lauantai 22. joulukuuta 2012

Kaunis joulusatu: Dockan som kunde önska

 
 
 
 
Det här är en berättelse om önskningar. Den handlar också om en docka och en liten flicka. Det börjar med dockan.
Hon hette Julia, så klart. Hon kunde inte ha hetat något annat, för hon var julklädd i röd klänning och röda skor, men hennes underkjol och strumpor var gröna. (---)

Det var på morgonen sista dagen före jul. Leksakerna i herr Blossoms leksakaffär i den lilla stan vaknade och ruskade på sig efter den långa natten. "Idag måste vi bli sålda", sa de.
"Idag?" undrade Julia. Hon hade inte blivit upp-packad förrän dagen innan, och hon var den nyaste leksaken i hela affären.

Tämä on Lyhyesti virsi kaunis -arvio.

Dockan som kunde önska on ruotsinnos jo 50-luvulla ensi kerran ilmestyneestä englantilaisesta, Rumer Goddenin kirjoittamasta sadusta.  Se on kaunis ja liikuttava joulusatu toivomusten ihmeellisestä voimasta, joulun taiasta ja ihmisten hyvästä tahdosta.

Leikkikalut herra Blossomin kaupassa haluavat tulla myydyksi jouluna. He haluavat tuntea lasten kädet ympärillänsä. Kuinka käy Julian, kaupan uusimmat nuken, jota kukaan ei näytä huolivan? Mutta Julia päättää toivoa.

Toisaalla pieni lastenkodista karannut orpotyttö Eva toivoo, että hän saisi joululahjaksi nuken. Hän myös toivoo, että hänellä olisi isoäiti.

Lapseton rouva Johnson haluaisi pitkästä aikaa viettää oikeaa joulua. Hän toivoo, että hänellä olisi lapsi, jolle voisi ostaa lelukaupan ikkunassa näkemänsä kauniin punamekkoisen nuken ja jonka kanssa viettää joulua.

Kyllähän tässä tietää, kuinka tämä hyvänmielen joulusatu päättyy, mutta se ei lainkaan haittaa, sillä mutkia matkassa on sopivan paljon.

Kirjan kuvat ovat kauniit ja henkivät vanhan ajan suloista joulun tunnelmaa. Kuvat itse puhukoon loput puolestaan!







Rumer Godden
Dockan som kunde önska
( The Story of Holly and Ivy, 1957, 1958, 1985)
Kuvittanut: Barbara Cooney Porter, 1985
Kääntänyt: Harriet Alfons
Bokförlaget natur och Kultur
31 s.

Kun muumiperhe onkin poissa: Sent i November

 
Tämä on ensimmäinen Lyhyesti virsi kaunis - arvioni.
 
En tidig morgon i Mumindalen vaknade Snusmumriken i sitt tält och kände att det var höst och utbrott i luften.
 
Ett utbrott kommer som ett språng!
 
Muumibuumini innoittamana luin Tove Janssonin Sent i November -teoksen (Muumilaakson marraskuu), joka on viho viimeisin muumikirja. Kirjassa heitetään jäähyväiset muumien ajalle, ja siltä kannalta ottaen se on jokseenkin haikea kirja. Kirjan nimellä, joka viittaa syksyyn, onkin metaforisia merkityksiä. Tietyssä mielessä se on enne muumien ajan lopusta, eräänlaisesta kuolemasta.
 
Sent i November onkin siitä erilainen muumikirja, että siinä ei ole muumiperhe läsnä. Erinäiset muut ötökät, Vilijonkka, Ruttuvaari, Hemuli ja Homssu saavat kukin tahoillaan päähänsä, että haluavat lähteä Muumilaaksoon katsomaan muumiperhettä. Onnellista perhettä, jonka idyllimäisyydestä heillä kaikilla on kiiltokuvamainen käsitys.  Mutta perhe onkin poissa. Vieraat asettuvat taloksi Muumitaloon ja tavoittelevat sitä idyllin sädekehää, joka Muumiperhettä ympäröi.
 
Kirjassa on kyse sosiaalisista suhteista ja ryhmädynamiikasta. Voiko tämä sekalainen seurakunta saavuttaa samaa idylliä kuin muumiperhe? Mistä onni syntyy? Mielenkiintoinen teema mielestäni.
 
Itse en olisi tajunnut ilman Wikipedian tukea, että kirja on rinnakkainen kertomus Pappan och havet-teokselle (Muumipappa ja meri), jossa muumiperhe on muuttanut Majakkasaarelle asumaan. Siinä siis syy muumiperheen katoamiselle.
 
Nautin toki kirjasta, mutta jostakin syystä en voinut nauttia siitä niin paljon kuin olisin luullut. Ruotsin kielellä luettuna en kyennyt nauttimaan sen kielestä niin paljon kuin suomeksi lukemissani muumeissa. Tämä siitä huolimatta, että ruotsin opintoja minulla on takana ruotsin opettajan pätevyysvaatimusten verran. Mutta suomi on aina ja ikuisesti äidinkieleni, ei sille mitään voi!
 
 
Tove Jansson
Sent i November, 1970
Schildts förlag Ab
161 s.