Kovia joulupaketteja Adlibriksestä ja muita lukusuunnitelmia lomaksi

Uskomatonta mutta totta! Niin se joululomakin vain koitti pitkän ja raskaan syksyn jälkeen. Loman kynnyksellä pääni täyttyi perinteiseen tapaan mitä suureellisimmista lomalukusuunnitelmista. Opettajan lomahan on niin pitkä, että siinä ehtii lukea vaikka mitä! No, lomani on kestänyt nyt tasan viikon ja olen lukenut tasan yhden kirjan. Mutta ei se mitään. Parastahan kaikessa on kuitenkin se, että saa suunnitella ja haaveilla lukevansa. Joululoman lukusuunnitelmiini tänä vuonna kuului paitsi lahjakirjat, myös kirjastosta hankittu kirjapino.

Tänä vuonna ostin parhaat joululahjat itsekkäästi itselleni. Olen aina ollut sitä mieltä, että myös itseään tulee jouluna lahjoa. (Tai no, siinä ainakin yksi hyvä tekosyy hankkia itselleen jotakin kivaa, mistä on haaveillut). Omat joululahjani tilasin Adlibriksestä, joten ne ovat tietysti luettavia lahjoja.

Tältä näyttää itselleni haalima joululahjasaalis:

1.Laura Ingalls Wilder: Pioneer Girl

Tämä kirja on "alkuperäinen" Pieni talo preerialla -kirja. Olen viime keväästä syksyyn asti seikkaillut lapsuuteni suosikkisarjan parissa, Laura Ingalls Wilderin omaelämäkerrallisen Pieni talo preerialla -kirjojen parissa. Pioneer Girl on Lauran alkuperäinen tarina hänen elämästään, jonka hän yritti aikanaan julkaista, mutta jonka kustantamot yksi toisensa jälkeen hylkäsivät. Laura päätti kirjoittaa muistoistaan lastenkirjan Pieni talo suuressa metsässä (1932), josta tulikin heti suuri menestys. Laura jatkoi lapsuus- ja nuoruusmuistojaan kokonaiseksi kirjasarjaksi, joka saavutti aikanaan suuren, meidän aikaamme asti kestäneen suosion. Kirjailijattaren elämän aikana julkaisemattomaksi jäänyt Pioneer Girl julkaistiin vasta viime vuonna, ja nyt aika on vihdoin kypsä tälle teokselle. Odotan innolla, millainen on "totuus" tämän minulle rakkaan sarjan takana. Kirjan pitäisi antaa aidompi kuva Lauran elämästä, sillä kyseessä on aikuisten kirja, kun taas lastenkirjasarjassa kirjailija on muokannut materiaalia enemmän lapsille sopivaksi.


2. Nancy Holder: Crimson Peak

Olin jokin aika sitten katsomassa elokuvissa vertahyytävän ja upean kauhuelokuvan Crimson Peakin, joka lumosi paitsi kutkuttavalla ja jännittäväällä tarinallaan, myös ennen kaikkea upealla visuaalisella ilmaisullaan. Nuori viaton nainen, rakkaus ja kartano, joka on täynnä loputtomia pimeitä käytäviä ja menneisyyden kaikuja, jotka eivät kestä päivänvaloa mutta jotka kuitenkin pyrkivät esiin. Tätä goottilaista kauhua edustavaa elokuvaa katsoessani mietin, miten upeaa olisi, jos tästä elokuvasta olisi kirja, sillä elokuvassa on elementtejä, jotka toimisivat loistavasti kirjassa. Vaikka olisin toivonut, että tämä kirja olisi jo kirjoitettu goottilaisen kauhun kulta-aikana 1800-luvulla, en voinut vastustaa uteliaisuuttani, kun minulle selvisi, että elokuvan pohjalta on kirjoitettu kirja. Mielenkiintoista nähdä, kuinka elokuva taipuu kirjaksi - yleensähän asia on toisinpäin!


3. L. M. Montgomery: Selected Journals I

Lempikirjailijani L. M. Montgomeryn elämä on aina kiehtonut minua. Millainen oli nainen rakkaiden tyttökirjaklassikoiden takaa? Tiedän, ettei hänen oma elämänsä ollut useinkaan niin valoisaa ja optimistista kuin lempifiktiohahmoni Vihervaaran Annan elämä, vaan muistutti enemmän Annan "kirjallisen serkun"  runotyttö Emilian synkempää elämää.  Montgomery kirjoitti koko elämänsä ajan päiväkirjoja, joita myöhemmällä iällä vielä muokkasi ja korjaili julkaisukuntoon. Näitä päiväkirjaniteitä on julkaistu useita, ja tämä on niistä ensimmäinen.

Minä en ollut kuitenkaan ainoa, joka oli muistanut minua luettavilla paketeilla. Sain myös siskoltani lahjaksi yhden kirjan! Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo kuulostaa minunlaiseltani kirjalta, vaikken ole teoksesta aiemmin kuullut. Ilahduttava oli myös lahjan ohessa tullut siskoni askartelema kirjanmerkki, jossa on lause jostakin saman kirjailijan toisesta teoksesta.

Varustauduin joululomaan myös kirjastoreissulla. Tällaisen pinon sain haalituksi kirjastosta lomalukemiseksi. Alcottia, Wuolijokea ja Linnaa. Näistä kirjoista olen lomalla ehtinyt lukea (mutten vielä blogata) vasta yhden, Alcottin tyttökirjan Kahdeksan serkusta, joka olikin varsin viihdyttävää lomaluettavaa!




















Itse asiassa alkuperäisiin lomalukusuunnitelmiini kuului myös Susan Coolidgen Katy-sarja sekä Herbjørg Wassmon Lasi maitoa, kiitos. Nämä kirjat tulin kuitenkin "vahingossa" ahnetineeksi jo ennen loman alkua. Parempi ehkä niin, sillä näillä pinoilla ei kyllä tule lukemisen puute loppu lomankaan aikana!

Mitäs ihanaa te muut olette lukeneet jouluna? Tai mitä kovia paketteja pukki teille toi?

Susan Coolidgen Katy-sarjan loppu: Katyn kouluseikkailuista ihanaan Alppilaakson majaan

Luin syksyllä Susan Coolidgen Katy-sarjan ensimmäisen osan Katyn toimet, jonka ehdin blogata vasta vastikään. Lainasin kirjastosta muutama viikko sitten sarjan loput neljä osaa, joiden ajattelin soveltuvan rentouttavaksi joululomalukemiseksi. Rakensin mielikuvissani ihania lomasuunnitelmia siitä, kuinka lojun tyynyihini hautautuneena sängyssä, teemuki, konvehtirasia ja muita jouluherkkuja tarjottimella ja Katy-kirja kädessä uppoutuneena kaukaiseen tyttökirjojen ihanaan maailmaan. Vaan kuinkas sitten kävikään?

No, vahingossa lukaisinkin koko sarjan, ennen kuin loma ehti edes alkaa! Oli tarkoitus aloittaa vain vähän, mutta sitten luin aina vain vähän enemmän ja enemmän... ja yhtäkkiä oli kaikki kirjat luettu. Joululomasuunnitelmistani ei siis tulekaan mitään, vaan on kehitettävä muunlaista joululukemista. (Niitä suunnitelmia kyllä riittää, joten ei hätää!)

Tästä voitaneen päätellä, että Katy-sarja oli houkuttavaa ja koukuttavaa lukemista. Kirjat ovat hyvin helppo- ja nopealukuisia. Katy Carrin ja hänen sisarustensa seikkalujen seuraaminen oli itselleni mitä oivallisin keino heittää aivot narikkaan ja rentoutua. Kirjat ovat optimistisia ja saavat lukijan uskomaan hyvyyteen ja onnellisiin loppuihin. Lyhyesti sanottuna ne ovat juuri sitä, mitä kaipaan tähän pimeään ja synkeään vuodenaikaan.

Katy-sarjan päähenkilö Katy Carr on kuusilapsisen perheen vanhin lapsi. Myös perheen muut lapset ovat merkittävässä osassa sarjaa alusta alkaen. Katyn päähenkilön asema kuitenkin säilyy vain sarjan kolmessa ensimmäisessä osassa, eli Katyn toimet, Katy koulussa ja Katyn myöhemmät toimet -teoksissa. Seuraavissa osissa Clover ja Alppilaakson maja on avioitunut Katy painunut taka-alalle. Seuraavaksi lyhyet kuvaukset sarjan neljän viimeisen osan sisällöstä.

Katy koulussa

Eräs sukulaistäti, rouva Page, tulee vierailulle Carrien perheeseen ja tulee siihen tulokseen, että Katy ikäisekseen liian järkevä, vastuullinen ja iloton. Äidittömän perheen vanhimpana lapsena on nuori Katy on joutunut kantamaan perheessä eräänlaista emännäntehtävää. Sukulaistädin suosituksesta isä päättää lähettää Katyn ja tämän sisaren Cloverin erääseen sisäoppilaitokseen viettämään sellaista elämää kuin nuoren kuuluu. Elämä sisäoppilaitoksessa on täynnä kommelluksia, hersyvää naurua, tyttöjen välistä ystävyyttä, mutta myös juonittelua. Järkevä Katy pysyy kuitenkin aina järkevänä. Tässä kirjassa korostuu myös vahvasti hyveen kasvatus kuten myös ensimmäisessä osassa Katyn toimissa.

Katyn myöhemmät toimet

Katylle tarjoutuu loistava tilaisuus: Carrien perhetuttu rouva Ashe haluaa pienen tyttönsä kanssa lähteä Eurooppaan vuodeksi ja haluaisi mukaansa Katyn seuralaisekseen luvaten maksaa tämän matkan. Isä Carr on hieman suruissaan, mutta Katy innoissaan! Katy lähtee matkalle, seikkailee Euroopan merkittävimmillä nähtävyyksillä (muun muassa Jane Austenin haudalla!) ja lopulta kohtaa kohtalonsa venetsialaisessa gondolissa hurmaavan yön hämäryydessä.

Clover

Katy on menossa perheen esimmäisenä lapsena naimisiin. Häitä valmistellaan ja vietetään, ja kun Katy häiden jälkeen matkaa tiehensä miehineen ja hänen jälkeensä jättämä tyhjyyden tunne valtaa Carrien talon, vaihtuu kerronan fokus Katysta seuraavaksi vanhimpaan lapseen, Cloveriin. Clover matkustaa veljensä Philin kanssa kauas Coloradoon erääseen täyshoitolaan, sillä Phil ei meinaa toipua sairaudestaan ja entisajan hoitinäkemyksen mukaan kaipaa ilmanalan vaihdosta. Coloradon kaunis luonto lumoaa niin Cloverin kuin Philinkin, kun taas kaunis Clover lumoaa kaikki paikkakunnan pojat. Nähtäväksi jää, kuka Cloverin omakseen vai saako kukaan.

Alppilaakson maja

Tämä kirja alkaakin englannista, Yongin perheen sisarusten Imogenin ja Lionellin elämän kuvaamisesta. Lukija on alkuun hieman pihalla, keitä he ovat ja miten he nyt muka liittyvät tähän tarinaan. Yhteys kyllä pikku hiljaa paljastuu, sillä kohtalo kuljettaa Yongin sisarukset rapakon toiselle puolelle Coloradoon Alppilaakson majaan, joka on tullut lukijalle tutuksi jo edellisessä teoksessa ja jota nyt emännöi kaksi Carrin perheen rouviksi muuttunutta tyttöä Clover ja Elsie. Lionell on ollut Alppilaaksossa jo aiemmin, mutta hänen sisarelleen Imogenille niin Alppilaakso kuin koko kaukainen Amerikka on ennestään tuntematon paikka. Jäykkä englantilainen Imogen on täynnä ennakkoluuloja Amerikkaa ja amerikkalaisia kohtaan, mutta ne kuitenkin matkan varrella rapisevat pois yksi toisensa jälkeen - jopa siihen pisteeseen asti, että hänestä itsestäänkin tavallaan tulee lopuksi amerikkalainen.

Alppilaakson maja on kirjoista mielestäni ihanin. Cloverin ja Elsien elämä Alppilaaksossa on mielestäni kuvattu niin rattoisan hauskaksi, että kirjaa on ilo lukea. Kirjailija loihtii Coloradon jylhät vuoristomaisemat esiin niin kaunissanaisesti ja ylistävästi, että tunsin aivan pakahduttavaa kaipausta sukeltaa kirjan maisemiin itsekin. Tätä kaipausta yritin ravita googlaamalla Coloradon vuoristomaisemia ja ihania villikukkia, joista kerrottiin kirjassa.

Kaiken kaikkiaan Katy-sarjan lukeminen oli ihanaa, ja sarjaa voi suositella lämpimästi kaikille perinteisten tyttökirjojen ystäville!

Katy koulussa

(What Katy Did at School)

Suom. Kersti Bergroth

Otava

234 s.

Katyn myöhemmat toimet

Suom. Sirkka Rapola

Otava

214 s.

Clover

Suom. Sirkka Rapola

Otava

199 s.

Alppilaakson maja

Suom. Sirkka Rapola

Otava

202 s.

Minna Canthin koskettava ja kaunis Hanna

Hanna puolestaan ei kauan surrut Olgan eriseurallisuutta, sillä hänessä yht´äkkiä heräsi kummallinen halu  oleskelemaan metsässä aivan yksin. Kuunteli siellä lintujen laulua, katseli pilvien kulkua, ei ajatellut paljon mitään, nautti vaan, nautti, oli onnellinen ja rakasti. Nautti elämästä ja rakasti luontoa; eikä luontoa ainoastaan, vaan ihmisiä myös ja eläimiä ja Jumalaa ja koko maailmaa. Puut, pensaat, ruohot ja kukkaset, ne olivat ystäviä kaikki, herttaisia, suloisia ystäviä. Ne hymyilivät hänelle, iloitsivat olemisestaan niinkuin hänkin, puhuivat kieltä, jota korva ei kuullut, jota ei ajatus käsittänyt, vaan jota sydän tunsi.

Suomen kirjallisuuden kurssia opettaessani olen toisinaan täyttynyt villillä halulla lukea enemmän suomalaista kirjallisuutta ja täyttää kaikki aukot suomalaisen kirjallisuuden sivistyksessäni. Olen opiskellut vain yleistä kirjallisuustiedettä (eli maailman kirjallisuutta), ja siksi on yksi jos toinenkin tärkeä suomalainen teos lukematta. Oikeastaan olen koko ikäni kärsinyt pienestä asennevammasta suomalaista kirjallisuutta kohtaan. Maailman kirjallisuus on näyttäytynyt minulle aina kiehtovampana ja ekstoottisempana kuin kotoinen kotimainen kirjallisuus, jota sävyttää mielkikuvissani harmaa ankeus, realismin vahva perinne ja tarinat niin tavallisista ihmisistä, ettei niitä jaksa lukea. Voi olla, ettei mielikuvani ole täysin tuulesta temmattu, mutta asenteeni on kuitenkin muuttunut. Jostain syystä olen alkanut kaivata elämääni nimenomaan vahvaa suomalaista realismia ja aidon elämän makua. Tätä kaipuuta lähdin täyttämään, kun satuin löytämään iskän auton peräkontista (!) Minna Canthin Kootut teokset. Päätin lukea Canthin Hannan.

Minna Canthin Hanna on pienoisromaani, jossa seurataan naispuolisen päähenkilön Hannan elämää lapsuudesta aikuisiän kynnykselle. Hanna ei edusta aivan yhtä raakaa realismia kuin Työmiehen vaimo, joka on ainoa aikaisemmin lukeamani Canth. Hannassa sen sijaan realismi ja romantiikka kohtaavat toisensa, vaikka romaanin ydinsisältö ja sanoma on hyvin yhteiskunnallinen ja realistien. 

Hannan lapsuuden onnea varjostaa juopotteleva isä, jonka pieni Hanna erään kerran yöllä kuulee tulevan humalassa kotiin ja kohtelevan väkivaltaisesti vaimoaan eli Hannan äitiä. Lapsuuden onni särkyy, kun herkkä Hanna huomaa, ettei isällä ja äidillä olekaan kaikki aivan hyvin. Kuitenkin tätä Hannaa syvästi järkyttävää tapausta seuraa monia hilpeitä onnentäyteisiä kouluvuosia, joihin kuuluu kavereita, hauskanpitoa, opiskelua ja ensirakkautta. Elämä kuitenkin jälleen osoittaa Hannalle nurjan puolensa: miehiin ja rakkauteen ei ole luottaminen. Hanna saa tuntea kaksikin kertaa, miltä tuntuu särkynyt sydän.

Canth ottaa teoksellaan kantaa paitsi alkoholismiin, myös ennen kaikkea lempiaiheeseensa eli naisten asemaan. Hannan tarinassa korostuu raadollisesti se, kuinka kapea osa yhteiskunnassa oli varattu naisille 1800-luvulla. Ainoa paikka naiselle toteuttaa itseaan oli vaimon ja äidin osa, ja jos joku ei tahtomattaan tai tahallisesti kyennyt tähän rooliin, ei heillä ollut tilaa elämässä ja yhteiskunnassa. Rakkaudessa pettyneen Hannan on tyytyminen vanhanpiian osaan. Päivät täyttyvät tyhjyydestä, yksinäisyydestä, ikävästä ja miesten paitojen ompelemisesta, jota Hanna pitää tuskastuttavan puuhana. Melankolia ja synkkyys valtaavat Hannan mielen. Elämä tuntuu tarkoituksettomalta. Hanna haaveilee opettajankoulutuksesta, mutta isä ei häntä päästä opiskelemaan.

Naisen vaihtoehdot täyttää elämänsä mielekkäällä tekemisellä ovat hyvin rajalliset, jos hänellä ei ole omaa perhettä siinä iässä, kun sellainen tulisi normien mukaan olla. Naiset kasvatetaan vain vaimon ja äidin osaan, ja jos hän ei onnistu täyttämään tätä osaa, on hän vain eräänlainen ylimääräinen turhake yhteiskunnassa. Toisaalta teos tuo myös vahvasti esiin sen, ettei naisen elämä vaimona ja äitinäkään ole kovin hohdokasta, vaan silloin on toisenlaiset surut ja murheet osana. Naimissa oleva nainen on miehensä vallan alla alttiina esimerkiksi väkivallalle. Myös jatkuva synnyttäminen ja lasten hoito vie naisen voimat. Teos herättikin itsessäni kysymyksen, jospa sittenkin kihalttunsa hylkäämälle Hannalle kävi tuuri, kun tarvinnutkaan mennä naimisiin.

Hanna on vahvasti kirjoitettu romaani, joka tempaisi minut voimalla mukaansa. Hannan tarina kosketti ja sai minut samaistumaan. Pidin Canthin tavasta kirjoittaa samaan aikaan paitsi kauniisti ja herkästi, myös realistisesti ja raadollisesti. Canth on mielestäni kuvannut Hannassa onnistuneesti nuoren naisen elämää psykologisen tarkkanäköisesti niin iloineen kuin suruineen. Teos kannusti ehdottomasti jatkamaan tutustumisretkiäni Canthin kirjallisuuden ja myös laajemminkin suomalaisen kirjallisuuden parissa.

Minna Canth

Hanna (1886)

(Teoksessa Minna Canth - Valitut teokset)
127 s.

Otava

Pieni talo preerialla -sarjan haikea päätös: Neljä ensimmäistä vuotta

Suloinen, pehmeä kontra-alttoääni kohosi ilmoille kavioiden kopseen ylitse hevosten ja rattaiden ja hämärien hahmojen kiitäessä eteenpäin. Ja tuntui kuin tähdet ja vesi ja ruusut olisivat kuunnelleet tuota ääntä, niin hiljaa ne olivat, sillä ääni lauloi niistä.

Alla tähtien välkkyväisten,

illan kasteen tullessa,

satakielen laulaessa

viimeistä lemmenlaulua,

yön kesäisen tyyneydessä

kun tuulet niin vienosti soi,

majamme lämpimästä

me hiljaa hiivimme pois.

Missä hopeinen vesi huuhtoo

meren rantaa niin kultaista,

alla tähtein välkkyväisten

me kuljemme vapaina.

Sillä oli kesäkuu, ruusut kukoistivat kaikkialla preerialla ja rakastavaiset olivat liikkeellä tyyninä suloisina iltoina, kun tuulet olivat vaienneet auringolaskun myötä.

Näin päättyy Laura Ingalls Wilderin ihanan klassikkosarjan viimeineisen osan esinäytös. Se maailailee tunnelmaa tulevasta. Pieni talo preerialla -sarjan viimeinen osa Neljä ensimmäistä vuotta on kaunis ja romanttinen, vaikka sitä sävyttää myös mustat varjot. Siinä päähenkilö Laura Ingalls menee vihdoin naimisiin kihlattunsa Almano Wilderin kanssa. Kirja on kuvaus heidän neljästä ensimmäisestä avioliittovuodesta. Ensimmäiset yhteiset vuodet ovat paitsi rattoisia, myös ankaria. Pariskunnan yhteiselo on sopuisaa ja harmonista, mutta monet vastoinkäymiset seuraavat toisiaan. Lumi vie viljan, kuolema lapsen ja tuli talon. Silti periksi ei anneta  ja elämä jatkuu.

Kirja kuitenkin lopulta loppuu ja sen myötä koko lapsuuteni ihana suosikkisarja. Olen kahlannut uudelleen läpi viime keväästä asti tätä sarjaa, johon liittyy lapsuuteni yhdet rakkaimmat lukumuistot. Tuli haikea olo, kun suljin kirjan kannen. Pitkä taipaleeni Lauran kanssa on ohi - ainakin tältä erää. Olen kokenut saaneeni Laurasta ystävän, ja nyt minun on häntä ikävä. Ehkä tapaamme kuitenkin pian uudestaan. 

Suunnitteilla olisi tilata itselleni joululahjaksi Pioneer Girl, joka on saman kirjailijan "alkuperäinen" ja aikuisempi tarina hänen elämästään. Aikoinaan kaikki Lauran kokeilemat kustantajat kuitenkin hylkäsivät teoksen, minkä jälkeen Laura muokkasi saman aiheen lastenkirjoiksi, jotka saavuttivatkin heti valtavan suosion. Pioneer Girl näki päivänvalon vasta viime vuonna.

Lauran vahvasti omaelämäkerrallisuutta fiktioon yhdistävässä uudisraivaajaperheen tarinassa on lumoa, joka on onnistunut kietomaan minut pauloihinsa vähintään yhtä voimakkaasti kuin lapsena. Aikamatka kaukaisiin aikoihin, Amerikan ihmeellisille villeille preerioille on ollut antoisa  ja ihana matka. Saa nähdä, kuinka paljon Pioneer Girl -teoksen karu totuus onnistuu järkyttämään minua ja himmeneekö lapsuuden lukukokemusten kaunis ja pyhä hohde "totuuden" selviämisen myötä. Tiedän, ettei Lauran elämä ollut aina aivan niin suloista ja ihanaa kuin millaisena se näissä lapsille suunnatuissa kirjoissa näyttätyy.

Laura Ingalls Wilder

Neljä ensimmäistä vuotta

(The First Four Years, 1971)

Suom. Inkeri Pitkänen

136 s.

 

Iki-ihana Susan Coolidgen Katyn toimet

Susan Coolidgen tyttökirjaklassikko Katyn toimet on tunnetun Katy-sarjan ensimmäinen osa. Keväällä kirjoittaessani sivuaineentutkielmaani L. M. Montgomeryn Anne of Green Gables -teoksesta (Annan nuoruusvuodet) minuun iski laajemmankin laajuinen tyttökirjakärpänen. Teoriaosaa kirjoittaessani tutustuin laajemmin tyttökirjojen genreen, ja monet vastaan tulleet esimerkit saivat minut haikailemaan myös muiden tyttökirjojen ääreen. "Voi, mitä kaikkia ihania ja vielä lukemattomia tyttökirjoja tähän maailmaan mahtuukaan!" ajattelin. Susan Coolidge oli yksi nimi, joka vaikutti ehdottomasti tutustumisen arvoiselta. Minulla on hämärä mielikuva nuoruudestani Katy-sarjaan kuuluvasta Alppilaakson majasta, minkä perusteella päättelen myös lukeneeni luultavasti aikoinaan Katyn toimet, vaikken siitä kirjasta mitään muistakaan.

Katyn toimet kertoo äidittömästä Katy Carr -nimisestä 12-vuotiaasta tytöstä, joka on kuusilapsisen sisarussarjan vanhin. Äidittömän perheen esikoisena hänen pitäisi olla esimerkillinen isosisisko nuoremmilleen ja täyttää samalla eräänlainen äidin tyhjiö perheessä.  Vilkkaan Katyn elämässä kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Eläväinen ja ajattelematon, mutta kuitenkin hyväntahtoinen tyttö saa aikaan yhtä jos toista sellaista, mikä ryppyotaisisa tätejä harmittaa. Sitten kuitenkin tapahtuu jotain, mikä saa vilkkaan Katyn pakosti rauhoittumaan ja ajattelemaan vakavammin elämäänsä.

Teos on hyvin kasvattava ja opettavainen. Katyn toimissa alleviivataan kärsivällisyyden ja itsehillinnän sekä muiden huomioon ottamisen merkitystä tavalla, joka alkaa jo hieman häiritsemään moralistisuudessaan. Toisaalta koin myös näiden teemojen käsittelyn puhuttelevaksi ja koskettavaksi. Teos ei kasvata pelkästään pieniä, vaan myös hieman suurempia lukijoita.

Kuitenkin teos oli ihana lukukokemus. Katyssa on hippunen rakkaimman tyttökirjasankarini Vihervaaran Anna mielikuvituksen rikkautta ja hyväntahtoista sähläystä. Kuitenkin hänessä on myös jotakin omaa ja ainutkertaista  – jotakin katymaista.

Tällaisten vanhojen tyttökirjojen maailmassa on jotakin ajatonta ja ikuisesti viehättävää. Tällaiseen viattomuuden ja hyväntahtoisuuden maailmaan on hyvä paeta hakemaan turvaa ja myös toivoa ja lohtua juuri tällaisina aikoina, kun usko ihmisyyteen ja hyvyyteen meinaa sortua  maailman raadollisten tapahtumien edessä.

Vaikka keväällä haaveilin lukevani ties mitä tyttökirjoja, ei tyttökirjakärpänen ole muiden kiireiden ja muiden lukuprojektien keskellä vielä kovin paljoa ottanut tuulta alleen. Katyn toimet sain kuitenkin lukaistuksi jo melkein muutama kuukausi sitten, ja vasta nyt saan teoksen blogatuksi. Tämän jälkeen hinkuni on Katy-sarjan muiden osien pariin. Luulen, että joululomani iloksi aionkin hakea kasan Katyn seikkailuja kirjastosta.

Susan Coolidge

Katyn toimet

(What Katy Did, 1872)
Suom. Sirkka Rapola

Otava

203 s.

Juhani Aho traaginen ja ajaton Juha

Tein pari viikkoa sitten paluun muutaman vuoden takaisen väkevän lukukokemukseni pariin, Juhani Ahon Juha-romaaniin. Tuolloin luin teoksen omiin opintoihini liityen, Suomen kirjallisuushistorian kurssia varten. Ja nyt luin teoksen jälleen -  yllätys, yllätys - Suomen kirjallisuushistorian kurssia varten, mutta tällä kertaa äidinkielenopettajan työhöni liittyen. Lukion ÄI6-kurssillani teos oli yhteisenä lukukirjana, josta kaikkien piti kirjoittaa kirjallisuusessee. Virkistääkseni muistiani ja osaakseni paremmin arvostella esseitä lukaisin teoksen uudestaan.

Palasin samoihin vahvoihin tunnelmiin, johon teos jo pari vuotta sitten johdatti minut. Juha on tarina vailla vertaa. Sen pohjattomassa traagisuudessa on jotakin syvästi koskettavaa, joka tenhoaa ja vetää puoleensa. Ja koskettavinta on ehkä se, että tarinan fiktiivisen pinnan alla kytee jotakin ajatonta ja yleisinhimillistä, jonka voi yleistää.  Juha on ajaton tarina kolmiodraamasta: siitä kunnon miehestä, joka on sisältä kultainen, mutta ulkoa ruma ja rosoinen, siitä elämäänsä kyllästyneestä vaimosta, joka kaipaa jotakin enemmän, ja siitä komeasta nuoresta naistenmiehestä, joka saapuu paikalle ja sekoittaa nuoren naisen pään ja saa aikaan vain kaikkea pahaa.

Huomaan, että teos herätti hyvin samoja ajatuksia ja kysymyksiä toisella lukukerralla kuin ensimmäiselläkin. Teos sai ennen kaikkea pohtimaan rakkauden olemusta ja sitä, mitä kaikkea rakkauteen vaaditaan. Mietin, miksi niin monet naiset ovat Marjoja, jotka lähtevät komean ja nuoren, muttei muilla hyveillä siunatun hurmurin perään, vaikka kotona on tuttu, turvallinen ja ennen kaikkea rakastava, huolehtiva ja vaimoaan kunnioittava Juha? Itse valitsisin ehdottomasti oman elämäni Juhan, eivätkä Shemeikan kannattajat saa minulta juuri hyväksyntää.

Lisäksi teos saa minut hämmästelemään, miksi elämä voi olla niin raadollista, että ihmiset antavat sellaisen pinnallisen seikan kuin ulkonöän vaikuttaa siihen, rakastaako jotakuta toista ihmistä vai ei? Miksi ihmiset ovat niin sokeita, etteivät näe pintaa syvemmälle? Mikseivät ihmiset näe läpi kuoren sinne, missä sydän ja sielu asustaa, ja arvota sen perusteella toista ihmistä?

Myös näitä kysymyksiä pohdittiin kirjallisuusesseissä, joita minulla oli sekä ilo että vaiva menneenä viikonloppuna lukea, korjata ja pisteyttää. Esseissä lähestyttiin Juhaa pohtien muun muassa rakkauden olemusta, arvojen pinnallisuutta, naisen syvintä kaipuuta, naisen asemaa, järjen ja tunteiden tasapainoa parinvalinnassa, suomalaisuutta ja lähimmäisen rakkauden ilmenemistä arjen pienissä teoissa. Tämä oli ensimmäinen kerta lyhyen äidinkielenopettajan urani aikana, kun pääsin korjaamaan kokonaisen pinon kirjaesseitä yhdestä ja samasta kirjasta. Etenkin kun  esseen pohjatekstinä oli teos, josta itse suuresti pidän ja jonka olin itse juuri lukenut, oli matkani kirjaesseiden parissa antoisa ja ammatillisessa mielessä opettavainen.

Koska olen itse juuri opettanut Suomen kirjallisuushistorian kurssia, huomasin, että toisella lukukerralla Juha avautui minulle paremmin kirjallisuushistoriallisesta kontekstistaan käsin. Juha edustaa parhaimmillaan kansallista uusromantiikkaa, suomalaista vastinetta symbolismille, jolle on tyypillistä melankolia, synkkyys ja dekadenssi sekä kääntyminen kohti mytologiaa, erityisesti Kalevalaa. Juha sijoittuu myyttiseen menneisyyteen, nimeämättömään aikaan jonnekin kauas, mutta puhuttelee niin Ahon aikaista kuin nykyistäkin lukijaansa kaukaa myyttisen menneisyyden hämärästä. Myös kielessä on jäänteitä kalevalaisesta vanhasta ja vahvasta kielestä, vaikka tietystikään romaanimuoto ei salli yhtä suurta runollisuutta.

Juha ei kuulu rakkaimpiin ja itselleni läheisimpiin kirjoihin. Sille sijalle päästäkseen on kirjan oltava valoisampi ja ihanampi ja siinä täytyisi olla hahmo, johon voisin vahvasti samaistua. Kuitenkin Juha on yksi elämäni intensiivisimmistä lukukokemuksista, ja tietyllä tavalla sanoisin sen olevan yksiä parhaimpia koskaan lukemiani kirjoja.

Joskus on äidinkielenopettajan työ juhlaa

 

Juhani Aho

Juha (1911)

Suomalaisen kirjallisuuden seura

166 s.

Katkelmia äidinkielenopettajan elämästä

Blogissani on ollut tänä syksynä hiljaista, sillä lukion äidinkielenopettajan arki on imaissut minut niin mukaani, ettei vapaa-aikaa juuri ole ja lukuaikaa vielä vähemmän. Keskeneräisiä kirjoja on tällä hetkellä muutamia, mutta tarmo ja ajallisen mahdollisuuden niiden lukemiseen pieni. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen! Tässä jaksossa olen nimittäin opettanut kahta ÄI6-kurssia, jotka käsittelevät suomen kielitietouden lisäksi suurelta osin Suomen kirjallisuushistoriaa. Sen vuoksi olen saanut nauttia arkeni keskellä pieniä annoksia kirjallisuutta novellien, runojen ja kirjallisuuskatkelmien muodossa.

Vaikka tällä viikolla hieman burn outin partaalla olen useana yönä saanut valvoa töideni ääressä melkein kahteen asti, koin kuitenkin eräänä yönä jotakin suurta ja huumaavaa valmistellessani kirjallisuustuntiani ja lukiessani analysoitavia novelleja ja näytelmäkatkelmia. Koin analysoimisen ja kirjallisen elämyksen hurmaa ja sain tunteen siitä, että kyllä tämä äidinkielenopettajan elo on äärimmäisen mielenkiintoista (vaikka myös äärimmäisen rankkaa). Rakkauteni kirjallisuuteen on ensisijainen syy, miksi päätin ryhtyä äidinkielenopettajaksi, ja nyt 6. kurssien myötä olen kokenut päässeni vihdoin "asiaan".

Tässä katkelmia äidinkielenopettajan elämästä – katkelmia kaunokirjallisista teksteistä, jotka ovat viime aikoina pysäyttäneet minut tai saaneet minut kokemaan kaunokirjallista hurmaa:

Minä rakastin metsää ja maailmaa,

nyt rakastan häntä mä vain,

hän on minun metsäni maailmain,

hän on minun ainoain.

Eino Leino, Sata ja yksi laulua

- - Tahdon antaa

hehkun hetkelleni tälle,

tahdon loistaa, tahdon laulaa

kiitoslaulun elämälle.

L. Onerva, "Ihminen" kokoelmasta Särjetyt jumalat

 Miss´sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun.

Miss siintääpi veet, viini on vaahtovin ja sää aina kuin toukokuun.

Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaampi pään,

ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!

Zacharias Topelius, "Sylvian joululaulu" kokoelmasta Ljungblommor

Olen kuin olisin läpikuultavan lasikellon alla, jonka ei ole soittajaa ja eikä tule omaan tuhansiin vuosiin, josta ei ole pääsyä eikä pyrkimystä ulos, jossa ei ole ketään muuta kuin minä, yksinäni minä.

( - -)

Sen tähden on tämä niin sanomattoman turvallista ja suloista. Siellä on valheeni, täällä on toteni. Sentähden teen minä toiviorekteni tänne niin usein, kuin pääsen.

Juhani Aho, "Toivioretki" kokoelmasta Maailman murjoma ja viisi lastua

Siitä piti minun saada oppia se, ettei eletä ihmisten tähden, vaan itsensä ja ettei onni ole ostettavissa. Kun se kerran näyttäytyy, etkä avaa sille sydäntäsi, katoaa se ainiaaksi, häviää jäljettömiin, niin jäljettömiin, ettet enää tiedä, oliko se sitä, vai untako lienee kaikki.

Maria Jotuni, "Untako lienee" kokoelmasta Untako lienee

Loppuun vielä Minna Canthin ajatus, johon törmäsin kuluneella viikolla oppikirjassamme:

Kirjailijan tulee olla rehellinen ja tuoda esiin kaikki juuri semmoisena kuin se on, eikä kaunistaa mitään. Kaunokirjallisuuden tulee olla kuvastimena, joka ihmisille näyttää, minkälaisia he ovat. 

Romaanit ovat vaihtuneet Särmä-kirjojen lukemiseen.