Erakkoelämän hyveitä etsimässä: Henry David Thoreaun Elämää metsässä

Elämää metsässä on amerikkalaisen filosofin Henry David Thoreaun kuuluisin teos. Tämä miltei parin vuosisadan takainen teos oli aikanaan hyvin merkittävä ja vaikutusvaltainen teos, mutta veikkaan, että monelle nykyihmisille historian pölyihin jäänyt klassikko, johon harva jaksaa tarttua. Minä jaksoin siihen tarttua sillä motiivilla, että se kuuluu elämäni viimeisimmän (ainakin kirjallisuustieteen) kirjatentin lukemistoon. Kurssi on nimeltään teoreettiset erikoistumisopinnot, ja siihen saa itse valita tenttikirjansa sillä perusteella, että niistä on hyötyä oman tutkielman teon kannalta. Itse tutkin sivuaineen tutkielmassani Montgomeryn Anne of Green Gables -teosta (Annan nuoruusvuodet) luontoon liittyvien kysymysten kantilta, ja käytän teoriapohjana osittain amerikkalaista transsendentalismia, johon Thoreaukin lukeutuu.

Teos oli tenttikirjaksi mitä mainiointa lukemista, mutta täytynee myöntää, että ilman tenttiä ja tutkielmaani tuskin olisin jaksanut teosta lukea. Kirja oli monella tapaa myös viihdyttävä, vaikka toisinaan myös pitkäveteinen.

Menin metsään, koska halusin elää harkitusti, halusin katsoa silmästä silmään elämän olennaisimpia tosiasioita ja nähdä, enkö voisi oppia, mitä sillä oli opetettavaa, ja välttää kuolemani hetkellä sitä mahdollista havaintoa, etten ollutkaan elänyt. En halunnut elää sitä, mikä ei ollut elämää, sillä elämä on niin rakasta, en myöskään halunnut harjoitella elämästä luopumista, ellei se olisi aivan välttämätöntä. Halusin elää syvästi ja imeä elämästä sen ydinmehun, halusin elää niin tukevasti ja spartalaisesti, että kaikki mikä ei ollut elämää, kaikkoaisi ympäriltäni, halusin taittaa suuren viikatteen ja niittää matalalta, pakottaa elämän seinää vasten ja pelkistää sen alkeellisimpiin muotoihinsa, ja jos se osoittautuisi alhaiseksi, nähdä sen koko aidossa alhaisuudessaan ja julistaa sen alhaisuuden maailmalle, tai jos se olisi ylevä, tietää sen omasta kokemuksestani voidakseni antaa siitä oikean kuvan seuraavalla retkelläni.

Elämää metsässä on omaelämäkerrallinen teos, jossa on filosofinen pohjavire. Teos kertoo siitä, kuinka Thoreau pakenee yhteiskuntaa ja kylien ja kaupunkien ihmisvilinää muutamalla keskelle metsää, Concordiin Walden-lammen rannalle. Hän rakentaa itselleen mökin, elää yksinäistä erakkoelämää ja yrittää tulla toimeen mahdollisimman vähällä ja elää täysin muista ihmisistä ja yhteiskunnasta riippumatonta elämää.

Thoreau on vallan hupaisa ja viihdyttävä tyyppi. Äijä on askeettisempi kuin pahinkaan buddhamunkki ja niin asosiaalinen, että veikkaan, että hänet laitettaisiin tänä päivänä jonnekin hoitolaitokseen tai ainakin hän saisi jonkin psykiatrisen diagnoosin. Tässä kirjassa hän ei kuitenkaan joudu hoitolaitokseen, mutta erään kerran kyllä vankilaan, koska on kieltäytynyt maksamasta veroja - hän ei halua olla yhteiskunnan kanssa missään tekemisissä. Vankilaan päätyminen ja sieltä suunilleen seuraavana päivänä vapautuminen sivuutetaan yhdellä virkkeellä ilman sen suurempia selityksiä, ja ihmettelen, miten tällainen veronkiertäjä onnistui pääsemään niin vähällä.

Thoreaun askeettisessa ja luonnonläheisessä elämässä on jotakin vetoavaa ja kiehtovaa, mutta ihmettelen, kuinka joku oikeasti pystyy tähän. Varsinkin elämään niin yksin niin vähin ihmiskontaktein. Ohikulkijoita ja vieraita poikkeaa silloin tällöin Thoreaun mökkiin käymään tai hän kohtaa niitä metsissä samoilleessaan, mutta toisinaan saattaa vierähtää useampi kuukausi tapaamatta ainoatakaan ihmistä.

Thoreaun arvostelu elämän yltäkylläisyyttä kohtaan saa mielestäni aika hauskoja piirteitä, ja hänestä piirtyi minulle kuva eriskummallisena kranttuna ukkona, joka ihan vain periaatteen vuoksi haluaa olla eri mieltä kuin kaikki muut ja etsiä omia totuuksiaan.

Thoreaulle omistaminen on orjuutta. Toisista riippuvaisena eläminen on orjuutta. Yhteiskunnassa eläminen on orjuutta.  Myös liiallinen työnteko on orjuutta. Ihmisen tulisi tehdä vain osan päivästä töitä ja toinen osa omistaa muunlaisille toimille ja harrastuksille. Metsässä yksinkertaisessa erakkomajassa eläessään ja rakasta papupenkkiään viljellessään Thoreau on kuitenkin vapaa mies.

Metsään muuttaminen oli Thoreaulle eräänlainen ihmiskoe, jolla hän halusi osoittaa niin itselleen kuin maailmalle, kuinka vähällä ihminen voi tulla toimeen.

Materiaaliseen vähään tyytyvällä Thoreaulla voi olla jotakin sanottavaa myös nykyihmisille, vaikka monessa suhteessa Thoreau menee mielestäni jo liiallisuuksiin ja asettuu silmissäni vain hupaisaksi krantuksi ukoksi.

Thoreau asusti metsässä reilu kaksi vuotta, mutta kuvaa teoksessaan ensimmäisen vuotensa. Teos sisältää paljon ympäristön ja luonnon yksityiskohtaista kuvailua. Mitään varsinaista juonta tässä ei ole, eikä teos olekaan mikään romaani. Kirjassa tapahtuu hyvin vähän, mutta kuvaillaan paljon. Välillä filosofoidaan aika antamuksella ja arvostellaan yhteiskuntaa. Helposti tylsistyvät ja jännittävän juonen etsijät, älkää vaivautuko. Tietty rakenteen puute ja kerronnan polveilu ja poukkoilu teki teoksesta vähän sekavan oloisen. Myöskään Thoreaun metaforinen ja allegorinen kielenkäyttötapa ei päästä lukijaansa helpolla, mutta palkitsee oivaltavan ja analyyttisen lukijan. Teoksen tyyli on mielenkiintoinen, koska se vaihtelee ylevästä kaunopuheisuudesta arkisen proosalliseen, ja välillä Thoreau heittää pilke silmäkulmassa jotakin hyvin humoristista.

Haasteet: Tällä kirjalla osallistun Maalaismaisemia -lukuhaasteeseen ja saavutan samalla alimman tason eli mäkitupalaisuuden.

Sokerina pohjalla:

Sille, jonka notkea ja elinvoimainen ajatus pysyttelee auringon askelissa, on päivä ikuista aamua

Henry David Thoreau
Elämää metsässä
(Walden; or Life in the Woods, 1854)
Suom. Mikko Kilpi
WSOY
306 s.