Hän istui isossa, valkoisessa tuolissa, ja mies joka omisti talon istui toisessa. Mies joka omisti talon luki kirjaa ja joi juomaa. Kirja oli paksu ja juoma kellanruskea ja siinä oli jäitä.
Hän otti sohvapöydältä käteensä vielä paksumman kirjan kuin se jota mies luki ja selaili sitä. Hänen katseensa pysähtyi sanojen ja kirjaimien kuvioihin, jotka olivat yhteydessä muihin sanoihin ja kirjaimiin nuolten, väliviivojen ja pienten tikkarien välityksellä. Sivuja silmäillessään hän osui yksittäisiin sanoihin - estottomuus, fosforylaatio, geenit, asetyylikoliini, alustusmuisti, katoavuus, demonit, morfeemit, fonologinen.
"Minä olen tainnut lukea tämän kirjan joskus", Alice sanoi.
Mies katsoi hänen pitelemäänsä kirjaa ja sitten häntä.
"Olet tehnyt enemmänkin. Sinä kirjoitit sen. Sinä ja minä kirjoitimme sen kirjan yhdessä."
Alice ei ollut varma, luottaisiko hänen sanaansa, ja sulki kirjan ja luki kiiltävän sinistä kantta. From Molecules to Mind, kirjoittajat John Howland, FT, ja Alice Howland, FT. Hän katsoi tuolissa istuvaa miestä. Hän on John. Hän selasi esiin alkusivut. " Sisällysluettelo. Mieliala ja tunnetila, Motivaatio, Vireys ja tarkkaavaisuus, Muisti, Kieli." Kieli.
Kun keski-ikäinen, fiksu ja urallaan hyvin menestynyt kognitiivisen psykologian professori Alice Howland alkaa unohdella asioita, hän huolestuu, mutta syyttää oireista vaihdevuosia. Kun jokin tavara on kadoksissa tai jokin sana karkaa tavoittamattomiin kielen päältä, voisi oireista ehkä vielä syyttääkin vaihdevuosia. Mutta se, että Alice joutuu kerran täysin eksyksiin aivan kotikulmillaan tutuissa maisemissa eikä osaa kotiin, on lääkärin mielestä selvästi merkki jostakin muusta. Jostakin pahemmasta. Viisissäkymmenissä olevalla Alicella todetaan perinnöllinen varhaisiän alzheimer. Sairaus on hyvin nopeasti etenevä, eikä Alicella ole enää paljoa aikaa, ennen kuin hän kadottaa itsensä ja muistonsa.
Lisa Genova kuvaa tarkkanäköisesti ja uskottavasti Alicen tuntemuksia alzhaimerin edetessä sekä sairauksen vaikutuksesta hänen kongitiivisiin kykyihinsä sekä ihmissuhteisiinsa. Alicella on mies ja kolme aikuista lasta, ja erityisesti teoksessa nousee esiin sairaus osana perhe-elämää ja Alicen miehen Johnin kyvyttömyys kohdata asiaa. Kerronta fokalisoituu vahvasti Aliceen, ja lukija saa tilaisuuden kokea maailma muistisairaan näkökulmasta. Kirjailija Lisa Genova on itse neurotieteiden tohtori ja tutkinut paljon muistinmenetystä ja myös alzheimerin tautia. Teoksen lopussa olevissa kiitossanoissa kiitetään myös kunnioitettavaa määrää eri lääketieteen asiantuntijoita, jotka ovat tavalla tai toisella auttaneet Genovaa teoksen kirjoittamisessa. Lukija voikin huomata, että kirjan tarinaa tukee erinomaisesti tehty pohjatyö ja kirjailijan vankka asiantuntijuus käsittelemässään aiheessa. Kirjailija on lisäksi sijoittanut tarinan sellaiseen sosiaaliseen ympäristöön, joka lienee hänelle varsin tuttu: kirjassa liikutaan Howlandien professoripariskunnan mukana vahvasti yliopistomaailmassa, joka lienee tohtorikirjoittajalle hyvin läheinen miljöö.
Tätä kirjaa luin jo tammikuussa joulukuusen alla glögin ja joulutortun kera.
Tämä oli minulle kirja, joka alkoi hieman nihkeästi, jopa kuivan tuntuisesti, mutta tempaisi minut jossakin vaiheessa täysillä mukaansa. Alicen tarina on todella koskettava ja ajatuksia herättävä. Tämä on mielestäni juuri parhaimmillaan sitä, mitä kaunokirjallisuus parhaimmillaan voi olla: kertoa fiktion avulla jotakin todellista ja tärkeää maailmasta tai ihmisyydestä. Edelleen Alice on mielestäni ansiokas kuvaus alzheimerin taudista, ja teos lisää tietoisuutta ja ymmärrystä sairaudesta. Itselleni alzheimer sinänsä ei ole ollut elämässäni millään lailla omakohtaisesti läheinen - onneksi ja ainakaan vielä - mutta löysin teoksesta silti valtavasti samaistumispintaa. Tällä hetkellä käyn läpi vakavasta (työ)uupumuksesta toipumista, ja se on vaikuttanut myös vahvasti muistiini ja muihinkin kognitiivisiin kykyihini. Niinpä Alicen tuntemukset ja suru kykyjensä heikkenemisestä sekä ikävän tunne entistä minäänsä kohtaan tuntuivat minusta vahvasti samaistuttavilta ja ymmärrettäviltä. Tämä teki teoksesta myös hyvin henkilökohtaisen lukukokemuksen minulle. Etenkin mieleeni jäi ja sydämeeni kävi tämä lyhyt keskustelu kirjan loppuvaiheilla Alicen ja hänen miehensä välillä:
"Minun on ikävä itseäni."
"Minunkin on ikävä sinua, Ali, kova ikävä."
"En minä aikonut tulla tällaiseksi."
"Minä tiedän."
Minunkin on joskus niin ikävä entistä itseäni. Onneksi minulla on kuitenkin edes jotakin toivoa saada se takaisin, toisin kuin Alicella. Alzhaimer on ainakin toistaiseksi parantumaton ja etenevä, lopulta kuolemaan johtava sairaus.
Lisa Genova
Edelleen Alice
(Still Alice, 2009)
WSOY
284 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti