keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Sinä yönä, jona Ronja syntyi, kävi ukkonen kallioitten yllä. Oli sellainen ukkosyö, että koko Matiaksenmetsän väki ryömi kauhuissaan koloihinsa ja loukkoihinsa. Vain julmat syöjätärmaahiset, ajattarat, rakastivat ukonilmaa yli kaiken ja lensivät ulvoen ja kirkuen Matiaksenvuoren ryövärilinnan ympärillä. Ajattarat häiritsivät Loviisaa, joka synnytti lasta ja hän sanoi Matiakselle:
– Pelota ajattarat pois, jotta täällä on taas hiljaista. Muuten en kuule, mitä laulan!

Loviisa nimittäin lauloi synnyttäessään. Niin synnyttäminen kävi helpommin, sanoi Loviisa, ja lapsesta ehkä tulisi iloisempaa lajia, jos se tulisi maailmaan laulun myötä.

Palasin lapsuudesta tutun klassikon pariin ensimmäistä kertaa aikuisiällä. Muistikuvani tarinasta olivat melko hämärät, joten lukukokemus oli kuin uusi. Ronja Ryövärintytär onnistui lumoamaan minut edelleen, vaikken pidä sitä yhtä upeana tarinana kuin esimerkiksi Lindgrenin Veljeni Leijonamieltä.

Tarinan sankaritar Ronja on melko erilainen tyttösankaritar. Hänessä on ripaus Peppi Pitkätossumaista normeja ja tyttöyden rajoja ravistelevaa henkeä. Ronja ei ole mikään hyvinkäyttäytyvä hienon naisen alku, vaan tuittupäinen ja temperamenttinen ryövärintytär, joka kiroilee ja sähisee suuttuessaan, mennä vipeltää pitkin metsää päivät pitkät ja harjoittelee selviytymään elämässä ja varomaan kaikkea vaarallista. Silti Ronjassa on jotakin tavattoman hellyttävää, suloista ja samaistuttavaa – tämä kiroileva ryövärintytär valloitti sydämeni!

Tarinan asetelmaa voisi pitää jonkinlaisena lapsille suunnattuna Roomeo ja Juulia -tarinana, jossa on kuitenkin onnellinen loppu ja romanttisen rakkauden sijaan kyse kielletystä ystävyydestä. Ronjan isä Matias ja hänen ryövärijoukkonsa ovat perivihollisia Borkan ja hänen ryövärijoukkonsa kanssa. Eräänä yönä kuitenkin Borka ja hänen ryövärijoukkionsa muuttavat Matiaksenlinnan toiseen päähän – linna nimittäin repesi salaman iskusta kahteen osaan sinä yönä, kun Ronja syntyi. Borkalla on Ronjan ikäinen poika, Birk. Riitaisan alun jälkeen Ronjasta ja Birkistä tulee ystäviä ja he lupaavat olla toisilleen sisko ja veli. Kielletty ystävyys on kuitenkin pidettävä salassa vihaa pitäviltä vanhemmilta.

Jossain vaiheessa koittaa kuitenkin tilanne, jolloin Ronjan on valittava ystävyyden ja isänsä välillä. Onko Matiaksen ja Borkan ikuinen vihanpito sovittamatonta laatua?

Pidin tarinan taianomaisesta miljööstä. Metsästä, joka on täynnä paitsi kauneutta, myös erinäisiä vaarallisia ja huvittaviakin satueläimiä: maahisia, männiäisiä, ajattaroita, kakkiaisia ja muita. Tarinan luontokuvaus on mielestäni ihastuttavaa. Metsässä samoilevan Ronjan elämäniloinen asenne oli  puolestaan ilostuttavaa – minusta meillä kaikilla olisi opittavaa Ronjasta, joka toisinaan naurahtaa vain siksi, että jokin asia on olemassa. Esimerkiksi, kun hän katselee puita, hän naurahtaa vain siksi, että ne ovat olemassa. Tai kun hän näkee ensi kertaa Birkin, naurahataa hän vain siksi, että tämä on olemassa.

Lapsena olin vallan ihastunut kakkiaisiin, ja edelleen olen sitä mieltä, että nuo pienet ja hieman tyhmät maan alla asuvat olennot, jotka toistelevat kysymystä "miksvai hää sillai", kun hiihtävän Ronjan jalka jää jumiin kakkiaisten pesäkoloon, olivat mitä ihastuttavimpia! Alaluokilla meillä oli tapana, että piirsimme kuvistunnilla jotakin kirjaan liittyvää, kun opettaja oli saanut luettua jonkin lukukirjan meille loppuun. Ronja Ryövärintytär inspiroi minut piirtämään kakkiaisia ja kaivoin tämän 3. luokalla piirtämäni kakkiaispiirustuksen esiin omaksi ja kaikkien teidän lukijoiden iloksi:


Pidin siitä, että tarina on opettavainen. Ryövärinelämässä on hienot ainekset sadunhohtoiseen tarinaan, mutta kun Ronja saa selville, mitä ryövärit oikeastaan on ja millä he elävät, päättää hän isänsä suureksi pettymykseksi, ettei hänestä isona tule ryöväriä. Hän ei halua nähdä ihmisten itkevän, kun hän ryövää heiltä. Kirja käsittelee myös hienoja teemoja ystävyydestä, rakkaudesta, isän ja tyttären suhteesta ja siitä, mikä on tärkeintä elämässä. Sen sijaan lastenkirjana minua arveluttaa kirjassa vähän se, että siinä käytetään toisinaan aika rumia sanoja, vaikka toki räävittömien ryöväreiden suuhun kirosanat sopivatkin hyvin tyylillisesti.

Astrid Lindgren
Ronja Ryövärintytär
(Ronja Rövardotter, 1981)
Suom. Tuula Taanila
Kuv. Ilon Wikland
WSOY
240 s.