perjantai 17. toukokuuta 2013

Aino Kallas: Sudenmorsian

Tainkaltainen on tarina Aalosta, Priidik metsävahdin aviovaimosta, joka Saatanalta sudenhahmoon saatettiin, ja näin Ihmissutena vihityn miehensä viereltä korpiin karkasi , siellä metsänpetojen ja Diabolus sylvarium`n elikkä Metsändaimonin kanssa kanssakäymistä ,ja sentautta maarahvaalta Sudenmorsiameksi kutsuttu.
 
Herra, hyvästi varjele meidän sielumme ja ruumiimme kaikelta varalta ja vahingolta, niinkuin hopiaisella haarniskalla, kusta kiusaajan nuolet kilpistyvät, nyt ja hamaan ijankaikkisuuteen!
 
 
Näin kuuluu Aino Kallaksen kiitetyn klassikkoteoksen Sudemorisamen ensimmäinen luku kokonaisuudessaan, ja se hienosti tiivistää paitsi teoksen tyylin, myös keskeisen juonellisen aineksen. 
 
Teos on vuosikaudet kummitellut mielessäni kiinnostavana ja kiehtovana teoksena ja johon vasta nyt tartuin Suomen kirjallisuuden kurssin yhteydessä. Olen jo aiemmin yrittänyt tarttua kirjaan monesti kurssin nimissä, mutta vanhahtava kieli on työntänyt luotaan jo ensimmäisillä sivuilla ja estänyt tarinaan heittäytymisen, vaikka kirja ohuudessaan ja pienuudessaan näyttää hyvin helposti lähestyttävältä.
 
Kuitenkin, eräänä kauniina kertana, kun rohkeasti lähestyin taas teosta ja päätin vakaasti lukea sen loppuun, huomasin yllätyksekseni, että kieleen tottui ja teos tempaisi mukaansa. Tämä on sopiva yhden illan kirja, jonka lukee vaivatta yhdeltä istumalta, kun voittaa ensin vierauden tunteen kieltä kohtaan.
 
Oikeastaan opin nauttimaan suuresti kielen vanhahtavasta kauneudesta. Se todellakin sytyttää lukijan oikeaan tunnelmaan, vie halki vuosisatojen maailmaan, jossa kaikki uskoivat yhtä vakaasti niin Jumalan kuin Saatanan olemassaoloon sekä siihen, että myös noitia ja ihmissusia on olemassa.
 
Ihmettelen kovasti sitä taidokkuutta, jolla kirjalija on saanut vanhan tyylin näkymään niin sanavalinnoissa, lauserakenteisssakin kuin muoto-opissakin. Sanajärjestys on ainakin nykysuomesta poikkeava ja se saa aikaan lyyrisen tunnelman.  Monien vanhahtavien sanojen merkitystä en edes ymmärtänyt, mutta väliäkös tuolla, kun hienolta kuulostaa.
 
Tyyli on runollinen ja kaunis ja se yhdistyy hätkähdyttävällä tavalla melko rajuun ja synkkään tarinaan. Tässä piileekin kirjan ristiriita lukukokemuksessani. Toisaalta ihailin teosta, sen kauneutta ja taidokkuutta, historian lehtien havinaa, tuulahdusta vuosisatojen takaa. Kuitenkin kirjassa oli sellaista sisällöllistä ainesta, joka ei sovi kovin hyvin yhteen kristillisen vakaumukseni kanssa ja jollaisen lukeminen saa minun voimaan henkisesti pahoin ja ahdistumaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten olisi osannut kiinnostua ja nauttia tarinasta. Voisi sanoa, että juoni oli mukaansatempaava.
 
Hatunnosto siis Kallakselle, vaikka ei kuitenkaan ollut ihan lempikirjojani!
 
Aino Kallas
Sudenmorsian, 1928
Otava
96 s.