L.M. Montgomery

Anne´s House of Dreams, 1922

Bantam books

Anne´s house of Dreams (suom. Anna omassa kodissaan) on Montgomeryn Anna-sarjan viides osa. Kuten saatoin arvata, tämä Anna piti tästä Annasta. Ihana kirja! (Kuten kaikki Annat!)

Sain koko Anna-sarjan englanninkielisinä pokkariversioina joululahjaksi. Tämä viides osa oli ensimmäinen, johon tartuin, sillä minulla on ollut viime kesästä asti hitaasti etenevä projekti lukea uudelleen Annat ja tämä oli järjestyksessään seuraava. Blogitaipaleeni alkuajoilta löytyvät bloggaukset teoksista Anne of the Island (nro 3) ja Anna opettajana/ Anne of the windy Poplars (nro 4)

Anne´s House of Dreams -kirjassa puhaltavat suuren muutoksen tuulet. Anna ja Gilbert ovat vihdoin menossa naimisiin! Häiden jälkeen Anna ja Gilbert suuntaavat kauas omilta kotikonnuiltaan aloittaakseen yhteisen elämän Four Windsissä, merituulen tuoksuisessa kauniissa rannikkokylässä. Anna ja Gilbert asettuvat taloksi somaan, valkoiseen ja muistojentäyteiseen taloon, Annan unelmien täyttymykseen, jota he alkavat kutsua nimellä "our house of dreams".

Uusi asuinpaikka tuo tullessaan luonnollisesti paljon uusia ihmiskohtaloita mukaan Annan elämän kudelmaan. Ylimaallisen kaunis, ja mystisen pidättyväinen Leslie Moore herättää Annan kiinnostuksen. Voiko heistä tulla vielä ystäviä? Vanha majakanvartija kapteeni Jim osoittautuu käden käänteessä sukulaissieluksi. Vannoutunut vanhapiika ja vakaumuksellinen miestenvihaaja neiti Cornelia pitää huolen hykerryttävän hauskalla luonteellaan, etteivät lukijan naurulihakset ehdi surkastumaan.

Elämä merenläheisessä kylässä on kaunista ja ihanaa, mutta siihen mahtuu myös paljon inhimillistä surua ja menetystä. Montgomeryllä on ihmeellinen kyky kuvata elämän raadollinen puoli niin kauniisti, lempeästi ja herkästi. Se oli miltei ihastuttavimpia puolia tässä teoksessa. Ja kuitenkin kaiken jälkeen jää loistamaan toivo ja valo, elämän ilo ja -rakkaus.

Olen aina ihaillut ja ottanut myös mallia siitä, kuinka Annalla on niin hyvin hallussa elämäntaito - kyky nauttia elämän iloista. Niistä pienistä ja suurista, kauniista elämän herkkupaloista, joita ihmisen tielle väistämättä lankeaa alituiseen niiden kivien ohella.

Myös erilaisten ihmisten ja ihmiskohtaloiden kuvaamisessa on Montgomeryn kynän jälki mestarillinen. Uskomatona, kuinka sama kirjailija osaa loihtia esiin niin syviä ja koskettavia henkilökuvia, kuin myös pinnallisen ja terävän satiirisia siten, että kokonaiskuvana on sopivasti syvyyttä kuin hauskuuttakin.

Koska aion tällä kirjalla osallistua myös Sinisen linnan kirjaston Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen, ajattelin lopuksi lainata tästä kirjasta kohdan, jossa kuvataan Annan äidiksi tuloa niin kauniilla ja metaforisella tavalla, etten ole yhtä kauniisen lapsen syntymän kuvaukseen aiemmin törmännyt kirjallisuudessa. Ja tämä lapsi on tullut jäädäkseen, toisin kuin vain hetken elänyt sisaruksensa.  Tämä uskomattoman kaunis ja liikuttava kuvaus oli lempikohtani kirjassa:

On morning, when a windy golden sunrise was billowing over the gulf in waves of light, a certain weary stork [haikara] flew over the bar of Four Winds Harbour on his way from the Land of Evening Stars. Under his wing was tucked a sleepy, starry-eyed, little creature. The stork was tired,  and he look wistfully about him. He knew he was somewhere near his destination, but he could not yet see it. The big, white lighthouse on the red sandstone cliff had its good points; but no stork possessed of any gumption would leave a new, velvet baby there. An old gray house, surrounded by willows, in a blossomy brook valley, looked more promising, but  did not seem quite the thing either. The staring green abode further on was manifestly out of question.  Then the stork brightened up. He had caught sight of the very place - a little white house nestled against a big, whispering fir-wood, with a spiral of blue smoke winding up from its kitchen chimney - a house which just looked as it were meant for babies. The stork gave  a sight of satisfaction, and softly alighted on the ridge-pole.

Half an hour later Gilbert ran down the hall and tapped on the spare-room door. A drowsy voice answered him and in a moment Marilla´s pale, scared face peeped out  from behind the door.

"Marilla, Anne has sent me to tell you, that a certain young gentleman has arrived here. He hasn´t brougt a much luggage with him, but he evidently means to stay." 

Eivätkö vauvat olekin kaunis asia?