L. M. Montgomery
Rilla of Ingleside
Bantam Books
277 s.
Rilla on ajattelematon, hupsu ja vastuuton hauskanpitoa hakeva nuori 15-vuotias tyttö. Kirjan juonellinen avaus tapahtuu majakalla järjestettävissä tanssiaisissa, jossa kaikki on hauskaa, jännittävää ja romanttista. Onhan paikalla nimittäin nuori ja komea Kenneth Ford, jolle Rillan sydän läpättää. Mutta sitten tapahtuu jotakin: kesken tanssiaisten tulee uutinen, että Englanti on julistanut sodan Saksalle. Kyseessä on ensimmäinen maailmansota, jonka melske oli kantautunut jo aiemminkin kaukaisena ja etäisenä Kanadaan asti. Mutta nyt Englanti, Kanadan emämaa on tullut sotketuksi mukaan sotaan ja kaikki muuttuu. Miten sota kaukaisessa Euroopassa vaikuttaa Prinssi Edwardin saarella Kanadassa asuviin ihmisiin?
Sodasta muodostuu kevytmieliselle Rillalle eräänlainen lapsuuden loppu. Nyt on lapsuusiän viattomuus ja huolettomuus takana ja murheet alkavat painaa. Rilla saa vastuulleen sotalapsen, vastasyntyneen vauvan, jonka äiti kuolee synnytykseen ja jonka isä on Euroopassa sotimassa. Hän kasvattaa lasta koko nelivuotisen sodan ajan ja tulee samalla itse kasvaneeksi vastuulliseksi nuoreksi naiseksi. Kaksi Rillan veljistä ilmoittautuvat mukaan armeijaan, ja huoli veljistä on paitsi Rillan, myös heidän äitinsä Annan alituisena seuralaisena. Ei ole ollenkaan varmaa, että Blythen perheessä olisi sodan loppuun mennessä yhtä monta lasta kuin sen alkaessa.
Sodasta muodostuu kevytmieliselle Rillalle eräänlainen lapsuuden loppu. Nyt on lapsuusiän viattomuus ja huolettomuus takana ja murheet alkavat painaa. Rilla saa vastuulleen sotalapsen, vastasyntyneen vauvan, jonka äiti kuolee synnytykseen ja jonka isä on Euroopassa sotimassa. Hän kasvattaa lasta koko nelivuotisen sodan ajan ja tulee samalla itse kasvaneeksi vastuulliseksi nuoreksi naiseksi. Kaksi Rillan veljistä ilmoittautuvat mukaan armeijaan, ja huoli veljistä on paitsi Rillan, myös heidän äitinsä Annan alituisena seuralaisena. Ei ole ollenkaan varmaa, että Blythen perheessä olisi sodan loppuun mennessä yhtä monta lasta kuin sen alkaessa.
Se iloinen, viaton paratiisinomainen rauhallisuuden maailma, jonka tunnemme muista Anna-kirjoista on särkynyt. Tämä on sarjan synkin kirja, oikeastaan tyyliltään melko realistinen, vaikka pienet romantiikan väreet keventävät hieman kirjaa. (Tosin realismin henkeä vastustaa muutamat yliluonnolliset, intuitiiviset näkykokemukset, jotka liittävät kirjan oikeastaan muita Anna-kirjoja vahvemmin romantiikan traditioon.) Realismi lienee myös yksi suuri syy siihen, miksi en tykännyt kirjasta ollenkaan niin paljon kuin useimmista muista Anna-kirjoista. En kohdannut tässä kirjassa sitä Anna-kirjoille tyypillistä suurta ilon ja riemun maailmaa, josta niin monesti olen ammentanut lohtua ja voimaa elämääni.
Toisekseen Rilla ei päähenkilönä ole minulle lainkaan niin samaistuttava hahmo kuin Anna. Olisin halunnut tietää Annasta paljon enemmän, mutta hän esiintyy vain varjonomaisena, värittömänä taustahahmona tässä kirjassa. Tämän kirjan Anna on myös siinä mielessä vain häilyväinen varjokuva omasta itsestään, että hänestä tulee hyvin surumielinen, huolien painama nainen. Missä on se elämäniloinen, pienistä ja kauniista asioista riemuitseva Anna? Toisaalta, mitä muuta voikaan odottaa äidistä, jonka kaksi poikaa ovat sodassa, vaarassa kuolla minä hetkenä hyvänsä?
Mutta kuitenkin: on Annalla huolia ollut aiemminkin, mutta hän on selättänyt ne miltei yliluonnollisuutta lähenevällä elämänilollaan. Esimerkiksi Marja-Leena Kuronen on gradussaan Vihreän maailman arkkityypistä ihmisyhteisön pelastajaksi : L. M. Montgomeryn tyttökirja Anne of Green Gables sankarittaren myyttisen matkan kuvauksena (2005) tulkinnut Annaa sarjan ensimmäisessä osassa Anne of Green Gables -teoksessa myyttisenä hahmona. Yksi keskeinen piirre hänen myyttisyyttään on nimenomaan se, että kovia kokenut orpo lapsi, jota on riepoteltu paikasta toiseen ja joka on jäänyt vaille rakkautta, tupsahtaa yhtäkkiä keskelle Avonleaa Marillan ja Matthew`n kasvattilapseksi, on yhtä hymyä ja aurinkoa ja menestyy elämässä. Realistisessa kehyksessä samanlaisesta taustasta nouseva lapsi luultavasti kärsisi kärsisi monista psyykkisistä ongelmista eikä lainkaan pystyisi kiintymään niin turvallisesti uusiin kasvattivanhempiinsa. (No joo, en muista kuka kirjallisuudentutkija se oli, joka on diagnosoinut Annalla maanisdepressiivisyyden.) Tietyllä tavalla tuntuu, ettei Rilla of Ingleside lainkaan kuulu samaan sarjaan kuin muut Anna-kirjat ja siinä esiintyvä Anna ei ole ollenkaan sama Anna kuin muissa kirjoissa. Ei, ei edes siitä huolimatta, että Anna on nyt niin aikuinen, eikä se höpsöttelevä pikkutyttö kuin sarjan avauksessa.
Tästä kaikesta voisi nyt luulla, etten pitänyt kirjasta. Mutta totta kai pidin! Minulla oli mukavia ja koskettavia hetkiä sen parissa! Mutta sanotaan, että odotin paljon enemmän, vaikka tiesin kyllä etukäteen, että kirja on paljon synkempi ja realistisempi kuin muut Anna-kirjat. (En olisi muuten ikinä uskonut, että tulen joskus kirjoittamaan jotakin näin kriittistä yhdestäkään Anna-kirjasta!) Lisäksi tässä synkeydessä oli myös oma vakavamielinen lumonsa, jota ei muissa Anna-kirjoissa ole. Kirjassa toistuvat kohtaukset kuunvalossa (kuten myös kirjan kannen kohtaus) ja tämä kuunvalo heittää mystisen häivähdyksen koko kirjan tunnelmaan. Lisäksi yliluonnolliset näyt, huilunsoittaja, joka on vihdoin saapunut ja soittaa kammottavaa kuoleman sävelmää.... Kyllä tässä romaanissa on myös upeita juttuja!
P.s. Tämän bloggauksen myötä on tullut aivan koko Anna-sarja käsiteltyä blogissani! Tässä bloggaukset aiemmista osista:
Toisekseen Rilla ei päähenkilönä ole minulle lainkaan niin samaistuttava hahmo kuin Anna. Olisin halunnut tietää Annasta paljon enemmän, mutta hän esiintyy vain varjonomaisena, värittömänä taustahahmona tässä kirjassa. Tämän kirjan Anna on myös siinä mielessä vain häilyväinen varjokuva omasta itsestään, että hänestä tulee hyvin surumielinen, huolien painama nainen. Missä on se elämäniloinen, pienistä ja kauniista asioista riemuitseva Anna? Toisaalta, mitä muuta voikaan odottaa äidistä, jonka kaksi poikaa ovat sodassa, vaarassa kuolla minä hetkenä hyvänsä?
Mutta kuitenkin: on Annalla huolia ollut aiemminkin, mutta hän on selättänyt ne miltei yliluonnollisuutta lähenevällä elämänilollaan. Esimerkiksi Marja-Leena Kuronen on gradussaan Vihreän maailman arkkityypistä ihmisyhteisön pelastajaksi : L. M. Montgomeryn tyttökirja Anne of Green Gables sankarittaren myyttisen matkan kuvauksena (2005) tulkinnut Annaa sarjan ensimmäisessä osassa Anne of Green Gables -teoksessa myyttisenä hahmona. Yksi keskeinen piirre hänen myyttisyyttään on nimenomaan se, että kovia kokenut orpo lapsi, jota on riepoteltu paikasta toiseen ja joka on jäänyt vaille rakkautta, tupsahtaa yhtäkkiä keskelle Avonleaa Marillan ja Matthew`n kasvattilapseksi, on yhtä hymyä ja aurinkoa ja menestyy elämässä. Realistisessa kehyksessä samanlaisesta taustasta nouseva lapsi luultavasti kärsisi kärsisi monista psyykkisistä ongelmista eikä lainkaan pystyisi kiintymään niin turvallisesti uusiin kasvattivanhempiinsa. (No joo, en muista kuka kirjallisuudentutkija se oli, joka on diagnosoinut Annalla maanisdepressiivisyyden.) Tietyllä tavalla tuntuu, ettei Rilla of Ingleside lainkaan kuulu samaan sarjaan kuin muut Anna-kirjat ja siinä esiintyvä Anna ei ole ollenkaan sama Anna kuin muissa kirjoissa. Ei, ei edes siitä huolimatta, että Anna on nyt niin aikuinen, eikä se höpsöttelevä pikkutyttö kuin sarjan avauksessa.
Tästä kaikesta voisi nyt luulla, etten pitänyt kirjasta. Mutta totta kai pidin! Minulla oli mukavia ja koskettavia hetkiä sen parissa! Mutta sanotaan, että odotin paljon enemmän, vaikka tiesin kyllä etukäteen, että kirja on paljon synkempi ja realistisempi kuin muut Anna-kirjat. (En olisi muuten ikinä uskonut, että tulen joskus kirjoittamaan jotakin näin kriittistä yhdestäkään Anna-kirjasta!) Lisäksi tässä synkeydessä oli myös oma vakavamielinen lumonsa, jota ei muissa Anna-kirjoissa ole. Kirjassa toistuvat kohtaukset kuunvalossa (kuten myös kirjan kannen kohtaus) ja tämä kuunvalo heittää mystisen häivähdyksen koko kirjan tunnelmaan. Lisäksi yliluonnolliset näyt, huilunsoittaja, joka on vihdoin saapunut ja soittaa kammottavaa kuoleman sävelmää.... Kyllä tässä romaanissa on myös upeita juttuja!
P.s. Tämän bloggauksen myötä on tullut aivan koko Anna-sarja käsiteltyä blogissani! Tässä bloggaukset aiemmista osista:
En tiedä, mutta tuntuu siltä, että Kotikunnaan Rilla on minulle yksi koskettavimpia ja puhuttelevimpia sarjan kirjoista. No, onhan se surullinen ja haikea mutta silti. Mitä minä aina mietin Annoja lukeissa ja Runotyttöjäkin, on vanheneminen, sitä vastaan minä aina rimpuilen. Mutta sehän on luonnonlaki kirjallisuudessakin.
VastaaPoistaJokaisella on varmasti omat lempparinsa. Ja on tämä minustakin koskettava ja puhutteleva monella tapaa. Luulen, että tavallaan osaisin arvostaa sitä enemmän, jos en olisi lukenut sarjan muita kirjoja ennen tätä ja en vertaisi sitä niihin, vaan ajattelisin enemmänkin itsenäisenä teoksena.
PoistaNiin, ja se vanheneminen on valitettavasti yleensä pakollista niin oikeilla kuin fiktiivisilläkin henkilöillä... :P Paitsi Peter Panilla :D
Minäkin olen aina pitänyt Kotikunnaan Rillasta ja se onkin Annan unelmavuosien ohella varmaan luetuimpia Anna-kirjoja kohdallani. (Sarjan kaksi romanttisinta osaa... Mitähän se kertoo meikäläisestä? ;)) Muistan kun luin Rillan uudelleen viime vuoden puolella ja itkin enemmän kuin koskaan ennen sitä lukiessani. Jotenkin kaikki kauneus ja haikeus iski suoraan sydämeen. (Huilunsoittaja...) Mutta tässä ei tosiaan ole sitä samaa elämän riemua ja nautintoa mitä muissa Anna-kirjoissa. Surullisin mutta ah, niin kaunis!
VastaaPoistaHienoa, että sinä tykkäät Rillasta! Niin, jos naimajuonet on se ykkösjuttu, niin tässä kirjassa selviää samoin kuin Annan unelmavuosissa, kenen kanssa päähenkilö on menossa naimisiin :D Eli romantiikka kyllä löytyy myös tämän synkeyden keskeltä. (Ja täytyypä sanoa, että kirjan lopusta pidin tosi paljon, koska romantiikka iskee minuunkin <3)
PoistaMinusta tämä on todella hyvä kirja - aikuisena luettuna. Lapsena en oikein päässyt tähän sisälle. Ja kun luin alkukielellä (taitaapa olla sama painos kuin sinullakin) tajusin kuinka paljon suomennosta on lyhennetty, monia jaksoja puuttui kokonaan.
VastaaPoistaHeh, kentiespä olen itse liian nuori tälle vielä? :) Tämä ei kyllä ole valitettavasti ainoa Anna-kirja, jota on lyhennelty. Käsittääkseni niin on tehty ihan kaikille niille kirjoille, jotka on suomennettu jo 1900-luvun alkupuolella.
PoistaAjattele, minulla tämä oli ihkaensimmäinen lukemani Anna-sarjan kirja ja silti ihastui niin! Pääsin heti sisälle kirjaan, Rillan ja hänen sisarustensa maailmaan, kaukana pauhaavan sodan kotirintamatunnelmiin. Nyt pidän monista Annoista enemmän, mutta tällä on aina paikkansa sydämessäni.
VastaaPoistaHauskaa kuulla, Katja!
PoistaKuten yllä Ainolle jo totesinkin, luulen, että olisin voinut pitää tästä enemmän, jos olisin aloittanut väärästä päästä kuin sinä eikä minulla olisi edellisten osalta tiettyjä odotuksia, jotka eivät kuitenkaan täyttyneet. Luulen, että jos lukisin tämän uudestaan joku kerta, eikä minulla olisi enää samanlaisia epärealistisia odotuksia, voisin pitää tästä kenties enemmänkin. Mutta: Annan nuoruusvuodet on paras Anna aina ja ikuisesti minulle! <3
En ole koskaan lukenut Anna-sarjaa loppuun. Pitäisi kyllä!
VastaaPoistaJoo, ehdottomasti pitäisi! Melkein kuuluu joka tytön yleissivistykseen! ;)
PoistaMuistan lukeneeni tämän nuorena ja pettyneeni sen erilaisuuteen. Annat vain olivat niin ihania, ja sitten tuli todellisuuden vuoro. En ole uskaltautunut Anna-sarjaa lukemaan enää aikuisena, mutta varmaan kannattaisi. Olet ihanan innostava Anna-fani!
VastaaPoistaKiitos Elina kommentistasi! :) Mielenkiintoista kuulla, että sinulla on aika samanlainen pettymiskokemus tämän kirjan suhteen kuin minulla. Ja voi, suosittelen ihmeessä koettamaan uudestaan aikuisena! Itse asiassa Anna löysi tiensä minun sydämeeni vasta reilu puolitoista vuotta sitten, kun jouduin lukemaan ekan osan tenttiä varten. Lukioiässä olen sarjan lukenut läpi, mutta eivät ne mitenkään ihmeellisiä silloin olleet mielestäni.
PoistaHieno bloggaus, ja hieno kirja.
VastaaPoista*****
Luultavasti "Rilla on ajattelematon, hupsu ja vastuuton hauskanpitoa hakeva nuori 15-vuotias tyttö" tarkoittaa nykymittapuun mukaan varsin järkevää toimintaa.
Koko sarjan olen ajatellut lukea kesällä 2014. ja kyseinen seikka selvinnee minulle siis tämän vuoden aikana toivottavasti :)
Kiitos, Jokke!
PoistaOlet luultavasti aivan oikeassa tuon nykymittapuun suhteen. Ennen elämä otettiin paljon vakavammin – sekä hyvässä, että pahassa.
Ja tätyypä sanoa, että erittäin kunnioitettava tavoite mieheltä! :) Täytyypä muistaa tulla kurkkimaan blogiisi kesällä, mitä olet kirjoista tykännyt!
Tervetuloa:
PoistaAnna ykkös-osan olen lukenut. Tähän kirjaan asti on meillä kirjojakin (vain)
Luin ja bloggasin Allcottin Pikku Naisia ja miehiä sarjan muutama vuosi sitten (yksittäin), joten tämäkin menee.
Runotytöt luin ja bloggasin myöskin noin vuosi sitten :)
... niin ja kuvan suuntaus on minusta hieno :)
PoistaNo nyt luin koko sarjan ja bloggasin, ja Rilla on minusta varsin vastuullinen ikäisekseen :)
PoistaTätä en ole lukenutkaan koskaan, mutta alkoi kyllä kiinnostaa. Sopisi vaikka Ihmisiä sodassa -haasteeseen...
VastaaPoistaKiva, jos alkoi kiinnostamaan! Ja totta, tämähän sopisi hyvin tuohon haasteeseen!
PoistaMä pidin aikanaan tätä huonoimpana osana sarjassa. Siitä on jo vähän aikaa, kun olen nämä kaikkki lukenut putkeen, niin kohta voisinkin tehdä sen uudestaan.
VastaaPoistaOmasta mielestäni tämä ei ole kyllä välttämättä huonoin, Anne of Ingleside (Annan perhe) taitaa kantaa omassa mielessäni tätä kyseenalaisen kunnian titteliä. Itse asiassa muista lukeneeni, että Montgomery itse pitää tätä sarjansa parhaimpana.
PoistaJos innostut lukemaan sarjaa, niin pitääpä yrittää muistaa tulla kurkkimaan blogiisi! :)
Rilla oli todella kiinnostavaa lukea alkukielisenä ja vertailla suomennokseen, jota on tosiaan sieltä täältä lyhennelty. Mutta myös tämä englanninkielinen painos on lyhennetty alkuperäisestä Rilla of Inglesidesta. Lyhentämätön alkuperäinen Rilla of Ingleside on ilmestynyt vuonna 2010 Benjamin Lefebvren ja Andrea McKenzien toimittamana. Minun pitäisi se vielä hankkia!
VastaaPoistaAnna-sarjahan ei pääty tähän vaan vielä on Annan jäähyväiset, joka on suomennettu 2010 ja ilmestynyt vuotta aikaisemmin The Blythes Are Quoted nimellä myös Benjamin Lefebvren toimittamana. Se onkin kaikista erikoisin Anna-kirja, jossa Blythet ovat vain sivuhenkilöinä ja mainintoina. Blogissani olen näistä kirjoitellut.
Kiitos Sara kommentistasi!:)
PoistaOi, enpä tiennyt, että tämäkin on vielä lyhennetty versio jostakin laajemmasta Rillasta! Olisi tosiaan kiva joskus lukea minustakin se aivan alkuperäisistä alkuperäisin Rilla.
Tiesin kyllä itse asiassa, että on myös olemassa tuo Annan jäähyväiset, jota en valitettavasti ole itse ethinyt vielä lukemaan (mutta aion kyllä vielä joskus!). Mietinkin, että uskallanko kirjoittaa tähän postaukseen, että tämä on Anna-sarjan viimeinen osa :) Mutta sen perusteella, mitä itse tiedän tuosta Annan jäähyväisistä (vaikken ole sitä tosiaan itse lukenut) en laskisi sitä ehkä juuri samalla tavalla tähän sarjaan kuuluvaksi kuin muita kirjoja.
Minuun Kotikunnaan Rilla vetoaa. Rilla on melkeinpä Annan vastakohta, mutta hänen kasvutarinansa kirjan aikana pinnallisesta hupakosta vastuuntuntoiseksi nuoreksi naiseksi on mielenkiintoinen. Saran mainitsema lyhentämätön alkuperäisversio kiinnostaa myös minua, oikeastaan pitäisi hankkia koko sarja englanniksi!
VastaaPoistaSuosittelen sinulle vielä Annan jäähyväisiä luettavaksi. Kävitkin siitä kertovaa postausta kommentoimassa blogissani, mutta vielä kerran: kannattaa lukea se. :)
Kotikunnan Rillalla riittää kannattajia! :) Kasvutarina oli minustakin mielenkiintoinen. Itse asiassa Annan tarinassa on hyvin pitkälle samanlainen kasvutarinan juonne; kyllä siitä höpsöstä ja aina mitä kummallisinmpiin kommelluksiin joutuvasta Annasta lopulta kasvaa ihan "normaali" ja kunnon nainen ;)
PoistaJa kiitos vielä suosituksesta! Tahdon ehdottomasti lukea Annan jäähyväiset jossakin vaiheessa! :)