sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Astrid Lindgren: Kultasiskoni


Nytpä kerron salaisuuden, jota kukaan ei tiedä. Ettehän sano kenellekään! Ei edes äiti tiedä sitä, eikä isäkään. Sillä kun sisko ja minä synnyimme kauan sitten, siitä on seitsemän vuotta, heti sillään sisareni juoksi ulos ja meni piiloon sen suuren ruusupensaan alle, joka kasva kaukana puutarhan kulmassa. Ajatelkaa sitä siskoa! Jaksoi juosta semmoisen matkan, vaikka oli ihan juuri syntynyt!


Kultasiskoni on Astrid Lindgrenin kuvasatukirja, jossa lumoavinta ja kauneinta on mielestäni nimenomaan kuvat. Tarinakaan ei missään nimessä ole huono, mutta omaan sydämeeni upposivat erityisesti kuvat – jotka tosin ammennatavat lumonsa ja kauneutensa taitelijansa taitojen lisäksi myös pitkälti sadunhohtoisesta tarinasta.


Tässä tarinassa on ripaus Salaisen puutarhan henkeä ja sitäkin suurempi hyppysellinen L. M. Montgomeryn Marigoldin lumottua maailmaa, jonka luin juuri viime viikolla pidetyn Blogistanian lukumaraton III:n yhteydessä ja josta en valitettavasti vielä ole erikseen ehtinyt bloggaamaan. 

Liisalla on salainen kaksoissisko, josta kukaan muu kuin hän itse ei tiedä mitään. Siskon nimi on Ylva-Ii ja hän kutsuu kaksoissiskoaan aina kultasiskokseen. Ylva-Iii asuu ruusupensaan takana – ruusupensaan, jota kaksoisiskot ovat päättäneet kutsua Salikoniksi. Ylva-Iiin luokse päästään menemällä Salikonin alla olevasta aukosta sisään, kapuamalla pitkiä tikkaita alaspäin ja kulkemalla pitkin pitkää käytävää, joka johtaa kultaiseen saliin. Siellä, kultaisessa salissa on Ylva-Iii kuningattarena.

Se kaunis sadun ja fantasian maailma, jonka tarina piirtää esiin, on upea. Ja upeiten se piirtyykin esiin Hans Arnoldin ihastuttavassa kuvituksessa. Kuvat vangitsivat minut täysin ja saivat minut jopa tuntemaan pientä kipua sydänalassani: haluaisin niin hypätä kuvien sisään ja kokea "oikeasti" sen kaiken kauneuden ja lumon, joka kuvista välittyy.

Tarinan loppu jätti minut hämmennyksen valtaan ja epätietoisuuteen sen suhteen, mikä oikeastaan oli tarinan sanoma? Mitä satu haluaa sanoa? Tuntuu, että itse satu ja sen sanoma kätkeytyvät samanlaiseen salaperäisyyden ja hämärän hohteen peittoon, joka myös kuvituksessa etäisesti tulee esiin.

En kerro enempää – jos kiinnostuit, lue ja ihastele ihmeessä!





Astrid Lindgren
Kultasiskoni
(Allrakäraste syster, 1949)
Suom. L. Aro
Kuv. Hans Arnold (1973)
27 s.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Annan unelmavuosista Annan opettajavuosiin

Davyn mentyä levolle Anna lähti Viktoria-saareen ja istui siellä yksin kevyen kuutamoisen hämärän kutoutuessa maiseman ylle. Tuuli humisi ja puro lauloi solisten. Hän oli aina rakastanut tuota puroa. Usein hän oli menneinä vuosina istunut täällä haaveksimassa ja katsellut välkkyvää vettä. Hän unohti nyt huokailevat nuorukaiset, ilkeiden naapurien pistelyt ja kaikki nuoren tytön pienet ongelmat. Hän purjehti mielikuvituksessaan merten yli satujen maan kaukaiselle hohtavalle rannikolle. Unelmat tekivät hänet rikkaammaksi kuin todellisuus, sillä näkyvä katoaa, mutta näkymätön pysyy  ikuisesti.

(Annan unelmavuodet)
Kiireisen ja hektisen sekä erittäin kaunokirjallisuudenpuutteisen kevääni jälkeen olen kaivannut Montgomeryn rauhallisen ja ihanan maailman ja erityisesti Anna-sarjan pariin. Voisin puhua suorastaan valtavasta Montgomeryn nälästä tai janosta. Päätin ryhtyä ravitsemaan tätä nälkää ensin niillä Anna-kirjoilla, jotka liittyvät eniten nykyiseen elämäntilanteeseni. Niin kauan kuin Annat ovat olleet minulle tärkeitä, olen peilannut omaa elämääni Annojen kautta. Vihervaaran Anna on fiktiivisistä (ja ei fiktiivisistäkin) henkilöistä minulle sellainen hahmo, johon samaistun eniten.

Näin valmistumiseni kynnyksellä, kun omat yliopistovuoteni ovat jäämässä taakeni ja edessäni aukenevat opettajavuodet, kaipasin erityisesti Vihervaaran Annan yliopistovuosista kertovan Annan unelmavuosien sekä hänen kolmesta opettajavuodestaan Summersiden koulun rehtorina kertovan Anna opettajana -teoksen pariin. Luin nämä kirjat "väärässä järjestyksessä" aloittaen Anna opettajana -kirjasta ja jatkaen sen jälkeen sitä edeltävään aikaan sijoittuvan Annan unelmavuodet -teoksen pariin.

Tällä kertaa luin teokset suomeksi.Olen blogannut molemmat teokset myös aiemmin, aivan blogiurani alkuaikoina: Annan unelmavuodet eli Anne of the Island -teoksen kuuntelin joskus englanninkielisenä äänikirjana. Anna opettajana eli Anne of Windy Poplars -teoksen puolestaan luin joskus osittain englanniksi ja osittain suomeksi, kun en osannut päättää, kummalla kielellä haluaisin sen lukea.



Annan unelmavuodet

Vaikka itse en periaatteessa tykkää Anna-kirjojen suomennetuista nimistä, vaan haluaisin niiden noudattavan enemmän alkukielisiä nimiä, on Annan unelmavuodet -teoksen nimi kuitenkin siinä mielessä osuva, että kirjan käsittelemä ajanjakso Annan elämästä on kuin yhtä unelmaa niin Annalle kuin lukijallekin. Mielestäni Annan unelmavuodet on tietyllä tavalla ihanin Anna-kirja. Ei ehkä paras (sen kunnian annan Annan nuorsuuvuosille), mutta nimenomaan ihanin. Kirjassa on jotakin hyvin kaunista ja herkkää – jotain, joka saa hymyilemään ja uskomaan unelmiin. 

Anna ja Annan ystävät viettävät huolettomia, mutta työntäyteisiä ja iloisia opiskeluvuosia Redmondin korkeakoulussa. Toisena opiskeluvuonna Annan ja hänen ystävänsä Stella, Philippa ja Priscilla vuokraavat yhdessä iki-ihanan Karoliinan maja -nimisen talon, jonka ihanuutta he ovat monesti aiemmin haaveksien kävelyretkillään käyneet ihailemassa ja haaveksimassa. Tyttöjen elämä yhdessä mitäs muutakaan kuin ihanaa ja hauskaa.

Kirjan juonellsisessa keskiössä on aika pitkälle Annan ja hänen ystäviensä rakkaustarinat. Kosintoja ja rukkasia sinkoilee kirjassa, ja Anna joutuu katkerasti huomaamaan, ettei oikea kosinta välttämättä olekaan niin romanttinen tapaus kuin hänen kauniissa, haaveellisissa kuvitelmissaan. 

Annan unelmavuodet sisältää myös mielestäni Anna-kirjojen koskettavimman, traagisimman ja ajatuksia herättävimmän kohtauken: Annan eräs lapsuudenkaveri, joka on aina viettänyt pinnallista ja turhamaista elämää, sairastuu vakavasti ja pitkän sairauden jälkeen jättää maallisen elämän taakseen. Kohtauksessa kosketellaan elämän tarkoitusta hyvin vakavasti ja ainakin itseäni hyvin ravistelevalla tavalla.

Anna opettajana

Montgomery on kirjoittanut Anna opettajana -teoksen jälkikäteen täyttääkseen Annan unelmavuosien ja Anna omassa kodissaan -kirjan (Anne´s House of Dreams)  väliin jääneen ajallisen aukon. Kirja käsittelee niitä kolmea vuotta, jotka Anna on Summersiden koulussa rehtorina. Kirja myös kattaa Annan koko kihlausajan Gilbertin kanssa.

Kirja koostuukin suurelta osin Annan Gilbertille lähettämistä kirjeistä, joissa Anna välittää Gilbertille kuulumisiaan. Välillä kuitenkin tavallinen kerronta valtaa alaa, ja kirjan loppua kohden kerronnan määrä lisääntyy.

Olen kuullut monien sanovan, ettei Anna opettajana olisi niin hyvä kuin muut Anna-kirjat. Tietyllä tavalla allekirjoitan väitteen – kirjassa on heikkoutensa. Jos kirjaa tarkastelee itsenäisenä kirjallisena teoksena, niin on myönnettävä, ettei se ole mikään kirjallinen mestariteos. Jos kirjaa tarkastelee osana Anna-sarjaa ja jos lähdetään siitä lähtökohdasta, että lukija on aivan toivoton Anna-fani (kuten tämän tekstin kirjoittaja), niin kirjalla on aivan ehdoton ja korvaamaton rooli sarjan osana. Kirjassa on hauskuutta, ihanuutta, iloa, kauneutta ja romantiikka – ainakin minunlaiselleni lukijalle mitä viihdyttävintä lukemista.

Kirja on juonellisesti melko epäyhtenäinen. Joku voisi pitää sitä heikkoutena, mutta itse näen sen rikkautena. Tässä teoksessa suuren ja yhtenäisen juonen sijaa saavat toinen toistaan herkullisemmat ja hauskemmat sivuhenkilöt seikkailuineen. Anna on toki selkeänä päähenilönä, mutta tällä tytöllä on tapana pistää nokkansa joka asiaan ja tutustua mitä erilaisimpien ihmisten kanssa.

Lopuksi 

Kaiken kaikkiaan minusta oli mitä ihaninta palata jälleen Anna-kirjojen pariin. Annat jollain tavalla mielestäni kuuluvat kesään ja lomaan. Suosittelen niitä lämpimästi kesäkirjoiksi muillekin, jotka haluavat lukea jotakin leppoisaa, kaunista ja ihanaa, jota lukiessa aika pysähtyy.

Lopuksi laitan vielä muutaman kuvan poseeraussessiostani Anna-opettajana kirjan kanssa. Halusin tämän uuden elämänvaiheeni muistoksi otattaa itsestäni kuvia tämän kirjan kanssa hieman annamaisesti pukeutuneena ja annamaisessa ympäristössä luonnon keskellä, sillä koen kirjan kuvaavan hyvin minua uuden elämänvaiheeni kynnyksellä (vaikken nyt ihan rehtoriksi asti olekaan kohoamassa esikuvani tavoin!).





L. M. Montgomery 
Annan unelmavuodet
(Anne of the Island, 1915)
Toini Kaliman uudistettu ja tarkistettu suomennos, 1961
WSOY
226 s.

L. M. Montgomery
Anna opettajana
(Anne of Windy Poplars, 1936)
Suom. Paula Herranen, 2002
WSOY
277 s.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Blogistanian kesälukumaraton III, virallinen maratonpostaus

Blogistanian kesälukumaraton III starttaa aivan näillä näppylöillä blogissani! Tervetuloa seuraamaan!

Tämä on virallinen maratonpostaus, jota päivittelen silloin tällöin maratonin aikana. Useimmat kanssajuoksijani aloittanevat vasta huomenna 19.6, virallisena maratonpäivänä, joten oma suoritukseni on kaiketi eräänlainen varaslähtö.

Unettoman yön  ja stressaavaan aamupäivän jälkeen maratonkuntoni ei ole ehkä kovin hyvä. Aionkin ottaa maratonin rennosti ja huilta tai keskeyttää, jos siltä tuntuuu.En myöskään ehdi tekemään aivan täyttä 24 tunnin suoritusta huomisen työvuoroni vuoksi. Niinpä arivoin lopettavani maratonin viimeistään klo 13. huomenna 19.6. ja tähtään näin ollen 23 tunnin suoritukseen.

Jokainen kommentti ja tsemppaus on minulle ilo. Jos en ehdi niihin vastata maratonin aikana, teen sen sen jälkeen!

Klo 14.00 Aloitus

Lähden maratonille seuranani L. M. Montgomeryn herkullinen ja koukuttava Perinnönjakajat, jota olen ehtinyt ahmia jo sivulle 286 asti ja ensimmäisenä maratonin välitavoitteenani on saada se loppuun. Tämä on kirja, jota en ole ollut malttaa laskea käsistäni, joten ihanaa päästä jatkamaan sen parissa.

Klo 15.24, luettuna 70 sivua

Montgomeryn kirpeänsuloinen Perinnönjakajat on luettu loppuun haikean tunteen vallassa, sillä kirja oli niin mainio, että koen suurta eroamisen tuskaa. Mikä kirja – maltan tuskin odottaa, että joku päivä pääsen tekemään siitä kunnon bloggauksen! Tässä välissä olen ehtinyt myös vähän hoitamaan työnhakuasioitani ja saamaan näin myös suuren taakan pois harteiltani. Seuraavaksi on suunnitelmissa lukutauko kauppareissun ja maratonherkkujen metsästyksen muodossa. Pyöräreissun aikana ehdinkin varmaan miettiä, mihin kirjaan seuraavaksi tarttuisin. Olen heittänyt mieleni sisällä arpaa Enid Blytonin Seikkailujen linnan ja Montgomeryn Marigoldin lumotun maailman välillä.

Klo 16.50, luettuna (yhä) 70 sivua

Kauppareissulta palattu, kassi täynnä herkkuja ja lukupäätös tehtynä: seuraavaksi sukellan Marigoldin lumottuun maailmaan. Kaupasta tultuani siistin myös vähän perin sotukuista huonettani, jotta siellä olisi viihtyisämpää lukea. Herkkusaaliini (ja seuraava lukukohteeni) näyttää tältä:

Siinä on aika annos herkkuja, mutta koska minusta tuli juuri tänään virallisesti filosofian maisteri, niin kai sitä voi vähän herkutella? :)

Klo 22.20, luettuna 419 sivua

Sain juuri Marigoldin lumotun maailman päätökseen. Kirja oli ihana, parempi kuin odotin. Marigoldissa on ripaus Motgomeryn unohtumattomia tyttökirjasankareita Vihervaaran Annaa ja Uudenkuun Emiliaa, mutta myös jotakin aivan muuta ja uutta – Marigoldia. 

Koko päivä tähän asti on sujunut Montgomeryn lumoavan maailman suojissa. Seuraavaksi ajattelin siirtyä astetta rankemman kirjallisuuden kimppuun, nimittäin Jenny Downhamin Ennen kuin kuolen -teoksen pariin. Ajattelin lähteä ulos tuulettumaan ja viettämään rauhallista iltahetkeä kirjani kanssa läheiselle laiturille.

Tässä todistusaineistoa siitä, että tämä maratoonari on tankannut itseensä muutakin kuin herkkuja tänään. Hernekeiton nauttiminen tuntui suorastaan tuskallisen proosalliselta Marigoldin lumotun maailman romanttista hohdetta vasten. Kaapista ei kuitenkaan valitettavasti löytynyt romanttisempaakaan ruokaa valmiina.



Klo 00.05. luettuna 515 sivua

Kotiuduin hetki sitten laiturireissultani ja olen lopettanut lukemiseni tältä päivältä. Pääsin hyvään alkuun Downhamin Ennen kuin kuolen -teoksen kanssa ja luin sitä miltei sata sivua. Kirja on hyvin erilaista kirjallisuutta mitä yleensä luen. Rankkaa ja tuskallista, mutta silti lukemisen arvoista. Kertomus syöpää sairastavasta tytöstä, jolla ei ole paljoa elinaikaa jäljellä ja joka haluaa kokea kymmenkohtaisen listansa kaikki asiat, ennen kuin kuolee. Laiturilla vietetty rauhallinen lukuhetki laineiden loiskeen äänessä oli itse asiassa mitä parhain hetki syventyä vähän vakavamman kirjallisuuden pariin ja pysähtyä miettimään elämää ja sen tarkoitusta.


Piakkoin suuntaan sänkyyn ja jatkan maratoniani huomenna. En laita herätyskelloa lainkaan soimaan ja nukun sen verran kuin kykenen.























Klo 10.30, luettuna (yhä 515 sivua)

Kömmin parikymmentä minuuttia sitten sängystäni virkistyneenä ja puhuin maratonpuhelun hammaslääkärin kanssa. Lukuaikaa jäljellä noin kaksi ja puoli tunia, sillä yhden maissa on lopetettava, jotta ehdin töihin. Loppukiri aamiaisen ohella siis alkakoon! :) Ennen kuin kuolen siis jatkuu.

Klo 13.10, luettuna 843 sivua

Päätän maratonini tähän, kun aloituksesta on kulunut 23 tuntia ja 10 minuuttia. Nyt on ryhdyttävä valmistautumaan töihin menoon.

Sain Ennen kuin kuolen -romaanin loppuun, jonka jälkeen aloitin vielä vähän Enid Blytonin Seikkailujen linnaa, josta luin 46 sivua. Ennen kuin kuolen oli varsinainen itkukirja, joka pisti ajattelemaan. Onneksi jatkoin vielä sen jälkeen nopeasti vähän seikkailukirjaa, jotta sain kyynelkanavani tukittua eikä tarvitse mennä punoittavin silmin myymään mansikoita.

Koko tämä päivä on kulunut sängyssä pyjama päällä kirjojen parissa. Myös aamupalan nautin sängyssä. Ihanaa!



Teen illalla vielä yhteenvedon, kun palaan töistä. Tsemppiä ja lukuiloa kaikille muille lukumaratonilaisille!

Kooste ja jälkitunnelmat


Elämäni toinen lukumaraton sujui mielestäni oikein mukavissa merkeissä ja fiilikset sen aikana ja jälkeen olivat oikein mainiot! Tästä jäi kova kutina ja hinku päästä ottamaan pian uusiksi. Ainakin kovasti suunnittelen ottavani osaa myös blogistanian lukumaraton IV:ään, joka on tulossa heinäkuussa. 

Vähän etukäteen häirtitsi se, etten ollut aloituspäivää edeltävänä yönä saanut nukutuksi, mutta silloin kun on uupunut, niin mitä oikeastaan parempaakaan tekemistä on kuin makoilla ja lukea kirjaa. Jos nyt jostain täytyy vielä valittaa, niin siitä, että tuossa herkkukuvassani näkyvät Fazerin mansikkapiiraat osoittautuivat sisältävänsä käyneen makuista mansikkahilloa, enkä siksi pystynyt syömään niitä. Pettymykselläni ei ollut rajoja, mutta onneksi oli muitakin herkkuja!

Loppusaldokeni kertyi 843 sivua, mikä on kyllä huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisen lukumaratonini,  viimekesäisen Blogistanian kesälukumaraton II:n lopputulos, joka oli 1178 sivua. Toisaalta tällä kertaa en lukenut ihan täyttä 24 tuntia, tein maratonin aikana enemmän "turhia asioita" ja luin myös niin, että tajusin paremmin, mitä luin. Viime kesänä muistan varsinkin maratonin loppua kohden alkavani lukea niin, etten oikeastaan enää tajunnut melkein mitään, mitä luin. Vaikka viime kesän maratoni oli kiva kokemus, tämä sujui loppujen lopuksi rennommissa ja mukavemmissa merkeissä lukemisen kannalta – nautin lukemisesta enemmän. Kaikki maratonkirjani olivat todella hienoja ja upeita lukuelämyksiä.

Tässä koottuna maratonin aikana luetut kirjat sivuineen:

1. L. M. Montgomery: Perinnönjakajat (osittain; luettu sivulta 286 asti loppuun eli luettu 70 sivua)
2. L. M. Montgomery: Marigoldin lumottu maailma (kokonaan, 349 sivua)
3. Jenny Downham: Ennen kuin kuolen (kokonaan, 379 sivua)
4. Enid Blyton: Seikkailujen linna (osittain; luettu alusta 46 sivua)





Kohti lukumaratonia!


Blogistanian kesälukumaraton III! 24 tuntia aikaa omistautua kirjoille!

Viime kesän Blogistanian kesälukumaraton II oli ensimmäinen lukumaratonini ja sen verran rohkaiseva ja mukava kokemus, että olen odottanut innolla toista tilaisuutta!

Virallinen maratonpäivä on 19.6. Sääntöjen mukaan maratonin on ainakin osittain osuttava juuri tälle päivälle. Muista tekemisistäni johtuen olen päättänyt aloittaa maratonin jo huomenna (tai kellon mukaan tänään)18.6. noin kello kahden maissa.

Maratoniin olen valmistautunut kirjastoreissulla, josta lopputuloksena on melkoinen kirjapino. Tältä näyttää inpiraatiopinoni maratonille:

Tarkoituksena ei ole toki koko pinoa kahmaista, mutta on hyvä, että on sopivasti valinnanvaraa ja voi edetä fiiliksen mukaan. En usko ottavani tätä maratonia niin "vakavasti" kuin viime vuotista, sillä luulen, etten pysty koko maratonia omistautumaan aivan täysillä kirjoille. 

Tervetuloa seuraamaan blogiini huomenna maratonin etenemistä! Päivittelen blogiin kuulumisia ja luettuja kirjoja maratonin edetessä.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Ina Lange: Kertomuksia Suomesta

Pitkäjärvi ei mitenkään ilmaissut, että päivä oli ollut tuulinen. Nyt iltapuolella järvi oli täysin tyyni. Puiden keskeltä säteili aurinko keltaisena ja raukeana. Se ei jaksanut enää paistaa kovin kuumana vaan hehkui kaukana lännessä. Ilma oli hieman viilentynyt, ja laaksoon alkoi hiljalleen nousta hienoa läpinäkyvää usvaa... Elokuu oli jo pitkällä.

Pienen talon pihalla, siinä missä joki laskee järveen, seisoi Lotta kaivon luona. Hän oli huuhtonut kaikki astiat, pannut ne kumolleen riviin ja seisoi katsellen järvelle. Siellä oli pieni saarten keskellä ja hän mietti, oliko Ossi ehkä menossa kalastamaan vai iltaryypylle vastarannan Agreenille.

Ina Langen Kertomuksia suomesta -kokoelma on täynnä toinen toistaan upeampia realistisia novelleja, jotka pitivät minut hyvin vahvasti ja intensiivisesti otteessaan alusta loppuun asti. Kokoelmaa lukiessani hämmästelin sitä, miksi tästä kirjailijasta ei ole kuultu enempää. Novellit nimittäin ovat erinomaisia. Vahvaa realismia parhaimmillaan. En tiedä, onko vika siinä, että vain minulla sattui olemaan yleissivistyksessäni Ina Langen kokoinen aukko vai siitä, että Lange on oikeasti hyvin huonosti tunnettu kirjailija. Itse en nimittäin ollut Langesta aiemmin kuullut, ennen kuin sain Farokselta arvostelukappaleen tästä teoksesta.  Teos on tosin alun perin aikoinaan julkaistu Langen kirjailijanimellä Daniel Sten, ja kun oikein kaivelen muistini perukoita, kalskahtaa tämä nimi ehkä aivan aavistuksen verran tutulta.

Kokoelmasta löytyy seitsemän novellia: "Kukka joka viideskymmenes vuosi", "Illan tullen", "Yö", "Raialan kankaalla", "Hopeasydän", "Isä ja poika" sekä "Kun lehmukset kukkivat". Tässä vaiheessa minua harmittaa se, että kokoelman lukemisesta on ehtinyt vierähtää jo muutama kuukausi, enkä pysty ylistämään novelleja sen tuoreen ihastuksen vallassa, joka minulla oli novelleja lukiessani ja lukemisen jälkeen.

Kokoelman novellit kertovat hyvin erilaisista ihmiskohtaloista, mutta niissä on myös jotakin, joka yhdistää: Langen sydän on heikkojen ja köyhien puolella, porvarillisuus näyttäytyy itsekkyytenä. Langen kerronta on mielestäni psykologisesti hyvin tarkkanäköistä, ja hän osoittaa erityisiä taitoja varsinkin lapsen maailman kuvaajana novelleissa "Raialan kankaalla" ja "Hopeasydän". Useimmat novellit ovat hyvin koskettavia, suorastaan riipaisevia. Niissä on "sitä jotakin", jota on hyvin vaikea vangita sanoihin ja kuvailla tarkemmin. Jotakin, joka tempaa mukaansa ja lumoaa tunnelmallaan.

Pidin suunnattomasti ja suosittelen kokoelmaa ehdottomasti kaikille 1800-luvun realismin ystäville!


Ina Lange
Kertomuksia Suomesta
(Berättelser från Finland, 1890)
Suom. Ulla Hänninen, 2013
Faros
165 s.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kuulumisia ja kootut kirjalliset kesäsuunnitelmat

Aurinko paistaa, linnut visertävät, ruoho vihertää ja kukat ojentelevat auki suloisia terälehtiään. Kesäkuu on vihdoinkin täällä – onko mitään sen ihanampaa?

Nyt on aikaa hengähtää hieman, katsahtaa taaksensa ja huudahtaa riemusta: I did it! Selvisin hurjasta keväästäni: on ilmeisesti ihan mahdollista suorittaa 75 opintopistettä kevätlukukaudessa, kirjoittaa gradunsa alle kolmessa kuukaudessa ja opettaa kahta lukiokurssia. Jos on tuntunut siltä, että olen aivan loppu, niin voi kai todeta, ettei ole ihmekään.


Gradun palautin viime keskiviikkona ja opetustyölle jätin kesähyvästit lauantaina suvivirren saattelemana. Uskomatonta ajatella, että se kaikki on nyt ohi! Uskomatonta myös ajatella, että minusta tulee maisteri!


Valmistuminen kuitenkin herättää hyvin monenlaisia tunteita. Suurten helpotusten tunteiden lisäksi valmistuminen aiheuttaa myös suunnatonta haikeutta ja surua – jättää nyt taaksensa opinahjo, joka on ollut toinen kotini jo kuuden vuoden ajan, jossa olen oppinut ja oivaltanut niin paljon, jossa olen tavannut niin monta tärkeää ihmistä ja joka on oikeastaan ollut koko elämäni keskipiste ja päämäärä.  Onneksi en jätä vielä lopullisia hyvästejä yliopistolle, vaan tarkoituksenani on tehdä vielä lähemmäs 40 pistettä täydennysopintoja, sillä en saa kaikkia äidinkielenopettajan (lukio)pätevyyteen vaadittavia opintoja tutkintooni.  Lisäksi vaikka opettajan ammatti onkin unelma-ammattini, tuntuu työelämään hyppääminen kuitenkin ennen kaikkea hyvin pelottavalta.




Nyt edessä aukeaa kuitenkin (melkein) loputtoman pitkä kesäloma – kesäloma, joka on mielikuvituksissani saanut aivan romanttiset mittasuhteet. En ole ikinä aiemmin odottanut näin suurella innolla kesälomaa, ja odotuksen vallassa on romanttinen mielikuvitukseni lähtenyt liitoon. Romantisoituun kuvaani tästä ihanasta kesälomasta kuuluu ennen kaikkea kirjat, sillä ne ovat sitä, mitä olen kiireisen kevääni keskellä eniten kaivannut. Myös bloggaus saakoon puhjeta uuteen kukoistukseensa tämän kesän aikana. Lisättäköön tässä yhteydessä, ettei minulla ehkä ole kesälomaa sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan aion ensi viikolla palata tavanomaisen kesätyöni pariin mansikanmyyjänä.

Koska kevääni on ollut niin hetkinen ja stressaava, olen haaveillut lukevani lomalla ennen kaikkea kaikkea ihanaa. Sellaista, jota lukiessa sielu lepää ja suu leviää onnelliseen hymyyn. Tarkemmin sanottuna, olen haaveillut erityisesti Montgomeryn Anna-kirjojen ja Runotyttöjen lukemisesta. Varsinkin Anna-kirjojen ajaton kauneuden ja ihanuuden maailma tuntuu olevan juuri sitä, mitä nyt tarvitsen. Olen päässyt jo hyvään vauhtiin Anna opettajana -teoksen kanssa, joka onkin täydellisen ajankohtaista luettavaa nyt valmistumisen kynnyksellä, kun Annan unelmavuodet ovat elämässäni ohitse ja elämäni kirja vaihtuu Anna opettajana -kirjaksi.

Myös Jane Austen tuntuu erittäin houkuttelevalta ja toivoisin kovasti saavani synttärilahjaksi Ylpeyden ja ennakkoluulon uuden ihanakantisen suomennoksen. Toivon kesälomaani kuuluvan myös muita ihania klassikkoja. Dickensin Oliver Twist tai David Copperfield olisi mahtavaa saada käsiini. Ne eivät vain ikinä satu olemaan kirjaston hyllyssä (vaikka olen iät ajat käynyt niitä sieltä kukuilemassa), joten pitäisi kai vihdoin tehdä varaus. Toivoisin tänä kesänä lukevani myös vihdoin ja viimein L. M. Montgomeryn Perinnönjakajat, jonka lukemisesta olen haaveillut jo ikuisuuden. Eilisellä kirjastoreissulla tarttui matkaani John Irvingin Garpin maailma, jota eilen ennen nukkumaanmenoa jo hieman aloittelin. En tahdo kuitenkaan tehdä liian tarkkaa listaa lomalukemisistani, sillä en tahdo ottaa mitään paineita lukuhaaveideni täyttämisestä.

Lomahaaveissani ei ole tärkeää pelkästään, mitä kirjoja luen, vaan myös missä niitä luen. Kesällä on ihanaa lukea ulkona kauniin maiseman keskellä, pienen tuulenhengen hyväilemänä ja lintujen laulun ympäröimänä. 

Tämän kesän suosikkipaikkani tulee kaiketi olemaan noin 400 metrin päässä kotioveltamme sijaitseva hiljainen ja syrjäinen laituri, josta voi tujottaa merta, kuunnella aaltojen loisketta ja kuulla iltaisin satakielen lumoavan laulun. Olen muutaman viikon elätellyt mielessäni sinnikästä haavetta päästä lukemaan tälle laiturille Anna-kirjaa. Vihdoinkin eilen illalla, ensimmäisenä kotona vietettynä lomailtana pääsin kuin pääsinkin toteuttamaan haaveeni ja voin kertoa, että onneni oli täydellinen.

Toivotan kaikille kaunista kesää ja leppoisia lukuhetkiä luonnon keskellä! 




Muista Emersonin sanat: Ma miks ajasta piittaisin? Olkoon se tunnuslauseemme tänään. Maailmankaikkeus tarpoo varmasti eteenpäin, vaikka unohdamme sen hetkeksi. Katsokaamme pilvien varjoja... vehereiden laaksojen rauhaa... tuota taloa, jonka jokaisella kulmalla kasvaa omenapuu. Kuvitelkaamme, miltä se näyttää keväällä. Tämä on niitä päiviä, joina ihmiset tuntevat elävänsä ja kaikki maailman tuulet ovat sisaria. Ihanaa, että tämän tien varrella on niin paljon sananjalkamättäitä... mättäitä, joissa on hämähäkinseittejä. Se tuo mieleen ajan, jolloin leikin... tai uskoin... taisin todella uskoa... että hämähäkinseitit ovat keijukaisten pöytäliinoja