perjantai 7. joulukuuta 2012

Talven taikaa ihanassa Muumilaaksossa

 

Tove Jansson:

Taikatalvi

(Trollvinter, 1958)

WSOY

132 s.

Kuunsäde vaelsi keinutuolia pyyhkäisten salongin pöydälle, ryömi vuoteen päädyn messinkinappuloiden ylitse ja paistoi suoraan Muumipeikon kasvoihin.

Ja sitten tapahtui jotakin sellaista, mitä ei oltu nähty eikä kuultu siitä päivin, jolloin ensimmäinen muumi vaipui talviuneen. Muumipeikko heräsi, eikä saanut enää unta.

Ah, heittäydyin tämän ihanan muumikirjan lumon vietäväksi jo aivan ensimmäisistä sanoista lähtien täysin rinnoin. Taikatalvi piirtää lukijan silmien eteen taianomaisen talvisen maailman, jonka pyörteisiin oli mitä erinomaisin hetki heittäytyä nyt, kun ulkona pakkanen paukkuu ja maa on valkean vaipan peitossa.

Taikatalvi on muumipeikon seikkailu hänelle uudessa maailmassa, talven maailmassa, jota hän ei ole aiemmin kokenut. Muumithan nukkuvat talvensa talviunta, eivätkä tiedä mitään esimerkiksi lumesta tai muista talven ihmeellisyyksistä. Nyt kuitenkin jostakin kumman syystä Muumipeikko on herännyt eikä hän saa enää unta. Muumipeikko kokee yksinäisyyttä uuden keskellä, ja perhe vain nukkuu.

Talven maailmassa kaikki on outoa ja nurin kurin. Aurinko ei paista. Uimahuone, joka on kesällä Muumiperheen, onkin Tuu-Tikin. Ja uimahuoneen kaapissa pitäisi olla Muumipeikon kylpytakki, sen hän tietää. Muumipeikko ei saa kuitenkaan avata uimahuoneen kaappia ja nähdä kylpytakkiaan, ainoaa tuttua ja turvallista asiaa, joka muistuttaisi häntä kesästä. Onneksi kuitenkin myös Pikku Myy on herännyt, joten Muumipeikolla on edes yksi tuttu ystävä jakamassa talven ihmeitä hänen kanssaan.

Kirja käsittelee mielestäni juuri epävarmuuden sietoa. Hämmennystä uuden ja tuntemattoman keskellä. Tunnetta, kun maailmaa ei voikaan ymmärtää ja ennustaa. Kun kaikki onkin toisin kuin on tottunut. Ja sitä, kuinka tästä kaikesta selvitään.

Mörkö kuljeskeli jäällä aivan omissa mietteissään, joista kukaan ei voinut päästä perille, ja uimahuoneen vaatekaapissa väijyi se vaarallinen olio kätkeytyneenä kylpyviittojen taakse. Mitä tuollaiselle saattaa tehdä?
Kaikkea tuollaista on, minkä tähden lieneekään, etkä mitenkään sitä voi tavoittaa.

Talven kokemuksista ja koettelemuksista Muumipeikko kuitenkin vahvistuu. Kirja loppuu kohtaukseen, jossa kevät on jo tullut ja Muumiperhe herännyt, ja Niiskuneiti löytää kevään ensimmäisen krookuksen. Hän haluaisi panna lasin sen päälle, jotta se selviäisi paremmin kylmästä yöstä. Ilmeisesti omista kokemuksistaan viisastuneena Muumipeikko sanoo:

-          Älä pane, sanoi muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää parhaiten, jos sillä on vähän vaikeuksia.

Kylläpä muumit ovat sitten niin mukavia! Niin ihanan lapsellisia, mutta kuitenkin niin virkistävän syvällisiä. Nautin!