Ina Lange: Kertomuksia Suomesta

Pitkäjärvi ei mitenkään ilmaissut, että päivä oli ollut tuulinen. Nyt iltapuolella järvi oli täysin tyyni. Puiden keskeltä säteili aurinko keltaisena ja raukeana. Se ei jaksanut enää paistaa kovin kuumana vaan hehkui kaukana lännessä. Ilma oli hieman viilentynyt, ja laaksoon alkoi hiljalleen nousta hienoa läpinäkyvää usvaa... Elokuu oli jo pitkällä.

Pienen talon pihalla, siinä missä joki laskee järveen, seisoi Lotta kaivon luona. Hän oli huuhtonut kaikki astiat, pannut ne kumolleen riviin ja seisoi katsellen järvelle. Siellä oli pieni saarten keskellä ja hän mietti, oliko Ossi ehkä menossa kalastamaan vai iltaryypylle vastarannan Agreenille.

Ina Langen Kertomuksia suomesta -kokoelma on täynnä toinen toistaan upeampia realistisia novelleja, jotka pitivät minut hyvin vahvasti ja intensiivisesti otteessaan alusta loppuun asti. Kokoelmaa lukiessani hämmästelin sitä, miksi tästä kirjailijasta ei ole kuultu enempää. Novellit nimittäin ovat erinomaisia. Vahvaa realismia parhaimmillaan. En tiedä, onko vika siinä, että vain minulla sattui olemaan yleissivistyksessäni Ina Langen kokoinen aukko vai siitä, että Lange on oikeasti hyvin huonosti tunnettu kirjailija. Itse en nimittäin ollut Langesta aiemmin kuullut, ennen kuin sain Farokselta arvostelukappaleen tästä teoksesta.  Teos on tosin alun perin aikoinaan julkaistu Langen kirjailijanimellä Daniel Sten, ja kun oikein kaivelen muistini perukoita, kalskahtaa tämä nimi ehkä aivan aavistuksen verran tutulta.

Kokoelmasta löytyy seitsemän novellia: "Kukka joka viideskymmenes vuosi", "Illan tullen", "Yö", "Raialan kankaalla", "Hopeasydän", "Isä ja poika" sekä "Kun lehmukset kukkivat". Tässä vaiheessa minua harmittaa se, että kokoelman lukemisesta on ehtinyt vierähtää jo muutama kuukausi, enkä pysty ylistämään novelleja sen tuoreen ihastuksen vallassa, joka minulla oli novelleja lukiessani ja lukemisen jälkeen.

Kokoelman novellit kertovat hyvin erilaisista ihmiskohtaloista, mutta niissä on myös jotakin, joka yhdistää: Langen sydän on heikkojen ja köyhien puolella, porvarillisuus näyttäytyy itsekkyytenä. Langen kerronta on mielestäni psykologisesti hyvin tarkkanäköistä, ja hän osoittaa erityisiä taitoja varsinkin lapsen maailman kuvaajana novelleissa "Raialan kankaalla" ja "Hopeasydän". Useimmat novellit ovat hyvin koskettavia, suorastaan riipaisevia. Niissä on "sitä jotakin", jota on hyvin vaikea vangita sanoihin ja kuvailla tarkemmin. Jotakin, joka tempaa mukaansa ja lumoaa tunnelmallaan.

Pidin suunnattomasti ja suosittelen kokoelmaa ehdottomasti kaikille 1800-luvun realismin ystäville!

Ina Lange

Kertomuksia Suomesta

(Berättelser från Finland, 1890)

Suom. Ulla Hänninen, 2013

Faros

165 s.