torstai 27. kesäkuuta 2013

Maa on niin järkyttävän syntinen laulu

 
 
Timo K. Mukka
Maa on syntinen laulu (1964)
Gummerrus
236 s.


Valloitusretkeni Suomen kirjallisuuden parissa jatkuu. Juhani Ahon Juhan jälkeen käänsin katseeni siihen kirjaan, joka oli oikeastaan ainoa Suomen kirjallisuushistorian kurssin lukemistosta, jota odotin: Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu -teokseen.

Ja kuinkas kävi?

No, järkytyin. Syvästi.
 
Mukka julkaisi esikoisromaaninsa Maa on syntinen laulu jo 19-vuotiaana ja kun otetaan huomioon teoksen kirjallinen laatu, saavutus on aika huikea. Teos kertoo nuoren Martta-tytön varttumisesta ja seksuaalisesta heräämisestä lestadiolaisessa maaseutuyhteisössä. Kirjan keskeisiä teemoja ovat erityisesti uskonnollisuus ja seksuaalisuus sekä näiden välinen ristiriita. Myös kuoleman teema nousee esiin.
 
Risut
 
Kirja on hyvin karu ja naturalistinen, naturalistisuudessaan suorastaan mielestäni todella iljettävä. En ole mitään ällöttävämpää ennen lukenut.
 
Erityisesti seksuaalisuuden kuvaus on hyvin naturalistista. Järkyttävintä kirjassa on mielestäni se, kuinka seksuaalisuus yhdistyy hurmoshenkiseen uskonnollisuuteen. Monet kyläläisten pitämät uskonnolliset seurat päätyvät seksuaalisssävytteiseen toisten ihmisten lääppimiseen, ja saarnasmies käyttää surutta seksuaalisesti hyväksi erästä kylän tyttöä pitäen hänelle samalla kovia saarnoja.
 
Järkyttävää oli mielestäni myös juuri se, kuinka suuri kuilu on sen välillä, mitä saarnataan ja mitä tehdään. Kaksinaismoralismia pahimillaan. Henkilöt eivät muutenkaan mielestäni vaikuttaneet millään lailla uskovaisilta käytökseltään, ainoa uskonnollisuuden merkki heissä oli seurakunnan tilaisuuksissa käyminen.
 
Kirjan uskonnollisuus on muutenkin aika karua ja saarnat kuulostivat todella rumilta. Ei puhettakaan Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan, vaan pelkkää helvetin tulen katkua.
 
Koin järkytyksen varmaan juuri sen vuoksi erityisen pahana, että satun itse olemaan uskovainen. Sen vuoksi päädyin osittain ehkä potemaan samaa pahennusta, mikä kuohutti kovasti jo aikalaisia kirjan julkaisun aikoihin. Jossakin kohdin teosta koin kirjan kamalana jumalanpilkkana, jonka vuoksi minun teki todella pahaa lukea kirjaa. Urhoollisesti ja kiltisti jatkoin kuitenkin loppuun asti, kuuluuhan kirja opintoihini.
 
Ruusut
 
Mutta kuitenkin näin kolikon toisenkin puolen: teos on sinänsä fiktiivinen, mutta kehys perustuu osittain tosi aisoihin. On todella olemassa vääristynyttä uskonnollisuutta, jossa uskonnollisuus yhdistyy seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Uskonto on pahimmillaan hirveä ase, sillä sen luoman aukrotiteettiuskon varjolla voi tehdä hirvittäviä asioita, jos vain sattuu olemaan pahat mielessä. Taiteen yksi keskeisempiä tehtäviä on mielestäni kautta aikain ollut osoittaa yhteiskunnallisia epäkohtia luomalla niiden ympärille tarina ja tuomalla ne ihmistä lähelle.
 
Maa on syntinen laulu kertoo mielestäni erään tarinan ongelmasta, joka on ajankohtainen tänäkin päivänä. Eipä siitä ole pitkiä aikoja, kun itse asiassa juuri lestadiolaiset ovat olleet otsikoissa seksuaalisten hyväksikäyttötapausten vuoksi.
 
En olisi varmaan odottanut kirjan lukemista, jos olisin vähääkään sattunut tietämään mistä teoksessa on kyse. Nimenä kirja oli tuttu ja minulla oli hämärä mielikuva, että tätä sanotaan runolliseksi teokseksi. No sitä se kyllä tavallaan olikin, vaikkei ihan siinä mielessä kun olin odottanut. Kirjassa on pieniä runo-osioita varsinaisen tarinan seassa, jotka kertovat symbolistista tarinaa, jonka keskiössä on seksuaalisuus ja sen herääminen sekä himo. Se onkin tarkoitettu rinnakkaiseksi kuvaukseski siitä, mitä itse romaanin tarinassa tapahtuu.
 
Proosaosioiden kieli on taas erittäin kansanomaista ja murteellista, omalla tavallaan todella viehättävää vahvuudessaan ja tietyssä karuudessaan. Se asettuu jyrkkään kontrastiin runo-osioiden kielen kanssa.  Kirjassa käytettiin myös monia minulle ennestään tuntemattomia sanoja, ilmeisesti murresanoja. Esim. lapsista käytettiin aina nimitystä kläppi.
 
Loppulausunto
 
Kaiken kaikkiaan Maa on syntinen laulu on hyvin synkkä kirja ja se tarjoaa mielestäni hyvin synkän ja ikävän maailmankuvan. Tajusinkin juuri äsken, että teoksen nimessä taitaa olla alluusio kauniiseen Maa on niin kaunis -virteen, mikä asettaa teoksen sisällön ja maailmankuvan rajuun kontrastiin kyseisen virren sanoman kanssa. Teoksen tarjoama kuva seksuaalisuudesta ei ole myöskään ruusuinen; se on pelkkää himoa, joka polttaa ihmistä ja johtaa tuhoon.
 
En pitänyt kirjasta, mutta se johtuu ainoastaan kovasta tunnelatauksestani teosta kohtaan. Käyttääkseni hyvin vahvaa ja aiheeseen sopivaa kielikuvaa, tuntui miltei kuin neitsyys olisi viety väkivalloin raiskaamalla, ja viety samalla kaikki kauniit kuvitelmat siitä, että maailma on hyvä ja kaunis paikka ja että seksuaalisuuskin voi olla hyvä ja kaunis asia. Huh, huh. Kaikkea se kirjallisuuden opiskelu teettää!
 
(No, olen selvinnyt jo suurimmasta järkytyksestä ja varmaan muutamassa päivässä olen ihan entiselläni!)
 
Jos asiaa osaisi tarkastella kylmän analyyttisesti, leikaten pois kaikki tunteeni, voisin kirjasta löytää monia kirjallisia ansioita, kuten esimerkiksi jo mainitsemani kielen ja epäkohtien esilleoton.
 
Muissa blogeissa:
 
 
 
Voi rakkaani maa
voi rakkaani ranta
itke oi maa itke oi ihana ranta
yli yön havinan - hentojen kukkien tuoksun
jäkäläpikareiden yli
on taivaaseen nouseva kuumana huutona laulu
Ja miehet polvillaan painuvat maahan
ja kätensä ristivät taivaan jumalaa rukoillen.
 
Rukous on raskaana painava miesteni päitä
päin hikoovaa syliä maan
Voi rakkaani -
itkua haikeaa itke.
Tämä maani valittaa hiljaa
tämä maani on tuntenut piston sydämeeni asti
Murhattu rakkauden säikkyvä lintu on
tapettu murhattu kaunis arkana astuva eläin