Maria Kuutin Onni ja Aada yökylässä: kasvukipuja ja isoksi tulemisen riemua

Maria Kuutti & Saara Söderlund: Onni ja Aada yökylässä. Karisto/Otava 2020. 32 s. 

Mitä tehdä, kun jännitys kuplii vatsassa juuri silloin, kun pitäisi nukahtaa? Kun kaikki tuntuu ihan oudolta, kyynel pyrkii silmäkulmaan eikä ole edes omaa äitiä selkää silittämässä?

Sellaiselta tuntuu pienestä Onni-pojasta, joka on ensimmäistä kertaa yökylässä ystävänsä Aadan luona. Maria Kuutin ja Saara Söderlundin tuore kuvakirja Onni ja Aada yökylässä (2020) on kesällä 2019 markkinoille tulleen Onni ja Aada -sarjan toinen osa. Sarjassa käsitellään lapsen ensikokemuksia herkän lapsen ajatusmaailmasta käsin.

Kuvakirjauutuuden tekstissä näkyy syvä ymmärrys ja lempeys pienen ihmisen tunteita kohtaan. Nykylastenkirjallisuudessa on vallalla vahva tunnekasvatuksen trendi, ja Onni ja Aada -sarja asettuu samaan kontekstiin. Kuutin kuvakirjateksti onnistuu hyvin kasvatustavoitteessaan, mutta teoksen kaunokirjalliset ansiot eivät jää sen jalkoihin.

Saara Söderlundin ilmeikäs ja iloisen värikäs kuvitus vangitsee katseen. Kuvitus tukee hienosti tekstin tarkoitusta. Erilaiset tunnetilat heijastuvat aidon näköisesti hahmojen kasvoista. Ilmeiden tulkitseminen yhdessä aikuisen kanssa auttaa lapsilukijaa oppimaan tunteiden lukemista kasvonilmeistä.

Erilaisia tunteita teokseen mahtuukin. Onni odottaa malttamattomana yökyläilyä ja laskee päiviä kohokohtaan. Kun päästään Aadan luokse, lentää reppu selästä ja kohta pompitaan siskonpedissä. Äidille ei ehdi tohinan keskeltä antaa edes lähtöhaleja. Mutta illalla on kaikki toisin. Nukahtaminen vieraassa sängyssä ei olekaan helppoa, ja juuri silloin ikävä iskee.

Onneksi yökyläily on lopulta rohkaiseva kokemus. Kipujen kautta syntyy kasvua. Aamulla Onni tuntee itsensä isoksi, kun on nukkunut koko yön Aadan luona. ”Kuule Aada. Minä voin tulla teille yöksi huomennakin”, tokaisee Onni lopussa.

Parhaimmat lastenkirjat ovat sellaisia, joiden teemat voivat puhutella aikuistakin ja joihin myös aikuinen voi samaistua. Onni ja Aada yökylässä -teokseen on helppo samaistua näin erityisherkkänä ja univaikeuksista kärsivänä. Koin, että opin jopa jotakin uutta itsestäni ja tunteistani. Se on hieno saavutus lasten kuvakirjalta.

Olen kirjoittanut tämän arvostelun alun perin Kangasniemen Kunnallislehteä varten heinäkuussa. Maria Kuutti on kangasniemeläinen lastenkirjailija.

Mummomaista häähumua: Maria Kuutin Anna ja Elvis häähumussa

Kirjailija Maria Kuutti on kuuluisa Anna  ja Elvis -lastenromaanisarjasta sekä Onni ja Aada -kuvakirjasarjasta.

Maria Kuutin Anna ja Elvis häähumussa vie keskelle häätohinoita. Mummolla on kohta häät. Taustalla hääräilevät ystävykset Anna ja Elvis.

Sarjan muiden osien tapaan viimeisin Anna ja Elvis naurattaa hervottomuudellaan. Draamaa syntyy, kun kaikilla on omat mielipiteensä hääjärjestelyistä. Kulisseissa tilanteet kärjistyvät, mutta mummon some-tileillä ovat kasvot yhtä hymyä.

Häästressi tarttuu lopulta mummoonkin. Onko hänestä edes alttarille? Onneksi olennainen muistuu mieleen. ”Tärkeintä häissä on tietysti rakkaus”, sanailee Anna häärunoonsa. Naurun alla Kuutti käsittelee vakavia teemoja lempeästi.

Ajan hermoilla oleva teos muistuttaa oivallisesti, että todellisuus on usein toisenlainen kuin somessa. Ohessa käsitellään myös kehopositiivisuutta häädieeteistä viis veisaavan mummon kautta.

Parasta teoksessa on häähumuinen hulvaton meininki ja hersyvät kielikuvat. Häästressi saa mummon surulliseksi ”kuin reikäinen saapas” ja sulhasen pelokkaaksi ”kuin pikkunakki”.

(Tämä arvostelu on julkaistu alunperin lastenkirjallisuuslehti Onnimannissa 1/2020. Tulen jatkossa julkaisemaan enemmänkin toimittajan työni hedelmiä blogissani.)

Maria Kuutti

Anna ja Elvis häähumussa

Karisto 2019

127 s.

Iloa blogiin toimittajan työn hedelmistä

Sen jälkeen kun yli kolme vuotta sitten jäin sairauslomalle lukio-opettajan työstäni vakavan uupumuksen vuoksi, on urapolkuni auennut täysin uusiin suuntiin. Terveyteni vuoksi on ollut mahdotonta mennä takaisin lukiomaailman vaativaan arkeen, vaikka joskus kuvittelin, etten missään muualla ikinä halua olla töissä. 

Entisiä polkuja pitkin oli vaikea kulkea siksikin, että sairauslomani aikana avioiduin ja muutin sen myötä mieheni luokse kauas Savoon Kangasniemelle, metsän syliin. Kaupunkilaiselämä jäi taakse, ja edessä oli uusi ja tuntematon pikkupaikkakunta. Kotipaikkakuntani ainoassa lukiossa ei ollut tarvetta minunlaiselleni opettajalle.

Noin kahden vuoden sairaslomailun jälkeen päädyin kuin sattumalta Kangasniemen Kunnallislehden avustajaksi. En edes ymmärrä, kuinka se edes kävi. Se vain kävi.

Joitakin kuukausia myöhemmin, viime syksynä, otin uuden startin opetusmaailmaan. Minusta tuli paikallisen kansalaisopiston tuntiopettaja. Siellä olen edelleen nyt toista lukuvuotta. 

Opetan ruotsiin, kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen liittyviä kursseja muutamana päivänä viikossa. Se on ihan huippua! Kansalaisopistossa voin noukkia opetustyöstä rusinat pullasta: ei tarvitse kestää raskasta auktoriteetin roolia (sitä olen aina vihannut), ei tarvitse korjata kokeita ja kirjoitelmia (sitäkin olen aina vihannut), ei tarvitse opettaa tylsiä opetusaiheita eikä alistua opetussuunnitelman vaatimuksiin. Sen sijaan voin keskittyä opettamisen ja luovuuden iloon sekä opiskelijoideni inspiroimiseen . Siinä olen lahjakas!

Olen ammentanut luovuutta opetustyöhöni näistä kahdesta luovuusoppaasta. Luovuus on todella lähtenyt käsistä!

Tämän vuoden alussa minusta tuli myös Onnimanni-lastenkirjallisuuslehden avustaja. Olen kirjoittanut sinne lastenkirja-arvosteluita. Mainittakoon näin ohimennen, että seuraavassa numerossa pitäisi ilmestyä kirjoittamani artikkeli Vihervaaran Annasta ja Annan nuoruusvuosien luontokuvasta ja päähenkilön luontosuhteesta.

Nykyään ansaitsen ehkä noin kolmasosan ansioistani kirjoittamalla. Haaveilen, että tulevaisuudessa, kun työkunto kasvaa, tulen kirjoittamaan muihinkin lehtiin.

Kangasniemen Kunnallislehdessä olen erikoistunut varsinkin kirjallisuusaiheisiin juttuihin. Olen kirjoittanut sinnekin joitakin arvosteluita. Lisäksi muun muassa haastatellut paikkakuntamme omaa lastenkirjailijaa, Anna ja Elvis sekä Onni ja Aada -kirjasarjoista tunnettua Maria Kuuttia.

Lehtikirjoittelu on kehittäynyt paljon ja tehokkaasti kirjoittamislahjojani. Helmasyntini - niin puheessa kuin tekstissä - on aina vuolassanaisuus. Lehdessä sille ei ole tilaa, joten niinpä olen oppinut karsimaan, karsimaan ja karsimaan. Olen huomannut, että usein tekstin lopputulos kaiken tämän väkivallan jälkeen on tehokkaampi. Retoriikka nousee esiin paremmin ja teksti kuulostaa vaikuttavammalta.

Kirjoittaminen on alkanut kiehtoa minua yhä enemmän ja olen alkanut kokea kutsumusta kirjailijaksi. Katsotaan, mitä kaikkea jännittävää tulevaisuus tuo tullessaan!

Olen ajatellut, että alan silloin tällöin julkaista omassa blogissa kirjallisuusaiheisia toimittajan työni hedelmiä. Tulen kaivelemaan arkistojeni kätköistä myös vähän vanhempia juttuja.

Yhden Onnimanniin kirjoittamani arvostelun olenkin jo julkaissut, Aki-Pekka Sinikosken ja Ilja Karsikkaan Kuun valossa -kuvakirjasta. 

Jatkossa tulossa lisää!

Avioliitto vei minut Savon metsien syliin, jossa avautui uusia ammatillisia polkuja - myös kirjoittamisen parissa.