torstai 31. tammikuuta 2019

Klassikkohaaste osa 8: Virginia Woolfin Oma huone



Voisin tarjota teille vain yhden mielipiteen pikkuseikasta - naisella on oltava rahaa ja oma huone jos hän aikoo kirjoittaa; ja se jättää kuten pian huomaatte kokonaan ratkaisematta suuret ongelmat naisen todellisesta luonnosta ja kirjallisuuden todellisesta luonnosta.

Olen kaihtanut velvollisuuttani päästä lopputuokseen näissä kahdessa kysymyksessä - naiset ja kirjallisuus ovat ainakin minun kannaltani katsoen ratkaisemattomia ongelmia. Mutta jotakin hyvittääkseni aion tehdä voitavani ja näyttää teille miten päädyin käsitykseeni huoneesta ja rahasta. Aion kehitellä teidän läsnäollessanne niin täydellisesti ja vapaasti kuin pystyn sen ajatuskulun, jonka kautta jouduin tähän näkemykseen. Voi nimittäin olla, että jos paljastan teille ne ajatukset, ne ennakkoluulot, jotka kätkeytyvät tähän väittämään, huomaattekin, että ne liittyvät jotenkin naisiin ja kirjallisuuteen. Joka tapauksessa kun aihe on erittäin kiistanalainen - kaikki sukupuoliin liittyvä on kiistanalaista - ei voi kuvitella että kertoisin totuuden.

Tänään 31.1.2019 kirjablogeissa vietetään taas perinteistä klassikkohaastepäivää. Haastetta emännöi tällä kertaa Tarukirja-blogin Margit ja haasteen säännöt löytyvät tästä hänen postauksestaan. Haasteen koontipostaus, johon kaikki osallistujat linkittävät klassikkobloggauksensa, löytyy täältä. 

Vaikka itse en ole ollut kovin aktiivinen blogistanian eri haasteissa ja tempauksissa, on klassikkohaaste poikkeus. Tähän mennessä olen ollut aivan joka kerta mukana tässä kahdesti vuodessa järjestettävässä haasteessa. Tällä kertaa siis jälleen klassikkohaasteen kunniaksi tavoilleni uskollisena halusin tarttua klassikkoon! Tämänkertainen klassikkoni kuitenkin poikkeaa olennaisesti kaikista aiemmista klassikkohaastevalinnoistani: aina ennen ole lukenut fiktiivistä kaunokirjallisuutta. Tällä kertaa tartuin kuitenkin johonkin vähän erilaiseen teokseen, nimittäin Virginia Woolfin kirjoittamaan esseeseen nimeltään Oma huone. Olen vuosia ajatellut, että jonakin päivänä haluan vielä sivistää itseäni tällä klassikolla.

Oma huone on feministisen kirjallisuuden klassikko. Se on esseemuotoon kirjoitettu teos, joka pohjautuu kahteen Virginia Woolfin vuonna 1928 pitämään esitelmään, joiden aiheena oli naiset ja kirjallisuus. Tämä alkuperä näkyy teoksessa kuulijoiden puhutteluna ja puheenomaisuutena, jotka joskus tuntuivat jopa vähän häiritseviltä näin kirjoitetussa tekstissä. Woolf pohtii teoksessaan, miksi naiset on marginalisoitu kirjallisuudessa: miksi niin harvat naiset ylipäätään historian saatossa ovat omistautuneet kirjallisuudelle ja miksi naisen kirjoittama on yleensä marginalisoitu suhteessa miehen kirjoittamaan? 

Naisen aseman parantamiseen kirjallisuuden kentällä on Woolfilla eräs selkeä lääke: kyetäkseen kirjoittamaan olisi naisella oltava sekä omaa rahaa että oma huone. Tämä ajatus on kantava teema koko teoksessa, ja siihen viittaa teoksen nimikin. Oman huoneen nimestä voidaan lukea paljon symboliikkaa: omalla huoneella viitataan ennen kaikkea konkreettiseen fyysiseen tilaan, joka mahdollistaisi naiskirjailijan luovuuden ja luomisrauhan, mutta samaan aikaan se voidaan käsittää myös henkisenä tilana. Naisella olisi oltava jotakin omaa, vapautta ja liikkumavaraa, mahdollistamassa kirjailijantyön.

Osittain teoksen ajatukset vaikuttavat vähän vanhentuneilta. Nykyään naisella voi olla omaa rahaa siinä missä miehelläkin (vaikka se naisen euro ei edelleenkään ole ihan euroa), eikä työhuone naisella ole mikään erityinen harvinaisuus. Naiset saavat myös liikkua vapaasti kodin ulkopuoella hankkimassa elämänkokemusta. Silti teoksesta löytyy paljon pohdittavaa myös nykylukijalle, ja ainakin se antaa työkaluja ymmärtää, miksi kirjallisuuden kaanon on niin miesvaltainen. Teoksen taka-kannessa lisäksi todetaan osuvasti: "Kuitenkaan Virginia Woolf ei tässä puhu yksinomaan naiselle vaan hänen sanomansa luovan työn ja etenkin kirjailijan työn vaikeuksista puhuttelee tänään yhtä hyvin miehiä kuin naisia.


Lukukokemuksena teos tuntui minusta alkuun vähän sekavalta ja vaikeasti hahmotuttavalta, mutta pikku hiljaa pääsin Woolfin kirjoitustyylin mukaan. Hän yhdistää pohdintaansa fiktiivisiä elementtejä ja käyttää tajunnanvirtamaista kerrontatekniikkaa, mikä tuo mieleen sen ainoan Woolfin romaanin, jonka olen lukenut, Mrs. Dallowayn. Woolf kirjoittaa aisteihin vetoavasti, hienovaraisella herkkyydellä. Minulla tuli valitettavasti hieman kiire klassikkoni lukemisen kanssa, mutta näiden virkkeiden äärellä olisi voinut mielellään viipyillä kauemminkin pohtimassa niiden sävyjä ja merkityksiä.

Virginia Woolf
Oma huone
(A Room of One´s Own, 1928)
Suom. Kirsti Simonsuuri
Kirjayhtymä
156 s.

perjantai 25. tammikuuta 2019

Vuoden 2018 vuosikatsaus ja lukusuunnitelmia uudelle vuodelle

Vuosi 2019 on jo täällä ja hyvässä vauhdissa. Vuoden vaihtumisen kunniaksi on jälleen aika summata mennyttä vuotta ja kääntää katse kohti uutta vuotta ja sen uusia tuulia.

Viime vuonna A sai vihdoin E:nsä. Samalla blogini nimimerkki vaihtui Anna J:stä Anna P:ksi!

Vuosi 2018 on ollut minulle hyvin merkityksellinen, ainutlaatuinen ja käänteentekevä. Se on ollut elämäni ihanin vuosi, mutta se on ollut myös yksi elämäni kamalimmista vuosista. Olen mennyt naimisiin ja muuttanut eteläisen Suomen rannikkoseuduilta kaupunkimiljööstä sisämaahan keskelle Savon metsiä. Samalla olen saanut toteuttaa erään elämäni suurimmista haaveista: suunnitella ja juhlia unelmieni häät sekä ennen kaikkea saada unelmieni hääpuku. Lempikirjahahmoni Anna Shirley sanoo lempikirjassani Anne of Green Gables -teoksessa (suom. Annan nuoruusvuodet): "A white dress is my highest ideal of earthly bliss".  Tällä hän viittaa hääpukuun, ja olen ollut tästä asiasta kirjallisen kaimani kanssa samaa mieltä. Hääpuvun saaminen ja sen yllään kantaminen oli juuri yhtä autuaallista kuin olin kuvitellut! 

Tietysti kaikki se, mitä häiden jälkeen on seurannut, on myös ollut ihanaa: saada jakaa arkeni rakkaani kanssa sekä sisustaa ja laittaa yhdessä yhteistä taloamme, joka on pieni vuonna 1931 rakennettu mökkivanhus Savon metsien keskellä. Uusi elämäntilanne ja elinympäristö on tuonut myös omat haasteensa, mutta tähän mennessä olen päässyt eroon pahimmasta meri-ikävästä sekä karhupelosta ja uskallan liikkua rohkeammin yksin ulkona. Ei sillä, että täällä päin olisi oikeasti suuressa vaarassa joutua karhun kitaan, mutta tietoisuus siitä, että jaan omat reviirini karhujen kanssa, on ollut minunkaltaiselleni heikkohermoiselle arkajalalle ahdistavaa. Tässä suhteessa tieto ei ole lisännyt tuskaa, vaan sen sijaan tarkempi opiskelu karhuista ja noiden karvaisten naapureideni elintavoista on tuonut mielenrauhaa. Yhtään karhua en ole vielä onnistunut näkemään, mutta sen sijaan monia, monia hirviä. Hirviä olen tainnut nähdä kotitiellämme melkein enemmän kuin ohitse käveleviä ihmisiä!

Kaiken muun keskellä elämääni on kuitenkin varjostanut työuupumus ja siitä seuranneet terveysongelmat. Olen ollut koko kuluneen vuoden sairauslomalla, jolle jäin jo syksyllä 2017. Joulukuussa aloitin kuitenkin työeläkelaitokseni Kevan rahoittaman kuntouttavan työkokeilun. Sen suhteen elämään siis on ehkä pikku hiljaa hiipimässä myös valoa. Toivon, että tämä vuosi veisi minut  vielä takaisin opettajaksi opettajan paikalle!

Kirjojen vuosi: 51 luettua kirjaa


Kirjallisesti vuosi 2018 on ollut antoisa. Olen lukenut enemmän kuin moneen vuoteen. Vuonna 2017 luin loppuun 38 kirjaa. Vuodesta 2016 minulla ei ole jäänyt talteen tilastoa, mutta muistelen luvun olleen jotakin samaa tasoa. Vuonna 2015 puolestaan luin 42 kirjaa ja vuonna 2014 vain 32 kirjaa. Sen sijaan vuonna 2018 olen lukenut kokonaiset 51 kirjaa - hyvä minä! Joskus olen kyllä lukenut enemmänkin: vuonna 2013 luin 72 kirjaa. 


Joskus viime syksynä katselin luettujen kirjojeni listaa ja huomasin sen hipovan sellaisia lukemia, että arvelin minulla olevan mahdollisuus tänä vuonna päästä pitkästä rikkoa 50 kirjan maaginen raja. Otin vähintään 50 kirjan lukemisen tietoiseksi tavoitteekseni, ja pääsin kuin pääsinkin siihen. Joulukuussa vauhditin urakkaa lukemalla lopuksi muutaman jouluisen kuvakirjan. Toisaalta minulla on ollut usein jouluna tapana lukea vähintään yksi jouluinen kuvakirja. Luulin päässeeni aivan täpärästi 50 kirjan tavoitteeseeni, mutta tätä postausta kirjoittaessani ja kirjoja listatessani huomasin, että olin unohtanut yhden romaanin kalenteriini kirjaamasta luettujen kirjojen listasta. Siispä 51 kirjalla jopa ylitin tavoitteeni!

Seuraavaksi listattuna vuoden luetut kirjat. Nykyään ehdin ja jaksan blogata vain pienen osan lukemastani, mutta niistä, joista olen blogannut, lötyy linkki. Loppuvuoden listassa on joitakin sellaisia, joista tulen varmaan vielä bloggaamaan tämän vuoden puolella.



Vuoden 2018 luetut kirjat


2. Suvi Ahola & Satu Koskimies (toim.): Joka tytön runokirja
3. William Shakespeare: Talvinen tarina
4. Elizabeth Gaskell: North and South
7. Saima Harmaja: Kootut runot
10. Sanna Wikström: Hyvän elämän reseptit
12. Kari Siimes: Hoida mielialaasi
13. Jane Austen: Uskollinen ystävänne
15. Johan Bargum: Syyspurjehdus
18. L. M. Montgomery: Alppipolku
20. Daphne du Maurier: Rebekka
22.Emily Brontë: Humiseva harju
24. Bonnie Bryant: Yllätyksiä tallilla
25. Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään
27. W. G. Sebald: Austerliz
32, Edgar Allan Poe: Rakkauden ja kuoleman lauluja
34. L. M. Montgomery: Anne of Green Gables (äänikirja)
35. L. M. Montgomery: Anne of Avonlea (äänikirja)
37. Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias
38. Kate Morton: Salaisuuden kantaja
40. Anni Swan: Kaarinan kesäloma
42. Richard Stengel: Mandelan tie - 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta
43. Elena Ferrante: Uuden nimen tarina
44. Ulla-Lena Lundberg: Is
45. Anni Swan: Pauli on koditon
46. Laila Hirvisaari: Hiljaisuus
47. David Wilkerson: Risti ja linkkuveitsi
48. Lucinda Riley: Enkelipuu
50. Mysi Lahtinen: Taikurien talon joulu
51. Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita

Kesken jääneet kirjat


1. Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä
2. Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
3. Anne Helttunen & Annamari Saure (toim.): Maailma on teonsana
4. Jenni Haukio (toim.): Katso kohti pohjoista taivasta
5. Helvi Juvonen: Kootut runot
6. Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth (luettu loppuun vuoden vaihteen jälkeen)


Olen tyytyväinen siihen, että keskeneräisten kirjojeni lista on vuodelta 2018 huomattavasti lyhyempi kuin edeltävältä vuodelta. jolloin minulla jäi keksen peräti 16 kirjaa. Vuoden 2017 vuosikatsauksessa
kauhistelin keskeneräisten kirjojeni määrää ja toivoin itselleni eheämpiä lukukokemuksia seuraavalle vuodelle. Olen kärsinyt lukemisen suhteen keskittymisongelmista, mutta olen kokenut tänä vuonna selvää parannusta sen asian suhteen. Tässä voi kenties nähdä merkkejä toipumisestani. Olen nimittäin ajattelut, että keskittymisvaikeuteni lukemisessa ovat johtuneet uupumuksesta, joka on monella muullakin tavalla heikentänyt kongnitiivisa kykyjäni.

Vuoden parhaimmat lukukokemukset


Menneenä vuonna olen siis hemmotellut itseäni monilla ihanilla lukukokemuksilla. Mitkä näistä kokemuksista nousevat muiden ylitse ja ovat jättäneet lähtemättömimmät jäljet? En listaa parhaimpia tärkeysjärjestykseen, vaan nostan esiin joitakin sydämeeni jäljen jättäneitä kirjoja perusteluineen.

1. Elizabeth Gaskellin North and South on viehättävä ja suomentamaton klassikko 1800-luvulta, joka useiden 1800-luvun englantilaisten klassikoiden tapaan vei sydämeni.



2. Sarah Watersin Vieras kartanossa tarjosi ihanan jännittävän psykologisen seikkailun vanhassa englantilaisessa kartanomiljöössä.

3. Johanna Holmströmin Sielujen saari on uskomattoman upea kirja, joka vangitsi minut paitsi puhuttelevalla ja mielenkiintoisella tarinalla, myös lähes maagisen kauniilla kielellä. Ehdottomasti vuoden lukukokemusten kärkipäätä!

4. Vilja-Tuulia Huotarisen ja Satu Kosmiehen Emilia Kent tarjosi runotyttöfanille kaivattua lisäseikkailua runotyttö Emilian viehättävässä maailmassa. Uskottavasti kirjoitettua fanifiktiota!

5. Daphne Du Maurierin klassikkoteos Rebekka on jännittävä ja otteessaan pitävä romaani, jossa tunnelma ja miljöökuvaus ovat kohdillaan.

6. Shirley Jacksonin Linna on aina ollut kotimme on ihanan outo ja erilainen kirja, joka kertoo viehättävän vinksahtaneen tarinan.

7. Kate Mortonin Hylätty puutarha on uskomattoman lumoava lukuromaani, jossa on mielestäni aivan kaikki palaset täydellisesti kohdallaan.


8. Ulla-Lena Lundbergin Is-romaani (suom. Jää) on vaikuttava  tarina kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan.

9. Vuoden viimeinen kirjani Minna Rytisalon Rouva C on ehdottomasti vuoden luettujen kärkipäätä ja nousee Sielujen saaren rinnalle vuoden parhaimmaksi kirjaksi. Tämä teos kertoo vangitsevan tarinan Minna Canthista ja hurmaa upealla kielellä sekä kuvauksilla, joihin tiivistyy monia suuria elämänviisauksia.

Katse kohti tulevaa: lukusuunnitelmia vuodelle 2019


Mitä kaikkea tuleekaan tämä uusi vuosi pitämään sisällään kirjallisesti? En aio ottaa lukemisesta paineita tai asettaa itselleni suuria ja kiveenhakattuja tavoitteita, mutta jonkinlaisia suunnitelmia ja ajatuksia minulla on siitä, millaista kirjallisuutta haluaisin tänä vuonna lukea. Vuoden päästä näen, jäivätkö nämä ajatukset pelkiksi ajatuksiksi vai näyttävätkö ne todella suuntaa tämän vuoden lukemiselleni.

Vanhat klassikot

Kuluneena vuonna tulin lukeneeksi itselleni epätyypillisen paljon kevyttä, hieman viihdekirjallisuuteen kallistuvaa nykykirjallisuutta. Toisaalta luin epätyypillisen vähän vanhoja klassikoita, jotka ovat olleet sydäntäni lähellä.  On ollut hauskaa sukeltaa vetävien ja helppolukuisten tarinoiden vietäväksi, mutta erityisesti joulukuussa lukeamani Lucinda Rileyn Enkelipuu sai minut kokemaan jonkinlaista sisäistä tyhjyyttä ja herätti kaipuun merkityksellisempien tarinoiden pariin. Minussa heräsi pitkästä aikaa vahva vanhojen klassikoiden nälkä! Olen esimerkiksi fantasioinut lukevani vihdoinkin tänä vuonna Täällä Pohjantähden alla -trilogian, jota muutama vuosi sitten aloitin lupaavasti mutta joka silloin jäi kesken. Lisäksi olen haaveillut, että lukisin vihdoin Elizabeth Gaskellin Wives and Daughters -romaanin, jonka viime talvena tilasin itselleni Gaskellin North and South -teoksen hurmaamana.


Montgomeryä

Vähän vanhempaa kirjallisuutta aion kuitenkin tänä vuonna lukea ainakin ehdottomasti lempikirjailijaltani L. M. Montgomeryltä. Juuri viime vuoden loppumetreillä julkaisin ensimmäisen varsinaisen oman lukuhaasteeni, joka - yllätys yllätys - on Montgomery-lukuhaaste. Haasteessa luetaan ennen kaikkea Montgomeryn omia teoksia, mutta sen nimissä on mahdollista lukea myös muiden teoksia, jotka liittyvät Montgomeryyn tai hänen tuotantoonsa, kuten tietokirjoja tai fanifiktiota. (Vink vink: jos kuulostaa yhtään kiinnostavalta, tutustu haasteeseen tarkemmin täällä.) Olen aika suuren osan Montgomeryn teoksia lukenut, mutta lukematta on vielä joitakin, kuten Pat-kirjat, Tarinatytöt ja Jane-kirjat. Montgomery-haasteessani lukuaikaa on marraskuun viimeiseen päivään (se on myös Montgomeryn syntymäpäivä!), joten toivon tulevalta vuodelta monia ihania seikkailuja Prinssi Edwardin saarella Monrgomeryn luomien ihanien tyttökirjasankareiden seurassa.



Tietokirjallisuutta

Joulukuussa aloittamassani työkokeilussa olen päässyt tutustumaan kirjaston kirjojen hyllyttämisen ihmeellisen maailmaan (työskentelen sekä koulussa että kirjastossa, jotka ovat samassa rakennuksessa). Se on avannut silmiäni sille, että maailmassa on niin paljon kaikenlaisia muitakin kirjoja kuin kaunokirjallisuutta! Kaunokirjat ovat kyllä varmasti nyt ja ikuisesti lähinnä sydäntäni, mutta hyllyttäessäni kirjoja kirjastossa olen oppinut huomaamaan, miten paljon kaikkea mielenkiintoista tietokirjallisuuttakin onkaan olemassa. Kaunokirjallisuuden lukeminen sivistää ennen kaikkea sydäntä, mutta toivoisin, että tänä vuonna voisin sivistää myös aiempaa enemmän päätäni tietokirjojen avulla. Vuoteni onkin lähtenyt tämän suhteen lupaavasti käyntiin: vuoden kaksi ensimmäistä kirjaani ovat olleet Minna Canthia käsitteleviä elämäkerrallisia kirjoja. Toivon, että ehdin kirjoittaa niistä myöhemmin blogiini! Erityisesti elämäkerrat ovatkin genre, joka minua on alkanut kiinnostaa.

Ruotsin- ja englanninkielistä

Lisäksi olen pohtinut, että haluaisin yrittää päivittää kielitaitoani lukemalla enemmän myös ruotsiksi ja englanniksi. Vaikka olen ammatiltani ruotsinopettaja (äidinkielenopettajan lisäksi), olen lukenut hävettävän vähän ruotsiksi. Mielestäni suomeksi lukeminen on aina niin paljon mukavampaa, koska ymmärrän kuitenkin kaikki vivahteet paremmin ja pystyn siksi eläytymään tekstiin paremmin. Englannissa en ole ikinä ollut kovin hyvä, ja olen lukenut hyvin harvoja kirjoja englanniksi. Mutta mikäs olisikaan kirjarakkaalle ihmiselle parempi ja motivoivampi tapa oppia kieltä kuin lukea kirjallisuutta kohdekielellä? Jo mainittu, omasta hyllystäni löytyvä Elizabeth Gaskellin Wives and Daughters -romaani, sopii hyvin tähä tavoitteeseeni, sillä sitä ei ole myöskään suomennettu. Mielestäni englanniksi onkin ennen kaikkea mielekästä lukea teoksia, joita ei ole edes saatavilla suomeksi. Montgomery-haasteeseen liittyen voisinkin vihdoin lukea loppuun myös The Selected Journals of L.M. Montgomery II:n, joka on ikiajat lojunut hyllyssäni keskeneräisenä. Mahdollisesti voisin lukea myös päiväkirjasarjan muita osia, jos viitsin sijoittaa niiden hankintaan. Näitä Montgomeryn päiväkirjoja ei ole myöskään lainkaan suomennettu, mikä kannustaa minua taistelemaan englannin kielen hakaluuden kanssa.

Lukuvinkkejä?


Jos sinulla on mielessäsi kirja, jota voisit minulle täksi vuodeksi suositella, vinkkejä otetaan avosydämin vastaan! En lupaa lukea saamiani vinkkejä, mutta laitan ne korvan taakse ja harkitsen! Vinkki voi liittyä jotenkin yllä luetteleemiini tämän vuoden lukutavoitteisiin tai olla jotakin aivan muuta, minkä voisit ajatella miellyttävän tai kiinnostavan minua.


Tämän postauksen kuvista: hääpotretti on valokuvaaja Joel Jyringin ottama, muut hääkuvat on ottanut ystävämme Kristian Halonen. Kirjakuvat ovat omiani.

perjantai 4. tammikuuta 2019

Minna Rytisalon upea Rouva C



Kun oikeasti elänyt ihminen alkaa muuttua fiktioksi, kirjailija saa asua oudossa, ihanassa hämmennyksessä. Ensin on kiinni faktoissa, lukee elämäkertoja ja poimii niistä sen, mitä ajattelee tarvitsevansa. Alkaa liukua ihmeeseen, nimittäin: kun ensin tietää tarpeeksi, voi kohta päästää tiedosta irti,uskaltaa kuvitella, että ehkä näinkin olisi voinut olla. Mielikuvitus nostaa leijumaan historiankirjojen yläpuolelle ja jostain sieltä, unen ja illuusion hohteesta, alkaa tarkentua henkilö, joka ei enää ole todellinen, vaan fiktiivinen. Yhtäkkiä keittiööni tulee vieras. Hänen helmansa kahisevat, hän istuutuu minua vastapäätä.

Minna Rytisalo vangitsee romaaninsa Rouva C:n sivuille erään Suomen historian suurnaisen, Minna Canthin, tarinan ja kuvailee näin teoksen syntyprosessia jälkisanoissaan. Teos perustuu moniin historiallisiin tosiasioihin Minna Canthista, mutta romaanilajille uskollisena sekoittaa joukkoon myös paljon kuviteltua ja mahdollisia totuuksia. 

Minä en ole uutuuksien perässä juoksija, mutta vuonna 2018 olen innostunut muutamista sellaisista. Minna Rytisalon kirjoittama Rouva C. on yksi niistä. Olin aivan riemuissani, kun se valittiin tammikuun lukupiirikirjaksemme. Kaiken etukäteen kuulemani perusteella tiesin, että Rouva C tulisi olemaan teos, joka tekee vaikutuksen. Olin täysin oikeassa. Rouva C. on upeinta ja parasta, mitä olen pitkään aikaan lukenut. Kirja, joka jättää jäljen ja käy sydämeen. Kaiken lisäksi se on kirja, joka sävähdyttää taidokkaalla kielellä ja kirjoitustyylillään.

Minna Canth on nainen, jota ihailen ja jonka tarina muodostaa kiehtovan rakennusmateriaalin romaanille. Sitäkin parempaa Rytisalon teoksessa on kieli ja kirjoitustyyli. Jokainen sana on harkittu, tarkoin tarinaan aseteltu. Kielessä on kauneutta, jopa vähän runollisuutta. Lisäksi siinä on jonkinlaista ilmavuutta. Samaan aikaan tarkkoja ykistyiskohtia, mutta myös ilmaan heitettyjä vihjeitä ja hienovaraisuutta, joiden perusteella lukija saa rakentaa omia tulkintojaan ja arveluitaan. Rytisalo on onnistunut kirjoittamaan teoksen, jossa jokainen sana on nautinto lukijalle. 

Rouva C. kertoo lukijalle tarinan, joka puhuttelee. Romaani on rajattu Minnan elämässä siihen, noin 17 vuotta kestäneeseen elämänvaiheeseen, jonka aikana Kuopiosta kotoisin oleva Minna lähtee Jyväskylään opettajaseminaariin opiskelemaan kansakoulunopettajaksi, tapaa tulevan miehensä lehtori Ferdinand Canthin, lopettaa seminaarin ja menee naimisiin ja perustaa perheen. Minna jää nuorena leskeksi. Hänen miehensä sairastuu ja kuolee 14 avioliittovuoden jälkeen Minnan odottaessa pariskunnan seitsemättä lasta. Rytisalo lopettaa teoksensa pian miehen kuoleman ja lapsen syntymän jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo Minna ja Ferdinand Canthin koko avioliiton tarinan. Avioliitto ja rakkaus ovatkin keskeisiä teemoja teoksessa. 

Sen lisäksi teoksessa on myös paljon enemmän. Avioliitto Ferdinandin kanssa luo kehyksen ja kasvualustan sille, mitä Minna Canthista tulee. Jo varhain hän on kiinnostunut muun muassa köyhien asemasta, naisen asemasta ja erityisesti tyttöjen koulutuksesta ja raittiusaatteesta. Minna ottaa selvää asioista, auttaa heikomassa asemassa olevia ja kirjoittaa kipakkoja kannanottoja kannattamistaan, muutosta vaativista asioista lehtiin. Hän tunkeutuu aluellee, jonka ei katsottu olevan naiselle sovelias tuolloin - naisen paikka oli kotona, ei julkisessa elämässä eikä varsinkaan lehtien palstoilla. Hänen miehensä Ferdinand kuitenkin suhtautuu ennakkoluulottomasti vaimonsa pyrintöihin ja tukee tätä. Hän näkee Minnassa muutakin kuin pelkkään vaimon ja äidin rooliin ahdetun naisen. Hän näkee Minnan säkenöivän älyn ja kirjoituskyvyt ja kannustaa tätä kirjoittamaan ja antautumaan sille kutsumukselle, joka tämän sydämessä on. Teoksen loppupuolella Minnan ura kirjailijana on iduillaan, mutta siihen mennessä on Minna ehtinyt vaikuttaa jo monella muulla saralla ja saamaan huomiota. Minna Canth oli aikansa kontekstissa poikkeuksellinen nainen. Rytisalon teoksessa myös Minnan miehestä piirtyy hyvin poikkeuksellinen kuva. Poikkeuksellista on se tila, jonka hän vaimolleen antaa. Hän ei estele, kuten useimmat hänen aikansa miehet olisivat hänen sijassaan tehneet, vaan suo vaimolleen kaiken tukensa. Heidän avioliittonsa on Rytisalon teoksessa kuvattu hämmästyttävän tasa-arvoiseksi.

Minnan ja Ferdinandin välillä kuvataan ystävyyttä, joka lienee aikanaan melko harvinaista vaimon ja miehen välillä. Toisenlaista ystävyyttä käsitellään Minnan ja Minnan Flora-ystävättären välillä, johon Minna on tutustunut Jyväskylän opettajaseminaarissa. Opiskeluaikoina he ovat toisilleen kaikki kaikessa, parhaimmat ystävät, mutta pikku hiljaa välille tulee kitkaa. Kitkaa aiheuttaa muun muassa Minnan toiminta ja kannanotot julkisessa elämässä, joka on vanhoillisen Floran mielestä pöyristyttävää. Tämän ystävyyden kuvauksen kautta käsitellään myös kahdenlaisen aatteen ja ajatusmaailman yhteentörmäystä. Minnan ja Floran suhteessa tiivistyy pienoiskoossa kaikki se, millaisella törmäyskurssilla Minna Canthin edustamat aatteet olivat tuon ajan konservatiivisten aatteiden kanssa.


Rytisalon Rouva C:ssä minua ennen kaikkea puhutteli se poikkeuksellinen palo ja rohkeus, jolla Minna Canth nousi puolustamaan tärkeinä pitämiään asioita - kaiken lisäksi aikana, jolloin naisen oletettiin pitävän suunsa kiinni ja jättävän maailman parantamisen miesten varaan. Teoksessa Minna Canthista piirtyy kuva jokseenkin jopa arkana, herkkänä ja ujona, mutta se palo, jota hän kokee paremman tulevaisuuden puolesta, saa hänet ylittämään jopa itsensäkin. Minna Canthissa riittää sankaria ja esikuvaa myös tämän päivän ihmisille.

Rytisalon teos onnistui herättämään minussa laajemman kiinnostuksen Minna Canthia kohtaan. Heti perään luin Minna Maijalan kirjoittaman elämäkerran Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth, jonka parista jatkoin sujuvasti tuoreeseen, juuri syksyllä 2018 ilmestyneeseen Leena Virtasen kirjoittamaan ja Sanna Pelliccionin kuvittamaan lasten kuvakirjaan Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Vaikka nykyään ehdin bloggaamaan vain pienen osan lukemistani teoksista, luulen, että Minna Canthista tullaan kuulemaan blogissani vielä enemmän tai vähemmän lähiaikoina.

Lopetan tekstini tähän mieleeni painuneeseen sitaattiin:

Onko tällaistakin, että nainen ja mies jakavat ystävyyden ja ovat toisilleen hyviä, ilman pakkoa ja painostusta?

Minna Rytisalo
Rouva C.
Gummerus
2018
367 s.