sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Eeva-Liisa Manner: Tämä matka

Ota nämä koteloidut sanat ja pane ne talteen
Niissä on puu ja perho ja lisko ja korento
ja etana ja kotilo ja kierreportaat
ja käärme sillä sekin on välttämätöntä

Niissä on joutsenlisko ja joutsenen venytetty kaula ja laulu
ja sademetsä ja käpylinnun suomu ja huuto.
Niissä on pakeneva kavio ja loukatun hevosen muisti,
ja muisti siitä miten ihmiset, ansat on kierrettävä.
Niissä on hidas luminen kuolema ja nopeat hieroglyfit
ja sirot varvaskirjoitukset laskeutuneessa suolassa,
ja näkinkenkäin levyt ja kierteet jotka soivat
ja kontrapunktin salaisuus, jonka keksivät nummuliitit
- oi miten ne soivatkaan -


Näillä sanoilla alkaa Eeva-Liisa Mannerin modernistinen Tämä matka -runoelma. Tämä on katkelma nimettömäksi jäävästä runosta, joka toimii mielestäni eräänlaisena johdantona itse teokseen. Siinä kutsutaan lukija matkalle sanojen maailmaan ja ottamaan vaarin sanoista.

Tämä matka on hämmentävä ja kaunis runokokoelma.

Kieli on yksinkertaisesti kaunista, täyteenladattu kielikuvia, joiden tiheys tekee runoista mielestäni vaikeaselkoisia. Jos totta puhutaan, tuntui, etten tajunnut monista runoista juuri hölkäsenpöläystä, mutta jotenkin se ei haitannut. Siis lukukokemuksen kannalta. Nautin vain sanojen voimasta ja juuri niiden hämmentävyydestä. Toisaalta joskus mietin, että onko kaikista runoista edes mielekästä etsiä merkitystä perinteisessä mielessä. Tuntuu, että osassa runoja korostuu kielen materiaalisuus, ei niinkään vahvasti sanojen merkitys.

Runokokoelman runoja leimaa mielestäni tietynlainen kevyt raskasmielisyys. Surumielinen vivahde, pettymys elämään ja ihmisyyteen. Mutta se tekeekin omalla tavallaan runoista juuri kauniita. Mitään kovin hilpeitä ja iloisia runot siis eivät ole, ja ajoittain koin runot miltei hieman liiankin raskauttavina.

Runokokoelman viimeisin, hyvin pitkän pitkäksi venyvä (reilu 20 sivua) "Lapsuuden hämärästä" -runo oli jossakin kohdassa aivan tuskallisen ahdistava, sillä jouduin kohtaamaan sen kautta myös omat lapsuuden traumani ja puhkesin kyyneliin. "Lapsuuden hämärästä" oli jo kuitenkin sen pituuden vuoksi mielenkiintoinen runo, joka  eeppisellä tavalla kertoi kokonaisen elämäntarinan.

Tämä matka kuului Suomen kirjallisuushistorian kurssini ohjelmistoon.


Eeva-Liisa Manner
Tämä matka, 1956
Tammi
98 s.

1 kommentti:

  1. Eeva-Liisa Manner on suomalaisista runoilijoista ehdottomasti paras ja Tämä matka kokoelma on alusta loppuun mietittyä. Paavo Haavikko tulee listallani toisena. Haavikon ja Mannerin runoissa on jotain samankaltaista. T.S. Eliot on kolmas pyörä. Mutta...oletko koskaan kuullut Aleksanteri Aavasta? Musta lintu on hieman poikeava näistä edellisistä, mutta Kalevalan runomittaa mukailevana mielestäni unohdettu helmi.

    VastaaPoista