perjantai 15. marraskuuta 2013

Halloween vampyyrien parissa: J.L. Smithin vampyyripäiväkirjojen Korpinmusta



J.L. Smith
Vampyyripäiväkirjat: Korpinmusta, 2010
(The Vampire Diaries: The Awakening, 1991)
Suom. Joel Kontro
Otava
218 s.

Kaksi viikkoa sitten perjantaina, pyhäinmiestenpäivän aattona, kun monet muut olivat halloween-bileissä, makasin minä sänkyni pohjalla flunssaani hoitelemassa ja vietin omalla tavallani halloweenia: luin nuorten vampyyriromaanin, J.L. Smithin vampyyripäiväkirjojen ensimmäisen osan Korpinmustan. Kirja veikin minut oikein kunnon kauhutunnelmiin ja halloweenhenkeen. Eräs kirjan jännittävimmistä ja käänteentekevimmistä kohtauksissa sattuu nimittäin juuri halloweenina, ja tietysti vampyyrikirjallisuus itsessään on mitä oivallisinta halloweenlukemista. Oli oikein hauska yhteensattuma, että päädyin lukemaan tätä juuri halloweenin aikoihin. Se ei nimittäin ollut mitenkään tarkoituksellista.

Kirja edustaa genreä, jota en ikinä vapaaehtoisesti lukisi. Vampyyrikirjallisuus ja nykyaikainen kauhukirjallisuus eivät ole minun lajini, ei myöskään sen paremmin nuorten viihdekirjallisuus. Kaikkea tätä nimittäin edustaa Korpinmusta. Jouduinkin lukemaan tämän kirjallisuuden proseminaariani varten ja ylittämään mukavuusrajani oikein rymisten. Mutta lopputulos ei ehkä ollut aivan niin hirmuinen ja vastenmielinen kuin olisin voinut kuvitella ennen lukemista tai teoksen alkupuolella.

Kirja on nuortenkirjallisuutta isolla N:llä. Siis kirjallisuutta, jonka uskoisin uppoavan lähinnä vain oikeasti kohderyhmän ikäisiin. Siis aivan eri kategoriaa kuin oman seminaarityöni tutkimuskohde L.M. Montgomeryn Anne of Green Gables, joka on nuortenkirjallisuutta pienellä n:llä, eli vetoaa syvästi myös moniin kohderyhmäiän ohittaneisiin. Siksi oli vaikea erityisesti alkuun suhtautua kirjaan ja päästä mukaan kirjan maailmaan. Tunsin, että nämä jutut ja tämä maailmankuva on niin totaalisesti ohi elämässäni. Tai no, en tiedä, ovatko ne ikinä oikeastaan edes ollut osa sitä.

Kirjan kliseisyys ja pinnallisuus tuntui suorastaan vastenmieliseltä. Tässä muutama oiva sitaatti havainnollistamaan, mitä tarkoitan (myös kansikuvaan kiteytyy aika paljon tästä asiasta!):

Elena nousi seisomaan ja riuhtaisi päälleen punaisen silkkikimonon. Hän ei vilkaissutkaan kirsikkapuisen lipaston päällä olevaan koristeelliseen viktoriaaniseen peiliin; hän tiesi varsin hyvin, mitä peilistä heijastuisi: tyylikäs ja hoikka vaaleaverikkö Elena Gilbert, lukionsa tyylitietoisin oppilas, jota kaikki pojat himoitsivat ja jokainen tyttö kadehti. Nyt hänellä vain sattui olemaan naama vinossa ja suu mutrussa.

(– – –)

Poika oli vain kävellyt hänen ohitseen. Osoittamatta vähäisintäkään huomiota. Elena ei saanut päähänsä, koska näin olisi viimeksi tapahtunut. Kaikki pojat ainakin katsoivat häneen. Jotkut vislasivat. Jotkut vain tuijottivat. 
Ja Elena oli aina ollut täysin sinut asian kanssa.
Sillä mikäpä nyt olisi poikia tärkeämpää? Ympärillä pyörivät pojat olivat merkki siitä, kuinka suosittu tai kaunis oli, ja heitä saattoi hyödyksi monin tavoin. Joskus he saivat tuntemaan jännitystä, joka tosin harvemmin kesti kovin pitkään, toisinaan he olivat iljettäviä alusta lähtien.
Valtaosa pojista oli kuin koiranpentuja, Elena ajatteli. Omalla tavallaan suloisia, mutta eivät korvaamattomia.

Alkuun kiinnitin paljon huomiota tämänkaltaisiin kohtiin ja tunsin vastustamatonta halua kuolla myötähäpeästä kirjailijan puolesta. Mutta vähitellen aloin kiinnittämään enemmän huomiota juoneen, joka lopulta kuitenkin vei minut mukanaan. Kirja oli lopulta kuitenkin hyvin jännittävä ja mukaansatempaava, vaikka en sille valitettavasti muita ansioita pysty lukemaan. 

Kerrotaanpa sisällöstä lyhyesti sen verran, että päähenkilönä on lukionsa primadonna, itserakas ja yli-itsevarma, (omissa silmissäni) ärsyttävyyden huippu Elena Gilbert, joka on kaveriporukkansa johtohahmo. Lukioon ilmaantuu uusi ja mystinen italialainen poika Stefan, josta kukaan ei tiedä juuri mitään. Hän on oikea komistuksien komistus ja vetää välittömästi puoleensa Elenan huomion. Tyttö on päättänyt kietoa tämän komistuksen huomion puoleensa,  mutta yllätten se ei olekaan kovin helppo temppu.  Miksei Elena, joka on tottunut siihen, että kaikki pojat lankeavat polvilleen hänen jalkojensa juureen, onnistukaan saamaan pauloihinsa tätä muukalaista? Poika tuskin huomaa Elenan olemassaoloa, vaikka tämä tekee kaikkensa kiinnitäkseen hänen huomionsa.

Pian ympäristössä tapahtuu outoja ja pelottavia asioita. Hautausmaalla eräs mies löydetään henkitoreissaan, kuoleman kielissä. Vaikuttaa siltä kuin joku olisi purrut häntä kaulaan ja kuin tämä joku olisi ollut ihminen. Lukija alkaa saada vihjeitä siitä, kuinka mystinen Stefan olisi vampyyri ja niin vampyyriseikkailu voi alkaa!

Yllättäen huomasin jopa harkitsevani saatuani teoksen päätökseen, että minua houkuttaisi jopa lukea kirjan jatko-osat. Teos kun jäi niin kutkuttavan jännittävään kohtaan! Niin, ja siitä huolimatta, että tämä oli ehkä yksi huonoimmista kirjoista, jonka olen vuosikausiin lukenut!

Oletteko te lukeneet aikuisiällä Nuortenkirjallisuutta isolla N:llä? Kokemuksia?