Tiedätkös, mikä oli ensimmäinen suomalainen romaani? Luultavasti et!

Itsenäisyyspäivän kunniaksi on hyvä palata suomalaisen kirjallisuuden alkujuurille, ja miettiä, mikä oli ensimmäinen suomalainen romaani. Monet saattaisivat vastata Seitsemän veljestä. Minä voin puolestani julistaa, että väärin!

Ensimmäinen suomalainen, Suomessa julkaistu romaani oli vuonna 1840 julkaistu Fredrika Wilhelmina Carstensin Murgrönan, joka vuonna 2007 kaivettiin esiin historian pölyistä Eeva-Liisa Järvisen suomennoksen myötä nimellä Muratti.

Tämä romaani jäi kirjailijan ainoaksi julkaistuksi teokseksi, eikä siitä nykypäivänä kovin moni ole löytänyt. Nopean googlauksen tuloksena en onnistunut löytämään siitä ainoatakaan arviota varsinaisista kirjablogeista.

Mikä ihmeen Muratti?

Muratti on kirjeromaani, joka kertoo orvoksi jääneestä nuoresta neidosta nimeltään Matilda Sommer, joka matkaa Suomesta Tukholmaan erään vapaaherrattaren seuraneidiksi. Kirja koostuu Matildan kirjeistä Suomeen jääneelle ystävättärelleen Emilialle, jolle hän välittää tunnelmiaan ja ajatuksiaan uuden keskellä mitä suurimmalla luottamuksella. Vapaaherratar paljastuu itse ystävällisyydeksi ja lempeydeksi, ja ottaa Matildan äidilliseen huomaansa.

Esipuheessa kirjaa verrataan Jane Austenin teoksiin, ja voin vahvistaa, että jotakin samaa löytyy. Kirjassa liikutaan seurapiireissä ja salongeissa, ja etusijalle asettuu pikku hiljaa Matildan sekä hänen Tukholmassa asuvan uuden ystävättären Rosan sydämen asiat ja seikkailut kosijoiden keskellä. Ylhäisissä seurapiireissä kunnollinen ja hyväsydäminen Matilda toisinaan paheksuu muiden sieluttomaan huvitteluun keskittyvää elämää.

Kirjaan mahtuu niin suurta onnea kuin suurta traagisuutta. Tässä on kuitenkin suuri ero Austeniin nähden, sillä Austen on erikoistunut yksinomaan onnellisten tarinoiden välittämiseen. Tähän liittyy myös kirjan nimi Muratti. Muratti symboloi alkuun lähestyviä häitä, mutta myöhemmin murattikruunu kääntyykin kuolon seppeleeksi.

Kuinka voisinkaan, Emilia, kuinka voisinkaan kynänvedoin kuvata rajattoman tuskani! Et voi aavistaa, millaista piinaa koen, kuinka olen joutunut kokemaan kärsimyksen kaikessa kauhistuttavassa laajuudessaan, vaikka hetki sitten olin onnellisin ihmislapsi auringon alla! – Etkö näe, kuinka sumein, itkettynein silmin kuljen morsiamena, joka on kihlattu murheelle, ja hänelle jota silmäni eivät milloinkaan ole nähneet ja jota en koskaan voi rakastaa.

Arvio:

Enimmäkseen tykkäsin teoksesta. Se tarjosi kiehtovan kuvauksen 1800-luvun salonkielämän huvituksista, joka minulle näyttäytyy jännittävänä ja nostalgisena maailmana. Kirjasta on alkuun vaikea hahmottaa kunnollista juonta. Kirja koostuu paljolti kuvailuista ja tunnelmien välittämisestä. Jossain kohdin tuntui, että kirja on siksi tylsähkö, mutta toisinaan viihdyin taas oikein hyvin näiden viipyilevien kuvausten tunnelmissa. Loppua kohdin kirjasta nousee kuitenkin esiin monia juonellisesti jännittäviä aineksia, jotka pitävät kirjan tiukasti kädessä.

Pidin myös siitä, että juonessa oli paljon, lähinnä juuri loppuun tultaessa suuria yllätyksiä, jotka käänsivät koko kirjan suunnan. Lukijan käsitys siitä, onko kirja onnellinen romaani vai mitä suurin tragedia, vaihtuu muutamaankin otteeseen teoksen kuluessa. Jotkin juonen käänteet voivat vaikuttaa epäuskottavilta, mutta se ei mielestäni haittaa. Kirjaa on hyvä lukea mielestäni aikansa viihdekirjallisuutena, ja viihdyttävyys kulkee kirjassa uskottavuuden edellä.

Kirjan tyyli on mielestäni raikas ja välittää onnistuneesti nuoren naisen ajatusmaailman niin iloineen kuin suruineen. Kirjan sävy on hyvin tunteikas ja sentimentaalinen, mikä tuntuu toisinaan hyvällä tavalla kauniilta ja viattomalta. Toisinaan taas suuri tunteiden vuodatus tuntuu miltei uuvuttavalta, ehkä hivenen vieraalta ja epäuskottavalta. Eivätkö ne naiset osanneet ennen oikeasti muuta tehdä kuin itkeä pillittää joka asiasta?

Carstensin kynä ei ole suinkaan yhtä pureva kuin Austenin, mutta toisinaan kirjailija ilottelee kuvaamalla ihmisten naurettavuutta satiirisin ottein. Naurunalaiseksi joutuu erityisesti neiti Doll, joka on salonkielämän teennäisyyden ja turhamaisuuden ruumiillistuma.

Fredrika Wilhelmina Carstens

Muratti, 2007

(Murgrönan, 1840)

Kääntänyt: Eeva-Liisa Järvinen

Faros-kustannus, Turku

340 s.