F.M. Dostojevski
Alistetut ja loukatut
(Unizennyje i oskorblennyje, 1861)
Suom. Pekka Alarik Pesonen
Karisto
401 s.
Dostojevskin Alistetut ja loukatut kuuluu varmaan niihin vähän vähemmän tunnettuihin Dostojevskeihin. Ainakaan itse en ollut edes kuullut moisesta teoksesta ennen kuin sen kirjaston hyllystä viime viikolla bongasin ja hetken mielijohteesta nappasin mukaani kesälukemiseksi. Kirja on aikaisemmin ilmestynyt myös nimellä Sorrettuja ja solvattuja, ja se on Dostojevskin ensimmäinen laajempi romaani.
Minulla ei ollut mitään muita ennakkotietoja teoksesta kuin mitä takakansi kertoi, ja olikin ilo heittäytyä sellaisen romaanin pyörteisiin, josta ei tiennyt yhtään mitä odottaa. Nautin oikein paljon tästä odottamattomasta lukukokemuksesta. Matkustin tunnelmissani hieman viime kesän lukukokemuksiini Tolstoin Sodan ja rauhan parissa. Tai ei nämä romaanit lähemmin tarkasteltuina kovin samanlaisia olleet, mutta molemmat teokset veivät minut kiehtovaan 1800-luvun venäläiseen maailmaan, jossa on oma viehätyksensä.
Alistetetut ja loukatut -teoksen kertojana on nuori kirjailijanalku Vanja, joka toimii oikeastaan eräänlaisena sivustakatsojana itse suuressa tarinassa. Päähenkilöiksi nousevat rakastavaiset Natasha ja Aljosha, joiden väliseen suureen tunnedraamaan koko teos lopulta keskittyy. Rakastavaisten vanhemmat ovat huonoissa väleissä keskenään erään oikeusjutun vuoksi ja Natasha karkaa kotoaan asuakseen yhdessä Aljoshan kanssa. Aljosha on hyvin ailahtelevainen nuorukainen ja tekee Natashan hyvin onnettomaksi, koska ei pysty pitämään sanaansa. Aljoshan isä yrittää saada poikansa jättämään Natashan ja naimaan erään rikkaan perheen tyttären Katjan.
Kuinka käy, käykö Aljosha kiinni isänsä virittämään ansaan ja rakastuu Katjaan vai pysyykö hän uskollisena Natashalleen? Tämän jännitteen varaan romaani rakentuu.
Täytyypä vain sanoa, että huh-huh ja voi että, millainen älykääpiö Aljosha oli romaanihahmona. Onko lapsellisempaa ja ailahtelevaisempaa hahmoa nähtykään? Mietin kovasti, millaisia psykiatrisia diagnooseja antaisin nuorukaiselle. No ainakin epävakaan persoonallisuushäiriön ja narsismin.
Romaani oli mielestäni hieno, mutta Aljoshan hahmo todella ärsytti minua ja vaikutti huikentelevaisuudessaan ja ailahtelevaisuudessaan ihan epätodelliselta.
Kirja on hidastempoinen ja juoni hitaasti rakentuva, mutta onnistui kuitenkin pitämään minut melko tiukassa otteessa. Oikeastaan juuri oikeanlainen kirja leppoisiin, verkalleen eteneviin kesäpäiviin. Perusjännite oli kuitenkin mielestäni mielenkiintoinen ja halusin tietää, kuinka jutussa lopulta käy. Juoni sahasi jännästi edes takaisin. Ikään kuin yksi edistysaskel ja sitten taas kaksi askelta taaksepäin, jonka jälkeen ei enää tiedäkään yhtään, mihin tässä lopulta päädytään.
Syynä tähän oli Aljoshan ailahtelevainen mieli, joka liikutti juonta milloin minnekin - ja tunteiden varassa tämä suuri tunnedraama lopulta kuitenkin oli. Tämän juonen edestakaisen liikkeen vuoksi luulen, että moni voisi pitää kirjaa tylsänä, vaikka en itse kuitenkaan tätä mieltä ollut.
Olen lukenut tämän entisellä nimellä Sorrettuja ja solvattuja. Mukava, että tuot esille Dostojevskia; hänen teoksistaan ei kirjoiteta blogeissa kovinkaan usein.
VastaaPoistaHienoa, että löytyy lukijoita tälle Dostojevskin teokselle, jota ajattelin kovin tuntemattomaksi. Totta, että Dostojevskiin törmää hyvin harvoin blogeissa ja jos törmää, on kyseessä yleensä Rikos ja rangaistus.
PoistaMinulta on tämä Dostojevski lukematta, pitää etsiä se käsiini. Luen nämä kirjat mieluummin suomeksi, sillä ainakin aiemmat lukemani suomikäännökset ovat olleet tasokkaita. Enkuksi en halua näitä lukea, koska kieli on niin tärkeä näissä kirjoissa.
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että Dostojevskistä ei pahemmin blogata, koska nämä lienee kirjoja jotka on luettu jo ennen blogiaikaa.
Etsipä ihmeessä, Elegia! Minulla ei ainakaan ollut tästä käännöksestä mitään valittamista. Toimi mielestäni hienosti.
PoistaTämä oli vasta kolmas Dostojevskini, aiemmat Rikos ja rangaistus sekä Kellariloukko on ainakin minun osaltani luettu ennen blogiaikaa. Omassa hyllyssäni koreilee lukematon Idiotti, jonka toivon lukevani ja bloggaavani vielä jonakin päivänä :)
Minäkin olen lukenut tämän (tuo sama painos löytyy hyllystä) , mutta täytyy tunnustaa, että en muistanut juuri mitään teoksesta. Kiva kun palautit mieleen.
VastaaPoistaMinusta Dostojevskilla on enemmänkin Aljoshan tapaisia henkilöitä, joille tekisi mieli jonkinlainen diagnoosi antaa :) Omalla tavallaan ne ovat kuitenkin kiinnostavia ja luovat jännitteitä ja draamaa teosten maailmaan.
Heh, ei tainnut olla kovin mieleenpainuva lukukokemus? :)
PoistaTotta, nyt kun sanoit, niin kyllähän Dostojevskin henkilögalleriasta löytyy jos jonkinlaista hullua. Sillä lienee jotakin tekemistä Dostojevskin tyylin, psykologisen realismin kanssa.
Voisiko tämä olla hyvä kirja ensikertalaiselle Dostojevksin lukijalle? :D En ole ennen lukenut hänen kirjojaan, mutta kiinnostusta löytyy!
VastaaPoistaNo, miksipä ei? Kirja on ainakin moniin niihin tunnetuimpii Dostojevskeihin verrattuna melko lyhyt (vain 402 sivua) ja ei ole mielestäni niin raskas ja masentava kuin käsittääkseni monet muut. Siinä mielessä voisi olla helppo aloittaa tästä :)
PoistaWay cool! Some very valid points! I appreciate you writing this article and also the rest of tthe
VastaaPoistawebsite is very good.
my web-site buy youtube views and subscribers