Luovuutta etsimässä: kaksi kirjaa luovuudesta

Luovuus tarjoaa valtavasti näkökulmia, sillä se on aiheena iso. Se on kuin lapsuutemme kesäinen muurahaispesä auringonvalossa, se valtava siellä metsän laidalla. Kun sitä hiukan kepillä rouhaisi, tiesi saaneensa aikaan liikettä. Kymmenen minuutin kuluttua kuhina oli tiessään. Tai ei aivan. Pesän sisällä kuhina jatkui. 

Hyvä kirja toimii samoin. Se saa aikaan kuhinaa pesässä, se nostaa esiin langanpäitä. Hyvä kirja on sellainen, jonka luettuaan lukija huomaa, ettei ehkä ajattele muutamista asioista samoin kuin ennen kirjan avaamista. Jokin lukijan sisällä on liikahtanut, jotakin tapahtuu.

Näin kuvailee hyvän kirjan ominaisuuksia kasvatustieteen professori ja filosofi Juha T. Hakala teoksensa Luova laiskuus johdannossa. Hän toivoo, että sellainen kirja olisi tämä hänenkin luovuutta käsittelevä teoksensa. Minulle Hakalan Luova laiskuus oli juuri sellainen lukukokemus. Sai aikaan kuhinaa pesässä. Sellainen minulle oli myös Krista Launosen teos Luovuus lähtee käsistä, jonka luin ennen Hakalan teosta.

Luovuus on aihe, joka kiinnostaa minua ja jossa haluaisin kehittyä. Vapaa-ajan elämässäni voin jossain määrin pitää itseäni luovana ihmisenä. Kuitenkin tuntuu, että työelämässä luovuuteni on usein ollut hukassa. Se on asia, jota haluaisin omassa opettajuudessani kehittää. Lisäksi haluaisin kovasti kehittyä kirjoittajana ja löytää luovuuden kynästäni. Syitä luovuuden pakenemiseen työssäni olen pohtinut joskus itsekseni, ja sekä Hakalan että Launosen kirjat vahvistivat omia epäilyksiäni syistä: luovat ajatukset ja ideat tarvitsevat tilaa ja aikaa hautoutua ja muhia. Työelämän kiireessä ja puserruksessa paljon ylitöitä tekevällä ei ole aikaa olla luova. Tunnistan itsessäni myös toisen syyn: itseluottamuksen puutteen. Olisi uskottava itseensä ja ajatuksiinsa, uskallettava antaa ideoille siivet. Silläkin uhalla, että ne joskus voivat tipahtaa alas korkealta ja kovaa. Silloin on vain yritettävä uudestaan ja otettava opiksi virheistään.

Näistä syistä halusin lähteä etsimään luovuuden lähdettä aiheesta kirjoitetusta kirjallisuudesta. Sekä Launosen että Hakalan luovuuskirjat olivat hyviä ja inspiroivia lukukokemuksia ja valoivat uskoani siihen, että luovuus on jossakin siellä sisälläni, odottamassa löytymistään ja kehittymistään.

Varsinkin Krista Launonen korostaa kirjassaan jatkuvasti, miten me kaikki ihmiset pohjimmiltaan olemme luovia, vaikka emme sitä vielä itse tiedä. Hänen teoksensa on hyvin maanläheinen ja kirjoitettu self help -teosten tyyliin. Joka luvun lopussa on jokin käytännönläheinen luovuusharjoitus, joista osa tuntui tarttumisen arvoisilta, osa puolestaan joko liian vaikeasti toteutettavilta tai kaukaa haetuilta. (Voi olla, että itse en vain ole vielä tarpeeksi luova ihminen heittäytyäkseni näihin kaikkii harjoituksiin!) Launosen oma tausta on kuvataiteellisella ja visuaalisella alalla, ja tämä tulee hänen teoksessaan esiin hyvin herkullisesti: teosta piristävät ihanat, kauniit ja värikkäät kuvat, joiden pelkkä katselukin saa lukijassa syttymään luovan inspiraation. Esipuheessaan hän omistaa kirjan hyvin laajalle lukijakunnalle:

Kirjoitin tämän kirjan niille, jotka haluavat lisätä luovuutta arkeensa ja elää luovemmin. Kirjoitin kirjan niille, jotka sanovat: minulla ei ole aikaa olla luova. Kirjoitin myös niille, jotka eivät vielä tiedä, miten merkittävä kyky luovuus on, ja mikä mahti ja vaikutus sillä on elämään.

Tämä teos tarjoaa mielestäni pohdittavaa ja hyviä vinkkejä itse kullekin, aivan kaikille. Teoksessa keskitytään sen alaotsikonkin Käytännön ohjeita värikkäämpään työelämään mukaisesti varsinkin työelämään, mutta mielestäni teos avaa hyvin näkymiä luovuuteen aivan elämän kaikilla saroilla.

Siinä missä Launosen kirja on ennen kaikkea helppolukuinen käytännön opas, sukelletaan Juha T. Hakalan kirjassa luovuusaiheeseen pintaa syvemmälle. Se ei tarjoile samalla tavalla käytännön harjoituksia, mutta luo kuvaa luovutta edistävistä tai sitä haittaavista asioista ja viitoittaa näin lukijalle tietä luovuuden lähteelle. Hakala tarjoaa monia mielenkiintoisia näkökulmia luovuudesta perustellen sanottavaansa paitsi tutkimustiedolla, myös esimerkeillä tieteen historiasta sekä omasta ja tuttaviensa elämästä. Hän on myös haastatellut kirjaa varten monia Nobel-palkinnon saaneita ja käyttää heidän vastauksiaan materiaalina kirjassa. 

Launosen inspiroivan visuaalisen teoksen jälkeen tuntui alkuun hieman tylsältä lähteä lukemaan Hakalan teosta, jonka sivuja ei korista mikään muu kuin tavalliset mustat kirjaimet. Mielipiteeni muuttui kuitenkin hyvin pian alettuani lukea. Sen, mikä Hakalan Luova laiskuus häviää visuaalisessa ilmeessään, paikkaa se monin verroin kirjoitustyylillään ja sisällöllään. Hakala on onnistunut kirjoittamaan tietokirjan, jonka lukeminen tuntuu pelkältä juhlalta - niin osuvin ja sattuvin sanankääntein osaa kirjoittaja tuoda esiin sanottavansa. Minä suorastaan rakastuin kirjan kirjoitustyyliin! Hyvänä esimerkkinä tästä tyylistä toimii alussa siteeraamani katkelma, jossa Hakala niin osuvasti vertaa hyvän kirjan aikaansaannoksia ihmisaivoissa muurahaispesän sohaisemiseen.

Hakala kirjoittaa yhtä aikaa  sekä tieteellisen vakuuttavasti että arkisen havainnollisesti. Minusta tuntuu, että tätä kirjaa olisi ilo lukea, vaikka ei sattuisi olemaan erityisen kiinnostunut edes kirjan aiheesta, luovuudesta. Pidän siitä, kuinka Hakala teoksessaan tarinallistaa käsittelemäänsä aihetta. Hän poimii historiasta tai omasta elämänkokemuksestaan tarinoita, joilla havainnollistaa käsittelemäänsä aihetta. Nämä tarinat hän kertoo todella hyvn ja elävästi, kuin todellinen romaanikirjailija.

Pidin erityisesti Hakalan lapsuuteen liittyvästä tarinasta "Kuinka tuura pelastetaan". Siinä Hakala kertoo, kuinka lapsena tuli isän kanssa talvisella verkkokalastusretkellään pudottaneeksi vahingossa merenpohjaan tuuraksi kutsuttavan työvälineen, jolla avanto avataan. Koska kyseessä ei ollut mikä tahansa tuura, vaan "jonkinlainen arvokapine, jota katseltiin hartaan sekaisin ilmein", vaati tilanne luovaa ratkaisua. Kokonaiset kolme kuukautta isä hautoi päässään suunnitelmaa. Lopulta kun luovuudelle oli annettu tarpeeksi aikaa, oli isän päässä muotoutunut loistava tuuranpelastussuunnitelma. Suunnitelmaan liittyi, kuten yleensä kaikkiin luoviin ratkaisuihin, tietystikin sukkahousut. Kuten kaikilla hyvillä tarinoilla, oli tälläkin onnellinen loppu: tuura saatiin lopulta pelastettua. Tarina oli niin loistava, että halusin lukea sen ääneen kalastusta harrastavalle miehellenikin. Hän osasi myös arvostaa tarinaa.

Sekä Hakalan että Launosen kirjat tarjosivat minulle tervetulleen ja inspiroivan sukelluksen luovuuden maailmaan. Kiitän näitä kirjailijoita siitä, että he saivat aikaan kuhinaa pääni muurahaispesässä. 

Lopuksi vielä siteeraan erästä Hakalan ajatusta, joka toivottavasti saisi aikaan kuhinaa myös blogini lukijoiden päässä. Ajatus liittyy lukuun, jossa Hakala käsittelee sitä, että luovuuden kannalta hedelmällistä voi joskus olla kääntää perinteinen ajatus nurinperin.

Lähes sata prosenttia meistä ajattelee, että kanat munivat lisääntyäkseen. Mutta kuinka moni on tullut ajatelleeksi, että ehkäpä kana onkin munan keino tuottaa toinen muna?

Minusta tämä on aika avartava ajatus!

Juha T. Hakala

Luova laiskuus - Anna ideoille siivet

Gummerus

239 s.

Krista Launonen

Luovuus lähtee käsistä 

- Käytännön ohjeita värikkäämpään työelämään

Gummerus

182 s.