lauantai 7. marraskuuta 2015

Katkelmia äidinkielenopettajan elämästä

Blogissani on ollut tänä syksynä hiljaista, sillä lukion äidinkielenopettajan arki on imaissut minut niin mukaani, ettei vapaa-aikaa juuri ole ja lukuaikaa vielä vähemmän. Keskeneräisiä kirjoja on tällä hetkellä muutamia, mutta tarmo ja ajallisen mahdollisuuden niiden lukemiseen pieni. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen! Tässä jaksossa olen nimittäin opettanut kahta ÄI6-kurssia, jotka käsittelevät suomen kielitietouden lisäksi suurelta osin Suomen kirjallisuushistoriaa. Sen vuoksi olen saanut nauttia arkeni keskellä pieniä annoksia kirjallisuutta novellien, runojen ja kirjallisuuskatkelmien muodossa.

Vaikka tällä viikolla hieman burn outin partaalla olen useana yönä saanut valvoa töideni ääressä melkein kahteen asti, koin kuitenkin eräänä yönä jotakin suurta ja huumaavaa valmistellessani kirjallisuustuntiani ja lukiessani analysoitavia novelleja ja näytelmäkatkelmia. Koin analysoimisen ja kirjallisen elämyksen hurmaa ja sain tunteen siitä, että kyllä tämä äidinkielenopettajan elo on äärimmäisen mielenkiintoista (vaikka myös äärimmäisen rankkaa). Rakkauteni kirjallisuuteen on ensisijainen syy, miksi päätin ryhtyä äidinkielenopettajaksi, ja nyt 6. kurssien myötä olen kokenut päässeni vihdoin "asiaan".

Tässä katkelmia äidinkielenopettajan elämästä – katkelmia kaunokirjallisista teksteistä, jotka ovat viime aikoina pysäyttäneet minut tai saaneet minut kokemaan kaunokirjallista hurmaa:

Minä rakastin metsää ja maailmaa,
nyt rakastan häntä mä vain,
hän on minun metsäni maailmain,
hän on minun ainoain.

Eino Leino, Sata ja yksi laulua


- - Tahdon antaa
hehkun hetkelleni tälle,
tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.

L. Onerva, "Ihminen" kokoelmasta Särjetyt jumalat


 Miss´sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun.
Miss siintääpi veet, viini on vaahtovin ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaampi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!

Zacharias Topelius, "Sylvian joululaulu" kokoelmasta Ljungblommor


Olen kuin olisin läpikuultavan lasikellon alla, jonka ei ole soittajaa ja eikä tule omaan tuhansiin vuosiin, josta ei ole pääsyä eikä pyrkimystä ulos, jossa ei ole ketään muuta kuin minä, yksinäni minä.

( - -)

Sen tähden on tämä niin sanomattoman turvallista ja suloista. Siellä on valheeni, täällä on toteni. Sentähden teen minä toiviorekteni tänne niin usein, kuin pääsen.

Juhani Aho, "Toivioretki" kokoelmasta Maailman murjoma ja viisi lastua


Siitä piti minun saada oppia se, ettei eletä ihmisten tähden, vaan itsensä ja ettei onni ole ostettavissa. Kun se kerran näyttäytyy, etkä avaa sille sydäntäsi, katoaa se ainiaaksi, häviää jäljettömiin, niin jäljettömiin, ettet enää tiedä, oliko se sitä, vai untako lienee kaikki.

Maria Jotuni, "Untako lienee" kokoelmasta Untako lienee


Loppuun vielä Minna Canthin ajatus, johon törmäsin kuluneella viikolla oppikirjassamme:

Kirjailijan tulee olla rehellinen ja tuoda esiin kaikki juuri semmoisena kuin se on, eikä kaunistaa mitään. Kaunokirjallisuuden tulee olla kuvastimena, joka ihmisille näyttää, minkälaisia he ovat. 

Romaanit ovat vaihtuneet Särmä-kirjojen lukemiseen.