torstai 5. toukokuuta 2016

Lukuhelmihaaste - Täällä Pohjantähden alla: valistusaate roviolle!

Tänään istuin pahaa aavistamatta parvekkeellani nauttimassa auringonpaisteesta, teestä, mansikoista ja suuresta suomalaisesta klassikkokirjallisuudesta. Luin Täällä Pohjantähden alla -teosta, ja olin yhtäkkiä tukehtua teeheni ja mansikoihini saatuani hirmuisen naurunpuuskan. Ajattelin, että tämä oli niin hyvä juttu, että olisi hauska kirjoittaa siitä pienen pieni helatorstaipostaus blogiini ja jakaa tämä pieni, yksittäinen lukuhetkihelmeni.


Pohdittuani asiaa vähän enemmän, mieleeni nousi kokonainen haasteidea. Usein kirjabloggaajien kirja-arvioissa yksityiskohdat hukkuvat kokonaisuuden alle - mikä onkin yksi kirjoittamisen peruslaeista. Kun käsiteltävänä on laaja romaaniteos, ei välttämättä teoksen pienille yksityiskohdille ja niiden käsittelylle jää tilaa. Kirja-arvioissa keskitytään suurten linjojen ja kokonaisuuden käsittelyyn. Kuitenkin monesti juuri pienet yksityiskohdat teoksissa voivat olla niitä helmimpiä hetkiä lukukokemuksessa, jotka jäävät elämään mieleen.  Joskus voi olla kyse ihan vain yksittäisestä sanavalinnasta. Tai sitten yhdestä tai muutamasta lauseesta tai pienestä kohtauksesta. Jostakin sellaisesta helmenkokoisesta ja helmenarvoisesta pienestä jutusta, joka nousee teosta lukiessa muun teoksen yläpuolelle ja pysäyttää lukijan sen äärelle. Helmen siitä voi tehdä niin hauskuus, koskettavuus, kauneus kuin jokin muukin suuri tunnereaktio. Tai vain se, että sanat ovat niin osuvat, että ne menevät lukijan luihin ja ytimiin

Siispä tällä bloggauksella julistan lukuhelmihaasteen alkaneeksi!
'
Haasteen idea ja säännöt:

1. Kirjoita bloggaus jostakin omasta lukuhelmestäsi.

2. Liitä bloggaukseen kirjallisuussitaatti lukuhelmestäsi.

3. Avaa bloggauksessa kokemustasi, mikä kyseisessä kohdassa teki siitä itsellesi lukuhelmen.

4. Linkitä lukuhelmibloggauksesi tähän bloggaukseen viimeistään 31.8.2016. (Huom. alkuperäistä haasteaikaa pidennetty!) Kaikkien osallistujien kesken arvotaan palkinto. (Ainakin jokin kirjarakkaan sydäntä hivelevä lahjakortti ja ehkä jotakin muuta!)


5.  Jos innostut haasteesta enemmänkin, saat toki blogata useampiakin lukuhelmiä! Se ei kuitenkaan lisää arpojen määrää ja voittomahdollisuuksia arvonnassa.

6. Haasteen ideaa saa ilomielin jatkaa myös arvonta-ajan päätyttyä ihan niin omaksi kuin lukijoidensakin iloksi! Olisi hauska nähdä lukuhelmien hohtavan kirjablogeissa myös jatkossa!


Se helmi, josta haaste lähti

Omani helmeni koin suuren suomalaisen klassikon äärellä. En olisi uskonut, että Väinö Linnan  Täällä Pohjantähden alla voi olla niin nauruhermoja kutkuttava teos, mutta ennakkoluuloni ylevän kuivasta ja puuduttavasta suurklassikosta oli väärä.

Teoksessa kuvataan suomalaisuusaatteen heräämistä ja suomalaisen kansakunnan rakentamista pikkuisen maalaiskylän näkökulmasta. Kylään rakennetaan kansakoulu kansan sivistämiseksi. Kansakoulu on oikea valitussaatteen symboli, ja  sen avajaisjuhlissa, joita kuvataan oikein seikkaperäisesti teoksessa, pidetään yleviä ja hienoja puheita valistussaatteesta ja siitä, miten merkittäviä valitus ja sivistys ovat koko kansakunnan vapauttamisessa. Tässä ei ollut vielä itsessään mitään kovin hauskaa, mutta avajaisten kuvaamisen jälkeen teoksessa kerrotaan nasevasti ja ytimekkäästi:

Juhlat olivat ja menivät. Kylän mukulat olisivat kyllä mieluummin suoneet, että koulu olisi palanut, mutta niin ei tapahtunut. Opettaja tuli, ja erittäin tyypillinen tulikin. Oli rillit ja pujopartakin.

Minä, ironian suuri ystävänä, en voinut muuta kuin yrittää olla tikahtumatta nauruun. Uskon, että tässä on varsinkin kaikille meille opettajaihmisille jotakin varsin tunnistettavaa. Me kansakuntamme kynttilät koemme (ainakin hetkittäin), että teemme jotakin vallan hienoa ja merkittävää työtä. Jaamme tiedon ja sivistyksen ilosanomaa pienille ihmistaimille. Mutta sitten tulemme toisinaan oikein räminällä ja kovalla vauhdilla ylevien aatteidemme norsunluutornista alas sinne maankamaralle, katsomme suoraan silmiin sitä kirkassilmäistä ihmistainta ja näemme, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa mikään sivistyksen suoma vapaus. Häntä kiinnostaa vain se vapaus, joka siintää koulun seinien ulkopuolella tai tabletin tai kännykän ruudulla. Hänelle olisi ihan sama, vaikka koko koulua ei olisi ja vaikka se palaisi poroksi - tai itse asiassa, se saattaa olla jopa hänen salainen haaveensa.

Toinen juttu, joka tässä lukuhelmessäni nauratti, oli määritelmä tyypillisestä opettajasta. Rillit ja pujoparta! En taida itse aivan sopia tähän tyypillisen opettajan määritelmään.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kevätlaulua, kuulumisia ja ensimmäisen vuosikolmanneksen koontia


"Tämä ilta on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa."

Tove Janssonin Kevätlaulu-tarinan sanat tulivat mieleeni, kun olin iltalenkillä kevääntuoksuisessa ja kuulaan ilta-auringon kirkastamassa ulkoilmassa kuuntelemassa lintujen viserrystä ja ihmettelemässä ja ihailemassa luonnossa orastavia kevään merkkejä. On kummallista, miten auringolla voi olla niin suuri vaikutus niin luontoon kuin ihmiseenkin. Ei liene pelkkää sattumaa, että kevät symboloi runoudessa ja laajemminkin kirjallisuudessa elämää ja uutta alkua - myös ihmisen mielessä. Joka kevät auringon säteet herättävät minut henkisestä horroksesta, johon pitkä ja uuvuttava talvi minut vaivuttaa. Kevät ja aurinko saavat sydämeni sykkimään kiivaammin, nauruni helkkymään kauniimmin ja koko olemukseni säteilemään kirkkaammin.

On aika kukkien ja kukkamekkojen!

Talvi ja koko lukuvuosi on ollut rankka ja uuvuttava - ensimmäinen kerta, kun olen ollut koko lukuvuoden kokopäivätöissä. Nyt kuitenkin kesäloma ja sen suoma vapaus siintävät niin kirkkaina silmissäni, että uupumuksesta ei ole tietoakaan ja nautin jälleen täysin siemauksin siitä, että saan olla opettaja ja opettaa jotakin niin ihanaa kuin kirjallisuutta. (Niin tässä kuin viime jaksossakin kaikki äidinkielenkurssini ovat olleet kirjallisuuskursseja.) Kun kesäloma on ovella ja tunnelini päässä näkyy valoa, voin jälleen keskittyä nauttimaan hetkestä ja siitä, mitä teen juuri nyt. Viime aikoina olen pysähtynyt päästelemään mielen sisäisiä riemunkiljahduksia, kun esimerkiksi olen saanut etsiä sopivaa runoa kokeeseen analysoitavaksi ja pysähtynyt miettimään sen merkitystä. Olen pysähtynyt haukkomaan henkeäni Södergranin upeiden runokuvien äärelle ja miettimään sitä onnea, että minulle jopa maksetaan palkkaa sellaisesta hengenhaukkomisesta. Olen nauttinut jopa myös siitä, kun olen saanut tarkistaa kello 2 yöllä novellianalyysejä, jotka täytyy palauttaa seuraavana päivänä.


Uuvuttavan talveni keskellä kirjallisuus ja lukeminen ovat olleet henkireikäni ja valonpilkahdukseni. Myös tämän alkuvuoden lukeminen on kulkenut koko ajan mukana, vaikkakin lukutahti on ollut verkkaista. Joskus aiemmin elämän kiireiden keskellä bloggaaminen ja kirjablogini hengissä pitäminen ovat ajoittain tuntuneet taakalta, mutta itse asiassa tänä vuonna myös blogin kirjoittaminen on ollut enimmäkseen ilo ja olen kokenut sen kautta itseilmaisun riemua.

Hemmotteluhetket kirjallisuuden äärellä ovat pitäneet minut hengissä talven yli.

Listaan alle tänä vuonna tähän mennessä eli vuoden 2016 ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana bloggaamani ja lukemani teokset (osa niistä luettu jo viime vuonna).


2. Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu (viimevuotinen)


4. Hella Wuolijoki: Niskavuoren tarina (sisältää 5 näytelmää)









Olen siis tänä vuonna lukenut kahdeksan teosta. Paitsi jos laskee kaikki Niskavuori-näytelmät omiksi teoksikseen, on luettuja kertynyt 13. Alkuvuoden lukulistassani on itse asiassa yllättävää, miten vahvasti näytelmäkirjallisuus on edustettuna. Näytelmiä luen nimittäin yleensä hyvin harvoin. Saiturin sekä Romeon ja Julian lukemisesta saan tosin kiittää työtäni: molemmat ovat olleet yhteisiä luettavia teoksia äidinkielen kursseillani. Työlukupinossa odottaa tällä hetkellä lisäksi Hamlet. Näytelmiä en ole kuitenkaan nauttinut tänä vuonna ainoastaan kirjallisessa muodossa, vaan itse asiassa hassua kyllä, tajusin juuri tätä kirjoittaessani, että olen ollut tänä vuonna myös katsomassa harvinaisen montaa näytelmää, omalla mittapuullani mitattuna. Koko elämäni aikana näkemäni näytelmät pystyy laskemaan miltei kahden käden sormin (häpeä myöntää!), mutta tänä kevätlukukautena olen ollut katsomassa peräti kolmea. Niin Salon teatterin Maaninkavaara, Turun kaupunginteatterin Robin Hoodin sydän kuin myöskin Salon lukion musiikkiteatterilinjan esittämä Juhannusyön uni ovat olleet mahtavia ja kokemisen arvoisia teatterielämyksiä.

Vapputunnelmia Turusta

Tämän vuoden lukukokemuksista mainitsemisen arvoisia helmiä ovat ainakin Zafonin Tuulen varjo ja Montgomeryn päiväkirjateos. Tuulen varjo on yksinkertaisesti yksi lumoavimmista ja mukaansatempaavista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Montgomeryn päiväkirja on puolestaan kiinnostava ja koskettava kurkistus rakastamani Anna-hahmon luoneen kirjailijan elämään. Löysin kirjailijasta samanlaisen sukulaissielun kuin olen löytänyt myös Vihervaaran Annasta. Myös viimeisin lukemani teos, Thomas Hardyn Sininen silmäpari, ansaitsee kunniamaininnan lukukokemuksen upeudesta. Teoksessa ja sen tunnelmassa on kunnon vanhan romaanin tenhoa ja lumoa.


Nyt tätä kirjoittaessani  on ilta viilennyt, parvekkeeni pimentynyt ja mansikkani huvenneet kulhosta. Huomenna on kuitenkin aamu uusi, ja Nuuskamuikkusen kevätlaulun valtaamana tahdon kehottaa myös teitä lukijoitani nauttimaan auringosta, humaltumaan keväästä ja maailman kauneudesta sekä tuntemaan kevätlaulun rinnassanne. Voit myös aamulla katsoessasi ikkunasta ulos ottaa mallia siitä, kuinka Anna ystävämme, rakas kaimani Vihervaaran Anna, osaa iloita elämästä ja maailman kauneudesta - vaikka jokin synkkä ja ikävä asia painaisikin mieltä.



Hetkeen Anna ei muistanut, missä oli. Ensiksi häntä värisytti voimakas ilon tunne; sitten hän muisti ja ilo kuoli pois. Tämä oli Vihervaara, eikä häntä huolittu tänne, koska hän ei ollut poika!

Mutta nyt oli aamu, ja - totta tosiaan! - tuossa oli kukkiva kirsikkapuu hänen ikkunansa ulkopuolella. Yhdellä harppauksella hän ponnahti vuoteesta lattian toiselle puolen. Hän aukaisi ikkunan - se kääntyi naristen ja vastahakoisesti saranoillaan, aivan kuin sitä ei olisi pitkään aikaan liikutettu, niin kuin ei ollutkaan.

Anna polvistui ja katseli silmät ihastuksesta säteillen kesäkuun aamun kirkkauteen. Voi, miten ihmeen kaunista! Miten ihana tämä paikka oli! Entä jos hän todellakin saisi jäädä tänne! Hän päätti kuvitella, että saisi jäädä.
(– –)
Anna nousi ja hengähti syvään.
– Oi, eikö tämä ole ihmeellistä! hän sanoi ja viittasi kädellään ikkunasta näkyvää hymyilevää maailmaa.
(L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet)