sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Delia Owensin upea menestysromaani Suon villi laulu

Äiti ei sinä päivänä palannut. Kukaan ei sanonut asiasta  mitään. Eikä varsinkaan isä. Hän kalisteli kattilankansia kalalta ja kotipolttoiselta viinalta löyhkäten. "Missäs päivällinen viipyy?"

Veljekset ja siskokset kohauttivat hartioitaan katseet alas luotuina, ja isä sadatteli ja hoippui takaisin metsään. Oli riitoja ennenkin ollut; äiti oli jopa kerran pari häipynyt, mutta aina hän oli palannut, kaapannut sitten syliinsä kenet vain halailtavaksi suostuvan.

Kaksi vanhempaa siskoa valmisti heille aterian punaisista pavuista ja maissileivästä, mutta kukaan ei istunut pöydän ääreen syömään, niin kuin äidin kanssa oli tehty. Kukin kauhoi itselleen papuja kattilasta, mätkäisi maissileivän palan niiden päälle ja paineli syömään laittialle oleville patjoilleen tai kuluneelle sohvalle.

Kyalle ei ruoka maistunut. Hän istui kuistin rappusilla ja tuijotti polulle. Ikäisekseen pitkän, luisevanlaihan tytön iho oli tummaksi paahtunut ja tukka suora, paksu ja musta kuin variksen siivet.


Minun kirjamakuni ei ole sellainen, että tykästyisin kovin myyntilistojen kärjessä keikkuviin kirjoihin. Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön. Sellainen poikkeus itselleni oli yhdysvaltalaisen Delia Owensin aivan vastikään suomeksi julkaistu Suon villi laulu, joka oli viime vuonna Yhdysvaltojen myydyin kirja.

Tämä kirja todella lumosi minut.

Suon villi laulu yksinkertaisesti on upea ja ihana sekä riipaisevan koskettava. Se on loistava lukuromaani, joka tempasi kaikin voimin minut mukaansa ja jota ei olisi halunnut laskea käsistäni. Ja mikä parasta: romaani ei ole pelkästään koukuttavaa viihdettä - kaukana siitä. Teos käsittelee tärkeitä teemoja, jotka puhuttelevat varmasti jokaista, joka malttaa lukea kirjan ajatuksella. Teoksessa käsitellään esimerkiksi syrjäytymistä ja ennakkoluuloja sekä hienolla ja mielestäni uudella ja raikkaalla tavalla myös sitä tärkeintä: rakkautta.

Keskeisellä sijalla teoksessa on luonto ja luontokuvaukset, ja näissä biologina tunnettu kirjailija pistää parastaan. Luonnolla ja luontorinnastuksilla on tärkeä rooli itse tarinassa, sillä päähenkilö elää poikkeukseksellisen lähellä luontoa ja on jatkuvassa vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Kaikki ihmiset, perheenjäsenet yksi kerrallaan ovat jättäneet hänet, ja luonto on hänen tärkein ystävänsä. Luonnosta päähenkilö etsii vastauksia myös oman elämänsä kysymyksiin ja saa lopulta huomata, että rakkaus ihmisten välillä on kuitenkin parhaimmillaan jotain hienompaa ja parempaa kuin eläinten pariutumisvietti.

Romaani jännite lähtee melko alussa liikkeelle murhamysteeristä, joka kulkee koko ajan taka-alalla mukana. Pikkukylän kultapoika löytyy kuolleena marskimaalta ja epäilykset suuntautuvat pian Kya-nimiseen nuoreen naiseen, jota on nimitellään rämelikaksi. Hän nimittäin asuu yksinään marskimaalla ja on kyläläisten hyljeksimä kummajainen.

Murhamysteerin rinnalla kuljee kuitenin toinen aikataso, joka kuvaa Kyan kehitystä pienestä tytöstä nuoreksi naiseksi. Kyan traaginen tarina tulee lähelle lukijaa ja koskettaa: kyläläisillä on ennakkoluulonsa, mutta lukijalle näytetään, että hän on ihminen, jota vasten kohtalo on kääntänyt selkänsä. Hänellä on oma tarina, omat syynsä olla kummallinen - ja oikeastaan hän on upea ihminen juuri sellaisenaan, ainutlaatuisena itsenään.

Puhuttelevinta Suon villissä laulussa on kuitenkin se, että teos näyttää, että olipa lapsuus ja nuoruus ollu miten hankala tahansa, aikuisuus voi tuoda mukanaan tasapainon ja onnen. Tarvitaan vain hieman hyväntahtoisia ihmisiä ympärille ja rohkeutta päästää rakas ihminen lähelle.


Delia Owens

Suon villi laulu

(Where the Crawdads Sing, 2018)

Suom. Maria Lyytinen

WSOY

416 s.

 

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Sinikoski & Karsikas: Kuun valossa - syviä, lempeitä mietteitä kuvakirjassa


Aki-Pekka Sinikosken ja Ilja Karsikkaan kuvakirja Kuun valossa herättää huomion persoonallisella kahden päävärin yhdistelmällä. Sinisen ja punaisen liitto saa akvarellit hehkumaan ja tiivistää hienosti teoksen tunnelman.

Kuvakirjassa on haikean sinistä kaipausta ja rauhallista lempeyttä, mutta myös punaista elämäniloa ja veikeyttä. Samat värit johdattavat myös merimiestunnelmiin ja aaltojen äärelle.

Päähenkilönä oleva minäkertoja on yhdessä isänsä kanssa elävä äiditön poika. Isän ja pojan suhde on lämmin, mutta sitä sävyttää yhteinen kaipaus: äiti on kuun kamaralla, kaukana poissa. Sieltä hän katselee alas ja hymyilee.

Isä on paljon töissä ja poika yksin kotona. Yksinäisyydessä mielikuvitus voi ottaa vallan. Erään kerran kylvyssä tapahtuukin kummia: viemäristä kuuluu ääni, joka houkuttelee putoamaan toiseen todellisuuteen.


Siellä on vastassa kolme kummallista hahmoa. Näiden haaksirikkoutuneiden alusten merimiesten seurassa poika saa uusia kokemuksia ja hellää huolenpitoa. Todellisuus sekä lettukestit kutsuvat onneksi lopulta puoleensa: Sinä iltana isä paistoi meille lettuja ja istuimme myöhään yöhön kertoen toisillemme ihania tarinoita.

Sinikosken esikoiskirjassa pohditaan syvällisiä teemoja: menetystä, kuoleman jälkeistä elämää sekä olemassaolon perusteita. Syvät mietteet yhdistettynä lyyriseen kieleen tarjoavat lukukokemuksen, joka kutsuu lukijaa pysähtymään. Teos on aikuiselle virkistävä lukukokemus, mutta onko se lapselle vaikea?

Karsikkaan kuvitus tavoittaa tarinan herkkyyden ja antaa siihen oman lisänsä. Kuvissa näkyy mielenkiintoisia ja jännittäviä hahmoja, jotka houkuttelevat pohtimaan niiden tarkoitusta.

Kuvakirja kietoo lukijan lempeään syleilyynsä yhtä hellästi kuin haaksirikkoutuneet merimiehet pienen äidittömän pojan huolenpitoonsa. Sinikosken kaunis tarina muistuttaa toivosta ja siitä, että jokainen voi yrittää ohjata elämänsä kurssin oikeaan suuntaan. Merimies Albertin navigointiohjeista voi ottaa oppia:

Albert opetti minut navigoimaan. Hän kehotti ottamaan kurssin kohti auringonpaistetta ja pitämään myötätuulen purjeissa.



Tämän arvostelun olen kirjoittanut alun perin Onnimanni-lastenkirjallisuuslehteä varten. Ilmestynyt numerossa 3/2020.

Aki-Pekka Sinikoski & Ilja Karsikas: Kuun valossa. S & S 2020. 35 s.

perjantai 11. syyskuuta 2020

Montgomery haasten arvonta vihdoin ratkeaa - kuka saa The Anne of Green Gables Cookbookin?


Blogini Montgomery-haaste päättyi lähes vuosi sitten, viime vuoden marraskuun lopulla. Haasteeseen liittyvä arvonta on kuitenkin jäänyt suorittamatta. Blogini on ollut pitkään tahattomalla tauolla ja energia on suuntautunut aivan muihin asioihin.

Kiitos kaikille teille ihanille, jotka osallistuitte haasteeseeni ja pahoittelut siitä, että olette joutuneet odottamaan näin kauan arvonnan ratkeamista!

Haasteeseen osallistuivat seuraavat bloggaajat seuraavilla koosteilla ja bloggauksilla:

Oksan hyllyltä -blogin MARIKAOKSA:

Sheferijm-blogin Aino:

Kirjoittamisen sietämätön kepeys -blogin Katri Sisko:

Unelmien aika -blogin Johanna:

Yöpöydän kirjat -blogin Niina T.:

Lasisipulissa-blogin Celestine:

Kirjan pauloissa -blogin Paula:

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogin Anna P. eli minä:


Hankin jo alkuvuodesta upean arvontapalkinnon: Montgomeryn lapsenlapsen Kate McDonaldin kirjoittaman The Anne of Green Gables Cookbook -teoksen. Kirjassa on Anna-kirjoihin perustuvia reseptejä kauniilla kuvilla ja ihanilla Anna-sitaateilla höystettynä.



Hankin näitä kirjoja itse asiassa kaksinkin kappalein, sillä olen pitkään haaveillut tätä kirjaa itselleni. Kaiken lisäksi jos laskee haasteeseen luettujen kirjojen määrää, "voitin" itse tämän oman haasteeni lukemalla kymmenen kirjaa. (Mainittakoon, että tässä arvonnassa ei ollut tarkoitus voittaa luettujen lukumäärällä, vaan ainoastaan osallistua.) 

Tämän kunniaksi olin kuitenkin mielestäni vihdoin ansainnut kirjan!



Toisen kirjan arvon kaikkien muiden osallistujien kesken. Ketäköhän arpaonni suosii?

Kirjoitan nimet papereille, taittelen ne, sekoitan, sekoitan, sekoitan...

...ja nostan.


Lapussa lukee

Onneksi olkoon!

Toivottavasti kirja ilahduttaa saajaansa!

P.s. Voittaja voi laittaa minulle osoitetietonsa esim. Instagramin yksityisviestillä!

torstai 23. heinäkuuta 2020

Unelmista totta - kuvakirja Anni Swanin Lumolinna-sadusta



Kun Kangasniemen kirjastonjohtaja kysyi, haluaisinko uudistaa Anni Swanin Lumolinna-sadun tekstiä yläkoululaisten satutuokiota sekä mahdollista kuvakirjaa varten, ei minun tarvinnut kahta kertaa miettiä. Että halusinko?!

Anni Swan on nykyisen kotikuntani Kangasniemen suurimpia staroja. Swan oli naimisissa kangasniemeläissyntyisen runoilijan ja ansiokkaan kääntäjän Otto Mannisen kanssa. Kun Otto ja Anni menivät naimisiin, rakensivat he Kangasniemelle Rämiäisten saarelle Kotavuori-nimisen kesähuvilan. Siellä he viettivät kaikki yhteiset kesänsä. Sota-aikaan he asuivat siellä ympärivuotisestikin, pahuutta paossa. 

Kangasniemellä halutaan pitää vahvasti esillä Anni Swanin ja Otto Mannisen jättämää kulttuuriperintöä. Siihen ajatukseen liittyy myös Anni Swanin Lumolinna-sadusta syntynyt kuvakirja.

Kirjan synty on sattumien summa. Kun nuori kangasniemeläinen kuvataiteilija Mari-Annikki Serdijn päätyi Kangasniemen kirjastoon työkokeiluun, johti yksi asia toiseen, pian myös kolmanteen.



Serdijn ryhtyi kuvittamaan Anni Swanin Lumolinna-satua yhdeksäsluokkalaisille suunnattua kirjaston tarjoamaa satutuokiota varten, jossa matkattaisiin sekä sanoin että kuvin sadun maailmaan.

Myöhemmin samasta materiaalista syntyi kuvakirja.

Minulla on ollut kunnia olla mukana tässä upeassa projektissa tekstin nykyaikaistajana.

Tämä kuvakirja on mielestäni merkittävä kulttuuriteko. Suomen satukuningattarena tunnetun Anni Swanin satuja ei ole - hämmästyttävää kyllä - päätynyt moneenkaan kuvakirjaan. Selvitin asiaa Lastenkirjainstituutista ja sain tietää, että koko historian aikana Swanin saduista on tehty vain viisi kuvakirjaa. Viimeiset näistä ovat vuodelta 1982: Auvo Taivalvuon kuvittamat ja WSOY:n julkaisemat Kesätarina joulu-ukosta sekä Vuorenkuninkaan poika. Niin sanottuja kuvitettuja lastenkirjoja on toki enemmän.

Toivon, että olen osannut omassa tekstissäni tehdä kunniaa Swanin alkutekstin upeudelle ja kauneudelle.

Serdijnin kuvitus herättää sadun henkiin ihastuttavin värein. Voimakasväriset akvarellit vangitsevat sadun tunnelman ja katsojan huomion. Taiteilija on pirskotellut kuviin akvarellien päälle valkoista akryylimaalia. Nimitäin sitä itse keijupölyksi. Se tuo sadun hohdetta!


Toistaiseksi kirjaa saa ostaa vain Kangasniemen kirjastosta, josta sen voi myös tilata postitse, jos sopii asiasta esim. sähköpostin välityksellä. Myöhemmin kirjaa on tulossa myyntiin muuallekin, myös nettiin.

Siteeraan kirjoittamaani takakansitekstiä, jossa samalla siteerataan puolestaan Lumolinna-satua väitöskirjassaan tutkinutta Sirpa Kivilaaksoa.

Suomen satukuningattaren satuklassikko herää henkiin ensimmäistä kertaa kuvakirjamuodossa.
 
Astu yhdessä Mariaanan kanssa Lumometsään, löydä oma Lumolinnasi ja hurmaannu kukkien tuoksusta ja Orvokkikammion ihanuudesta.

Satu avaa lukijan satusilmät näkemään kauneuden ja löytämään luovuuden.

Lumolinna-satu on yksi merkittävimmistä Swanin symbolististen satujen tuotannossa. Se on naistaiteilijaksi kasvun tarina. Lumolinnassa kehittyvät sadut ja salaiset unelmat, joita pystyy lukemaan vain satusilmien avulla. Mariaana kehittyy taiteilijaksi muodonmuutoksen kautta. Satu heijastaa kirjailijan omakohtaista luontokokemusta ja kasvua sadunkertojaksi.
 
Swanin satusymbolismi kiteytyy Lumolinna-sadussa. Se on luonnon kauneuden ja runsaiden kukkien aistimusvoimaista kerrontaa. Kirjailija vahvistaa saduissaan tyttösankaruutta ja eroaa siten varhaisesta satuperinteestä.
 
Anni Swan on suomenkielisen symbolistisen taidesadun kehittäjä ja feministisen satuperinteen aloittaja.

(Sirpa Kivilaakso, Swan-tutkijatohtori)


lauantai 14. joulukuuta 2019

Kooste omasta Montgomery-haasteestani

Blogini vajaa vuoden kestänyt Montgomery-haaste päättyi marraskuun lopussa. Takanani on monta ihanaa lukukokemusta ja monta ihanaa ja kaunista hetkeä lempikirjailijani L. M. Montgomeryn parissa. On aika tehdä kooste haasteesta ja luetuista kirjoista.


Yksi tavoitteeni haasteessa oli, että saisin luettua Montgomeryn tuotannosta ne kirjat, joita en ole aiemmin lukenut. Se tavoitteeni toteutui. Hurraa - nyt voin sanoa lukeneeni koko Montgomeryn tuotannon. Tosin mainittakoon, että Montgomery kirjoitti ihan valtavan määrän myös novellin tapaisia tarinoita, joita en ole kaikkia lukenut. Kaikkia niitä ei ole edes saatavilla Suomessa, eikä välttämättä helposti Kanadassakaan. Kuitenkin kaikki hänen kirjoittamansa kokonaiset teokset eli romaanit olen nyt vihdoin haasteen myötä lukenut.

Lisäksi ajattelin haluavani sukeltaa vanhoihin suosikkeihin haasteessa. Se tavoite toteutui osittain. Muutamiin Anna-kirjoihin palasin. Sen sijaan Runotytöt jäivät pois, vaikka haaveilin niihinkin palaamisesta. Onneksi mahdollisuuteni lukea Montgomerya ei kuitenkaan päättynyt haasteen päättyessä.



Haasteessa oli myös mahdollista lukea muiden kirjailijoiden Montgomerystä tai hänen teoksistaan kirjoittamiaan teoksia. Tähän olisin halunnut myös tarttua, myös tieteellisiin teksteihin Montgomeryn tuotannosta, mutta omalta osaltani ajatus jäi toteuttamatta. Onneksi kuitenkin sain luettua Vappu Kannaksen Morsian-runokokoelman, joka käy intertekstuaalista vuoropuhelua Montgomeryn tuotannon ja hänen elämänsä kanssa.

Tässä haasteeseen lukemani kirjat lukemisjärjestyksessä:

10. L. M. Montgomery: Anna opettajana (ei blogattu)

Montgomeryn päiväkirjateoksen olen aloittanut joskus kauan ennen haasteen alkamista, mutta se jäi kesken. Tänä syksynä haasteen vuoksi palasin siihen ja luin loppuun. Siispä voin sanoa lukeneeni haasteeseen noin 9,5 kirjaa.

Anna-kirjat ovat syy Montgomery-fanitukseeni, ja edelleen voin sanoa, että Anna-kirjoja ei voita mikään maailmassa. Olen kuitenkin iloinen, että tämä haaste sai minut lukemaan Montgomeryn kaikki muut minulle ennestään tuntemattomat romaanit: Pat-kirjat, Tarinatytöt ja Jane-kirjan. 

Olen joskus aiemmin aloittanut toista Pat-kirjaa sekä Jane-kirjaa, mutta ne eivät sytyttäneet minua alkumetreillä ja teokset jäivät kesken. Tunnistin itsessäni jälleen saman, että nämä teokset eivät temmaneet minua heti mukaansa. Jatkettuani sinnikkäästi lukemista (haaste toi sinnikkyyttä asenteeseeni) lumouduin lopulta tarinoista. 


Montgomeryn kirjoissa on sellaista ihmeen ihanaa taikaa, iloa ja kauneutta, jota on muualta vaikea löytää. Niissä on elämänviisauksia, joihin tarttua hädän hetkellä. Haasteen suorittaminen on tarjonnut minulle monia hyviä hetkiä ja tuonut iloa elämääni. Se on nostanut minut ylös hetkillä, jolloin olen ollut vajoamassa alas. Kiitos Montgomery - ja kiitos te muut, jotka olette olleet mukana haasteessa!

Vaikka Annat ovat lemppareitani, jäi mieleeni itämään haastematkan varrelta erityisesti Sara, tarinatyttö -teoksen lopussa esiintyvät sanat. Näihin sanoihin olen palannut monta kertaa mielessäni, eri tilanteissa. Sanat mahdollistavat sekä konkreettiset että metaforiset tulkinnat. Niihin voi turvautua silloin, kun talven pimeys ahdistaa ja kaipaa kevään valoa. Tai niihin voi turvautua kesän kirkkaudessa, kun mieli painuu mustaksi murheista. Sillä murheillakin on yleensä loppu ja mieleenkin koittaa  jälleen ajallaan uusi kevät. Vaikka siihen voi olla murheen keskellä joskus vaikea uskoa, nämä Montgomeryn kauniit sanat auttavat pitämään ainakin minua kiinni elämänuskosta. 

Ja edessämme oli unelma keväästä. On aina turvallista uneksia keväästä. Sillä on varmaa, että se tulee. Ja jos se ei ole aivan sellainen kuin olemme kuvitelleet, se tulee olemaan äärettömän paljon ihastuttavampi.


lauantai 30. marraskuuta 2019

Montgomery-haaste päättyy tänään - linkitä oma haastekoontisi tähän

Viime vuoden viimeisinä hetkinä julkaisin blogini Montgomery-haasteen sen kunniaksi, että vuonna 2018 tuli kuluneeksi 110 vuotta lempikirjallisuushahmoni Vihervaaran Annan syntymästä. Kesäkuussa 1908 julkaistiin Montgomeryn teos Anne of Green Gables (suom. Annan nuoruusvuodet), mistä alkoi orvon punapäisen tyttökirjasankarittaren maailmanvalloitus. Samalla  lähti käyntiin Montgomeryn ura kirjailijana. Kyseessä oli Montgomeryn esikoisteos.



Tänään 30.11. Montgomeryn syntymäpäivänä haaste päättyy. On siis aika koostaa lukemansa. Tähän postaukseen voivat kaikki haasteeseen blogeissaan osallistuneet linkittää haastekoontinsa. 

Haasteeseen on ollut mahdollista osallistua myös pelkästään Instagramin kautta. Instailijat voivat julkaista koosteensa vain Instagramissa käyttämällä hashtagia #montgomeryhaasteenkoonti. Instakoosteensa voi kuitenkin halutessaan linkittää myös tähän juttuun. Ensisijaisesti kuitenkin käyn läpi koosteet Instagramissa hashtagin avulla.

Itse en kuitenkaan pysty julkaisemaan omaa haastekoontiani vielä tänään. Elämässä on ollut viime aikoina niin paljon kaikenlaista -  mm. väsymystä ja sairaslomailua - että palaan asiaan jonakin toisena päivänä vähän pirteämpänä. Siksi annan myös muille armonaikaa koosteen julkaisuun ja linkittämiseen, ainakin 15.12. asti. Siihen mennessä yritän itse saada oman koosteeni julki.  Halutessaan voi saada vähän enemmänkin lisäaikaa, kunhan ilmoittaa siitä minulle.



Kuitenkin haasteen lukuaika loppuu tänään. Eli jos teet koosteesi myöhemmin, laske mukaan vain 30.11. mennessä lukemasi kirjat. Tämän lisäajan aikana voit julkaista myös haasteeseen liittyviä rästiin jääneitä kirjabloggauksia.

Kun sekä minä että kaikki muut ovat julkaisseet koosteensa, teen koosteen koko haasteesta ja samalla julkaistaan haasteen ja arpajaispalkinnon voittajat. Siihen voi mennä minulta aikaa, mutta sellaista on luvassa joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.

Koosteessa olisi kiva julkaista samalla myös kuvia muiden haastekirjoista ja lukuhetkistä. Samalla kun linkkaat tekstisi tähän juttuun, ilmoita, saanko käyttää omassa blogissani sinun haastekuviasi.



Kiitän kaikkia, jotka ovat olleet kanssani jakamassa Montgomeryn kirjojen iloa tämän haasteen kautta!

Lopuksi haluan toivottaa hyvää syntymäpäivää sinulle, Maud! Olet minun lempikirjailijani, ja olet tuonut elämääni niin paljon iloa ja onnea ihanilla kirjoillasi. Jos eläisit, täyttäisit tänään 145 vuotta - se on aika paljon! Onneksi elät kuitenkin yhä teoksissasi. 

Kun avaan lempikirjani Annan nuoruusvuodet, herää yli satavuotias maailma henkiin varmasti yhtä elävänä kuin se oli sinunkin aikanasi. Sieltä tarinan välistä kuulen myös sinun äänesi yhtä heleänä ja elävänä kuin se oli eläessäsi.

Kiitos Maud!


 Montgomeryn syntymäpäivän kunniaksi marraskuun ankea harmauskin väistyi ja sain otettua kauniita kirjakuvia!

perjantai 29. marraskuuta 2019

Lempikirjailijani mielienmaisemissa: The Selected Journals of L. M. Montgomery, volume II

L. M. Montgomery on tunnettu ihanista tyttökirjoistaan, jotka ovat täynnä elämäniloa, valoa, romantiikkaa ja onnellisia loppuja. Kenties yllättävää on, että Montgomeryn oma elämä oli aivan toisenlaista. Rakkausavioliiton tärkeyttä teoksissaan korostanut kirjailija ei itse löytänyt rakkauden onnea avioliitostaan.


Mary Rubion ja Elizabeth Watersonin toimittama sarja Montgomeryn päiväkirjoista avaa kuuluisan kirjailijan ajatuksia tavalla, jota hänen teoksensa eivät ikinä pysty tekemään. Samalla kaltaiselleni Montgomery-fanille tarjotaan toinen taso, jolla lähestyä kirjailijan teoksia. On mielenkiintoista kurkistaa lempikirjailijansa pään sisälle ja saada näin jotakin taustaa sille, mistä hänen teoksensa ovat kummunneet.

Rubion ja Watersonin toimittamaan sarjaan kuuluu viisi päiväkirjateosta. Olen aiemmin lukenut niistä ensimmäisen ja blogannut siitä. Toisen osan ostin omakseni jo lähes kaksi vuotta sitten ja aloitin lukemaan sitä tuoreeltaan. Koska englanninkieli ei ole vahvuuteni, jäi kirja syrjään pitkäksi aikaa. Tänä syksynä jälleen palasin siihen ja jatkoin siitä, mihin jäin. Halusin saada teoksen luetuksi blogini Montgomery-haasteeseen, joka päättyy aivan juuri, marraskuun viimeinen päivä. Aika on ehtinyt tähän mennessä haalistaa muistot siitä reilusta 100 sivusta, jotka luin aiemmin.

Tämä päiväkirjojen volume II kattaa Montgomeryn elämässä vuodet 1910-1921. Sinä aikana ehtii tapahtua paljon: Montgomery avioituu pitkäaikaisen kihlattunsa Ewan McDonaldin kanssa, jättää rakkaan Prinssi Edwardin saarensa ja muuttaa Torontoon, tulee äidiksi, synnyttää kolme poikaa ja hautaa näistä yhden aivan vauvana. Lisäksi hän kokee maailmansodan, menettää parhaimman ystävänsä ja  käy rankan oikeustaistelun kustantajaansa L. C. Pagesia vastaan. Kaiken tämän ohessa hänen miehensä sairastuu pahasti mieleltään, mikä on hyvin raskasta vaimolle.

Minulle oli yllätys, kuinka vahvasti Kanadassa asuva kirjailija kokee maailmansodan ja sen kauhut. Hän seuraa lähes maanisella innolla päivän uutisia sanomalehdistä, elää hengessä mukana, vaipuu välillä epätoivoon, menettää yöunensa uutisten kauhujen tähden ja turvautuu rauhoittaviin lääkkeisiin. Ja toisaalta iloitsee hyvistä uutisista niiden tullessa.

Sota saa Montgomeryn uneksimaan myös yliluonnollisilta vaikuttavia enneunia tai ilmestyksiä. Montgomeryn sotakokemuksissa on hyvin paljon samaa, mitä voi lukea Anna-sarjan viimeisestä osasta, Kotikunnan Rillasta. Olen ennen ihmetellyt teokseen sisältyviä yliluonnollisia näkyjä, jotka poikkeavat Anna-sarjan realismista. Tätä päiväkirjaa lukiessani ymmärsin, että Montgomerylle nämä näyt eivät olleet mitään kaunokirjallisia konsteja vaan todellisuutta. Samanlaisia yliluonnollisia näkyjä voi löytää Runotyttö-sarjasta. 


Vasta 2000-luvulla ovat Montgomeryn omaiset paljastaneet, että kuuluisa kirjailija teki itsemurhan ottamalla yliannostuksen lääkkeitä. Vaikka siihen pisteeseen elämässä on vielä matkaa tämän päiväkirjan tapahtumista, voi tätä lukiessa helposti ymmärtää, miksi kirjailija päätyi niin epätoivoiseen tekoon. Volume II:n lehdiltä käy selväksi, että kirjailija on hyvin uupunut ja kamppailee hyvin raskaiden asioiden kanssa. Lukiessa tekisi mieli ojentaa lohduttava käsi täältä vuosisadan takaa hänen olalleen.

Jostain välistä kuitenkin kurkistelevat samanlaiset elämänilot, joista Montgomeryn kirjojen sankarittaret nauttivat. On kuunvalon lumoa, kukkasten tuoksua ja luonnon kauneutta. Vaikka avioliitto on pettymys, on äitiys kutsmus, joka tuo iloa elämään.

Lukukokemusta rikastuttavat monet valokuvat Montgomeryn arkistosta. Ne tuovat kaukaiset tapahtumat lähemmäs ja tekevät kuolleen kirjailijan eläväksi.

Vaikka teoksen tunnelmat ovat monin paikoin raskaat, nautin suuresti Montgomeryn ajatusten lukemisesta. Odotan, että joskus saisin hyllyyni seuraavan osan ja pääsisin sen kimppuun.

Volume II:n viimeisessä merkinnässä kirjailijatar jakaa kokemuksiaan viimeisistä 13 vuodesta ennen avioliittoa, jolloin hän asui Prinssi Edwardin saaren Cavendishissa. Hän on kopioinut vanhoja päiväkirjojaan ja muistot nousevat mieleen. Hänen sanansa tiivistävät samalla ehkä tunnot koko hänen elämästään - ja ehkäpä meidän kaikkien tai ainakin monien elämästä. Elämä ei ole ollut helppoa, mutta sillä on myös ilonsa. On ollut onnea, mutta ei täydellistä.

Today I finished copying my Cavendish diary - and so seen to have come to "modern history" in my life. I have lived over those old years in thus writing them over - relived them more vividly and intensly than I have ever done in reading them. I am little sorry I have finished with them. The last thirteen years there were certainly not happy years, and parts of them were violently unhappy. Yet there were many hours of happiness and sweetness in them, too, - the happiness of loved work, the happiness of wonderful communions with sea and field and wood - and I tasted this happiness again in writing over those years.

There are many different happinesses - and we never have them all at once - because that would be perfect happiness and that is something the gods don´t allow to mortals. We have some at one period of our lives and yeat others at another. Perfect happiness I have never had - never will have. Yet there have been, after all many wonderful and exquisite hours in my life.


Mary Rubio & Elizabeth Waterson (toim.)
The Selected Journals of L. M. Montgomery
Volume II: 1910 - 1921 (1987)
Oxford University Press
443 s.