lauantai 25. heinäkuuta 2015

Laura Ingalls Wilder: Pieni kaupunki preerialla


Viime keväänä alkanut uusintakierrokseni lapsuudestani rakkaan kirjasarjan parissa jatkui edelleen ja loppu alkaa jo pian häämöttää.  Pitkä talvi preerialla -kirjan jälkeen vuorossa oli Pieni kaupunki preerialla. Edeltävä kirja tuntui jotenkin hieman puiselta sarjan muihin osiin verrattuna, mutta Pieni kaupunki preerialla sai minut taas heittäytymään täysin rinnoin Lauran tarinan vietäväksi! Pieni talo -sarjan kirjoissa on vanhan ajan lumoa, joka viehättää ja pitää otteessaan.

Kirjassa kuvataan jälleen Ingallsien perheen tavallista arkea. Nyt he asuvat kaupunkitalossaan ja myös Laura pääsee ensimmäistä kertaa elämässään oikeisiin töihin auttaessaan erästä rouvaa miesten paitojen ompelussa. Näin Laura osallistuu Marja-siskon opiskelurahojen kartuttamiseen. Ja pikku hiljaa perhe saa vihdoin kasaan tarpeeksi rahaa, jotta sokea Marja-sisko saadaan lähetettyä sokeille tarkoitettuun erityiskouluun. Iloisella asialla on kuitenkin myös varjopuolensa: Marja joutuu lähtemään kauas, kauas pois, pois perheensä parista. Niin Laura kuin muukin perhe ikävöi Marjaa. Laura ja Leena käyvät ahkerasti koulua kaupungissa. Lopulta kirjassa tapahtuu jo jotain siihen suuntaan viittaavaa, mitä kärsimättömästi odottelin jo edellisen kirjan kohdalla: kirjan lopussa syttyy jonkinlaista säpinää Almanzo Wilderin (Lauran tulevan aviomiehen) sekä Lauran välillä. Laura tosin on vielä niin nuori ja kokematon, että ihmettelee kovasti, miksi ihmeessä Almanzo yhtäkkiä haluaa saatella häntä joka päivä kotiin.

Kirja päättyy siihen, kuinka Laura saa vihdoin opetustodistuksen ja hänelle tarjotaan opetuspaikkaa eräällä toisella paikkakunnalla, mikä jännittää Lauraa kovin. Näihin tunnelmiin teos loppui, ja Lauran elämästä opettajana kerrotaankin seuraavassa kirjassa Onnen kultaiset vuodet. Lopetus tuntui puhuttelevan ajankohtaiselta, kun itsekin sain äidinkielenopettajan todistuksen juuri tänä kesänä ja olen suuntaamassa toiselle paikkakunnalle opetustyöhön syyslukukauden alkaessa ja itsenäistymässä samalla vanhemmistani. Ehkä osittain senkin vuoksi koin teoksen erityisen ihanana, ja koin voimakkaasti Lauran vatsassa myllertävät perhoset omassani.

Muutenkin mielestäni tässä teoksessa oli erityisen mielenkiintoista se, että teoksessa  käsiteltiin paljon opettajuutta.  Almanzo Wilderin siskon neiti Wilderin tulessa opettajaksi Lauran ja Leenan koulussa syntyy kaikenlaisia ongelmia. Herttaista ja teennäistä hymyä hymyileva neiti sanoo piut paut kurinpidolle ja haluaa, että kaikki vain herttaisesti rakastavat toisiaan. Tuloksena on täysi kaaos ja sekamelsa, ja kohta neiti ei enää olekaan kovin herttainen, varsinkaan Lauralle ja Leenalle, joita hän näyttää vihaavan jostain tuntemattomasta syystä.

Maltan tuskin odottaa, että pääsen etenemään jossain vaiheessa sarjan seuraavaan osaan Onnen kultaisiin vuosiin ja kokemaan Lauran kanssa opettajuuden onnen. Ehkäpä voisin aloittaa sen samaan aikaan kuin uuden työni?

Siteeraan tähän loppuun erästä kaunista runoa, jonka Lauran pikku sisko Leena lausuu eräässä koulunäytännössä ja joka puhutteli erityisesti:

Seisoi veistäjäpoika taltta kädessään
eessä marmorisen paaden.
Hymy iloinen loisti silmistään,
oli enkeliunelmia mielessään.
Tuon unelman kivehen veisti hän
monin terävin taidokkain viilloin.
Hohde taivainen valaisi veistäjän,
oli vanginnut unelman herkän.

Mekin veistäjiä elämän
oomme vailla muotoamme,
Kunnes kerran Jumalan käskystä
elämänunelman saamme.
Se kaivertakaamme kivehen
monin terävin taidokkain viilloin.
Sen kauneuden löydämme taivaisen,
tuon unelman - muotomme aidon.

Laura Ingalls Wilder
Pieni kaupunki preerialla
(Little Town in the Prarie, 1941)
Suom. Inkeri Pitkänen
Gummerrus
282 s.