Koska ohjaan kirjoituskursseja, kirjoitan sekä työksi että harrastukseksi ja haaveilen kirjailijaunelmia, olen ollut kiinnostunut kirjoitusoppaista. Minun on kuitenkin välillä hyvin vaikea motivoida itseäni tietokirjallisuuden pariin.
Suuri pino kirjastosta lainattuja kirjoitusoppaita odotteli yli puoli vuotta lähes koskematta sitä kuuluisaa inspiraatiota, joka usein haihtuu, ennen kuin siihen ehtii tarttua. Tämän vuoden kesällä kirjoitusopasinspiraatio kuitenkin tuli luokseni. Minä todella ryhdyin kuin ryhdyinkin lukemaan oppaita.
Luin kesällä kolme kirjoitusopasta kannesta kanteen ja koin saaneeni niistä paljon inspiraatiota ja ajattelemisen aihetta. Tässä postauksessa avaan näitä lyhyesti. Lukuisia muitakin oppaita olen selaillut ja lukenut vähän sieltä täältä.
Tutkimusmatkani kirjoitusoppaiden maailmassa jatkuu varmasti näiden kolmen jälkeenkin.
Stephen King: Kirjoittamisesta
Tämä ei ole turhaan alansa klassikko! King on mestarillinen viihdekirjailija, ja viihdekirjailijan otteella hän myös vie lukijan kirjoittamisen maailmaan ja kirjailijan ammatin saloihin. Tämä on oikeasti hauskin tietokirja, jonka olen lukenut! Kihertelin lukemattomia kertoja ääneen Kingin huumorille, ja luin valittuja otteita ääneen myös siskolleni, jonka sain myöskin nauramaan.
Kingin tekstissä kuuluu vahva oma ääni, ja hän yhdistää tekstiinsä paljon omaelämäkerrallisia aineksia. Kirjan ensimmäinen osa onkin kuin pienoiselämäkerta, ja siinä King avaa polkuaan kirjoittajana lapsuudesta asti. Tämä osio oli hyvin mielenkiintoista ja viihdyttävää lukemista.
King antaa paljon konkreettisia ja hyviä neuvoja lukijalleen kirjoittamisesta, mutta hänellä on sudenkuoppansakin. King tuntuu olettavan, että hänen tapansa kirjoittaa ja tehdä työtään on juuri se oikea tapa ja sopisi kaikille. Joihinkin neuvoihin suhtauduin siksi kriittisesti. Kingille on esimerkiksi tärkeää, että työpöytä sijaitsee paikassa, josta ei voi katsella maisemia. Se veisi keskittymisen. Karu ja mahdollisimman ikävä loukko on hänelle paras paikka kirjoittamiseen. Itse olen esimerkiksi tästä asiasta aivan toista mieltä. Siksi minulla onkin puutarhamme laidalla sijaitsevassa koivikossa kirjoituspöytä, joka maalattu vaaleanpunaisella - lempivärilläni. Se on minulle hyvin inspiroiva paikka kirjoittaa.
Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija
Tämä opas keskittyy kirjailijan ammattiin aivan kuten Kinginkin teos, mutta on moniäänisempi. Tuominen, joka on kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja, ei luota pelkästään omaan ääneensä, vaan siteeraa hyvin paljon monien muidenkin kirjailijoiden ajatuksia. Näin asiat avautuvat monipuolisemmin kuin esimerkiksi Kingin teoksessa. Silti Tuominen tuo myös paljon esille omia kokemuksiaan, ja omakohtaisuus tuo kirjaan kiinnostavuutta.
Tuominen käsittelee monia kirjailijuuteen liittyviä asioita, mutta ei kuitenkaan anna juurikaan konkreettisia vinkkejä siihen, mikä on hyvää kirjoittamista. Hän kertoo muun muassa, kuinka kustantamoita lähestytään, mitä kustannussopimus pitää sisällään, miten apurahoja haetaan, kuinka palautteeseen kannattaa suhtautua ja mitä kirjailijan elämässä tapahtuu, kun kirja on julkaistu. Kullanarvoisia tietoja nämäkin!
Tätä teosta voi ehdottomasti suositelle Kingin teoksen rinnalla kaikille, jotka haluavat ja haaveilevat tulevansa kirjailijoiksi.
Merete Mazzarella: Elämä sanoiksi
Elämäkerralliseen kirjoittamiseen keskittynyt kirjailija ja kirjoittamisen ohjaaja Merete Mazzarella kirjoittaa tässä teoksessa elämäkerrallisesta kirjoittamisesta, siitä, kuinka elämä puetaan sanoiksi.
Kirja on ennen kaikkea pohdiskelua aiheen ympäriltä. Tämäkin teos on hyvin omaelämäkerrallinen, ja Mazarella korostaakin hienosti, että jokaisen elämä on tarinan ja taltioimisen arvoinen. Koen, että kirja tarjoaa paljon ajattelemisen aihetta ja inspiraatiota elämäkerrallisesta kirjoittamisesta kiinnostuneille, ja siinä suhteessa sain itsekin jotain irti teoksesta.
Koska luin kirjan kuitenkin ennen kaikkea siksi, että voisin itse saada jotain kättä pidempää elämäkerrallisen kirjoittamisen kurssin ohjaamiseen, olin vähän pettynyt teokseen. (Pidin ensimmäisen sellaisen juuri menneenä lukuvuonna ja tulevana lukuvuonna on tulossa seuraava, toivottavasti kehittyneemmällä konseptilla.)
Nimittäin jos kaipaa selkeää lähdeteosta, josta voi kätevästi etsiä tietoa ja tarkistaa asioita, Mazzarellan teos ei ole sellainen. Kirjassa ei ole mitään nimettyjä lukuja. Kerronta etenee vähän assosiaativisesti aiheesta toiseen. Jos jälkikäteen haluaisi palata teokseen ja esimerkiksi etsiä lainauksia oppimateriaalin, se luultavasti tuntuisi siltä kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.
Mutta kirjoittaahan Mazzarella osaa: hienosti, kauniisti, viisaasti, pohtivasti. Kirjaa oli miellyttävä lukea, ja sen lukeminen tuntuikin enemmän siltä kuin olisi ahminut romaania eikä tietokirjaa. Siis hyvä teos, mutta ei ihan sitä, mitä olisin eniten kaivannut.
