torstai 23. heinäkuuta 2020

Unelmista totta - kuvakirja Anni Swanin Lumolinna-sadusta



Kun Kangasniemen kirjastonjohtaja kysyi, haluaisinko uudistaa Anni Swanin Lumolinna-sadun tekstiä yläkoululaisten satutuokiota sekä mahdollista kuvakirjaa varten, ei minun tarvinnut kahta kertaa miettiä. Että halusinko?!

Anni Swan on nykyisen kotikuntani Kangasniemen suurimpia staroja. Swan oli naimisissa kangasniemeläissyntyisen runoilijan ja ansiokkaan kääntäjän Otto Mannisen kanssa. Kun Otto ja Anni menivät naimisiin, rakensivat he Kangasniemelle Rämiäisten saarelle Kotavuori-nimisen kesähuvilan. Siellä he viettivät kaikki yhteiset kesänsä. Sota-aikaan he asuivat siellä ympärivuotisestikin, pahuutta paossa. 

Kangasniemellä halutaan pitää vahvasti esillä Anni Swanin ja Otto Mannisen jättämää kulttuuriperintöä. Siihen ajatukseen liittyy myös Anni Swanin Lumolinna-sadusta syntynyt kuvakirja.

Kirjan synty on sattumien summa. Kun nuori kangasniemeläinen kuvataiteilija Mari-Annikki Serdijn päätyi Kangasniemen kirjastoon työkokeiluun, johti yksi asia toiseen, pian myös kolmanteen.



Serdijn ryhtyi kuvittamaan Anni Swanin Lumolinna-satua yhdeksäsluokkalaisille suunnattua kirjaston tarjoamaa satutuokiota varten, jossa matkattaisiin sekä sanoin että kuvin sadun maailmaan.

Myöhemmin samasta materiaalista syntyi kuvakirja.

Minulla on ollut kunnia olla mukana tässä upeassa projektissa tekstin nykyaikaistajana.

Tämä kuvakirja on mielestäni merkittävä kulttuuriteko. Suomen satukuningattarena tunnetun Anni Swanin satuja ei ole - hämmästyttävää kyllä - päätynyt moneenkaan kuvakirjaan. Selvitin asiaa Lastenkirjainstituutista ja sain tietää, että koko historian aikana Swanin saduista on tehty vain viisi kuvakirjaa. Viimeiset näistä ovat vuodelta 1982: Auvo Taivalvuon kuvittamat ja WSOY:n julkaisemat Kesätarina joulu-ukosta sekä Vuorenkuninkaan poika. Niin sanottuja kuvitettuja lastenkirjoja on toki enemmän.

Toivon, että olen osannut omassa tekstissäni tehdä kunniaa Swanin alkutekstin upeudelle ja kauneudelle.

Serdijnin kuvitus herättää sadun henkiin ihastuttavin värein. Voimakasväriset akvarellit vangitsevat sadun tunnelman ja katsojan huomion. Taiteilija on pirskotellut kuviin akvarellien päälle valkoista akryylimaalia. Nimitäin sitä itse keijupölyksi. Se tuo sadun hohdetta!


Toistaiseksi kirjaa saa ostaa vain Kangasniemen kirjastosta, josta sen voi myös tilata postitse, jos sopii asiasta esim. sähköpostin välityksellä. Myöhemmin kirjaa on tulossa myyntiin muuallekin, myös nettiin.

Siteeraan kirjoittamaani takakansitekstiä, jossa samalla siteerataan puolestaan Lumolinna-satua väitöskirjassaan tutkinutta Sirpa Kivilaaksoa.

Suomen satukuningattaren satuklassikko herää henkiin ensimmäistä kertaa kuvakirjamuodossa.
 
Astu yhdessä Mariaanan kanssa Lumometsään, löydä oma Lumolinnasi ja hurmaannu kukkien tuoksusta ja Orvokkikammion ihanuudesta.

Satu avaa lukijan satusilmät näkemään kauneuden ja löytämään luovuuden.

Lumolinna-satu on yksi merkittävimmistä Swanin symbolististen satujen tuotannossa. Se on naistaiteilijaksi kasvun tarina. Lumolinnassa kehittyvät sadut ja salaiset unelmat, joita pystyy lukemaan vain satusilmien avulla. Mariaana kehittyy taiteilijaksi muodonmuutoksen kautta. Satu heijastaa kirjailijan omakohtaista luontokokemusta ja kasvua sadunkertojaksi.
 
Swanin satusymbolismi kiteytyy Lumolinna-sadussa. Se on luonnon kauneuden ja runsaiden kukkien aistimusvoimaista kerrontaa. Kirjailija vahvistaa saduissaan tyttösankaruutta ja eroaa siten varhaisesta satuperinteestä.
 
Anni Swan on suomenkielisen symbolistisen taidesadun kehittäjä ja feministisen satuperinteen aloittaja.

(Sirpa Kivilaakso, Swan-tutkijatohtori)


lauantai 14. joulukuuta 2019

Kooste omasta Montgomery-haasteestani

Blogini vajaa vuoden kestänyt Montgomery-haaste päättyi marraskuun lopussa. Takanani on monta ihanaa lukukokemusta ja monta ihanaa ja kaunista hetkeä lempikirjailijani L. M. Montgomeryn parissa. On aika tehdä kooste haasteesta ja luetuista kirjoista.


Yksi tavoitteeni haasteessa oli, että saisin luettua Montgomeryn tuotannosta ne kirjat, joita en ole aiemmin lukenut. Se tavoitteeni toteutui. Hurraa - nyt voin sanoa lukeneeni koko Montgomeryn tuotannon. Tosin mainittakoon, että Montgomery kirjoitti ihan valtavan määrän myös novellin tapaisia tarinoita, joita en ole kaikkia lukenut. Kaikkia niitä ei ole edes saatavilla Suomessa, eikä välttämättä helposti Kanadassakaan. Kuitenkin kaikki hänen kirjoittamansa kokonaiset teokset eli romaanit olen nyt vihdoin haasteen myötä lukenut.

Lisäksi ajattelin haluavani sukeltaa vanhoihin suosikkeihin haasteessa. Se tavoite toteutui osittain. Muutamiin Anna-kirjoihin palasin. Sen sijaan Runotytöt jäivät pois, vaikka haaveilin niihinkin palaamisesta. Onneksi mahdollisuuteni lukea Montgomerya ei kuitenkaan päättynyt haasteen päättyessä.



Haasteessa oli myös mahdollista lukea muiden kirjailijoiden Montgomerystä tai hänen teoksistaan kirjoittamiaan teoksia. Tähän olisin halunnut myös tarttua, myös tieteellisiin teksteihin Montgomeryn tuotannosta, mutta omalta osaltani ajatus jäi toteuttamatta. Onneksi kuitenkin sain luettua Vappu Kannaksen Morsian-runokokoelman, joka käy intertekstuaalista vuoropuhelua Montgomeryn tuotannon ja hänen elämänsä kanssa.

Tässä haasteeseen lukemani kirjat lukemisjärjestyksessä:

10. L. M. Montgomery: Anna opettajana (ei blogattu)

Montgomeryn päiväkirjateoksen olen aloittanut joskus kauan ennen haasteen alkamista, mutta se jäi kesken. Tänä syksynä haasteen vuoksi palasin siihen ja luin loppuun. Siispä voin sanoa lukeneeni haasteeseen noin 9,5 kirjaa.

Anna-kirjat ovat syy Montgomery-fanitukseeni, ja edelleen voin sanoa, että Anna-kirjoja ei voita mikään maailmassa. Olen kuitenkin iloinen, että tämä haaste sai minut lukemaan Montgomeryn kaikki muut minulle ennestään tuntemattomat romaanit: Pat-kirjat, Tarinatytöt ja Jane-kirjan. 

Olen joskus aiemmin aloittanut toista Pat-kirjaa sekä Jane-kirjaa, mutta ne eivät sytyttäneet minua alkumetreillä ja teokset jäivät kesken. Tunnistin itsessäni jälleen saman, että nämä teokset eivät temmaneet minua heti mukaansa. Jatkettuani sinnikkäästi lukemista (haaste toi sinnikkyyttä asenteeseeni) lumouduin lopulta tarinoista. 


Montgomeryn kirjoissa on sellaista ihmeen ihanaa taikaa, iloa ja kauneutta, jota on muualta vaikea löytää. Niissä on elämänviisauksia, joihin tarttua hädän hetkellä. Haasteen suorittaminen on tarjonnut minulle monia hyviä hetkiä ja tuonut iloa elämääni. Se on nostanut minut ylös hetkillä, jolloin olen ollut vajoamassa alas. Kiitos Montgomery - ja kiitos te muut, jotka olette olleet mukana haasteessa!

Vaikka Annat ovat lemppareitani, jäi mieleeni itämään haastematkan varrelta erityisesti Sara, tarinatyttö -teoksen lopussa esiintyvät sanat. Näihin sanoihin olen palannut monta kertaa mielessäni, eri tilanteissa. Sanat mahdollistavat sekä konkreettiset että metaforiset tulkinnat. Niihin voi turvautua silloin, kun talven pimeys ahdistaa ja kaipaa kevään valoa. Tai niihin voi turvautua kesän kirkkaudessa, kun mieli painuu mustaksi murheista. Sillä murheillakin on yleensä loppu ja mieleenkin koittaa  jälleen ajallaan uusi kevät. Vaikka siihen voi olla murheen keskellä joskus vaikea uskoa, nämä Montgomeryn kauniit sanat auttavat pitämään ainakin minua kiinni elämänuskosta. 

Ja edessämme oli unelma keväästä. On aina turvallista uneksia keväästä. Sillä on varmaa, että se tulee. Ja jos se ei ole aivan sellainen kuin olemme kuvitelleet, se tulee olemaan äärettömän paljon ihastuttavampi.


lauantai 30. marraskuuta 2019

Montgomery-haaste päättyy tänään - linkitä oma haastekoontisi tähän

Viime vuoden viimeisinä hetkinä julkaisin blogini Montgomery-haasteen sen kunniaksi, että vuonna 2018 tuli kuluneeksi 110 vuotta lempikirjallisuushahmoni Vihervaaran Annan syntymästä. Kesäkuussa 1908 julkaistiin Montgomeryn teos Anne of Green Gables (suom. Annan nuoruusvuodet), mistä alkoi orvon punapäisen tyttökirjasankarittaren maailmanvalloitus. Samalla  lähti käyntiin Montgomeryn ura kirjailijana. Kyseessä oli Montgomeryn esikoisteos.



Tänään 30.11. Montgomeryn syntymäpäivänä haaste päättyy. On siis aika koostaa lukemansa. Tähän postaukseen voivat kaikki haasteeseen blogeissaan osallistuneet linkittää haastekoontinsa. 

Haasteeseen on ollut mahdollista osallistua myös pelkästään Instagramin kautta. Instailijat voivat julkaista koosteensa vain Instagramissa käyttämällä hashtagia #montgomeryhaasteenkoonti. Instakoosteensa voi kuitenkin halutessaan linkittää myös tähän juttuun. Ensisijaisesti kuitenkin käyn läpi koosteet Instagramissa hashtagin avulla.

Itse en kuitenkaan pysty julkaisemaan omaa haastekoontiani vielä tänään. Elämässä on ollut viime aikoina niin paljon kaikenlaista -  mm. väsymystä ja sairaslomailua - että palaan asiaan jonakin toisena päivänä vähän pirteämpänä. Siksi annan myös muille armonaikaa koosteen julkaisuun ja linkittämiseen, ainakin 15.12. asti. Siihen mennessä yritän itse saada oman koosteeni julki.  Halutessaan voi saada vähän enemmänkin lisäaikaa, kunhan ilmoittaa siitä minulle.



Kuitenkin haasteen lukuaika loppuu tänään. Eli jos teet koosteesi myöhemmin, laske mukaan vain 30.11. mennessä lukemasi kirjat. Tämän lisäajan aikana voit julkaista myös haasteeseen liittyviä rästiin jääneitä kirjabloggauksia.

Kun sekä minä että kaikki muut ovat julkaisseet koosteensa, teen koosteen koko haasteesta ja samalla julkaistaan haasteen ja arpajaispalkinnon voittajat. Siihen voi mennä minulta aikaa, mutta sellaista on luvassa joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.

Koosteessa olisi kiva julkaista samalla myös kuvia muiden haastekirjoista ja lukuhetkistä. Samalla kun linkkaat tekstisi tähän juttuun, ilmoita, saanko käyttää omassa blogissani sinun haastekuviasi.



Kiitän kaikkia, jotka ovat olleet kanssani jakamassa Montgomeryn kirjojen iloa tämän haasteen kautta!

Lopuksi haluan toivottaa hyvää syntymäpäivää sinulle, Maud! Olet minun lempikirjailijani, ja olet tuonut elämääni niin paljon iloa ja onnea ihanilla kirjoillasi. Jos eläisit, täyttäisit tänään 145 vuotta - se on aika paljon! Onneksi elät kuitenkin yhä teoksissasi. 

Kun avaan lempikirjani Annan nuoruusvuodet, herää yli satavuotias maailma henkiin varmasti yhtä elävänä kuin se oli sinunkin aikanasi. Sieltä tarinan välistä kuulen myös sinun äänesi yhtä heleänä ja elävänä kuin se oli eläessäsi.

Kiitos Maud!


 Montgomeryn syntymäpäivän kunniaksi marraskuun ankea harmauskin väistyi ja sain otettua kauniita kirjakuvia!

perjantai 29. marraskuuta 2019

Lempikirjailijani mielienmaisemissa: The Selected Journals of L. M. Montgomery, volume II

L. M. Montgomery on tunnettu ihanista tyttökirjoistaan, jotka ovat täynnä elämäniloa, valoa, romantiikkaa ja onnellisia loppuja. Kenties yllättävää on, että Montgomeryn oma elämä oli aivan toisenlaista. Rakkausavioliiton tärkeyttä teoksissaan korostanut kirjailija ei itse löytänyt rakkauden onnea avioliitostaan.


Mary Rubion ja Elizabeth Watersonin toimittama sarja Montgomeryn päiväkirjoista avaa kuuluisan kirjailijan ajatuksia tavalla, jota hänen teoksensa eivät ikinä pysty tekemään. Samalla kaltaiselleni Montgomery-fanille tarjotaan toinen taso, jolla lähestyä kirjailijan teoksia. On mielenkiintoista kurkistaa lempikirjailijansa pään sisälle ja saada näin jotakin taustaa sille, mistä hänen teoksensa ovat kummunneet.

Rubion ja Watersonin toimittamaan sarjaan kuuluu viisi päiväkirjateosta. Olen aiemmin lukenut niistä ensimmäisen ja blogannut siitä. Toisen osan ostin omakseni jo lähes kaksi vuotta sitten ja aloitin lukemaan sitä tuoreeltaan. Koska englanninkieli ei ole vahvuuteni, jäi kirja syrjään pitkäksi aikaa. Tänä syksynä jälleen palasin siihen ja jatkoin siitä, mihin jäin. Halusin saada teoksen luetuksi blogini Montgomery-haasteeseen, joka päättyy aivan juuri, marraskuun viimeinen päivä. Aika on ehtinyt tähän mennessä haalistaa muistot siitä reilusta 100 sivusta, jotka luin aiemmin.

Tämä päiväkirjojen volume II kattaa Montgomeryn elämässä vuodet 1910-1921. Sinä aikana ehtii tapahtua paljon: Montgomery avioituu pitkäaikaisen kihlattunsa Ewan McDonaldin kanssa, jättää rakkaan Prinssi Edwardin saarensa ja muuttaa Torontoon, tulee äidiksi, synnyttää kolme poikaa ja hautaa näistä yhden aivan vauvana. Lisäksi hän kokee maailmansodan, menettää parhaimman ystävänsä ja  käy rankan oikeustaistelun kustantajaansa L. C. Pagesia vastaan. Kaiken tämän ohessa hänen miehensä sairastuu pahasti mieleltään, mikä on hyvin raskasta vaimolle.

Minulle oli yllätys, kuinka vahvasti Kanadassa asuva kirjailija kokee maailmansodan ja sen kauhut. Hän seuraa lähes maanisella innolla päivän uutisia sanomalehdistä, elää hengessä mukana, vaipuu välillä epätoivoon, menettää yöunensa uutisten kauhujen tähden ja turvautuu rauhoittaviin lääkkeisiin. Ja toisaalta iloitsee hyvistä uutisista niiden tullessa.

Sota saa Montgomeryn uneksimaan myös yliluonnollisilta vaikuttavia enneunia tai ilmestyksiä. Montgomeryn sotakokemuksissa on hyvin paljon samaa, mitä voi lukea Anna-sarjan viimeisestä osasta, Kotikunnan Rillasta. Olen ennen ihmetellyt teokseen sisältyviä yliluonnollisia näkyjä, jotka poikkeavat Anna-sarjan realismista. Tätä päiväkirjaa lukiessani ymmärsin, että Montgomerylle nämä näyt eivät olleet mitään kaunokirjallisia konsteja vaan todellisuutta. Samanlaisia yliluonnollisia näkyjä voi löytää Runotyttö-sarjasta. 


Vasta 2000-luvulla ovat Montgomeryn omaiset paljastaneet, että kuuluisa kirjailija teki itsemurhan ottamalla yliannostuksen lääkkeitä. Vaikka siihen pisteeseen elämässä on vielä matkaa tämän päiväkirjan tapahtumista, voi tätä lukiessa helposti ymmärtää, miksi kirjailija päätyi niin epätoivoiseen tekoon. Volume II:n lehdiltä käy selväksi, että kirjailija on hyvin uupunut ja kamppailee hyvin raskaiden asioiden kanssa. Lukiessa tekisi mieli ojentaa lohduttava käsi täältä vuosisadan takaa hänen olalleen.

Jostain välistä kuitenkin kurkistelevat samanlaiset elämänilot, joista Montgomeryn kirjojen sankarittaret nauttivat. On kuunvalon lumoa, kukkasten tuoksua ja luonnon kauneutta. Vaikka avioliitto on pettymys, on äitiys kutsmus, joka tuo iloa elämään.

Lukukokemusta rikastuttavat monet valokuvat Montgomeryn arkistosta. Ne tuovat kaukaiset tapahtumat lähemmäs ja tekevät kuolleen kirjailijan eläväksi.

Vaikka teoksen tunnelmat ovat monin paikoin raskaat, nautin suuresti Montgomeryn ajatusten lukemisesta. Odotan, että joskus saisin hyllyyni seuraavan osan ja pääsisin sen kimppuun.

Volume II:n viimeisessä merkinnässä kirjailijatar jakaa kokemuksiaan viimeisistä 13 vuodesta ennen avioliittoa, jolloin hän asui Prinssi Edwardin saaren Cavendishissa. Hän on kopioinut vanhoja päiväkirjojaan ja muistot nousevat mieleen. Hänen sanansa tiivistävät samalla ehkä tunnot koko hänen elämästään - ja ehkäpä meidän kaikkien tai ainakin monien elämästä. Elämä ei ole ollut helppoa, mutta sillä on myös ilonsa. On ollut onnea, mutta ei täydellistä.

Today I finished copying my Cavendish diary - and so seen to have come to "modern history" in my life. I have lived over those old years in thus writing them over - relived them more vividly and intensly than I have ever done in reading them. I am little sorry I have finished with them. The last thirteen years there were certainly not happy years, and parts of them were violently unhappy. Yet there were many hours of happiness and sweetness in them, too, - the happiness of loved work, the happiness of wonderful communions with sea and field and wood - and I tasted this happiness again in writing over those years.

There are many different happinesses - and we never have them all at once - because that would be perfect happiness and that is something the gods don´t allow to mortals. We have some at one period of our lives and yeat others at another. Perfect happiness I have never had - never will have. Yet there have been, after all many wonderful and exquisite hours in my life.


Mary Rubio & Elizabeth Waterson (toim.)
The Selected Journals of L. M. Montgomery
Volume II: 1910 - 1921 (1987)
Oxford University Press
443 s.

maanantai 25. marraskuuta 2019

Valoa marraskuun pimeyteen: Annan unelmavuodet

Minua ei ole ikinä ennen ahdistanut yhtä paljon tämä marraskuun pimeys, joka hautaa kaiken kauniin pohjattoman synkkinä ammottaviin sisuksiinsa. Onneksi pimeyden keskellä voi sukeltaa valoisiin, unelmia täynnä oleviin tarinoihin. Samalla voi yrittää karkottaa synkkyyttä tunnelmallisilla lukuhetkillä kynttilän valossa ja siemailla teetä.

.

Minulla on blogini Montgomery-haasteessa menossa loppukiri, sillä haaste päättyy marraskuun viimeinen päivä Montgomeryn syntymäpäivänä. Marraskuun aikana olen haasteen nimissä myös palannut lempikirjojeni eli Anna-kirjojen pariin. Huomasin, että Anna onkin aivan juuri sitä, mitä marraskuun synkän väsymyskooman keskellä kaipaakin!

Aloitin marraskuisen Anna-terapiani Annan unelmavuosilla. Annan unelmavuodet on aivan nimensä veroinen kirja - vaikka olenkin ollut aina sitä mieltä, että teokset olisi saanut suomentaa enemmän alkukielisten nimiensä mukaan. Annan unelmavuodet on unelmanutuinen kirja, jossa häilytään uneksien haaveiden rajamailla - ja lopulta saavutetaan ne.

Unelmavuodet kertoo Annan korkeakouluvuosista. Anna ystävineen on lähtenyt opiskelemaan Redmontin yliopistoon. Paras ystävä Diana on jäänyt kotipuoleen - hänelle ei sallita pidempää opinpolkua - ja sitä paitsi hän on menossa naimisiin. Uudet hilpeä opiskelutoverit Priscilla, Philippa ja Stella kuitenkin takaavat, että Annan opiskeluvuodet ovat täynnä naurua ja iloisia toveruuden hetkiä. Anna saa ensimmäisen täyshoitolavuotensa jälkeen kuin ihmeen kaupalla vuokrattua ystävineen ihanan, tunnelmallisen Karoliinan majan, jossa he asuvat opiskeluiden loppuajan.

Marraskuiseen Montgomery-haasteen loppukiriini on kuulunut myös Montgomeryn päiväkirjateos, josta lisää lähipäivinä blogissa!

Opiskelukuviot tarjoavat tapahtumille tietynlaisen taustan, jota vasten näytellään tärkeimmät juonikuviot. Tämä kirja on niin täynnä rakkautta, että siirapille allergisten ei kannata vaivautua lukemaan.  Anna ystävineen on juuri siinä iässä, jossa Amorin nuolet sinkoilevat ja mielessä on sen oikean löytäminen.

Annalla ei tunnu olevan kuitenkaan onnea rakkaudessa. Moni toveri löytää sen oikean, mutta Anna ajattelee, että hänen kohtalonaan on kenties olla ikuinen vanhapiika. Ei sillä, etteikö ihailijoita olisi, mutta Annalla on odotuksensa. Hyvä lapsuudenystävä Gilbert on Annan suureksi harmiksi rakastunut Annaan. Koska Gilbertille ei enää kelpaa pelkkä ystävyys, suree Anna ystävän menetystä. Annan mielessä väijyy haavekuva melankolisesta, runollisesta sankarista, joka astelee hänen elämäänsä ja vie jalat alta.  Kun sellainen tulee, onko se sittenkään juuri sitä, mitä Annan kaipaa?

Anna kokee kuitenkin, että yksi toisensa jälkeen hänen nuoruutensa haaveet pettävät hänet, eikä elämä olekaan sitä, mitä hän on kuvitellut. Eräänä myrsyisenä epätoivon yönä Annan kuitenkin "lukee ilmestyskirjaa", ja silloin asiat valkenevat hänelle. Onni on lähempänä kuin hän tiesikään.

Jokaisella on ilmestyskirjansa, joka tuodaan hänen eteensä jossakin elämän vaiheessa. Anna luki omaansa tuona kauheana myrsky-yönä, jonka hän valkoi tuskissaan.

( - - )

Äkkiä lehahti itäiselle kukkulan harjanteelle heikko punerrus. Isot valkoiset pilvet vyöryivät syrjään ja taivas kirkastui loistavan siniseksi. Rauha palasi maailmaan.

Anna nousi polviltaan ja hiipi portaita alas. Kun hän astui pihalle, puhalsi raikas aamutuuli hänen kalpeille kasvoilleen ja vilvoitti kirveleviä silmiä. 

( - -)

Anna seisoi vielä kauan halavan varjossa ja tunsi taas nauttivansa elämästä, kun pelko oli väistynyt. Ja parin askeleen päästä hänestä odotti yllätys: kasteiset metsäruusut olivat juuri puhjenneet kukkaan. Lintujen riemukas viserrys korkealla puun latvassa täydensi hänen tunnettaan. Hänen mieleensä tulivat Psalmin sanat: "Ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo."

Anna-kirjojen kauniit luontokuvaukset tuovat voimaa marraskuun pimeyteen ja muistuttavat, että talven jälkeen on jälleen kesä ja ruusujen aika.

Vaikka Annan unelmavuosiin mahtuu myös synkkiä ajatuksia haaveiden murenemisesta, on teos kuitenkin ennen kaikkea kaunis ja onnellinen kirja, joka on täynnä nuoruuden raikkauttta ja ihanuutta. Olipa nostalgista palata tähän!

Marraskuun synnkyyttä voi karkoittaa Anna-kirjoilla ja muillakin ihanilla kirjoilla!

L. M. Montgomery
Annan unelmavuodet
Anne of the Island (1915)
Toini Kaliman uudistettu ja tarkistettu suomennos
WSOY
226 s.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

L. M. Montgomeryn inspiroimaa runoutta: Vappu Kannaksen Morsian

Kun siskoni vinkkasi minulle Vappu Kannaksen Morsian-runokokoelmasta, hykersin ihastuksesta. L. M. Montgomeryn päiväkirjoista väitöskirjansa kirjoittanut Kannas kirjoitti väitösprojektinsa ohessa runokokoelman, joka ammentaa inspiraationsa Montgomeryn elämästä ja tuotannosta.


Suurena Montgomery ja Vihervaaran Anna -fanina odotin paljon teokselta. Jollakin tavalla ehkä hieman petyin, vaikka en sittekään. Kannaksen runot ovat hienoja, virkistävän erilaisia kuin mikään aiemmin lukemani. Niissä on jotakin kirpeää ja raikasta. Yllätyksellisyyttä ja vahvoja kontrasteja.

Mutta jollakin tavalla odotin jotakin, mistä voisin vahvemmin tunnistaa lempikirjailijani Montgomeryn ja hänen maailmansa. Jos en olisi tiennyt kirjan taustasta, tuskin olisin osannut löytää intertekstuaalista yhteyttä.

Yhteys Montgomeryyn on jollakin tavalla viitteellinen, vaikka toisaalta runoissa vilahtelee asioita ja käsitteitä, jotka on helppo mielikuvissa liittää Montgomeryyn ja hänen maailmaansa, jonnekin menneeseen ja kadonneeseen. On lepattavia yksinäisiä kirjeitä, virsiä lukeva isoäiti, kapioita, entinen uuma, puutarhassa uinuvia omenoita, tädin ruskea hääpuku ja äidin koppakuoriaisen vihreä hääpuku. On kukkaiskruunu ja keijaukaiskuningatar pitkine hiuksineen.

Sen lisäksi on jotain, mikä kytkee runot tähän päivään. Esimerkiksi aallot, jotka kantavat muovia. On moderni tulkinta avioliitosta, jota ei ehkä silloin kauan sitten olisi uskallettu pukea suoraan sanoiksi. Esimerkiksi ensimmäinen runo kertoo: "Naimisiin päätyneet naiset imaistuvat helposti unohduksen syövereihin / ja katoavat kartalta. / Kun katsoo lähemmin, huomaa että he olivat vankeja."

Modernia runoissa on kuitenkin ennen kaikkea muoto. Runot ovat hyvin vapaarytmisiä, loppusointuja ei ole, eikä juuri alkusointujakaan. Osa on jaettu säkeisiin ja säkeistöihin, mutta joukossa on myös monia proosarunoja, jotka vyöryvät eteenpäin suorstaan hengästyttävällä rytmillä heittäen lukijan eteen kasoittain vapaita assosiaatioita. 

Itse pidin varsinkin näistä proosarunoista. Monet niistä saivat minut nauramaan yllätyksellisyydellään ja vyöryävällä rytmillään. Esimerkiksi tämä proosaruno, joka alkaa näin, oli minusta riemastuttava:

Kaikkien on tehtävä valinta ennemmin tai myöhemmin, sotkeeko vaatteensasokerikuorrutukseen hierooko seiniin linimenttiä päästääkö tulen leviämään portaita pitkin tauluja jotka kaatuvat seiniltä, liian pienet kengät vai sama hattu joka kuvassa eikö siinä ole jotakin  epäilyttävää että lähtee häämatkalleen mukanaan kuusi pukua  eikä yhtään aviomiestä? Laivan kannelta on huippua hyppiä uimahyppyjä jäiseen veteen valitettavasti vuosi liian aikaista jäävuoreen törmäämiselle, voi kiertää kaikki mahtavat paikat kuljimme sadetakeissa arvostimme kovasti burnsin syntymäpaikkaa rakkaudella maud, ei ole lainkaan itsestäänselvää hurmaantuuko kultaisen pullan kaltaisesta tukasta 

Mielestäni hurmaavinta Kannaksen runokokoelmassa onkin modernin tyylin kohtaaminen menneen maailman kanssa.


Toivon, että Morsian olisi runokokoelma, johon palaisin vielä joskus uudestaan, hitaammin ja mietteliäämmin. Uskoisin, että uusintaluku ja pysähtyminen sen äärelle auttaisi löytämään uusia yhteyksiä runojen ja Montgomeryn elämän ja teosten välillä. Tätä olisi myös hauska lukea rinnakkain Montgomeryn päiväkirjojen ja teosten kanssa niin, että tarkistaisi runojen lukemisen lomassa tiettyjä faktoja muista teoksista ja pohtisi sitä kautta yhteyksiä.

Tällä ensimmäisellä lukukerralla kuitenkin ryntäsin runojen läpi, sillä minulla on menossa loppukiri oman blogini Montgomery-haasteen kanssa, joka päättyy tämän kuun lopussa. Vinkkinä muille - haasteeseen ehtii vielä hyppäämään mukaan näin loppumetreilläkin! Osallistumisen minimiehtona on vähintään yhden Montgomeryn teoksen lukeminen, ja silläkin pääsee jo osallistumaan arvontaan.

Vappu Kangas
Morsian, 2018
NTAMO
92 s.

lauantai 26. lokakuuta 2019

Montgomery-haaste jatkuu: Jane ja Saaren kutsu


"Mami", Jane kysyi, "elääkö isä?"
Kummallinen, kauhistuttava humahdus kävi huoneen läpi.
Isoäidin silmät leimusivat. Sylviä-täti veti henkeä ja Gertude-tädin kasvot lehahtivat ruman purppuraisiksi. Mutta äidin kasvot olivat niin valkoiset kuin niille olisi satanut lunta.
"Elääkö hän?" Jane penäsi.
"Elää", vastasi äiti. Hän ei sanonut enempää.



Jane asuu äitinsä ja isoäitinsä kanssa Torontossa Gay Street 60:ssä. Asuinpaikka on kaikkea muuta kuin nimensä veroinen. Materiaalisesti elämä on hyvää. Jane on varakkaan ja ylpeän suvun vesa. Mutta isoäiti hallitsee taloa rautaisella otteellaan, eikä hän selvästikään pidä Janesta, vaikka Jane ei voi ymmärtää miksi. Janen äiti on kaunis ja lempeä. Hän selvästi rakastaa pientä tytärtään, mutta isoäiti pitää huolen siitä, ettei äidillä riitä liiaksi aikaa ja huomiota tyttärelleen. Jane viettää yksinäistä ja kolkkoa lapsuutta suuressa ja ylellisessä talossa.

Jane on luullut koko elämänsä isänsä olevan kuollut. Isään liittyy jotakin mystistä ja hämärää, mistä on vaikea saada otetta ja mikä antaa Janelle aihetta vihata isäänsä. Joskus hän kuulee huhun, että isä ei olisikaan kuollut, vaan olisi jättänyt perheensä Janen ollessa vauva. Eräänä päivänä isältä saapuu kirje. Hän kutsuu tyttärensä luokseen Prinssi Edwardin saarelle viettämään kesää. Jane ei haluaisi mennä, sillä hän vihaa isäänsä. Mentävä kuitenkin on.

Ennakkoluulot osoittautuvat turhiksi. Isä ei olekaan sitä, mitä Jane on luullut. Janen ankeassa elämässä koittaa uusi ja onnellinen luku - ja jotakin vieläkin onnellisempaa on luvassa.

Siinä missä Jane voittaa kirjan tarinan aikana ennakkoluulonsa isäänsä kohtaan, voitin minä tarinaa lukiessani ennakkoluuloni kirjaa kohtaan. Olen joskus kauan sitten aloittanut teosta ja lopettanut lukemisen jo aivan alussa tylsyyden vuoksi. Tunnistin saman tunteen heräävän jälleen minussa lähtiessäni lukemaan teosta, mutta olin tällä kerta sitkeä, sillä halusin saada sen luettua oman blogini  Montgomery-haasteeseen. Lopulta kävin niin, että yllätyin iloisesti: tämä kirja hurmasi minut!


Luulen, että alun vastenmielisyys tarinaa kohtaan johtuu siitä, että kirjan alkupuolella päähenkilön elämää on kuvattu niin ankeaksi. Samoin koin koko kirjan päähenkilön ankeaksi. Suorastaan ärsyynnyin Janesta. Kirjan tunnelmassa ja myös päähenkilössä tapahtuu kuitenkin muutos. Tarina muuttuu valoisammaksi, ja onnellisten elämänkäänteiden myötä myös päähenkilö muttuu paremmaksi itsekseen. Alistettu, laiminlyöty ja huonosta itsetunnosta kärsivä Jane puhkeaa kukkaan päästyään rakastavan isänsä luokse Prinssi Edwardin saarelle, pois isoäidin myrkyttävästä ilmapiiristä. Elämä saarella on vapaampaa ja täynnä uusia iloja. Jane löytää itsensä ja omat vahvuutensa. Hiljaisesta hiirulaisesta kuoriutuu valloittava ja rohkea persoona.

Kirjan luettuani koin jopa huonoa omaatuntoa siitä, etten aluksi pitänyt Janesta, vaan koin hänet ärsyttävänä. Huomasin kompastuvani samoihin ennakkoluuloihin kuin Janen ympärillä olevat ilkeät sukulaiset, jotka eivät arvosta häntä ja joiden vuoksi Janen itsetunto on maahan poljettu. Tietysti Jane ei ole todellinen henkilö eikä suhtautumisellani häneen ole itsessään mitään merktitystä. Mietin kuitenkin, mitä tunteeni Janea kohtaan kertovat minusta ja suhtautumisestani todellisiin ihmisiin.

Huomasin, että lukukokemuksessani toteutui sama ilmiö kuin esimerkiksi usein koulukiusaamisen kohdalla: kiusattu ja syrjitty henkilö omaksuu niin kiusatun roolin, että alistuu osaansa ja kätkee vahvuutensa sisäänsä. Kukaan ei voi tietää, millaisen hurmaavan persoonallisuuden kuori kätkee sisäänsä. Tällaisessa tilassa ihminen herättää helpommin negatiivisia tunteita muissa ihmisissä, mikä voi vahvistaa kiusatuksi ja syrjityksi tulemista. Suhtautumiseni Janeen herätti siis hyvin mielenkiintoisia ja terveellisiäkin pohdintoja - toivon, että tämä auttoi avaamaan omia silmiäni sille, mitä ajattelen muista ihmisistä ja kuinka kohtelen heitä. Kaunokirjallisuuden lukemisen hyviksi puoliksi on tutkimuksissa havaittu mielen teorian vahivstuminen eli ihmisen kyky ymmärtää muita ihmisiä ja heidän kokemusmaailmaansa ja asettua heidän asemaansa. Koen, että tässä suhteessa Jane ja Saaren kutsu oli erinomainen teos.

Minä viehätyn onnellisista lopuista. On ihanaa lukea teos, josta jää tunne, että elämä on hyvää ja kaunista, ja joka saa uskomaan, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi. Tietysti voi ajatella, että se on vain illuusio, mutta mielestäni sellaiset illuusiot ovat tarpeellisia, jotta jaksaa selvitä elämässä. Pidän myös muunlaisten tarinoiden lukemisesta, mutta Montgomeryn tuotannolla on minun sydämessäni aivan erityinen paikka juuri siksi, että ne ovat sellaisia hyvänmielenkirjoja, jota lisäävät uskoa elämään ja muistuttavat elämän kauneudesta. Juuri sellainen kirja on myös Jane ja Saaren kutsu.

Vaikka tarina valloitti minut, tästä kansikuvasta en pitänyt! Kannen tytön ulkonäkö ja vaatetustyyli eivät sovi yhtään vanhan kirjan henkeen.

Olen tähän mennessä  Montgomery-haasteessani kahlannut läpi niitä lempikirjailijani teoksia, joita en ole aiemmin lukenut. Jane ja Saaren kutsu oli viimeinen näistä. Nyt voin huutaa hurraa - olen lukenut koko L. M. Montgomeryn suomennetun tuotannon! Kirjailijan kaikkia novelleja ei ole suomennettu. Niitä on lisäksi julkaistu suomeksi aivan erilaisissa kokoelmissa kuin alkukielellä, joten suoraan sanottuna en ole ollenkaan kartalla, kuinka paljon minulla on lukematta hänen novellejaan. Joitakin kokoelmia olen nimittäin lukenut myös englanniksi.

Lukuaikaa  haasteessa on vielä hieman reilu kuukausi, marraskuun loppuun. Haasteeseen ehtii siis vielä hypätä mukaan, jos et ole sitä jo tehnyt!

Itse yritän ottaa loppukiriä ja lukea loppuun The Selected Journals of L. M. Montgomery volume 2:n. Lisäksi toivon, että ehtisin sukeltaa vielä johonkin ihanaan Anna-kirjaan - ja olisipa ihanaa, jos ehtisin palata vielä Runotytönkin tarinaan! Minulla on kuitenkin monia työhön liittyäviäkin kirjoja luettavana seuraavan kuukauden aikana, joten katsotaan, kuinka käy.

L. M. Montgomery
Jane ja Saaren kutsu, 2013
(Jane of Lantern Hill, 1937)
Suom. Sisko Ylimartimo
Minerva-kustannus
266 s.