lauantai 17. helmikuuta 2018

Somerunouden kuuluisuus: Rupi Kaurin Maitoa ja hunajaa


Minulle tarjottiin arvostelukappaleeksi maailmalla mainetta somerunoudellaan niittäneen Rupi Kaurin esikoisrunokokoelmaa Maitoa ja hunajaa. Teokseen en olisi varmaan tarttunut, ellei minulle olisi sitä suoraan tarjottu luettavaksi ja blogattavaksi. Minulla oli pieniä ennakkoluuloja teosta kohtaan, vaikka toisaalta teos vaikutti aika mielenkiintoiselta - kenties virkistävän erilaiselta tapaukselta. Lukukokemus osoitti, että sitä teos todella on.

Teos herätteli minut lukijana mukaan kirjoittajan matkalle koskettavalla "johdantorunolla" ennen sisällysluetteloa:

heräsin viime yönä surevan sydämeni itkuun
miten voin auttaa, kysyin
sydämeni vastasi
kirjoita kirja

Näistä sanoista tiesin, että tulisin pitämään kokoelmasta. Silti en voi sanoa ihastuneeni täysin varauksetta. Kokoelmaan mahtuu monenlaista runoa, enkä pitänyt läheskään kaikista. Kokonaisuutena kokoelma jäi kuitenkin enemmän positiivisuuden puolelle.

Teos jakaantuu neljään osaan, jotka on otsikoitu satuttaminen, rakastaminen, hajoaminen ja paraneminen. Kuten näistä otsikoista voi päätellä, teos ei ole mitään keveää luettavaa, vaan sisältää aika raskaita ja rankkoja teemoja. Kuitenkin teos tuo myös toivoa ja voimaannuttaa.

Satuttaminen-osiossa käsitellään esimerkiksi aika paljon seksuaalista hyväksikäyttöä, minkä lukeminen tuntui varsin raadolliselta, jopa kipeältä. Tajusin, miten onnekas itse olen, kun en esimerkiksi koskaan ole joutunut raiskatuksi, vaan olen saanut pitää oman kehoni itselläni. Samalla koin syvää tuskaa kaikkien niiden naisten puolesta, joilla asiat eivät tämän asian suhteen ole olleet yhtä hyvin kuin itselläni. Intialaissyntyinen Kaur tulee kulttuurista, joissa naisilla on täysin erilainen asema kuin omassani ja joissa seksuaalinen hyväksikäyttö lienee paljon yleisempää.


Kokoelmaa voikin luonnehtia vahvasti feministiseksi. Kaikista kipeistä kokemuksista huolimatta Kaurin runot julistavat naisen voimaa. Runoissa kritisoidaan myös länsimaista kauneusihannetta, johon intialaiset naiset eivät niin sovi edes senkään vertaa kuin länsimaalaiset.

Maitoa ja hunajaa -kokoelman runoissa on paljon raadollisuutta ja ankaraa kritiikkiä, mutta sen lisäksi myös paljon kauneutta, herkkyyttä, suloa - ja voimaa. Kaikki runot eivät sytyttäneet, mutta monen runon äärelle jäin pidemmäksi aikaa pohtimaan ja hämmästelemään sitä, miten viisaita ja tarkkanäköisiä ne olivat. Monissa runoissa pystyin näkemään myös itseni ja omat kokemukseni.


Nämä Kaurin runot sykähdyttävät suoruudellaan. Runojen tyyliä voisi luonnehtia lakoniseksi. Kaur ei kaunistele eikä kiertele asioita, vaan sanoo asiansa kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri niin kuin se on.

Kokoelman runot ovat vapaarytmisiä ja hyvin moderneja. Isoja alkukirjaimia eikä välimerkkejä käytetä, vaan ainoastaan säe- ja säkeistöjako rytmittävät runoja. Joukossa oli myös muutamia proosarunoja. Kuitenkin kaikkien runojen tyyliä luonnehtii vahvasti proosanomaisuus.

Runokokoelmaa piristää kuvitukset, jotka kirjailija itse on tehnyt. Kuvitusten tyylissä on jotakin samaa kuin itse runoissa: niiden selkeä, yksinkertainen viiva kielii samasta suorapuheisuudesta kuin itse runot. Joissakin kuvituksissa on myös ripaus huumoria mukana. Oma lempikuvitukseni oli tämä, jossa vähän liioitellaan naisten luonnollisella karvankasvulla:


Vaikka koin tämän kuvan huvittavan lisäksi myös hyvin puhuttelevaksi, ajattelin kuitenkin itse ajella sääreni myös vastaisuudessa - mutta en missään nimessä kenekään pojan takia.

 Rupi Kaur
Maitoa ja hunajaa (2015)
Suom. Riikka Majanen
Kustannusosakeyhtiö Sammakko
204 s.




perjantai 16. helmikuuta 2018

Jatkoa Pikku naisille: Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat


Palasin tänä vuonna yhden ikimuistoisen tarinan pariin, jonka ensimmäisten osien lukemisesta on vierähtänyt jo useampi vuosi. Louisa May Alcottin Pikku naisia on maailmankuulu tyttökirja, joka kertoo Marchin perheen neljästä sisaruksesta Megistä, Josta, Bethistä ja Amystä, ja heidän seikkailuistaan.  Pikku naisia I:n ja Pikku naisia II:n (tunnetaan myös nimellä Viimevuotiset ystävämme) päähenkilöt ovat sarjan jatko-osissa Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat varttuneet jo täysin aikuisiksi ja  siirtyneet enemmän sivuhenkilöiksi. Päärooliin nousee sen sijaan näiden jälkikasvu sekä Jon ja hänen miehensä pitämän koulun kasvatit. Siinä missä edeltävät osat ovat täysiverisiä tyttökirjoja, kallistuvat Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat enemmän poikakirjojen suuntaan, sillä päähenkilöinä on poikia.

Pikku miehissä päähenkilöt ovat vielä aika pieniä koululaisia, joiden päivät kuluvat läksyjen ja vallattomien jekkujen parissa. Plumfieldin pojissa aikaa on kulunut kymmenen vuotta edeltävän osan päättymisestä ja pojat ovat varttuneet suurimmaksi osaksi jo nuoriksi aikuisiksi ja monet heistä ovat lentäneet pesästään maailmalle mitä erilaisimpiin toimiin. Yksi keskeisimpiä juonen kiemuroita on poikien seikkailut sen paremman puoliskon etsinnässä ja romanttiset ihastukset. Myös poikien äitihahmo Jo nousee edellistä osaa vahvemmin esiin. Hänestä on kehittynyt maailmankuulu kirjailija, jota ihailijat piirittävät häiriöksi asti.

Nautin hirveästi näiden kirjojen lukemisesta! Eniten pidin sarjan viimeisestä osasta, Plumfieldin pojista. Hämmästyksekseni huomasin pitäväni siita jopa enemmän kuin mitä muistan pitäneeni sarjan ensimmäsistä kirjoista, Pikku naisista. Tai sitten aika on hämärtänyt muistoni. Plumfieldin pojat sisälsi niin hulvattomia, jänniä ja hassunhauskoja juonenkiemuroita, etten voinut olla ihastumatta. Ehkäpä myös romanttiset juonikuviot vetosivat minuun. Pikku miehiä on myös sympaattien teos, mutta siinä minua välillä ärsytti liika kasvatuspainotteisuus. Teoksessa kuvataan, kuinka pikku miehistä yritetään kasvattaa kunnon miehiä, ja kaikki käytetyt kasvatusmetodit eivät ehkä kestä nykypäivänä kovin kriittistä tarkastelua.  Se, miten paljon teoksessa korostetaan pyrkimystä hyvään elämään, tuntui jopa vähän ahdistavalta.


Kuitenkin molemmissa teoksissa on sellaista hyvyyttä, viattomuutta ja suloisuutta, että niiden lukemisesta ei voi jäädä muuta kuin hyvä ja onnellinen mieli. Suosittelen ehdottomasti kaikille tyttökirjojen ystäville!

Lopetan bloggaukseni niihin kauniisiin sanoihin, joihin Pikku miehiä päättyy:

Sillä rakkaus on kukka, joka juurtuu millaiseen maaperään hyvänsä. Se kasvaa ja tekee ihmeitään syksyn kylmistä ja talven pakkasista huolimatta. Se kukkii ja tuoksuu kauniisti tuottaen siunausta niille jotka antavat sekä niille jotka saavat. 


Louisa May Alcott
Pilku miehiä
(Little Men, 1871)
Suom. Wille Hynynen
Wsoy
280 s

Louisa May Alcot
Plumfieldin pojat
(Jo's Boys, 1886)
Suom. Elma ja Aarni Voipio
Wsoy
2010 s.

torstai 8. helmikuuta 2018

Vuoden 2017 kirjat ja kuulumisia

Vuosi on jälleen vaihtunut ja uusi vuosi jo kovassa vauhdissa. Vaikka katseeni on jo kohti kevättä, on vuoden vaihduttua aina mukava katsoa myös taakseen ja miettiä, mitä mennyt vuosi piti sisällään. Tämä postaus on ollut minulla tekeillä jo noin kuukauden päivät, joten tämä on tällainen todellisen maijamyöhäisen vuosikatsaus.

Minulla mennyt vuosi on pitänyt sisällään vaikka mitä - se on ollut sekä elämäni paras että kamalin vuoteni. Vuosi sisälsi monia ihania matkaseikkailuja ja monta ihanaa lukuhetkeä. Vuosi toi sormeeni kihlasormuksen. Vuosi kuitenkin toi myös tulleesaan pahan työuupumuksen ja kaatoi minut sänkyyn. Sairauslomalla olen edelleen noin neljän ja puolen kuukauden lomailun jälkeen. Edellisviikolla sain käteeni sairauslomatodistuksen, joka kattaa lopputyösuhteeni huhtikuun alkuun.


Entäpä sitten kuluneen vuoden kirjat? Läheskään kaikista vuoden 2017 kirjoista en ole blogannut. Instagramiini kuitenkin kuvaan yleensä kaikki lukemani kirjat, ja vuoden kuvien läpikäynti paljasti, että olen lukenut 38 kirjaa. Oikeastaan hämmästyin lukumäärää - se kuulosti minusta uskomattoman vähäiseltä. Toisaalta Instagram-historiani paljasti myös sen, kuinka monta keskenjäänyttä kirjaa vuoteen mahtui, ja siitä hämmästyin myös. 18 keskeneräistä kirjaa on todella paljon!  Tämän vuoksi nimenänkin vuoden 2017 keskeneräisten kirjojen vuodeksi. Osa näistä 18 kirjasta on toki sellaisia, jotka ovat vielä ihan aktiivisestikin kesken, ja pääsevät varmasti päätökseensä tämän vuoden aikana.



Kesäkuisella ihanalla Tanskan matkallani luin tanskalaista kirjallisuutta, kävin moikkaamassa Pientä merenneitoa ja söin patsaan mukaan nimetyn jäätelön.

Olen oikeastaan jo pidemmän aikaa ihmetellyt, miksi minun on vaikea lukea kirjoja loppuun ja miksi aina pitää aloittaa uusia kirjoja, vaikka on jo vino pino edellisiäkin kesken. Lukeminen on muutenkin muuttunut hitaaksi ja luetun ymmärtäminen heikoksi, sillä minun on vaikea keskittyä lukemaani - tai ylipäätänsä mihinkään. Viime aikoina olen oppinut näkemään tämän merkkinä uupumuksestani, joka on kolkutellut ovella jo pitkään.

Toivon, että tuleva vuosi toisi tuleessaan monia uusia tarinoita elämääni sekä kirjojen että elämän seikkailuiden muodossa. Toivon, että se toisi mukanaan myös eheämpiä lukukokemuksia ja että ensi vuonna voisi keskeneräisten kirjojen lista olla vähän lyhyempi. Itse asiassa näistä keskeneräisten kirjojen laskelmistani järkttyneenä - tai innostuneena - olen alkuvuonna 2018 lukenut jo loppuun muutaman viime vuonna aloittamani kirjan, jopa sellaisia, joihin en ole aiemmin yli puoleen vuoteen koskenut. 
Hangon ihanissa huviloissa olen viettänyt vuoden 2017 ehkä parhaimmat hetket. 

Tässä listassa koonti vuoden 2017 kirjoista. Niihin, joista olen blogannut, olen lisännyt linkin kirjabloggaukseeni.


Loppuun luetut kirjat:

1. John Bunyan: Kristityn vaellus 
6. A. S. Byatt: Lasten kirja
8. Elina Karjalainen: Uppo-Nalle
11. Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani
12. Anne Bronte: Agnes Kotiopettajatar
17. Peter Höeg: Kuvitelma 20. vuosisadasta
19. Jean Rhys: Siintää Sargassomeri
22. L. M. Montgomery: Anna omassa kodissaan
29. Ilmari Kianto: Vanha postineiti
31. Susan Abulhawa: Jeninin aamut
32. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
33. Anni Swan: Sara ja Sarri
34. Anni Swan: Sara ja Sarri matkustavat
35. Sirpa Kivilaakso: Satukuningatar Anni Swan
36. L. M. Montgomery: Tie eiliseen
Anni Swan on menneen vuoden suurin uusi kirjailijarakkauteni!

Kesken jääneet kirjat:

1. Rebecca Mead: Road to Middlemarch
2. The Selected Journals of L. M. Montgomery, volume II
3. Laura Ingalls Wilder: Pioneer Girl
4. Joka tytön runokirja
5. Heli Heiskanen: Herkkyyden voima
6. Markus Zusak: Kirjavaras
7. H. C. Andersen: Kaksi paronitarta
8. Saima Harmaja: Kootut runot
9. Edith Södergran: Kootut runot
10. L. M. Montgomery: Anne of Green Gables
11. Vetta elefanteille
12. Zacharias Topelius: Talvi-iltain tarinoita
13. Charlotte Bronte: Jane Eyre
14. Emily Bronte: The Night is Darkening Round Me
15. Su Tong: Uskollisen vaimon kyyneleet
16. Yhdeksän mustaa joutsenta
17. Elizabeth Gaskell: North and South

18. Pascal Mercier: Yöjuna Lissaboniin

Kuulumisia ja katse kohti tulevaa

Sen lisäksi, että uusi vuosi tuo minulle tullessaan varmasti uusia lukuseikkailuja, tuo se tulleessaan myös minulle ison elämänmuutokset. Huhtikuun lopussa menen naimisiin elämäni rakkauden kanssa ja samalla muutan Etelä-Suomesta Etelä-Savoon, jossa sijaitsee pieni punainen tupamme. Ihanaa, mutta toki myös stressaavaa.

Viime viikolla pääsin vihdoin sovittamaan omaa morsiuspukuani!

Hääsuunnitelmat ovat jo kovassa vauhdissa. Vaikka omien häiden suunnitteleminen on yhden suurimman unelmani täyttymys, on niitä varjostanut uupumukseni. Alkuperäinen hääpäivämme siirtyi noin kahdella kuukaudella eteenpäin. Jossakin vaiheessa mietimme jo häiden perumista uupumukseni vuoksi ja menemistä naimisiin hyvin pienesti ja vaatimattomasti. Vointini on kuitenkin onneksi huomattavasti parempi kuin pahimpina aikoina. Sen vuoksi uskalsimme lähettää toissa viikolla kutsukortit ja viime viikolla vastaanotimme ensimmäisiä ilmoittautumisia häihimme. Se on vähän hurjaa - ihanaa, mutta jännittävää. Uupumus saa tietysti jännittämään itse häitäkin tavallista enemmän, mutta yritän suunnitella hääpäivästä sen näköisen, että uupunut morsian jaksaisi mahdollisimman vaivatta ja jännityksettä ne juhlia.





Uupumuksen keskelle häiden suunnittelu on tarjonnut kuitenkin ihania iloja ja merkityksellistä pikku puuhasteltavaa. Olen iloinnut esimerkiksi suuresti siitä, kuinka hääkukkia pohtiessani olen tutustunut aiempaa tarkemmin kukkien ihmeelliseen maailmaan ja kierrellyt kukkakaupoissakin ihastelemassa kukkalavalikoimaa. Parasta kuitenkin on ollut kutsukorttien askartelu. Siitä nautin aivan valtavasti! Hääkorttien askartelun kautta tutustuin myös ensi kertaa elämässäni sinettien tekemiseen ja menetin täysin sydämeni sille puuhalle ja aion ottaa sen uudeksi harrastuksekseni. Mikäs sen romanttisempaa kuin sulatella pientä vahanokaretta lusikassa kynttilän päällä ja odotella, kuinka se hiljakseen alkaa sulaa! Rauhoittavaa, suorastaan meditatiivista - mitä parhainta terapiaa uupuneelle morisiamelle.



Tällä hetkellä mahdollisesti blogattavia kirjoja on vino pino, eikä aikaa ja mahdollisuutta koko pinon selättämiseen varmasti ole, vaikka sinänsä intoa ja halua riittäisi. Saa nähdä, miten blogini tulee pysymään mukana kaikissa elämän mullistuksissa mukana. Luulen, että taukoja tai pitkiä bloggausvälejä saattaa tänä vuonna olla tiedossa, mutta haluan kuitenkin jatkaa bloggaamista ja blogata aina silloin, kun ehdin ja jaksan ja kun se tuntuu mielekkäältä.



keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Klassikkohaaste, osa 6: Shakeaspearen Miten haluatte

Koko maailma 
on näyttämö, ja miehet, naiset, kaikki
Siin´esiintyvät; kukin tulee, menee;

Jokaisell´eläissään on monta osaa

Näin kuuluu Shakespearen näytelmän Miten haluatte (myös Kuten haluatte) kuuluisin lainaus, joka oli minullekin ennen kirjan lukemista tuttu. Tähän teokseen päätin vihdoin tarttua klassikkohaasteen nimissä.


Tänään 31. tammikuuta nimittäin on jälleen aika kirjabloggaajien perinteikkään klassikkohaasten. Haasteessa on ideana sivistää itseään kirjaklassikolla, jota ei ole aiemmin lukenut. Tämänkertaista haastetta emännöi Kirjapöllön huhuiluja -blogi. Haasteen tarkemmat säännöt löytyvät täältä ja koontipostaus täältä.

Minun oli alun perin tarkoitus lukea haasteeseen erään lempikirjailijani, Charles Dickensin teos Pickwick kerhon jälkeen jääneet paperit, jonka olen joskus jättänyt kesken. Koska haasteeseen ryhtyminen jäi viime tinkaan, vaihdoinkin nopeampaan kirjaan ja tartuin klassikkokirjailijoiden klassikkokirjailijaan, maailman kuuluisimpaan näytelmäkirjailijaan eli Shakespeareen. Näytelmän lukeminenhan käy miltei käden käänteessä.

Miten haluatte on komedia, joka perustuu roolien vaihdoksiin ja väärinkäsityksiin. Se on myös komedia rakkaudesta: sen surkuhupaisuudesta, hulluudesta ja ihanuudesta. Kun Rosalinda-niminen nuori kaunotar pakomatkallaan pukeutuu mieheksi, menee yksi ja toinen asia vähän sekaisin. Vaikka vaikuttaa siltä, että kaikki näytelmän tärkeät henkilöt ovat rakastuneet aivan väärään henkilöön, käy lopulta kuitenkin kaikki parhain päin - komedioilla perinteisesti on onnellinen loppu. 

Kaikissa väärinkäsityksissään Miten haluatte on juonellisesti nokkela komedia. Se sai minut nauramaan. Tarinassa oli jotakin vallatonta, hulvatonta ja iloista, mikä sai hymyn nousemaan huulilleni. 

Toisaalta juonen vietäväksi heittäytymistä vähän häiritsi haastava kieli ja lukeminen vaati hyvin tarkkaa keskittymistä. Suhteeni Shkaespeareen onkin hyvin kahtalainen: hänen tarinansa kiehtovat, mutta haastava kieli ja osin ehkä näytelmämuotokin etäännyttää lukukokemusta. Toki on muistettava tärkein: Shakespearen teokset on ennen kaikkea kirjoitettu teatterilavoille ja siellä ne pääsevätkin todellisiin oikeuksiinsa. Mutta silti onhan Shakespearen silosäkeissä myös lumoa ja tenhoa. Kielen rikkaus ja runollisuus toisaalta kyllä vetoaakin minuun, vaikka se hidastaa ja vaikeuttaakin lukemista.


Shakespearen Miten haluatte -näytelmässä ollaan elämän ikuisten kysymysten äärellä, mikä tuleekin hyvin esille tässä lainauksesa, johon päätän tämänkertaisen klassikkopostaukseni:

Phebe Rakas paimen,
hänelle sano, mit`on rakkaus.

Silvius Se sulaa kyynelt on ja huokausta,
Kuin minun rakkauteni Phebeen.

Phebe Ja minun Ganymedeeseen.

Orlando Ja minun Rosalindaan.

Rosalinda Ja minun kehenkään ei naiseen.

Silvius Se sulaa hellyytt´on ja hartautta,
Kuin minun rakkauteni Phebeen.

Phebe Ja minun Ganymedeeseen.

Orlando Ja minun Rosalindaan.

Rosalinda Ja minun kehenkään ei naiseen.

Silvius Se sulaa, sulaa haaveilua on
Ja sulaa hehkaa, sulaa toivomusta,
ja sulaa palvelua, alttiutta,
Nöyryyttä, maltitonta malttamusta,
Puhtautta, hartautt´, ihka alttiutta,
Kuin minun rakkauteni Phebeen.

William Shakespeare
Miten haluatte
 (As You Like It)
Teoksessa  Draamoja 3
Suom. Paavo Cajander
WSOY
105 s.


perjantai 5. tammikuuta 2018

Joulun taikaa: Pähkinänsärkijä-satu


Minulla on jouluperinteenä ostaa itselleni aina jokin joululahja, yleensä jokin kirja. Joskus ostan jopa useammankin kirjan. Tietysti laitan sen aina pakettiin kuusen alle ja avaan vasta aattona. Tänä vuonna valitsin omaksi joululahjakseni Valeria Docampon kuvittaman Pähkinänsärkijä-kuvakirjan, joka huusi minulle vetoavasti kaupan hyllyltä ihanilla, jouluisen tunnelmallisilla kuvituksillaan. 

Minun sydäntäni lähellä on aina ollut jouluiset kuvasatukirjat, sillä niiden kuvituksista voi usein löytää jotakin sammumatonta joulun taikaa, joka usein johdattaa minut mielikuvissani myös lapsuuden joulutunnelmiin, joiden lumoa on aikuisella iällä ollut vaikeampi löytää. Juuri tässä mielessä Pähkinänsärkija onkin ihan täydellinen joulukirja. Sen ihanista kuvituksista löysin juuri sitä joulun tunnelmaa ja taikaa, jota siltä kaipasin. Joulun jälkeen olen moneen otteeseen selannut kirjaa yhä uudestaa ja uuudestaan ja tunnelmoinut ihastuttavien kuvien jouluisessa maailmassa.


Toki tarinakin on kiva ja jännittävä. Hauskaa itse asiassa nähdä kerrankin kirjoitettuna satuna tarina, joka on minulle tuttu balettilavoilta kolmenakin eri versiona. Tarina on kiehtova ja toimii mielestäni hyvin myös satuna. Itse asiassa vasta tämän sadun kautta sain tietää, että Pähkinänsärkijä alun perin nimenomaan on satu, joka sittemmin on muokattu kuuluisaksi baletikisi. Alkuperäisen sadun on kirjoittanut E. T. A. Hoffman. Tämän kuvakirjan sadun on uudelleen kertonut Rachel Elliot Hoffmannin tarinan pohjalta.

Sadun tarina lienee monelle tuttu: On jouluaatto ja Klaara-niminen tyttö saa kummisedältään lahjaksi pähkinänsärkijanuken. Jouluyönä tapahtuukin kummia: nukke herää eloon ja muuttuu lopulta komeaksi prinssiksi. Pekka-veljen lelusotilaat myöskin heräävät eloon. Jouluyö johdattelee Klaaran ja Pähkinänsärkijän kummiin ja jännittäviin seikkailuihin, joissa on paitsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita, myös sadun taikaa ja romantiikkaa.



Pientä kritiikkiä tälle kirjalle voi esittää käännöksestä. Lyhyeen satuun on sujahtanut useampiakin pikku kielivirheitä. Esimerkiksi Klaara on eräässä kohdassa englanninkielisessä asussaan "Clara"  ja eräs joka-sana onkin muuttunut ja-sanaksi. Liekö kustantajalle iskenyt joulukiire?

Pienet virheet eivät kuitenkaan onnistuneet pilaamaan lumoavaa kirjaa. Pähkinänsärkijä toimi minulla oivana joulutunnelman nostattajana!


P.s. Huomasinpa muuten juuri, että Disnelyltä on tulossa vuonna 2018 Pähkinänsärkijä-elokuva! Traileri vaikuttaa lupaavalta, joten jään innolla odottamaan elokuvaa!

Pähkinänsärkijä
E. T. A. Hoffmanin tarinan pohjalta uudelleen kertonut Rachel Elliot
Kuvittanut Valeria Docampo
Suom. Sari Luhtanen
Gummerus, 2017

tiistai 19. joulukuuta 2017

Seikkailut Swanin maailmassa jatkuvat: Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark


Ulla oli vetäytynyt erikseen muista. Hän tuijotti ulos pimeään puistoon, missä kirjavat lyhdyt hohtivat ja kiiltomadot kiilsivät kosteassa ruohikossa.
Elämä oli satu, kirjava, ihmeellinen satu.
Ja hän oli vasta kaksitoistavuotias!
Sisällä oli liian lämmin. Hänen täytyi päästä ulos, tummien, vanhojen puiden suojaan.
Iltatuuli suhisi lehmuksen latvoissa.
Ulla ummisti silmänsä.
- Metsien kaukainen sini!
Se soi kuin vieras laulu, kuin sävel jostakin ihanasta, salaperäisestä maailmasta.

Tänä syksynä vihdoin olen toteuttanut pitkäaikaisen haaveeni ja ryhtynyt lukemaan Anni Swanin tyttökirjoja. Iris rukka oli näistä ensimmäinen. Tämän jälkeen matkani Swanin ihanassa maailmassa jatkui Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark -teoksiin, joista jälkimmäinen on jatko-osa edelliselle. Näiden teosten lisäksi olen ennättänyt myös lukea Sara ja Sarri sekä Sara ja Sarri matkustavat -teokset. Näistä viidestä Pikkupappilassa sekä samaa tarinaa jatkava Ulla ja Mark ovat olleet ehdottomia lemppareitani. Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark ovat todellisia helmiä tyttökirjojen joukossa!

Näissä teoksissa minua ihastutti iloisen huoleton maailma sekä mielikuvituksen rikkaus. Pikkupappilassa-teoksen keskushenkilöinä on pappilan perheen tyttäret: Minna, Martta, Liisi, Ulla ja Lotti. Perheeseen kuuluu myös kaksi poikaa. Suurperheen elämässä riittää vilinää ja vilskettä, iloa ja vallattomuutta - mutta toki toisinaan arkisia murheitakin. Alcottin Pikku naisten sanotaan olleen teoksen esikuvana, eikä tätä ole vaikea huomata: joillakin tytöillä on helposti havaittavat vastineensa Alcottin kuvaamissa Marchin sisaruksissa. Jatko-osassa Ulla ja Mark muut pappilan perheen jäsenet jäävät taka-alalle ja päähenkilöksi nousee toiseksi nuorin tytär Ulla, joka muuttaa tätiensä luokse kaupunkiin opiskelemaan näiden pitämässä koulussa. Hänen tarinansa siellä kietoutuu yhteen Mark-nimisen viuluniekkapojan kanssa, joka on lukijalle tuttu jo edeltävästä teoksesta.


Kaksiosaisen teossarjan keskeisin hahmo Ulla on mielikuvituksekas, luova, herkkä, mutta temperamenttinen tyttö, joka tuo mieleen sellaiset tyttökirjasankarit kuin Jo March tai Anna Shirley. Hän on luonnonläheinen ja luonnossa viihtyvä tyttö, ja varsinkin hänen suhteestaan luontoon tulee vahvasti mieleen Vihervaaran Anna. Swanin sanotaan kuvanneen Pikkupappilassa-teoksessa omaa lapsuudenkotiaan, ja Ulla on ikään kuin kirjailijan omakuva: Ulla on nuori kirjoittajanalku, ja lisäksi yhtymäkohtia kirjailijaan on havaittavissa ainakin hänen luontorakkaudessaan. Ulla on valloittava tyttökirjasankari, ja on suorastaan sääli, että Swan kirjoitti hänestä vain kaksi kirjaa.

Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark -teoksissa välittyy lukijalle paljon lämpoä ja iloa. Myös pienet romanttiset juonikuviot lisäävät teosten hohdokkuutta. Häitään viettää Ulla ja Mark -teoksen alussa Pappilan vanhin tytär Minna, ja näin omien hääsuunnitteluitteni keskellä minusta on erityisen kiva lukea hääjuonista.


Pikkupappilassa-teos valittiin myös Ylen 101 kirjaa -projektiin.  Projektiin liittyvässä haastattelussa kasvatuskouluttaja Kaisa Vuorinen hehkuttaa teoksen myönteistä kasvatusnäkemystä. Hänen mukaansa pappilassa lapsiin suhtaudutaan hyvin arvostavasti ja lapset saavat toteuttaa itseään ja toimia luonteensa mukaisesti. Hän kiinnittää huomiota myös ilolla siihen, kuinka teoksessa lasten ja vanhempien välillä vallitsee molemminpuolinen kunnioittava ja huolehtiva suhde - myös lapset huolehtivat vanhemmistaan ja lohduttavat heitä murheen keskellä. Juuri tämän Vuorisen huomioima myönteinen kasvatusnäkemys lienee ainakin osasyynä siihen kaikkeen lempeyteen ja lämpöön, joka teoksesta huokuu ja sai minut pitämään suunnattomasti siitä.

Anni Swan
Pikkupappilassa (1922)
WSOY
234 s,

Anni Swan
Ulla ja Mark (1924)
WSOY
246 s,

perjantai 15. joulukuuta 2017

Kurkistus muumien luojan elämään: Tove Jansson - tee työtä ja rakasta

Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkertateos Tove Jansson - tee työtä ja rakasta on kiehtova kurkistus erityisesti muumeistaan tunnetun rakastetun suomalaiskirjailijan elämään. Aloitin teoksen lukemisen itsenäisyypäivän juna- ja bussimatkalla sulhaseni luokse ja takaisin, ja ajankohtaan teos sopikin mitä mainioimmin: Tove Jansson on yksi niistä suurimmista suomalaisista, jotka ovat tehneet Suomea ja varsinkin suomalaista kirjallisuutta tunnetuksi maailmalla.


Monille Tove Jansson merkitsee yhä kuin muumit, mutta Karjalaisen teos hienosti valaisee myös Tove Janssonin muita puolia ja sitä, miten paljon hän onkaan enemmän kuin rakastettujen muumikirjojen kirjoittaja. Itse kyllä olin etukäteen ainakin jollakin tasolla tietoinen Janssonin monipuolisuudesta taiteilijana, ja muutamia vuosia sitten kävin myös Tove Jansson -näyttelyssä Ateneumissa. Silti teos onnistui yllättämään: miten paljon Tove onkaan tehnyt kaikkea ja miten valtavan tuottoisa hän on ollut! Kuvanveistäjäisän ja kuvittajaäidin tyttärenä Tove on imenyt jo lapsuudenkodistaan luomisenhalun ja taiteellisuuden. 

Vaikka olen itsekin muumien lisäksi lukenut kirjailijalta kaksi aivan muuta teosta, Kesäkirjan ja Kuvanveistäjän tyttären, ja hyllystäni löytyy näiden kanssa samassa pokkaripaketissa kaksi muutakin Janssonin ei-muumikirjaa, yllätyin elämäkertaa lukiessani erityisesti Janssonin kirjallisen tuotannon monipuolisuudesta ja laajuudesta. Teos toimikin minulla suurena inspiraatiokirjana ja kannusti tutustumaan Janssonin kirjalliseen tuotantoon laajemminkin.


Tove itse halusi ennen kaikkea olla kuvataiteilija, ja vaikka hän saavutti jossain määrin suosiota myös tällä saralla, opiskeli taidekoulussa ja piti elämässään lukuisia näyttelyitä, olivat muumit se, mikä siivitti hänet maailmanmaineeseen. Mielenkiintoinen ja yllättävä pieni kuriositeetti, jonka opin teoksesta, on, että kesti aikansa ennen kuin muumit löivät itsensä läpi Suomessa. Suomalaiset kriitikot väheksyivät muumeja vielä siinä vaiheessa, kun muumit tekivät jo voittokulkuaan maailmalla. Teoksia oli käännetty useille muille kielille, ennen kuin niitä vaivauduttiin kääntämään suomeksi.

"Yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengistäkään."

Yksi ilahduttavimpia asioita teoksessa on sen sisältämät suuret, kauniit ja värikkäät kuvat, jotka pääsevät hienosti oikeuksiinsa laadukkaalla paperimateriaalilla. Kuvat saavat hyvin suurenkin osan kirjassa. Enimmäkseen kuvissa on Toven maalauksia ja kuvituksia, mutta jonkin verran myös valokuvia taiteilijan elämästä.

Tämä valokuva Tovesta ja hänen elämänkumppanistaan Tuulikki Pietilästä työn touhussa on yksi teoksen vangitsevimmista kuvista.

Teoksen kirjoittaja Tuula Karjalainen on taidehistorioitsija ja visuaalisen alan ammattilainen, mikä näkyykin teoksessa vahvasti paitsi ansiokkaassa ulkoasussa ja sen visuaalisessa houkuttelevuudessa, mutta myös hänen pätevyydessään tulkita Toven kuvallisia luomuksia. Koska itse olen kuitenkin ennen kaikkea opiskelutaustaltani kirjallisuustieteilijä, ei minua ihan täysin vakuuttanut Karjalaisen tulkinnat Toven kirjallisista luomuksista. Joskus olisi tehnyt mieli väitellä kirjan kanssa tulkinnoista. Karjalaisen teosta vaivaa vähän liian maneerinen tyyli pitäytyä biografistisessa kirjallisuusanalyysissä. Toki ymmärrän, että vaikka biografismi kirjallisuustieteessä kuoli ja kuopattiin jo 1900-luvun alussa, elää se yhä vahvasti juuri kirjailijoiden elämäkerroissa, joissa on nimenomaan tarkoitus tarkastella ensi sijassa kirjailijan elämää. 

Tämän lisäksi minua hieman haittasi teosta lukiessani pienet tyylilliset ja kielelliset kömpelyydet. Äidinkielen opettajan mielestä on äärimmäisen turhauttavaa ja häiritsevää lukea tietokirjaa, jossa kerrotaan toistuvasti fiktiivisten hahmojen paperilla tapahtuvista seikkailuista imperfektimuodossa. Se kuulostaa siltä kuin Muumipappa, Vilijonkka, hattivatit ynnä muut Janssonin luomat hahmot olisivat olleet todellisia henkilöitä, joiden seikkailut ovat historiallisia faktoja. Silmääni pisti myös lauserakenteet, jotka tuntuivat toisinaan vähän kömpelön töksähteleviltä. Toisaalta en tiedä, oliko hyvin yksinkertaiset ja ytimekkäät lauseet myös tietoisesti valittu tyyli, jolla tavoitellaan selkeyttä ja helppolukuisuutta. Voin kyllä itsekin todeta omasta puolestani, että ehkä juuri siksi lukukokemus oli hyvin helppo ja nopea - vaikkakin tämä oli saavutettu kielellisen sujuvuuden kustannuksella.


Yhtä kaikki, muutamista pikku puutteista huolimatta Karjalaisen Tee työtä ja rakasta tarjosi minulle hyviä hetkiä sekä inspiroivan ja innostavan lukukokemuksen. Se kannusti minua myös muiden Janssonin kirjallisten teosten pariin. Tästä teoksesta ja sen upeista kuvista voin myös vähän syyttää tai kiittää sitä, että sisälläni vuosikaudet uinunut kuvataiteilija koki pienen heräämisen ja kävi eilen ostamassa uuden piirustuskynän, jolla aikoo kenties jonakin päivänä ryhtyä tavoittelemaan uudestaan vanhoja unelmiaan, jotka ovat elämän kiireissä olleet melkein kadota ja unohtua.

Tuula Karjalainen
Tove Jansson - tee työtä ja rakasta, 2013
Tammi
303 s.