkauden arvo on vaihtunut raskauden arvoon. Siinä missä muiden kristittyjen motto on "usko, toivo ja rakkaus, suurin niistä on rakkaus", on vanhoillislestadiolaisten elämää ohjaaviksi periaatteiksi muodostuneet usko, toivo ja raskaus – joista suurin ja tärkein periaate on raskaus.

Mielestäni tässä ajatusmallissa on muutama olennainen epäloogisuus:

1. Jos muna- ja siittiösolut ovat niin tärkeitä, niin mikseivät tämän ajatusmallin kannattajat pakkonaita nuoria heti, kun he tulevat sukukypsiksi, jottei näitä arvokkaita soluja menisi niin paljon hukkaan? Ajatella minuakin, 25-vuotiasta naimatonta sinkkua – mikä määrä hukkaan heitettyjä munasoluja ja menetettyjä mahdollisuuksia äitiyteen!

2. Miksei naimisissa olevia velvoiteta laskemaan ovulaatiota kalenterista ja harrastamaan ehdottomasti seksiä silloin, jottei munasoluja menisi hukkaan? Tai ihan vain varmuuden vuoksi harrastamaan seksiä vaikkapa joka päivä, sillä periaatteessa nainenhan voi ovuloida ihan missä vaiheessa vain kiertoa?

3. Miksi selibaatti on ainoa hyväksytty ehkäisykeino? Sehän on ainoa täysin pettämätön ehkäisykeino, eikä siten jätä sijaa "Jumalan tahdolle".

Tällaisia ajatuksia ja kysymyksiä kirja herätti. Meni ehkä hieman saarnaamisen puolelle, mutta oli pakko löytää jokin foorumi kirjan nostattamien ajatusten tuulettamiseen.

Lopuksi vielä paloja kirjassa kokemuksiaan jakavien nykyisten tai entisten vanhoillislestadiolaisten elämästä:

Se oli aina ensimmäinen pelko ja "hullun" toive, että välttyisin suurperheeltä. Ihan sama, vaikka ei tulisi yhtään lasta. Itse asiassa se vaihtoehto oli aina ollut ykköstoiveeni. Pidin kaikkia niitä, jotka menivät kaksikymppisinä naimisiin, pähkähulluina, koska "tiesin" heidän kohtalonsa joutua suuren perheen huoltajiksi.  – – Enemmän kuin mitään muuta asiaa koko maailmassa pelkäsin suurta perhettä. En kauhukuvissakaan olisi pahempaa kohtaloa kenellekään voinut kuvitella kuin kymmenen tai vielä enemmän lapsia. Vähiten sitä toivoin itselleni. Elämässäni vaillitsi niiltä osin kauhun tasapaino: poikamieselämä ei ollut vaihtoehto, ehkäisyasia oli kuoleman syntinä pois suljettu ja suurperhe suurin mahdollisin onnettomuus, katastrofi, jonka elämässäni voisin kohdata. Tuota katastorifai kohti tietämättäni kuljin XX ensimmäistä avioliittovuotta.

(– –)
Raskaudenpelon vuoksi emme ole uskaltaneet opetella hellyyttä ja kosketusta, koska se usein johtaa rakasteluun ja sitä kautta raskauteen. Se on mielestäni ollut ja on edelleen avioliittomme kipein kohta. Olemme eläneet todella pitkiä aikoja selibaatissa tai olemme rakastelleet erittäin harvoin. Sitä me kumpikaan emme oikeasti ole toivoneet. On uskomattoman raskasta, että kumpikin välttää kaikenlaista fyysistä kontaktia, jota kipeästi tarvitsisi, sen vuoksi, että sen seurannaisvaikutuksiin liittyy niin valtavasti pelkoa. Asia on tuonut parisuhteeseemme paljon etäisyyttä ja kipeitä tunteita.

(– –)

Jouduin aina jollakin tavalla olemaan vastuullinen nuoremmistani, koska olin perheen vanhin lapsi. Olin usein nuorempien sisarusteni kanssa leikkimässä. Vastuu oli ennemminkin henkistä vastuuta kuin fyysistä hoitoa. Lisäksi olin usein tätini suurperheessä lastenhoitajana, kun vanhemmat lähtivät lomalle. Olin ensimmäisen kerran yksin viiden lapsen kanna viikonlopun noin 14-vuotiaana. Enimmäkseen siivosin taloa ja yritin siinä välissä ehtiä tekemään ruuat, vaihtamaan vaipat, antamaan lääkkeet ja suurin piirtein  pitämään lapset kasassa. T'ämä oli melkoisen rankka ja traumaattinen kokemus, ja sen perusteella en ole ehkä ikinä halunnutkaan monta lasta.

Ja vielä ihan loppujen lopuksi sellainen huomio, että vaikka tässä postauksessa kuten myös Ruohon ja Ilolan kirjassa suurperheellisyys näyttäytyy pitkälti negatiivisessa valossa, liittyy siihen toki omassa ajatusmaailmassani kuten myös kirjassakin positiivisia sävyjä. Suuri perhe voi olla monella tapaa myös rikkaus, minkä itse viisilapsisen perheen kuopuksena ymmärrän (olen aina toivonut, että minulla olisi vähän enemmänkin sisaruksia). Mutta – se voi olla myös kirous.

Aila Ruoho & Vuokko Ilola

Usko, toivo ja raskaus – vanhoillislestadiolaisten perhe-elämää (2014)

Atena

399 s.

Satumaista satupäivää! – Pieni satuhetki Pienessä kirjapuodissa

Tervehdys pitkästä aikaa ja hyvää satupäivän iltaa!

Ajattelin kertoa pieniä kuulumisia, missä merkeissä oma satupäiväni on sujunut.

Turun keskustassa on Pieni kirjapuoti -niminen pienen pieni kirjakauppa, jonka olemassaolon olen huomannut vasta tänä syksynä aloitettuani tunnit balettikoulussa, joka sijaitsee samassa korttelissa. Aina balettitunnille kiiruhtaessani heitän pitkiä ja haikeita silmäyksiä tämän pienen, viihtyisän näköisen puodin suuntaan, joka ei ole pelkkä kirjapuoti, vaan sisältää myös kahvilan. Olen haaveillut lukuhetkestä höyryävän teen äärellä Pienen kirjapuodin kahvilassa kirjallisen tunnelman ympäröivänä. Valitettavasti olen ollut niin kiireinen, että tämä unelma on vielä toteuttamatta.

Satupäivän kunniaksi Pieni kirjapuoti järjesti kuitenkin Lukukinkerit, joissa tunnetut turkulaiset lukivat tekstejä ääneen. Sain vihdoin hyvän tilaisuuden tehdä pientä tuttavuutta tuon ihastuttavan pikku puodin kanssa, joka jo niin kauan on minua houkuttanut puoleensa.

Lukukinkerit olivat houkutelleet paikalle mielestäni yllättävänkin paljon yleisöä huomioon ottaen pienen kirjapuodin pienen koon. Puodissa oli mukavasti vilinää ja vilskettä, ja vaikka en kehenkään paikalla olijaan tehnyt tarkempaa tuttavuutta, oli mielestäni ihastuttavaa olla sellaisessa seurassa (vaikkakin tuntemattomassa), josta suorastaan kykeni aistimaan rakkauden kirjallisuuteen.

Lukukinkereiden kunniaksi kirjapuoti tarjosi kaikille asiakkailleen kahvia ja teetä sekä Minna Canthin kakkua –  mitäpäs muutakaan. (Näin ohimennen sanottuna en ole ikinä ennen maistanut Canthin kakkua, ja näin yhtä ohimennen sanottuna se maistui erittäin hyvältä!)

Oikeastaan ainoa esiintyjä, jonka täysin kokonaan ja täysin keskittyneesti kuuntelin alusta loppuun, oli Aiju von Schöneman, joka luki erään Paulo Coelhon sadun. (Pari muuta esitystä kuuntelin niin, että huomioni oli ehkä enemmän kakkupalassani ja teemukissani.) Enpä olisi voinut parempaan aikaan puotiin tupsahtaa, sillä tämä henkilö ja tämä satu oli kuin tilattu päivääni piristämään. Schöneman kertoi ensin suhteestaan satuihin, mikä muistutti hyvin paljon omaa suhdettani. Tämä yli 70-vuotias nainen suhtautuu (yhä) suurella intohimolla satuihin!

Tämä Paulo Coelhon satu (jonka nimeä en enää valitettavasti muista ja joka muistaakseni oli jostakin vielä julkaisemattomasta kokoelmasta) oli vallan ihastuttava ja oivaltava. Lopetankin satupäivän postauksen satumaisessa hengessä pienoissatuun, joka on lyhyt, oman muistini varassa kerrottu (ja siksi ehkä myös osin virheellinen) juonireferaatti tänään Pienessä kirjapuodissa kuulemastani sadusta:

Olipa kerran nuori ja pieni Pilvi, joka halusi lähteä maailmaalle. Hänen vanhempansa eivät olisi halunneet päästää häntä lähtemään, mutta hän oli kapinallinen pilvi ja lähti.

Pilvi saapui Saharan autiomaan ylle ja näki siellä erään hyvin ihastuttavan, kultakutrisen Hiekkadyynin. Pilvi rakastui häneen oitis. Pilvi ja Hiekkadyyni alkoivat puhella ja tutustuivat toisiina. Pilvi valitteli kohtaloaan, että kaikkien pilvien on jonakin päivänä laskettava sateensa metsän ylle ja se on Pilven loppu. Hiekkadyyni kuitenkin lohdutti Pilveä ja kertoi, että on kuullut sateen olevan hyvin arvostettu asia. Se saa aikaan kasvua ja kaikkea kaunista. Sen sijaan Hiekkadyyni valitteli omaa kohtaloaan, että hän tuskin saa koskaan kokea sitä onnea, että hänen päälleen sataisi, sillä autiomaassa sateet ovat hyvin epätodennäköisiä. Silloin Pilvi paljasti rakkautensa ja vannoi, että rakastaa Dyyniä niin paljon, että mielellään sataisi tämän päälle. Dyyni ilahtui.

Pilvi antoi sateensa tulla. Seuraavana päivänä Hiekkadyyni oli puhjennut täyteen kukkasia ja vihreää. Nähdessään tämän kukkivan dyynin muut paikalle purjehtineet pilvet luulivat, että ehkä tämä on se metsä, jota he ovat etsineet ja jolle laskea sateensa. Lukuisat pilvet seurasivat pienen Pilven esimerkkiä. Vuosia myöhemmin oli paikalle kasvanut suuri vihreä keidas.

Ajatuksia herättävä satu, vai mitä?

Tervehdys pitkästä aikaa ja kesän paras lukuhetki -haaste!

Hei taas pitkästä aikaa rakkaat blogiystäväni!

Niinkuin olette ehkä monet sattuneet huomaamaan,  on blogissani ollut viime aikoina hyvin, hyvin hiljaista. Edellisen tilapäivitykseni olen näemmä tehnyt tasan puolitoistakuukautta sitten, 15.7. blogistanian kesälukumaratonin nimissä. Hui kamala! 

Lukuharrastus on käynyt tavallista hitaammalla ja bloggausharrastus vielä edellistäkin hitaammalla. Joitakin kirjoja on tullut välissä luettua, mutta ne ovat jääneet bloggaamatta. Loppukesästä innostuin ompeluharrastuksesta niin, että se vei kaiken vapaa-aikani. Viimeiset kolme viikkoa puolestaan ovat sujuneet aika tiiviissä tunnelmissa opetustyöni parissa. Elokuun toisella viikolla aloitin nimittäin elämäni ensimmäisen kokopäiväisen opetustyön lukion ruotsinopettajan vuorotteluvapaasijaisena.

Jos jotakin olen viimeisen kolmen viikon aikana oppinut, niin ainakin sen, että opettajantyö on Työtä isolla T:llä. Monella tavalla kyllä hienoa ja antoisaa työtä, mutta joka tapauksessa Työtä – toisinaan raskasta, toisinaan ihanaa, mutta ennen kaikkea juuri sitä itseään eli elämää :) Jotakin sellaista, mitä vapaa-ajaksi kutsutaan, ei viime aikoina ole kauheasti ollut. Tässä siis oli kirjabloggaajan kootut selitykset sille, miksi blogissa on ollut kovin hiljaista. 

Mutta hei, ruotsinopettajana en ole sentään täysin unohtanut kirjallisuutta! Eräs ilta tällä viikolla ollessani yksinäni luokassani harjoittelin taulukäsialaani kirjoittamalla liitutaululle Edith Södergranin runoa "Landet som icke är" (joka ohimennen sanottuna on lempirunoni)!

Näiden pienten kuulumisten jälkeen voinkin edetä siihen asiaan, joka oikeastaan minut sai juuri nyt kaivautumaan täältä opettajankammiostani ihmisten ilmoille: tänään nimittäin on viimeinen päivä osallistua Luettua elämää -blogin kesän paras lukuhetki -haasteeseen, johon minulla on ollut vakaa aikomus osallistua aina haasteen julistamisesta lähtien. Haasteessa pitää kuvata kesänsä paras lukuhetki ja kertoa siitä.

Kesäni paras lukuhetki

Kesäni parhaimman lukuhetken koin sunnuntai-iltana 10.8. Ilmassa oli ehkä pientä lavastuksen tuntua, sillä minulla oli ollut tämä haaste mielessä jo pitkään ja kuitenkin tuntui siltä, että kesän paras lukuhetki oli vielä kokematta. Monta hyvää hetkeä kesääni oli toki mahtunut kirjojen parissa aiemminkin, muttei kenties mitään kovin mieleenpainuvaa, erityistä. 

Siispä sunnuntaina, 10.8 päätin, että tänä iltana luon itselleni kesän parhaimman lukuhetken ja kuvaan sen. Päivä oli myös mitä suotuisin kesän parhaalle lukuhetkelle, sillä kyseessä oli viimeinen lomailtani ennen töiden alkua. Ilmassa oli siis myös sellaista sopivaa surumielistä ja kaunista haikeutta; lopun, mutta myös uuden alun tuntua: jätin haikeat hyvästit kesälomalle, mutta samalla tunsin oloni kovin juhlavaksi sen uuden edessä, johon olin astumassa vastavalmistuneena opettajana. Kaipasin hieman aikaa itselleni, jotta voisin hiljentyä ja rauhoittua ennen ensimmäistä työpäivääni, jota jännitin kovin.

Mietin, mikä on se kirja, jonka kanssa voin kokea kesän parhaimman lukuhetken. Ei ehkä kovin yllättävää, että päädyin lempikirjaani Annan nuoruusvuosiin, jota en ollut lukenut peräti hieman yli puoleen vuoteen ollenkaan (!). Annan nuoruusvuosien lisäksi pakkasin laukkuuni mukaan palan mustikkajuustokakkua sekä sitruunanpaloilla maustettua vettä (sitruunanpalavesi on yksi suurimmista heikkouksistani!). Sitten suuntasin Annoineni, kakkuineni ja sitruunoineni meren ääreen aivan kotimme lähellä olevalle laiturille, josta on muodostunut tämän kesän rakkain lukupaikkani.

Laineiden liplattaessa rauhoittavasti, lintujen visertäessä suloisesti ja auringon laskiessa kauniisti vietin ikimuistoisen ja haikeansuloisen lukuhetken rakkaan Annani seurassa.  Sanalla sanoen tunsin itseni täydellisen onnelliseksi. En lukenut kovin tehokkaasti, vaan välillä pysähdyin tuijottamaan merta ja miettimään elämääni, jonka koin olevan eräänlaisessa risteyskohdassa työelämään astumisen kynnyksellä. Näin Annan nuoruusvuosissa menneisyyteni ja meren tutkimattomuudessa tuntemattoman tulevaisuuteni.

Kaunista syksyn alkua kaikille!

Lukumaraton alkaa... NYT! – Blogistanian lukumaraton IV

Elämäni kolmas lukumaraton käynnistyy nyt ja tämä on virallinen maratonpostaukseni, jota päivittelen mararatonini edistymisen mukaan. Lukumaratonia emännöi Lukutoukan ruokalista -blogi, ja linkin takaa löytyy maratonin säännöt ja mukaan ilmoittautuneet blogit. Seuraavat 24 tuntia on siis omistettu vain ja ainoastaan kirjoille – ihanaa! :)

Tervetuloa seuraamaan blogiini lukumaratonia.

klo 22.40 maraton alkaa!

Innostus on huipussaan! Päätin lähteä liikkeelle Frances Hodgson Burnettin tyttökirjasta Pikku prinsessa. Eväinani on irtokarkkeja ja Pirkan Marjakimara-jäätelöä, josta muuten on muodostunut minun virallinen lukumaratonjäätelöni: olen syönyt sitä kaikilla lukumaratoneillani (se onkin lempijäätelöni, ja näin sivumennen sanoen suosittelen muillekin!).

Klo 00.30: Luettuna 131 sivua

Miltei kaksi tuntia maratonia takana ja Pikku Prinsessaa luettu hieman yli puolen välin. Ihana kirja! Nyt suuntaan sänkyyn ja nukun sen verran kuin uni maistuu. Toivottavasti se maistuu, sillä minulla on epämääräisen levottoman innokkaan oloinen fiilis, sillä en jaksaisi odottaa huomiseen ja siihen, että pääsen jatkamaan maratonia.

Klo 9.30: Luettuna (edelleen) 131 sivua

Olen pikku hiljaa heräillyt ja valmis jatkamaan maratonia. Yöunet olivat hyvät pienestä maratonjännityksestä huolimatta. Taidan nauttia vähän Pikku prinsessaa, ennen kuin jaksan mennä aamupalalle!

Klo 10.30: Luettuna 223 sivua

Ensimmäinen maratonkirjani, Pikku prinsessa luettu loppuun. Tässä välissä taidan nauttia aamiaista ja siirtyä sitten Juhani Ahon Papin tyttären seuraan, joka onkin mukavan ohut maratonkirja.

Klo 12.50: Luettuna 367 sivua

Juhani Ahon 144-sivuinen Papin tytär taittui melko hidasta, mutta varmaa vauhtia loppuunsa aamupalaa ja karkkia syödessäni. Huomaan pienen keskittymisen puutteen valtaavan alaa. Vaikka kirja oli hieno kokemus, ehkä keskittymiskyky tästä paranee, kun siirryn seuraavaksi lemikirjasarjani eli Annojen pariin ja aloitan L. M. Montgomeryn Anna omassa kodissaan -kirjan. Voisin siirytä sängystäni kenties ulkoilman raikkauteen Anna seuranani.

Klo 15.00: Luettuna 467 sivua

Polkaisin pyörälläni läheiselle laiturille nauttimaan Annan ihanasta seurasta. Luin Anna omassa kodissaan -kirjaa hieman alle puoleen väliin saakka, sata sivua. Laineiden loiskuessa suloisesti korvissani olikin ihanaa syventyä juuri naimisiin menneen ja meren ääreen muuttaneen Annan maailmaan – tunnelma oli juuri oikea. Otin pakasterasiaan mukaani hieman jäätelöä ja se maistui oikein hyvälle Anna seurassa. Nyt taidan pitää kunnon tauon lukemisesta ja pienen tankkauksen jälkeen lähteä pitkälle ja hartaalle kävelylenkille.

Klo 19.10: Luettuna 588 sivua

Ihana, ihana Anna omassa kodissaan luettu loppuun ja julistan maratonin loppukirin virallisesti alkaneeksi! Lukuaikaa vielä kolme ja puoli tuntia jäljellä! Välissä pidin kunnon, yli puolitoistatuntisen tauon ja kävin tunnin kävelylenkillä, jolta palasin kotiin paremmassa lukukunnossa.

Haikean suloisen kirjan lopun jälkeen on hieman vaikeaa pinnistää ja kerätä voimansa hypätäkseen uuden kirjan maailmaan, sillä pieni mietintä- ja hengähdystauko tällaisen kirjan jälkeen olisi aina tarpeen. Mutta maratonijuoksijan on sinniteltävä eteenpäin ja taidan lähteä etsimään lisää kyyneleitä Veljeni Leijonamielen seurasta.

Klo 22.40: maraton päättyi, luettuna 874 sivua

Jippii, pääsin maaliin! Luin tässä välissä alusta loppuun Veljeni Leijonamielen, joka oli 231 sivua, ja aloittelin sen jälkeen vielä Juhani Ahon Papin rouvaa 55 sivun verran. Veljeni Leijonamieli oli lumoavan ihana ja surullinen kuten aina ja sai kyynelkanavani aukeamaan. Papin rouvan kanssa pääsin sen verran hyvin alkuun, että miltei harmitti lopettaa maraton tähän! Kiinnostava ja viehättävä, vaikka myöskin melko masentava kirja.

Kooste ja lopputunnelmat

Elämäni kolmas lukumaraton sujui hienosti, miellyttävissä ja rauhallisissa tunnelmissa. Tuntuu, että tekee todella hyvää joskus keskittyä näin pitkäksi aikaa kirjojen ja lukemisen rauhoittavaan maailmaan ja unohtaa kaikki muu. Suorastaan balsamia sielulleni! Lasten- ja nuortenkirjallisuudesta sekä realismista koostunut maratonlukemistoni oli mielestäni erittäin hyvää ja miellyttävää maratonlukemista. Viihdyin erinomaisesti kaikkien lukemieni kirjojen parissa.

Luettu sivumäärä oli tällä kertaa aivan yllättävänkin lähellä edellistä lukumaratonsaldoani. Tällä kerralla siis luin 874 sivua, kun taas kesäkuussa viettämäni Blogistanian kesälukumaraton III:n yhteydessä luin 843 sivua. En ottanut tältä maratonilta mitään paineita, mutta loppua kohden heräsi pieni kunnianhimo ja ajattelin, että olisi kiva ylittää oma kesäkuinen sivumäärä. Onnistuin siis tavoitteessani ja luin kolmisenkymmentä sivua enemmän.


Tässä kooste luetuista kirjoista sivumäärineen:

1. Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa (luettu kokonaan, 223 sivua)
2. Juhani Aho: Papin tytär (luettu kokonaan, 144 sivua)
3. L. M. Montgomery: Anna omassa kodissaan (luettu kokonaan, 221 sivua)
4. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli (luettu kokonaan, 231 sivua)
5. Juhani Aho: Papin rouva (luettu osittain, 55 sivua)

Lähtölaskenta Blogistanian kesälukumaraton IV:een on alkanut

Huomenna 16.7 vietetään Blogistaniassa yhteislukumaratonia, josta voi lukea lisää Lukutoukan ruokalista -blogista, joka emännöi maratonia. Saman linkin takaa löytyy myös lista muista mukaan ilmoittautuneista blogeista.

Ideana siis viettää 24 tuntia kirjojen parissa ja ahmia niin monta sivua tekstiä kuin ehtii sinä aikana. Onko mitään sen ihanampaa!? Odotan hyvin innolla ja iloisin odotuksin elämäni kolmatta lukumaratonia.

Itse ajattelin startata maratonin jo tänä iltana, kun pääsen iltavuorostani. Arvioitu aloitusaika olisi klo 22.00. Ilmoitan aloituksesta blogissani, ja blogistani voi seurata maratonini edistymistä, sillä  päivittelen blogiini maratonkuulumisia maratonin aikana.

Maratoniin valmistautumisen aloitin jo viime viikolla raahaamalla kirjastosta vinon pinon mielekästä luettavaa. Kasa on melko suuri ja näyttää tältä:

Tässä pinossa on valinnanvaraa, eikä ole aikomustakaan koko pinoa lukea. Pinostani löytyy lähinnä lasten- ja nuortenkirjallisuutta, mutta myös vähän vakavampaa: Juhani Ahon realistiset Papin tytär - ja Papin vaimo -teokset, jotka olen jo pitkään halunnut lukea uudestaan.

Tänään jatkoin maratonvalmisteluitani siivoamalla nopeasti huoneeni, jotta siellä olisi viihtyisää lukea. Töistä pääsyn jälkeen taidan suunnata kaupaan hakemaan vielä maratoneväitä, jotta valmistautuminen olisi kaikin puolin täydellinen. Nyt minun on riennettävä hammaslääkärin kautta mansikoita myymään, mutta toivotan oikein isot tsempitykset kaikille muillekin lukumaratonlaisille!