tiistai 19. joulukuuta 2017

Seikkailut Swanin maailmassa jatkuvat: Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark


Ulla oli vetäytynyt erikseen muista. Hän tuijotti ulos pimeään puistoon, missä kirjavat lyhdyt hohtivat ja kiiltomadot kiilsivät kosteassa ruohikossa.
Elämä oli satu, kirjava, ihmeellinen satu.
Ja hän oli vasta kaksitoistavuotias!
Sisällä oli liian lämmin. Hänen täytyi päästä ulos, tummien, vanhojen puiden suojaan.
Iltatuuli suhisi lehmuksen latvoissa.
Ulla ummisti silmänsä.
- Metsien kaukainen sini!
Se soi kuin vieras laulu, kuin sävel jostakin ihanasta, salaperäisestä maailmasta.

Tänä syksynä vihdoin olen toteuttanut pitkäaikaisen haaveeni ja ryhtynyt lukemaan Anni Swanin tyttökirjoja. Iris rukka oli näistä ensimmäinen. Tämän jälkeen matkani Swanin ihanassa maailmassa jatkui Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark -teoksiin, joista jälkimmäinen on jatko-osa edelliselle. Näiden teosten lisäksi olen ennättänyt myös lukea Sara ja Sarri sekä Sara ja Sarri matkustavat -teokset. Näistä viidestä Pikkupappilassa sekä samaa tarinaa jatkava Ulla ja Mark ovat olleet ehdottomia lemppareitani. Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark ovat todellisia helmiä tyttökirjojen joukossa!

Näissä teoksissa minua ihastutti iloisen huoleton maailma sekä mielikuvituksen rikkaus. Pikkupappilassa-teoksen keskushenkilöinä on pappilan perheen tyttäret: Minna, Martta, Liisi, Ulla ja Lotti. Perheeseen kuuluu myös kaksi poikaa. Suurperheen elämässä riittää vilinää ja vilskettä, iloa ja vallattomuutta - mutta toki toisinaan arkisia murheitakin. Alcottin Pikku naisten sanotaan olleen teoksen esikuvana, eikä tätä ole vaikea huomata: joillakin tytöillä on helposti havaittavat vastineensa Alcottin kuvaamissa Marchin sisaruksissa. Jatko-osassa Ulla ja Mark muut pappilan perheen jäsenet jäävät taka-alalle ja päähenkilöksi nousee toiseksi nuorin tytär Ulla, joka muuttaa tätiensä luokse kaupunkiin opiskelemaan näiden pitämässä koulussa. Hänen tarinansa siellä kietoutuu yhteen Mark-nimisen viuluniekkapojan kanssa, joka on lukijalle tuttu jo edeltävästä teoksesta.


Kaksiosaisen teossarjan keskeisin hahmo Ulla on mielikuvituksekas, luova, herkkä, mutta temperamenttinen tyttö, joka tuo mieleen sellaiset tyttökirjasankarit kuin Jo March tai Anna Shirley. Hän on luonnonläheinen ja luonnossa viihtyvä tyttö, ja varsinkin hänen suhteestaan luontoon tulee vahvasti mieleen Vihervaaran Anna. Swanin sanotaan kuvanneen Pikkupappilassa-teoksessa omaa lapsuudenkotiaan, ja Ulla on ikään kuin kirjailijan omakuva: Ulla on nuori kirjoittajanalku, ja lisäksi yhtymäkohtia kirjailijaan on havaittavissa ainakin hänen luontorakkaudessaan. Ulla on valloittava tyttökirjasankari, ja on suorastaan sääli, että Swan kirjoitti hänestä vain kaksi kirjaa.

Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark -teoksissa välittyy lukijalle paljon lämpoä ja iloa. Myös pienet romanttiset juonikuviot lisäävät teosten hohdokkuutta. Häitään viettää Ulla ja Mark -teoksen alussa Pappilan vanhin tytär Minna, ja näin omien hääsuunnitteluitteni keskellä minusta on erityisen kiva lukea hääjuonista.


Pikkupappilassa-teos valittiin myös Ylen 101 kirjaa -projektiin.  Projektiin liittyvässä haastattelussa kasvatuskouluttaja Kaisa Vuorinen hehkuttaa teoksen myönteistä kasvatusnäkemystä. Hänen mukaansa pappilassa lapsiin suhtaudutaan hyvin arvostavasti ja lapset saavat toteuttaa itseään ja toimia luonteensa mukaisesti. Hän kiinnittää huomiota myös ilolla siihen, kuinka teoksessa lasten ja vanhempien välillä vallitsee molemminpuolinen kunnioittava ja huolehtiva suhde - myös lapset huolehtivat vanhemmistaan ja lohduttavat heitä murheen keskellä. Juuri tämän Vuorisen huomioima myönteinen kasvatusnäkemys lienee ainakin osasyynä siihen kaikkeen lempeyteen ja lämpöön, joka teoksesta huokuu ja sai minut pitämään suunnattomasti siitä.

Anni Swan
Pikkupappilassa (1922)
WSOY
234 s,

Anni Swan
Ulla ja Mark (1924)
WSOY
246 s,

perjantai 15. joulukuuta 2017

Kurkistus muumien luojan elämään: Tove Jansson - tee työtä ja rakasta

Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkertateos Tove Jansson - tee työtä ja rakasta on kiehtova kurkistus erityisesti muumeistaan tunnetun rakastetun suomalaiskirjailijan elämään. Aloitin teoksen lukemisen itsenäisyypäivän juna- ja bussimatkalla sulhaseni luokse ja takaisin, ja ajankohtaan teos sopikin mitä mainioimmin: Tove Jansson on yksi niistä suurimmista suomalaisista, jotka ovat tehneet Suomea ja varsinkin suomalaista kirjallisuutta tunnetuksi maailmalla.


Monille Tove Jansson merkitsee yhä kuin muumit, mutta Karjalaisen teos hienosti valaisee myös Tove Janssonin muita puolia ja sitä, miten paljon hän onkaan enemmän kuin rakastettujen muumikirjojen kirjoittaja. Itse kyllä olin etukäteen ainakin jollakin tasolla tietoinen Janssonin monipuolisuudesta taiteilijana, ja muutamia vuosia sitten kävin myös Tove Jansson -näyttelyssä Ateneumissa. Silti teos onnistui yllättämään: miten paljon Tove onkaan tehnyt kaikkea ja miten valtavan tuottoisa hän on ollut! Kuvanveistäjäisän ja kuvittajaäidin tyttärenä Tove on imenyt jo lapsuudenkodistaan luomisenhalun ja taiteellisuuden. 

Vaikka olen itsekin muumien lisäksi lukenut kirjailijalta kaksi aivan muuta teosta, Kesäkirjan ja Kuvanveistäjän tyttären, ja hyllystäni löytyy näiden kanssa samassa pokkaripaketissa kaksi muutakin Janssonin ei-muumikirjaa, yllätyin elämäkertaa lukiessani erityisesti Janssonin kirjallisen tuotannon monipuolisuudesta ja laajuudesta. Teos toimikin minulla suurena inspiraatiokirjana ja kannusti tutustumaan Janssonin kirjalliseen tuotantoon laajemminkin.


Tove itse halusi ennen kaikkea olla kuvataiteilija, ja vaikka hän saavutti jossain määrin suosiota myös tällä saralla, opiskeli taidekoulussa ja piti elämässään lukuisia näyttelyitä, olivat muumit se, mikä siivitti hänet maailmanmaineeseen. Mielenkiintoinen ja yllättävä pieni kuriositeetti, jonka opin teoksesta, on, että kesti aikansa ennen kuin muumit löivät itsensä läpi Suomessa. Suomalaiset kriitikot väheksyivät muumeja vielä siinä vaiheessa, kun muumit tekivät jo voittokulkuaan maailmalla. Teoksia oli käännetty useille muille kielille, ennen kuin niitä vaivauduttiin kääntämään suomeksi.

"Yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengistäkään."

Yksi ilahduttavimpia asioita teoksessa on sen sisältämät suuret, kauniit ja värikkäät kuvat, jotka pääsevät hienosti oikeuksiinsa laadukkaalla paperimateriaalilla. Kuvat saavat hyvin suurenkin osan kirjassa. Enimmäkseen kuvissa on Toven maalauksia ja kuvituksia, mutta jonkin verran myös valokuvia taiteilijan elämästä.

Tämä valokuva Tovesta ja hänen elämänkumppanistaan Tuulikki Pietilästä työn touhussa on yksi teoksen vangitsevimmista kuvista.

Teoksen kirjoittaja Tuula Karjalainen on taidehistorioitsija ja visuaalisen alan ammattilainen, mikä näkyykin teoksessa vahvasti paitsi ansiokkaassa ulkoasussa ja sen visuaalisessa houkuttelevuudessa, mutta myös hänen pätevyydessään tulkita Toven kuvallisia luomuksia. Koska itse olen kuitenkin ennen kaikkea opiskelutaustaltani kirjallisuustieteilijä, ei minua ihan täysin vakuuttanut Karjalaisen tulkinnat Toven kirjallisista luomuksista. Joskus olisi tehnyt mieli väitellä kirjan kanssa tulkinnoista. Karjalaisen teosta vaivaa vähän liian maneerinen tyyli pitäytyä biografistisessa kirjallisuusanalyysissä. Toki ymmärrän, että vaikka biografismi kirjallisuustieteessä kuoli ja kuopattiin jo 1900-luvun alussa, elää se yhä vahvasti juuri kirjailijoiden elämäkerroissa, joissa on nimenomaan tarkoitus tarkastella ensi sijassa kirjailijan elämää. 

Tämän lisäksi minua hieman haittasi teosta lukiessani pienet tyylilliset ja kielelliset kömpelyydet. Äidinkielen opettajan mielestä on äärimmäisen turhauttavaa ja häiritsevää lukea tietokirjaa, jossa kerrotaan toistuvasti fiktiivisten hahmojen paperilla tapahtuvista seikkailuista imperfektimuodossa. Se kuulostaa siltä kuin Muumipappa, Vilijonkka, hattivatit ynnä muut Janssonin luomat hahmot olisivat olleet todellisia henkilöitä, joiden seikkailut ovat historiallisia faktoja. Silmääni pisti myös lauserakenteet, jotka tuntuivat toisinaan vähän kömpelön töksähteleviltä. Toisaalta en tiedä, oliko hyvin yksinkertaiset ja ytimekkäät lauseet myös tietoisesti valittu tyyli, jolla tavoitellaan selkeyttä ja helppolukuisuutta. Voin kyllä itsekin todeta omasta puolestani, että ehkä juuri siksi lukukokemus oli hyvin helppo ja nopea - vaikkakin tämä oli saavutettu kielellisen sujuvuuden kustannuksella.


Yhtä kaikki, muutamista pikku puutteista huolimatta Karjalaisen Tee työtä ja rakasta tarjosi minulle hyviä hetkiä sekä inspiroivan ja innostavan lukukokemuksen. Se kannusti minua myös muiden Janssonin kirjallisten teosten pariin. Tästä teoksesta ja sen upeista kuvista voin myös vähän syyttää tai kiittää sitä, että sisälläni vuosikaudet uinunut kuvataiteilija koki pienen heräämisen ja kävi eilen ostamassa uuden piirustuskynän, jolla aikoo kenties jonakin päivänä ryhtyä tavoittelemaan uudestaan vanhoja unelmiaan, jotka ovat elämän kiireissä olleet melkein kadota ja unohtua.

Tuula Karjalainen
Tove Jansson - tee työtä ja rakasta, 2013
Tammi
303 s.