keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Täydellinen lukuromaani: Kate Mortonin ihana Hylätty puutarha

Täti oli sanonut tulevansa takaisin, ja pieni tyttö toivoi, että hän tulisi pian. Hän oli odottanut jo kauan, niin kauan, että aurinko oli ajelehtinut taivaan poikki ja lämmitti nyt hänen polviaan mekon läpi. Hän yritti kuulostella tädin hameen kahinaa puukantta vasten. Korot kopisivat kiireisesti, aina yhtä kiireisesti, niin kiireisesti tytön oma äiti ei koskaan liikkunut. Suuresti rakastettujen lasten huolettomaan tapaan pieni tyttö mietti, missä äiti mahtoi olla. Milloin äiti mahtaisi tulla. Ja hän mietti myös tätiä. Hän tiesi, kuka tämä täti oli, oli kuullut isoäidin puhuvan hänestä. Tätiä sanottiin Kirjailijattareksi, ja hän asui pienessä talossa kartanon tiluksien laidalla sokkelon takana. Häntä oli kielletty leikkimästä karhunvatukkasokkelossa. Äiti ja isoäiti olivat sanoneet, että oli vaarallista mennä lähelle jyrkännettä. Pienestä tytöstä oli kuitenkin hauskaa tehdä kaikenlaista kiellettyä, kun ketään ei ollut näkemässä.

Olen löytänyt kirjan, joka on mielestäni aivan täydellinen lukuromaani. Sellaisen kirjan, jossa on aivan kaikki palaset kohdallaan, jotta voi kokea täydellisen lukuseikkailun, johon hypätä mukaan täysin rinnoin ja jonka äärellä voi vain huokailla ihastuksesta. Sellaisen kirjan, jossa on kiehtova ja lumoava tarina, joka vie mennessään ja herättää halun lukea aina vain seuraavan luvun. Hyvin kirjoitettua, upeaa, jopa kaunista kieltä. Taidokkaasti punottu rakenne, jossa eri aikatasot ja monihaarainen tarina kutoutuvat saumattomasti yhteen. Ja jossa on lisäksi jokin sellainen mystinen, ihmeellinen ainesosa, joka saa ajattelemaan, että tämä on juuri minun kirjani. Arvelen, että se jokin on ehkä hippunen sadun taikaa ja menneen maailman nostalgiaa ja romantiikkaa.

Sellainen kirja on Kate Mortonin Hylätty puutarha. Se on kiehtovin ja lumoavin kirja, mitä muistan lukeneeni pitkiin aikoihin. Se on sellainen kirja, jonka loppuun lukeminen sai minut surullisen haikeuden valtaan: oli haikeaa lopettaa näin upea lukukokemus ja mietin, milloinkohan saan seuraavaksi kokea jotakin yhtä huikaisevaa. Hylätty puutarha on nimittäin sellainen helmi, ettei sellaisia tule vastaan usein.

Tämä teos koukuttaa lukijansa mysteerillä, jonka selvittelyssä seikkaillaan yli vuosisadan halki. Vuonna 1913 pieni tyttö matkustaa Britanniasta Australiaan. Perillä häntä ei ole vastaanottamassa ketään, eikä pieni tyttö osaa kertoa mitään itsestään, ei edes nimeään. Mukanaan hänellä on vain pieni laukku, jossa on satukirja. Se ja satukirjan kirjoittanut salaperäinen kirjailijatar on merkittävin vihje hänen menneisyydestään. Eräs pariskunta ottaa tytön huomiinsa ja kasvatettavakseen, koska kukaan muukaan ei tunnu kaipaavan häntä. Aikuisena tuo Nelliksi nimetty tyttö yrittää selvittää omaa tarinaansa, aluksi asenaan vain matkalaukussa ollut satukirja. Satukirja johtaa hänet Englannin maaseudulle erään kartanon maille ja salaperäiseen Cliff Cottage -nimiseen mökkiin, jota ympäröi kiehtova ja mystinen puutarha.  Kuitenkin kohtalo tulee väliin, eikä Nell saa omana elinaikanaan ikinä lopullisia vastauksia menneisyydestään. Kun Nellin tyttärentytär Cassandra saa isoäidiltään perinnöksi Englannissa sijaitsevan talon avaimen ja salamyhkäisen viestin, lähtee Cassandra Englantiin selvittämään isoäitinsä tarinaa. 

Tässä romaanissa menneisyyden salaisuudet kuroutuvat ihanan jännittävästi vähä vähältä auki. Isoäidin tarina, joka pikku hiljaa avautuu lukijalle, on kiehtova. Vanha englantilainen kartanomiljöö salaperäisine puutarhoineen tarjoaa puitteet unohtumattoman upealle lukuseikkailulle. Tätä lukiessani saatoin vain hämmästella sitä, miten niin moneen suuntaan aukeava tarina on saatu punottua niin hienosti ja taidokkaasti yhteen.

Jo kirjan nimi ja kansi toi minulle mieleen Frances Hodgson Burnettin Salaisen puutarhan. Intertekstuaalisuuden ja Salaisen puutarhan suurena ystävänä eräs ihastuttavimpia yksityiskohtia Mortonin romaanissa oli minulle se, että itsepä rouva Burnett käveli romaanin sivulla minua vastaan. Morton on kutonut Hylättyyn puutarhaan kiehtovan intertekstuaalisen yhteyden Burnettin salaiseen puutarhaan. Teoksen yhteydet satujen maailmaan myös ihastuttivat minua. Nellin matkalaukusta löytyneen satukirjan sadut kulkevat tarinassa mukana alusta loppuun, ja ne sisältävät vastaavuuksia tarinan reaalimaailmaan ja avaavat Nellin menneisyyttä. Näiden satujen kirjoittaja Eliza Makepeace on kuitenkin ihan fiktiivinen Mortonin mielikuvituksen tuote, ei oikea kirjailija. 


Hylätty puutarha oli minulle ensimmäinen kirja Mortonilta. Sen innostamana luin pian sen jälkeen myös saman kirjailijan Salaisuuden kantajan. Se on myös vetävä lukuromaani, jota tuskin maltoin laskea käsistäni ja jossa Hylätyn puutarhan tapaan selvitetään  menneisyyden salaisuuksia. Siitä kuitenkin puuttui omissa silmissäni se lumo ja tenho, jota Hylätty puutarha minulle tarjosi. Haluaisin mielelläni kuulla, mitä kokemuksia blogini lukijoilla on muista Mortonin romaaneista. Voitteko suositella minulle hänen muita kirjojaan?
Kate Morton

Hylätty puutarha 
(The Forgotten Garden, 2008)
Suom. Hilkka Pennanen
Bazar
700 s.