tiistai 29. tammikuuta 2013

Blogin nimi lyhenee: Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan - Annan lukupäiväkirja -blogini muuttuu lyhyempään ja ytimekkäämpään muotoon. Blogini uusi nimi on yksinkertaisesti Matkalla Mikä-Mikä-Maahan.

Entinen, pitkä nimi tuotti toisinaan hankaluuksia ja ehkä väärinymmärryksiäkin, koska osa viittasi blogiini nimellä Annan lukupäiväkirja ja osa puolestaan nimellä Matkalla Mikä-Mikä-Maahan. Siispä, jotta kaikki tietäisivät, mistä blogista puhutaan, katsoin järkevämmäksi muuttaa blogini nimen yksiselitteisemmäksi,

Lisäksi uusi lyhyempi nimi näyttää mielestäni graafisesti kauniimmalta blogin yläreunassa.

Suunnittelinkin viime lokakuun alussa blogia perustaessani nimeksi alun perin vain Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, mutta katsoin kuitenkin tarpelliseksi lisätä ikään kuin tarkennuksesksi Annan lukupäiväkirjan sen perään, jotta kaikille tulisi selväksi, minkälainen blogi on kyseessä. Uskon sen tässä vaiheessa jo käyneen kaikille varsin selväksi, joten liikanimi Annan lukupäiväkirja on täyttänyt tehtävänsä ja voi poistua käytöstä.
 .
Muutin samalla hieman blogini ulkonäköasetuksia. Esimerkiksi perustekstin väri  muuttui hieman rustehtavasta keltaisempaan suuntaan. Pidän uutta väriä enemmän esteettistä silmääni miellyttävänä. Mietin kuitenkin, onko se liian kirkas helpon lukemisen kannalta? Kommentteja?

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin tarkoitus on viedä sekä minut että sinut kirjojen avulla mielikuvituksen ihmeelliseen maailmaan, meidän jokaisen sisäiseen Mikä-Mikä-Maahamme. Maahan, jossa voi tapahtua ihan mitä vain ja jossa jokainen hetki on seikkailu. Toivottavasti blogini onnistuu täyttämään tehtävänsä hyvin!

maanantai 28. tammikuuta 2013

Yhä vain Annaa: Anne of Ingleside



L.M. Montgomery
Anne of Ingleside, 1939
Bantam books
274 s.


October was a very happy month at Ingleside that year, full of days when you just had to run and sing and whistle. Mother was about again, refusing to be treated as a convalescent any longer, making garden plans, laughing again … Jem always thought Mother had such a beautiful, joyous laugh…  Answering innumerable questions. “Mummy, how far is it from here to the sunset? ... Mummy, why can´t we gather up the spilled moonlight? ... Mummy, do the souls of dead people really come back on Hallowe`en?  … Mummy, what causes the cause? ... Mummy, wouldn’t you rather be killed by a rattlesnake than a tiger, because the tiger would mess you up and eat you? ... Mummy, what is a cubby? ... Mummy, is a widow really a woman whose dreams have come true? ... Wally Tailor said she was… Mummy, what do little birds do when it rains hard? … Mummy, are we really a too romantic family?”

Minun Anna-urakka jatkuu. Anne of Ingelside on L.M. Montgomeryn Anna-sarjan kuudes osa. Täytyy myöntää, että kirjan alku oli todella suuri pettymys. Kirjan edeltävä osa Anne´s House of Dreams jää tilanteeseen, jossa Anna ja Gilbert jättävän taakseen ensimmäisen yhteisen kotinsa House of Dreamsin, mukanaan ainokainen pienokaisensa James, ja suuntaavaat kohti uutta, suurempaa kotia. Tämä suurempi koti on kirjan Anne of Inglesiden nimessä esiintyvä Ingleside. 

Edeltävä kirja oli tunnelmaltaan hyvin lumoava ja vangitseva. Minun oli vaikea laskea sitä käsistäni sen loppuessa. Olisin kaivannut suoraa jatkoa edeltävälle osalle, mutta Anne´s House of Dreams- ja Anne of Ingleside –kirjojen välissä onkin monen vuoden aukko, joka olisi mielestäni kaivannut täyttöä.

Tässä kirjojen välisessä aukossa Annan ja Gilbertin ainokainen vauva onkin monistunut viideksi vilkkaaksi lapseksi. Kuudes lapsi, Marilla eli lyhyesti Rilla syntyy tämän teoksen aikana. Aiempiin kirjoihin verrattuna tämä ei olekaan niin paljon kertomus Annasta, vaan kerronta keskittyy melko paljon Annan lasten pikku seikkailuihin. Anna on toki vahvasti läsnä lasten äitinä.

Kun olin päässyt eroon kirjan alun tuottamasta pettymyksestä, pidin kirjasta siinä missä muistakin Annoista. Oli mielestäni mielenkiintoista seurata, millainen äiti Annasta on kehittynyt. Anna on ihana äiti! Hän jaksaa aina kuunnella ja vastata lasten kysymyksiin. Hän ei ikinä naura, jos lapsi on vakavissaan jonkin hänelle todellisen, mutta aikuisten silmissä huvittavan ongelman kanssa.

Montgomery kuvaakin ihastuttavan hellyttävästi ja viisaasti näitä lasten pieniä, mutta suuria ongelmia. Esimerkiksi, kuinka Rillan mielestä on mitä suurin häpeä joutua kantamaan julkisesti koko kylän läpi kirkon myyjäisiin kakku, jonka hänen äitinsä on luvannut sinne lahjoittaa. Tai kuinka erään toisen pienen Annan kullannupun elämän onni särkyy, kun hän kuulee valheelliselta kaveriltaan, että hänet on syntyessään vaihdettu erään toisen perheen lapsen kanssa. Kaikki nämä lasten ongelmat Anna kohtaa suurella ja ymmärtävällä sydämellä. Voi kunpa kaikilla lapsilla voisi olla sellainen äiti kuin Anna!

Minusta Anna-kirjat ja erityisesti tämä kirja olisi hyvää luettavaa jokaiselle tulevalle äidille! Niissä kuvataan syvällä ymmärryksellä lapsen maailmaa lapsen näkökulmasta. Anna on ihanneäti, joka osaa aivan uskomattoman hienosti asettua lapsen asemaan ja ymmärtää, miltä maailma näyttää lapsen viattomin ja ymmärtämättömin silmin.  Jos minä saisin olla päättämässä, mistä koostuu äityspaketti, laittaisin ehdottomasti pakettiin jokaisen äidin luettavaksi tämän kirjan.

Mutta vastauksena pikku Jemin alun lainauksessa esittämään kysymykseen täytyy todeta, että ehkäpä Annan perhe on really a little too romantic family.

Huom. edellisessä bloggauksessani Anne of Avonlea –kirjasta keskityin osittain myös samaan kasvatusasiaan Annan opettajan työn kautta.


Kritiikkiä takakannesta
Anne is the mother of five, with never a dull moment in her lively home. And now, with a new baby on the way and insufferable Aunt Mary Maria visiting – and wearing out her welcome – Anne´s life is full to bursting.
Still, Mrs. Doctor can´t think of any place she´d rather be than her own beloved Ingleside. Until the day she begins to worry that her beloved Gilbert doesn’t love her anymore. How could that be? She may be a little older, but she´s still the same irrepressible, irreplaceable redhead – the wonderful Anne of Green Gables, all gorwn up. She´s ready to make her cherished husband fall in love with her all over again!

Näin kuuluu Anne of Inglesiden takakansi, mikä olikin huonoin kohta koko teoksessa. Takakansi antaa mielestäni kuvan, että tämä olisi jokin avioliittodraamaromaani, jossa koko juonellinen jännitys kietoutuu Annan ja Gilbertin aviollisen onnen uudelleen herättämiseen. Koko teoksen ajan odottelin kärsimättömästi, koska tämä takakannen kuvaama avioliittotragedia puhkeaa esiin, kunnes lopulta luulin, ettei se tulekaan ikinä ja että takakannen kirjoittaja ei ole edes vaivautunut lukemaan koko teosta.

Näin huonosti ei kuitenkaan ollut asia. Avioliittotragedia tosiaan puhkesi, mutta vasta kolmanneksi viimeisessä luvussa, joka oli järjestysluvultaan 39. luku. Tragedia ratkeaa viimeisen eli 41. luvun alkupolla eikä lainkaan sillä tavalla, miten takakansi kuvaa. Aika harhaanjohtavasti kirjoitettu takakansi! Sitä ennen, eli 38 luvun ja 252 sivun ajan Annan elämä on nimittäin ollut yhtä auvoa.

Mutta eipä anneta huonon takakannen pilata olennaisinta! Ihana kirja, ihana Anna, ihanat lapset ja ihana Montgomery!


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Annan opissa - Anne of Avonlea




When Anne reached the school first morning, she was confronted by prim rows of ”shining morning faces” and bright, inquisitive eyes. She hung up her hat and faced her pupils, hoping that she did not look as frightened and foolish as she felt and that they would not perceive how she was trembling.
She had sat up until nearly twelve the preceding night composing a speech she meant to make to her pupils upon opening the school. She had revised and improved it painstakingly, and then she had learned it by heart. It was a very good speech and had some very fine ideas in it. The only trouble was that she could not now remember a word of it…

Minun Anna-buumini jatkuu jälleen. Tällä kertaa vuorossa oli Montgomeryn Anna-sarjan toinen osa. Viime aikoina olen blogannut Anne of Green Gables –teoksesta sekä Anne´s House of Dreams –teoksesta.  Siksi minusta tuntuu, ettei minulla ole juuri mitään uutta sanottavaa tästä. Anna on ihana ja sillä selvä!

Anne of Avonlea -teoksessa päästään seuraamaan Annan elämää tämän ollessa 16-18 vuotias. Kirjan alussa Anna on aloittamassa ensimmäistä kertaa elämässään opettajan työn, omassa entisessä opinahjossaan, Avonlean koulussa. Mielenkiintoinen yhteensattuma oman elämäni kannalta, sillä minä – Annan kaima ja sukulaissielu – olen myös aloittamassa vajaan parin viikon kulutta ensimmäistä kertaa sivutoimisen opettajantyön entisessä lukiossani. Mielenkiintoista näin aloittelevana opettajana olikin seurata tässä kirjassa Annan opettajuutta ja sen kehittymistä sekä sitä, millainen Anna on kasvattajana.

Opettajaksi ryhtyessään Annan pää on täynnä suuria ja idealistisia ihanteita siitä, millainen opettaja hän aikoo olla. Auktoriteetti kuuluu luoda voittamalla oppilaiden kiintymys ja luottamus. Ruumiillista kuristusta ei saa ikinä ja missään nimessä käyttää! ... Hienot periaatteet, mutta kuinkas käy?

”There is some good in every person if you can find it. It´s a teacher´s duty to find and develop it. “

Hienostihan Anna koulussa selviää ja lopulta, muutaman mutkan jälkeen, onnistuu voittamaan kaikkien oppilaiden sydämet puolelleen. Monet ylevät ihanteet kuitenkin riisuutuvat loistostaan tosi elämän koettelemuksien keskellä. 

Voi, kun joskus onnistuisin olemaan edes puolet niin mukava ja pidetty opettaja kuin Anna! Mutta on kai hyvä muistuttaa itseään siitä, että tämä on vain fiktiota. Ei kukaan oikeasti kai pystyisi olemaan niin ihana ja täydellinen kuin Anna Shirely?
 
Anna saa myös kokeilla kasvatuskonstejaan Davy ja Dora –nimisiin 6-vuotiasiin kaksosiin, jotka äitinsä kuoleman jälkeen siirtyvät Marillan ja Annan hoteisiin Vihervaaraan. Dora on kuin itse enkeli ja tuskin tarvitsee mitään kasvatusta. Davy sen sijaan on tullessan kuin itse piru, mutta kumma kyllä, Annan taitavassa otteessa hän alkaa osoittaa selviä kehittymisen merkkejä.

Annan salaisuus kasvatusasioissa on selvästi se, että hän saa Davyn, kuten myös oppilaansa, suorastaan palvomaan itseään. Lapsi kuin lapsi on kiltisti, jos tietää palvomansa kohteen tulevan tyytymättömäksi muunlaisesta käytöksestä. Annan lapsikeskeinen kasvatusmetodi asettuu selvästi vastakkain ”vanhan kansan” kasvatusmetodin kanssa, jonka mukaan ”children should be seen but not heard”. Annalla on aina aikaa kuunnella lapsia sekä vastata heidän loputtomiin kysymyksiinsä.

Sen verran kun tiedän historiasta, ovat Annan kasvatusmetodit ja suhtautuminen lapsiin vaikuttanut luultavasti melko moderneilta kirjan ilmestymisajankohtana, 1900-luvun alussa. Siitä hyvästä hatunnosto Montgomerylle!

Lopuksi

Vaikka Anna on tässä kirjassa jo melko varttunut ja vastuullinen nuori naisenalku, on ihanaa, että hän on yhä sisimmässään sama hupsu ja hulvaton, keijukaisiin uskova tyttö kuin hän on Anne of Green Gables –kirjassa. Tämä puunhalaus-kohtaus oli oma lempikohtaukseni kirjassa: 

”What a nice month this November has been!” said Anne, who never guite got over the childish habit of talking to her self. (– –) How quiet the woods are today… Not a murmur exept that soft wind  purring in the treetops! It sounds like surf on a faraway shore. How dear the woods are! You beautiful trees! I love every one of you as a friend.”
Anne paused to throw her arm about a slim young birch and kiss its cream-white trunk. Diana, rounding a curve in the path, saw her and laughed.
“Anne Shireley, you´re only pretending to be grown up. I believe when you`re alone you´re as much a little girl as you ever were.”
“Well, one can´t get over the habit of being a little girl at once”, said Anne gaily. “ You see, I was little for fourteen years and I only been grown-uppish for scarcely three. I`m sure I shall always feel like a child in the woods.”

L.M. Montgomery
Anne of Avonlea, 1909
276 s.



Kaksi Annaa

torstai 24. tammikuuta 2013

Pieni prinssisatu - kauniita ihanteita pienille pojille!



Olipa kerran pikku prinssi nimeltä Pauli. Pauli tahtoi kalastaa ja leikkiä koko päivän kotia Kaisa-prinsessan kanssa.
Pauli kirjoitti Kaisalle kortin. Tuletko meille? kortissa luki. Lähetti kiirehti matkaan postin kanssa.
Pauli keräsi kalavehkeet, valjasti ratsun ja  lähti lammelle. Pauli päätti onkia odotellessaan. Prinssi oli oikea kalamies.

Pikku Prinssin jälkeen on hyvä jatkaa prinssien parissa ja suunnata katseensa Pieneen prinssisatuun.
Olen aiemmin blogannut iki-ihanasta ja suloistakin suloisemmasta Pienestä prinsessasadusta , joka innoitti minut tutustumaan sen kaveriin, Pieneen prinssisatuun. Se on edellisen tapaan Katri Tapolan kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama ja toimii eräänlaisena jatko-osana Pienelle prinsessasadulle.
Pienessä prinsessasadussa ystävykset Kaisa-prinsessa ja Pauli-prinssi viettivät leikintäyteistä päivää Kaisa-prinsessan luona. Värimaailma siinä on tyttömäisen vaaleanpunainen ja hempeä, ja kirjan voidaan sanoa olevan selvästi tyttöjen kirja.
Pieni prinssisatu on sen sijaan enemmän pojille suunnattu. Kansi on tumman sininen ja värimaailma useimmissa kirjan aukeamilla liikkuu sinisen ja vihreän eri sävyissä. Mukaan mahtuu myös joitakin prinsessamaisempia kuvia.
 Siinä missä Pienessä prinsessasadussa vierailtiin prinsessan kotona, ovat roolit vaihtuneet tässä päinvastaisiksi. Nyt on Kaisa-prinsessan vuoro tulla Pauli-prinssin luokse kylään:
Kaisa-prinsessa ilahtui kutsusta. Hän pakkasi repun ja tarttui työkalupakkiin. Isä oli hoitamassa valtakunnan asioita. Äiti oli poimimassa ruusutarhassa kukkia.
-          Minä muutan Paulin luo, Kaisa ilmoitti porttivahdille ja juoksi puiston halki lammelle.
Poikamaisuus näkyy myös sadun ja siinä leikittävien leikkien sisällössä. Toki kotia leikitään jälleen, kuten leikittiin myös Pienessä prinsessasadussa. Mutta lisäksi on kalastusta, matojen keräämistä, sammakoilla leikkimistä sekä muuta poikia kiinnostavaa puuhaa.

Äiti sammakko kurnutti rannalla. Pauli nosti sammakon ja sanoi:
- Älä huoli. Päästän poikasi pian vapaaksi.
Äiti sammakko oli iloinen. Paulin kädessä oli mukava makoilla. Isä sammakko myhäili kaislikossa. Sillä oli koivet koukussa ja kruunu päässä. Sellaista oli elämä prinssin mailla.

Arvio:
Pidin tästä sadusta jälleen suunnattomasti! Se ei tosin ollut ihan yhtä ihana mielestäni kuin Pieni prinsessasatu, jonka luettuani olin aivan myyty. Tämä johtuu kenties siitä, että edustan itse prinsessojen sukupuolta, joten sen vaaleanpunaisen prinsessamainen maailma vetosi minuun enemmän. Visuaalisesti tämä kirja oli myös jokseenkin levottomampi, mikä ehkä saattaa vedotakin juuri enemmän poikiin.
Kuvitustyyli, joka jatkaa aika pitkälle Pienen prinsessasadun linjoilla, saa osakseen jälleen kerran kiitosta. Suloisen kömpelöt ja pelkistetyt, lapsenomaiset piirrokset kömpivät suoraan sydämeeni. Uutta verrattuna Pieneen prinsessasatuun on kollaasitekniikka, jota on käytetty joissakin kuvissa. Piirroskuviin on yhdistetty valokuvia, kuten alla olevassa kaulakoru-kuvassa. Tämä tuo enemmän elävyyttä, mutta toisaalta sitä jo mainitsemaani levottomuutta kuviin.

Viehättävä ajatus näissä molemmissa pikku saduissa on se, että vaikka sanatasolla puhutaan prinssistä ja prinsessasta, valtakunnasta ja kuninkaasta jne., loistaa läpi ajatus, että tässä ei ole kyse ihan oikeista prinsseistä ja prinsessoista perinteisessä mielessä. Jokainen lapsi voi olla oman isän pikku prinsessa tai prinssi!
Mietelmiä sukupuolirooleista:
Satu pisti minut miettimään sukupuolirooleja sekä jakoa tyttöjen ja poikien kirjoihin. Sekä Pienessä prinsessasadussa että Pienessä prinssisadussa on molemmissa jotakin hyvin perinteistä sukupuoliroolijaottelua. Etenkin näin, jos tarkastellaan kirjojen värimaailmaa. Vaaleanpunainen satu on tyttöjen satu ja sininen satu on poikien satu.
Silti kirjat rikkovat radikaalilla tavalla perinteisiä malleja. Tässä on pieni tyttö ja pieni poika, joiden välillä on mitä lämpimin ja herkin ystävyys, vaikka he ovatkin eri sukupuolta. Lisäksi Pauli-prinssistä on oikein mukavaa leikkiä Kaisan kanssa kotia, ilman että hän kokee poikamaisuutensa uhatuksi.
Tässä piileekin Pienen prinssisadun mullistavuus poikien satuna. Tämä satu on herkkä ja kaunis, sen arvot ovat lempeitä ja ystävällisiä. Siinä ei ole sellaista menoa ja meininkiä, räiskettä ja pauketta, joita yleensä yritetään syöttää pojille sukupuoliroolien omaksumisen nimissä. Pauli-prinssi on hyvin erilainen esikuva pikkuisille pojille kuin esimerkiksi Batman tai Supermies. Kaipaisinkin enemmän lastenkirjallisuuteen ja muuhun lastenkulttuuriin pojille enemmän tällaisia lempeitä ja kauniita esikuvia.
Tulin miettineeksi, että onko pikkupojille ylipäätänsä kirjoitettu juurikaan mitään prinssisatuja? Minulle ei ainakaan tule mieleen. Pikkuisille tytöille sen sijaan kirjoitetaan vaikka millä mitalla prinsessasatuja.  

Uskaltaisinpa väittää, että maailma olisi parempi, miellyttävämpi ja turvallisempi paikka elää, jos pienten poikien suurimmaksi ihanteeksi tulisi prinssit joidenkin räiske- ja pauke –hahmojen sijaan.
Toinen kysymys on, että saadaanko pojat kiinnostumaan prinssisaduista. Ovatko niin prinssit kuin prinsessatkin lähtökohtaisesti enemmän tyttöjen juttu? Mitä mahtavat oikeat pikku pojat tuumata Pienestä prinssisadusta?  Heitetäänkö se roskakoriin liian tyttömäisenä ja tylsänä?
Mitä ajatuksia tyttöjen ja poikien sadut tai kirjat herättävät teissä?
Kaisa kiitti ja hyvästeli Paulin. Huomenna kaivetaan matoja kasvimaalta, Pauli lupasi.
- Ja ongitaan koko päivä, Kaisa jatkoi.
- Ja etsitään aarteita, Pauli hymyili.
- Mutta kallein aarre löytyi jo!


 Sadun opetus: ystävyys on kallein aarre!

Pieni prinssisatu, 2012
Kirjoittanut: Katri Tapola
Kuvittanut: Sanna Pelliccioni
Tammi



tiistai 22. tammikuuta 2013

Pikku Prinssi - saturaamattu


Antoine de Saint-Exupéry
Pikku Prinssi (Le Petit Prince), 1946
Suomentanut: Irma Packalén
Editions Gallimard, 1999

 
Voitin Ajatuksia kirjamaasta -blogin arvonnassa 20 euron lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan. Heti seuraavana päivänä suuntaisin innosta hihkuen Suomalaiseen. Oli niin hauskaa saada valita lahjakortilla itselleen mieluisia kirjoja, ja vain kirjoja! Eikä tarvinnut tuntea lainkaan syyllisyyttä siitä, että voisi sijoittaa pienet opiskelijan killinkinsä johonkin järkevämpäänkin.   

Pitkän kiertelyn, kaartelun, pohdinnan ja mietinnän jälkeen mukaani lähtivät Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi sekä J.M. Barrien Peter Pan. Voi ihanuutta, näistä kirjoista olen haaveillut pitkään! Kiitos Annille, arvonnan järjestäjälle!

Pikku prinssin muistan lukeneeni joskus ala-asteella ja pidin sitä silloin perin omituisena ja tylsänä kirjana. Enkä yhtään ihmettele – kirjan filosofinen hienous tuskin avautuu monellekaan tuon ikäiselle.  Viime kesänä hankin Suomalaisen kirjakaupan kanta-asiakaskortin, jossa on Pikku Prinssin kuva sekä sitaatti kirjasta: ”Vain sydämellään näkee hyvin. Tärkeitä asioita ei näe silmillä”. Nämä suloisesti muotoillut, mutta suuren elämänviisauksen sisältävät sanat upposivat sydämeeni niin, että siitä asti olen haaveillut Pikku Prinssin lukemisesta ja ollut vakuuttunut siitä, että pitäisin kirjasta.

Oikeassa olin. Paitsi että pitää on aivan liian lievä ilmaus. Minä rakastan Pikku Prinssiä! Niin hauska, mutta niin surullinen. Niin kevyt pinnalta, mutta niin syvä sisältä! Täynnä suuria viisauksia, joista voimme jokainen ottaa opiksemme. Muistakaa: sydämen silmä, tärkein silmä!
Juoni
Kirjan minä-kertoja, jonka voidaan ajatella samaistuvan kirjoittajaan, on pudonnut lentokoneellaan keskelle aavikkoa. Aavikolla hänelle ilmestyy pieni kultakutrinen poika, joka on kotoisin asteroidi B 612:lta.

Tämä Pikku Prinssi pyytää kirjoittajaa piirtämään hänelle lampaan. Hän joutuu piirtämään useita lampaita, sillä aina lampaissa on jotakin vikaa. Lopuksi kirjoittaja turhautuu ja piirtää laatikon, ja sanoo lampaan olevan laatikon sisällä. Nyt on prinssi tyytyväinen!
-          Tuo on liian vanha. Minä haluan sellaisen lampaan, joka elää kauan.
Silloin kärsivällisyyteni loppui, ja kun minulla oli kiire moottoria korjaamaan, tekaisin seuraavan piirustuksen:
Ja huomautin:
       -     Se on laatikko. Lammas on sen sisällä.
Mutta hämmästyin tavattomasti nähtyäni nuoren arvostelijani silmien kirkastuvan:
-          Se on juuri sellainen kuin halusin. Luuletko, että se tarvitsee paljon ruohoa?

Niinpä kirjoittaja huomaa, että tämä pieni prinssi on hyvin fiksu. Hän ei tuijota vain siihen, mitä silmillä näkee kuten isot ihmiset tekevät. Tästä alkaa ystävyys ison miehen, jolla on lapsen sydän sekä pikku prinssin välillä. Prinssi kertoo omasta kotitähdestään sekä kiertomatkastaan muilla tähdillä. Hän kertoo vierailuistaan mm. Turhamaisen, Juopon, Kuninkaan ja Liikemiehen tähdillä. Nämä ovat varoittavia kertomuksia merkityksettömästä elämästä.

Loppu on kuitenkin haikea. Pikku prinssin on lähdettävä takaisin kotiinsa hoitamaan lasikuvussa asuvaa kukkaansa, joka on oikullinen, mutta silti rakastettava.

Saturaamattu

Lanseeraan täten suomen kieleen aivan uuden sanan, saturaamatun. Ai miksikö?
No siksi, että Pikku Prinssi on mielestäni saturaamattu, enkä ilman tätä sanaa voi kirjaa kuvailla siltä kannalta, jolta haluaisin. Toki on mainittava, että Pikku Prinssi kaikessa filosofisessa syvällisyydessään on hyvin monitasoinen kirja ja se on paljon muutakin kuin saturaamattu. Tämä saturaamatun taso oli kuitenkin se, johon ensimmäisenä kiinnitin huomioni kirjaa lukiessa.

Kun on lanseerannut uuden termin, on se tietysti määriteltävä asianmukaisesti:

Saturaamattu tarkoittaa sadunomaiseen muotoon kirjoitettua teosta, jota voidaan pitää Raamattuallegoriana tai joka sisältää muutoin runsaan määrän Raamattuun viittaavia alluusioita. Saturaamatun sanoma perustuu Raamatun ideologiaan, vaikkei tätä suoraan ilmaistakaan.

Juuri tällainen teos on mielestäni Pikku Prinssi. Ei sanakaan tosin Jumalasta tai Jeesuksesta, mutta teoksen idea rakentuu aika pitkälle saman idean varaan kuin Uusi testamentti. Päähenkilönä taivaasta (lue asteroidilta) maahan tipahtanut olento, Pikku Prinssi, jolla on kuninkaallinen arvonimi kuten Jeesuksella. Ja tällä olennolla on selkeä tehtävä maan päällä: jakaa elämänviisauksia ihmisille. Nämä elämänviisaudet jäävät elämään jälkeensä tämän taivaallista alkuperää olevan olennon palattua takaisin sinne mistä tulikin, eli asteroidilleen.

Nämä pikku prinssin viisaudet jäävät elämään nimenomaan tässä kirjassa, saturaamatussa – kuten Jeesuksen elämänviisaudet jäivät elämään Raamatun kautta. Raamatun sanotaan olevan maailman luetuin ja käännetyin kirja, ja Wikipedian mukaan Pikku Prinssi on puolestaan luetuin ja käännetyin ranskalainen kirja.

Keskeinen punainen lanka Pikku Prinssin ideologiassa on vastakkain asettelu isojen ihmisten eli aikuisten sekä lasten välillä. Pikku prinssi itse on nimenomaan lapsi ja siksi hän on niin viisas. Lapsen ajatus- ja arvomaailma asettuu ihanteeksi vääristynyttä isojen ihmisten maailmaa kohtaan. Lapsi tai lapsimainen aikuinen pääsee käsiksi totuuteen. Hän näkee norsun boa-käärmeen sisällä. Hän tietää, että tärkeitä asioita ei näe silmillä, vaan sydämellä.

Näinhän on myös Raamatussa, jossa lapsi ja lapsen usko on ihanne. Herkkäuskoisuutensa ja viattomuutensa kautta lapsi on järkeilevää aikuista alttiimpi ottamaan vastaan Jeesuksen. Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta". (Matt. 19: 14)
Oma lukunsa on myös baobab-puut, jotka ovat vaarallisia puita. Ne edustavat pahuutta ja niitä tulee varoa.
Sanon: ”Lapset, varokaa baobabeja!”

Mieleen tulee Raamatun hyvän ja pahan tiedon puu, joka myös on myös kaiken pahan alku ja juuri. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Wikipedian mukaan baobabien esikuvaa on haettu myös natseista. Eri vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole tosiaan poissulkevia. Tässä piileekin Pikku Prinssin hienous ja kenties myös suosion salaisuus: kirjan monitasoisuus mahdollistaa monet rinnakkaiset tulkinnat.

Kirjan lopussa esiintyy myös viekas ja paha käärme – kuten myös Raamatun käärme, joka viekoittelee Eevan maistamaan kiellettyä hedelmää, on paha tai oikeastaan itse pahuus.

Tulkitsin ajatuksen sydämellään näkemisestä teoksen johtomotiiviksi. Ajatus Vain sydämellään näkee hyvin, tärkeitä asioita ei näe silmillä.” voisi olla ajatuksena kuin suoraan Jeesuksen suusta, vaikkei asia aivan tässä muodossa ja näin tiivisti esitettynä Raamatussa käsittääkseni esiinnykään.

Lopuksi
 Siirryn vielä aivan maallisiin asioihin. Haluan jakaa tämän ihastuttavan lainauksen, johon on todella kauniilla ja riemastuttavalla tavalla tiivistetty hankalien ja turhamaisten naisten olemus:
Mutta tuo yksi kukka oli versonut eräänä päivänä siemenestä, joka oli tullut Luoja ties´mistä, ja pikku prinssi oli hoitanut alusta alkaen hyvin tarkasti pientä tainta, joka oli aivan erilainen kuin muut. Sehän saattoi olla vaikka jokin uusi baobab-laji. Mutta taimi lakkasi pian kasvamasta ja alkoi valmistaa kukkaa. Pikku prinssi, joka seurasi suuren nupun kehittymistä, aavisti, että sieltä puhkeaisi jokin aivan ihmeellinen ilmestys. Mutta kukkanen antoi hänen odottaa kauan. Se laittoi itseään kauniiksi vihreän kammionsa suojissa. Se valitsi tarkoin ja huolellisesti värinsä. Se pukeutui hitaasti, ripustaen terälehtensä yksitelleen paikoilleen. Se ei halunnut näyttäytyä ryppyisenä kuin unikonkukat. Se halusi tulla näkyviin vasta, kun se oli kauneimmillaan. Niinpä niin! se oli hyvin turhamainen! Sen salaperäinen valmistautuminen kesti useita päiviä. Ja sitten vihdoin eräänä aamuna, juuri auringonnousun aikaan, se näyttäytyi.

Ja kukka, joka oli niin huolellisesti valmistautunut, sanoi haukotellen:

-          Hooh! herään juuri… Pyydän anteeksi… Olen vielä aivan pörröpäinen…

Pikku Prinssi ei voinut silloin pidättää ihastustaan:
-          Olettepa te kaunis!



Millaisia ajatuksia ja tunteita Pikku Prinssi herättää teissä, rakkaat lukijani? Mitkä ovat kirjan parhaimmat palat?


torstai 17. tammikuuta 2013

Annan mielikuvituksen matkassa - Anne of Green Gables



L.M. Montgomery
Anne of Green Gables, 1908
Bantam Books
308 s.


Anne of Green Gables on Anna-sarjan ensimmäinen osa, jonka lukemisella virkistin muistiani sen vuoksi, että minun olisi tarkoitus kirjoittaa tästä kirjasta kirjallisuustieteen proseminaarityöni tänä keväänä. Tämän kirjan lisäksi mukaan olisi tarkoitus ottaa 1-2 muuta Annaa, mutta tarkka rajaus niin kirjojen kuin varsinaisen tutkimuskysymyksenkin suhteen on vielä pohdinnassa.

Juoni:

Naimattomat sisarukset Matthew ja Marilla Cuthbert ovat päättäneet hankkia vanhoilla päivillään kasvatettavakseen orvon poikalapsen, joka voisi auttaa heitä heidän tilansa, Green Gablesin hoidossa.  Mutta kuinkas käykään – juna-asemalla heitä odottaa laiha ja punapäinen 11-vuotias tyttö. Eikä hän ole mikä tahansa tyttö. Anna (engl. Anne) Shirley on varsin omituinen ja kummallinen otus. Hän puhuu kukkasista ja keijukaisista, viihtyy parhaiten mielikuvituksensa parissa ja höpöttää alituiseen. Tytön kasvattaminen kunnon kansalaiseksi on kova urakka, sillä tullessaan hänellä ei ole edes aavistustakaan siitä, kuinka rukoilla.

Ankaran mietinnän jälkeen sisarukset päättävät kuitenkin pitää Annan väärästä sukupuolesta huolimatta. Tämä on onnellinen käänne Annan ennen niin onnettomassa elämässä. Anna rakastaa Green Gablesia!

Mutta Annan ongelmat eivät lopu tähän, sillä Annalla on suorastaan suurenmoinen lahja joutua aina vaikeuksiin. Milloin hän murtaa jalkansa pudottuaan katolta, jonka yli hänen kaverinsa olivat hänet yllyttäneet kävelemään. Milloin hänen tukkansa muuttuu vihreäksi, vaikka hänen oli tarkoitus värjätä se korpinmustaksi.  Milloin hän puolestaan meinaa hukkua yritettyään dramatisoida erästä runoa. Anna arvelee syntyneensä onnettomien tähtien alla.

Ihme kyllä, vuosien mittaan hän kehittyy järkevämpään suuntaan. Kirjan loppuu Annan ollessa 16-vuotias, johon mennessä hänestä on kehittynyt melko esimerkillinen nuori neito.

Arvio:

Anne of Green Gables on mielestäni hauskoin Anna-kirjoista juuri sen vuoksi, että Anna on siinä niin nuori ja hupsu. Myöhemmissä kirjoissa on oma viehätyksensä, mutta tämä on kirja, jossa saa nimenomaan nauraa.  Annan edesottamuksia ja yhteen hengenvetoon selitettyjä pitkiä höpötyksiä lukiessa ei voi muuta kuin kihertää hymyssä suin. Vakavammat sävyt kuitenkin lisääntyvät kirjan loppua kohti edetessä. 

Hymyn huulille saa myös Annan suloinen taipumus lennähtää tuossa tuokiossa onnen kukkuloille ja joutua sieltä tuossa tuokiossa epätoivon syövereihin – in the depths of despair, kuten hän asian ilmaisee.

”You´re not eating anything,” said Marilla sharply,  eying her as it were a serious shortcoming.
Anne sighed.
“I can´t. I`m in depths of despair. Can you eat when you´re in depths of despair?
“I´ve never been in depths of despair, so I can´t say”, responded Marilla.
“Weren´t you? Well, did you ever try to imagine you were in depths of despair?”
“No, I didn´t.”
“Then I don´t think you can understand what it´s like. It´s very uncomfortable feeling indeed. When you try to eat a lump comes right in your throat and you can`t swallow anything, not even if it was a chocolate caramel. I had one chocolate caramel once two years ago and it was simply delicious. I´ve often dreamed since then that I had a lot of chocolate caramels, but I always wake up when I`m going to eat them. I do hope you won´t be offended because I can´t eat. Everything is extremely nice, but I still cannot eat.”


Annan usein käyttämässä ilmauksessa in the depths of despair tulee ilmi hänen viehtymyksensä käyttää suuria ja tunteellisia sanoja. Tämä on myös yksi kirjan hauskoista piirteistä. Kun Anna saapuu Vihervaaraan, on hänellä matkalaukussaan all her wordly goods. Valkoisen puvun käyttäminen on Annan the highest ideal of earthly bliss. Mutta suurille ajatuksethan vaativat suuria sanoja, eikö totta?


And people laugh at me because I use big words. But if you have big ideas, you have to use big words to express them, haven´t you?


Annan suuri mielikuvituksen lahja on vailla vertaa. Tästä lahjasta on paitsi hänelle itselleen suurta iloa, myös harmia. Kakuilla on tapana nimittäin palaa, jos niiden paistaja unohtuu liian pitkäksi aikaa haaveisiin. Anna saa kuitenkin minutkin uskomaan mielikuvituksen suureen voimaan. Millaista olisikaan elämä ilman mielikuvitusta? Sanoisinpa, että tylsää!


When we got on the train, I felt as if everybody must be looking at me and pitying me. But I just went to work and imagined that I had on the most beautiful pale blue silk dress – because when you are imagining you might as well imagine something worth while – and a big hat all flowers and nodding plumes, and a gold watch, and kid gloves and boots. I felt cheered up right away and I enjoyed the trip to the Island with all my might.


Siispä kehittäkäämme mielikuvituksen suurta lahjaa ja olkaamme enemmän Annoja!


Loppupäätelmät:

Aah, ihana Anna! <3
 

keskiviikko 9. tammikuuta 2013



L.M. Montgomery
Anne´s House of Dreams, 1922
Bantam books


Anne´s house of Dreams (suom. Anna omassa kodissaan) on Montgomeryn Anna-sarjan viides osa. Kuten saatoin arvata, tämä Anna piti tästä Annasta. Ihana kirja! (Kuten kaikki Annat!)

Sain koko Anna-sarjan englanninkielisinä pokkariversioina joululahjaksi. Tämä viides osa oli ensimmäinen, johon tartuin, sillä minulla on ollut viime kesästä asti hitaasti etenevä projekti lukea uudelleen Annat ja tämä oli järjestyksessään seuraava. Blogitaipaleeni alkuajoilta löytyvät bloggaukset teoksista Anne of the Island (nro 3) ja Anna opettajana/ Anne of the windy Poplars (nro 4)

Anne´s House of Dreams -kirjassa puhaltavat suuren muutoksen tuulet. Anna ja Gilbert ovat vihdoin menossa naimisiin! Häiden jälkeen Anna ja Gilbert suuntaavat kauas omilta kotikonnuiltaan aloittaakseen yhteisen elämän Four Windsissä, merituulen tuoksuisessa kauniissa rannikkokylässä. Anna ja Gilbert asettuvat taloksi somaan, valkoiseen ja muistojentäyteiseen taloon, Annan unelmien täyttymykseen, jota he alkavat kutsua nimellä "our house of dreams".
Uusi asuinpaikka tuo tullessaan luonnollisesti paljon uusia ihmiskohtaloita mukaan Annan elämän kudelmaan. Ylimaallisen kaunis, ja mystisen pidättyväinen Leslie Moore herättää Annan kiinnostuksen. Voiko heistä tulla vielä ystäviä? Vanha majakanvartija kapteeni Jim osoittautuu käden käänteessä sukulaissieluksi. Vannoutunut vanhapiika ja vakaumuksellinen miestenvihaaja neiti Cornelia pitää huolen hykerryttävän hauskalla luonteellaan, etteivät lukijan naurulihakset ehdi surkastumaan.

Elämä merenläheisessä kylässä on kaunista ja ihanaa, mutta siihen mahtuu myös paljon inhimillistä surua ja menetystä. Montgomeryllä on ihmeellinen kyky kuvata elämän raadollinen puoli niin kauniisti, lempeästi ja herkästi. Se oli miltei ihastuttavimpia puolia tässä teoksessa. Ja kuitenkin kaiken jälkeen jää loistamaan toivo ja valo, elämän ilo ja -rakkaus.

Olen aina ihaillut ja ottanut myös mallia siitä, kuinka Annalla on niin hyvin hallussa elämäntaito - kyky nauttia elämän iloista. Niistä pienistä ja suurista, kauniista elämän herkkupaloista, joita ihmisen tielle väistämättä lankeaa alituiseen niiden kivien ohella.

Myös erilaisten ihmisten ja ihmiskohtaloiden kuvaamisessa on Montgomeryn kynän jälki mestarillinen. Uskomatona, kuinka sama kirjailija osaa loihtia esiin niin syviä ja koskettavia henkilökuvia, kuin myös pinnallisen ja terävän satiirisia siten, että kokonaiskuvana on sopivasti syvyyttä kuin hauskuuttakin.

Koska aion tällä kirjalla osallistua myös Sinisen linnan kirjaston Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen, ajattelin lopuksi lainata tästä kirjasta kohdan, jossa kuvataan Annan äidiksi tuloa niin kauniilla ja metaforisella tavalla, etten ole yhtä kauniisen lapsen syntymän kuvaukseen aiemmin törmännyt kirjallisuudessa. Ja tämä lapsi on tullut jäädäkseen, toisin kuin vain hetken elänyt sisaruksensa.  Tämä uskomattoman kaunis ja liikuttava kuvaus oli lempikohtani kirjassa:

On morning, when a windy golden sunrise was billowing over the gulf in waves of light, a certain weary stork [haikara] flew over the bar of Four Winds Harbour on his way from the Land of Evening Stars. Under his wing was tucked a sleepy, starry-eyed, little creature. The stork was tired,  and he look wistfully about him. He knew he was somewhere near his destination, but he could not yet see it. The big, white lighthouse on the red sandstone cliff had its good points; but no stork possessed of any gumption would leave a new, velvet baby there. An old gray house, surrounded by willows, in a blossomy brook valley, looked more promising, but  did not seem quite the thing either. The staring green abode further on was manifestly out of question.  Then the stork brightened up. He had caught sight of the very place - a little white house nestled against a big, whispering fir-wood, with a spiral of blue smoke winding up from its kitchen chimney - a house which just looked as it were meant for babies. The stork gave  a sight of satisfaction, and softly alighted on the ridge-pole.
Half an hour later Gilbert ran down the hall and tapped on the spare-room door. A drowsy voice answered him and in a moment Marilla´s pale, scared face peeped out  from behind the door.
"Marilla, Anne has sent me to tell you, that a certain young gentleman has arrived here. He hasn´t brougt a much luggage with him, but he evidently means to stay." 

Eivätkö vauvat olekin kaunis asia?