torstai 10. heinäkuuta 2014

L. M. Montgomeryn Annan jäähyväiset

Annan jäähyväiset on ainoa Montgomeryn Anna-sarjaan kuuluva teos, jota en ollut vielä aikaisemmin lukenut. Itse asiassa ihme ja kumma, etten minä suurena Anna-fanina ole siihen aiemmin tarttunut, vaikka aikomus on ollut kyllä suuri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Annan jäähyväiset on viimeinen teos, jonka Montgomery valmisti julkaistavaksi ennen kuolemaansa. Teksti toimitettiin kustantajalle kirjailijan kuolinpäivänä. Annan jäähyväiset ovat siis samalla myös Montgomeryn jäähyväiset maailmalle. Teokseen liittyy paljon mystisyyttä, sillä vaikka teos toimitettiin kustantajalle, julkaistiin se kokonaisuudessaan englanninkielellä vasta 2009 ja suomenkieliset lukijat teos saavutti vuonna 2010 ilmestyneellä suomennoksella. Teoksen taustoja selvitetään tarkemmin esipuheessa, jota en ala tässä sen tarkemmin referoimaan.

Annan jäähyväiset kuuluu tavallaan Anna-sarjaan, mutta toisaalta omasta mielestäni se ei missään nimessä kuulu. Teos poikkeaa monin tavoin sarjan muista osista sekä rakenteeltaan että sävyltään ja tyyliltään.

Teos on fragmentaarinen: se koostuu novelleista ja runoista sekä runoja seuraavista lyhyistä näytelmämäisistä vuoropuheluista. Runot ovat joko Anna Blythen tai hänen poikansa Walter Blythen nimiin kirjoitettuja, suurimmaksi osaksi edellisen. 

Runot esitetään tilanteessa, jossa Anna lukee omia tai poikansa runoja perheelleen ja perheenjäsenet kuuntelevat häntä. Runon päätyttyä Anna ja perheenjäsenet keskustelevat runosta tai muista mieleen juolahtaneista asioista. Itse en erityisemmin pitänyt näistä vuoropuheluista – ne jollain tavoin latistivat ja proosallistivat runojen hienon tunnelman. Toisaalta ne olivat kuitenkin mielenkiintoisia ikkunoita rakastamani kirjasankarittaren Annan elämään, josta ne tarjosivat tämän teoksen ehkä autenttisimmat palat.

Anna säilyy runojen ja niitä seuraavien vuoropuheluiden kautta eräänlaisena häilyvänä  "taustapäähenkilönä" teokselle. Novellit vievät kuitenkin sivumäärällisesti ylivoimaisesti suurimman osan teoksen tilasta, ja niissä päähenkilön asema annetaan muille vaihteleville henkilöhahmoille. Anna ja Blythen perheen jäsenet kuitenkin vilahtelevat novellien henkilöhahmojen puheessa hyvin tiuhaan – tohori ja hänen vaimonsa ovat merkittäviä ja arvossa pidettyjä henkilöitä kyläyhteisössä ja heistä puhutaan usein.

Paitsi että kirjan muoto poikkeaa rajusti Anna-sarjan muista osista, jotka ovat kaikki romaaneja, on Annan jäähyväisissä kyseessä mielestäni täysin eri genre. Siinä missä Anna-kirjat ovat kiistattomasti tyttökirjoja, ajattelen Annan jäähyväisten olevan aikuistenkirja. Tätä eroa on mielestäni vaikea yksiselitteisesti määritellä, mistä sain sellaisen vaikutelman. Kuitenkin voisin sanoa, että Annan jäähyväisten maailma ei ole samanlainen viattomuuden ja onnellisen lintukodon maailma, johon muut Anna-kirjat tyttökirjoina rakentuvat. Novelleissa esimerkiksi esiintyy esiaviollisia suhteita, äpärälapsia, avioliiton ulkopuolista rakkautta ja muita ilmiöitö, joita ei ikään kuin ole olemassa siinä neitseellisen viattomassa maailmassa, jota muut Anna-kirjat kuvaavat.

Kirjaa on kuitenkin liikaakin markkinoitu mielestäni sen dramaattisen väitteen varjolla, että kirja paljastaa romanttisista tyttökirjoista tunnetun kirjailijan "pimeän puolen" ja olisi sävyltään hyvin synkkä verrattuna Montgomeryn muuhun tuotantoon. En sanoisi itse niin. Synkät sävyt kyllä lisääntyvät teoksen toisessa osassa, joka kertoo sodan jälkeisestä ajasta. Kuitenkin yleisvärinä useimmissä novelleissa ja myös runoissa on mielestäni Anna-kirjojen tuttu elämänilo ja usko hyvään ja onnellisiin loppuihin, vaikkei ehkä yhtä pursuvana. Sävyero on mielestäni nimenomaan siinä, että Annan jäähyväiset on aikuistenkirja, varsinainen Anna-sarja taas tyttökirja- eli nuortenkirjasarja.

Entä se tärkein kysymys? Mitä pidin teoksesta? Pidin. Pidin paljon, mutten niin ylitsevuotavasti kuin muista Anna-kirjoista. Syy lienee ehkä siinä, että suurimman mielenkiintoni kohde Anna on tässä loppujen lopuksi aika taustahenkilönä, ja siinä, etten ole ikinä kokenut novelli- ja runomuotoa yhtä omakseni kuin romaanimuotoa.


L. M. Montgomery
Annan jäähyväiset
(The Blythes are Quoted, 2009)
Suom. Marja Helanen-Ahtola
WSOY
439 s.

7 kommenttia:

  1. Kiinnostava teksti. Minulla on Anna-sarja jäänyt aikoinaan kesken, taisi jäädä Anna omassa kodissa -kirjaan, vaikka se minulla onkin hyllyssä.

    Jäi jotenkin kaivelemaan tämän kirjan taustat, kun et niiä referoinut :D Pitää ehkä käväistä itse kirjastossa lukaisemassa.

    VastaaPoista
  2. Hienoa pohdintaa. Olen kanssasi samaa mieltä, että tämä ei kuulu varsinaiseen Anna-sarjaan. Mielestäni tämä on otettava yksittäisenä teoksena, eräänlaisen kirjailijan testamenttina.
    Tämä on muuten ilmestynyt lyhennettynä versiona joskus 79/80-luvun taitteessa nimellä Tie eiliseen. Siinä ei vain ollut runoja eikä välipuheita ja novellitkin taisivat olla eri lailla käsitelty.

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen missannut tämän "Annan aikuiskirjavaiheen". Kiitti vinkistä :)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen esittely, kiitos tästä! Minun tuorein Anna-kirjani on Kotikunnaan Rilla. Sitä vanhemmat minulla onkin 50-luvun painoksina (alun perin äitini kirjoja).

    VastaaPoista
  5. Hyviä pointteja.

    Minusta Anna-kirjojen maailma ei ole suinkaan viaton eikä edes neitseellinen, koska lapsia syntyy. Minusta ensimmäinen Anna-kirja paikoin vähän viaton, konkurssi josta seuraa kuolema, koulukiusaamisjutut ja orpolapsen jatkuva pallottelu ja orvon valinta orpokodista ja uhka, että passitetaan takaisin. Tämä vaikuttaa varsin paljon lapsen perusturvallisuuteen eikä kuulu viattomaan lapsuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaista on minusta asenne tähän. Alkukirjoissa reippaus auttaa ja posotiivisuus voittaa, Annan jäähyväisissä jotkut realititeetit ovat liian isoja.

      Poista
  6. Olipa mukavaa palata Annan jäähyväisiin kirjoituksesi kautta! Luin kirjan melko pian sen ilmestymisen jälkeen, ja se herätteli hieman ristiriitaisia tuntemuksia. Muistan, että odotukseni olivat korkealla - aivan uusi Anna-kirja, ihanaa ihanaa!! - mutta sittenkin olin vähän varuillani: minkähänlainen tämä on... Tämähän ei tosiaan ole varsinaisesti "Anna-kirja", ja varmasti juuri siksi kirjaan olikin vaikeaa suhtautua: odotushorisontti oli pitkälti Annan varaan rakentunut, mutta keskiössä olivatkin sitten aivan toiset ihmiset (vaikka Anna ja perhe mukana kulkivatkin). Ja kyllä, minustakin Annan jäähyväiset on enemmän aikuisten kirja kuin lasten - vaikka Anna-kirjoissakin tapahtuu myös kaikenlaista surullista ja karuakin, on tämä jäähyväiskirja kuitenkin selkeästi toisella tavalla aseteltu.

    Ristiriitaisista tunnelmista huolimatta arvelen vielä joskus palaavani kirjan pariin. Hiljattain löysin kirpputorilta jäähyväisten edeltäjän "Tie eiliseen", jonka Ainokin jo mainitsi. Kirja odottaa yhä tutustumista - luultavasti luen sen ennen jäähyväisten uusintalukua.

    VastaaPoista