perjantai 10. toukokuuta 2013

Matkalla Kaukamaahan Peter Panin kanssa



Nyt päätin tappaa blogihiljaisuuteni ainakin taas hetkeksi ja kirjoittaa kirjasta, jota olen lukenut peräti yli kaksi kuukautta, vaikka se on kovin pieni sekä kaiken lisäksi myös mukaansatempaava, vallan ihastuttava, riemastuttava, räikeä ja kauhistuttava. Suoraan sanoen, oikea helmi kirjojen joukossa. Ja vaikka olen haaveillut sen lukemisesta jo iät ja ajat, lukeminen venyi, kuten myös kirjoittaminen; sain nimittäin kirjan päätökseen jo maaliskuun viimeisenä päivänä. Siis TADAA, sanen esitellä:

J.M. Barrien kuuluisa Peter Pan!

Alkuperäisenä ja lyhentämättömänä versiona, joka ilmestyi suomeksi ensi kertaa vasta vuonna 2011, uudenlaisena suomennoksena.

Vau, jännittääkö? Minua ainakin!

Kaikki lapset paitsi yksi kasvavat isoiksi. He ymmärtävät sen jo varhain, ja kerron nyt, miten se selvisi Darlingin perheen Wendy-tytölle.  Kun Wendy leikki kerran kahden vanhana eräässä puutarhassa, hän poimi tapansa mukaan maasta kukan ja juoksi sitten äitinsä luo. Hän taisi näyttää aika suloiselta, koska äiti pani käden sydämelle ja huudahti. "Voi Wendy, miksi sinä et voi olla aina samanlainen kuin nyt!" Puheenaihe jäi siihen, mutta silloin Wendy tajusi, että kasvaisi väistämättä isoksi.  Kaikki tajuavat sen kaksivuotiaana. Kaksivuotispäivä on lopun alkua.
 
Kaikkihan tuntevat tarinan Peter Panista, hupaisasta ja ihanasta pojasta, joka ei halunnut kasvaa isoksi. Ja Darlingin perheen pikku kullanmuruista, Wendystä, Johnista ja Michaelista, jotka lentävät Peter Panin ja Helinä-keijun matkassa Mikä-Mikä-Maahan. Mikä-Mikä-Maahan, joka on hauska ja iloinen paikka, vaikka siellä koetaankin jännittäviä merirosvoseikkailuja.
 
Vai tuntevatko sittenkään?
 
Nimittäin sillä tässä uudessa, alkuperäisteokselle uskollisessa suomennoksessa asiat ovat aika paljon toisin. Aloitetaanpa siitä, että Mikä-Mikä-Maata ei ole olemassakaan! Ei myöskään Helinä-keijua. On Kaukamaa sekä Raikuli-keiju. Näiden sanojen sulattaminen vei paljon aikaa. Itse asiassa Kaukamaata en ole vieläkään sulattanut loppuun asti. Lieneekö syy se, että olen niin kovasti kiintynyt Mikä-Mikä-Maa-sanaan blogini nimen vuoksi?

Toisaalta, Mikä-Mikä-Maa-nimellä on ehkä liian positiivinen konnotaatio suhteessa siihen, kuinka synkeäksi ja karuksi paikaksi se teoksessa kuvataan. Kun otetaan huomioon keijun luonne, on Raikuli myös paljon kuvaavampi nimi keijulle kuin Helinä. Raikuli on nimittäin aikamoinen raikuli, tuhma, ilkikurinen, röyhkeä ja mustasukkainen olento, joka mielellään ottaisi Wendyn hengiltä.

Yllätyksiä kirjaan mahtui myös monia muita. Suurimmat yllätykset liittyvätkin nimenomaan siihen, että Peter Pan ei olekaan mikään kevytmielinen, hilpeä ja iloinen lastenkirja. Se on traaginen, surullinen, kova, karu ja melkein kaikkea muuta kuin lastenkirja. Toisaalta Barrie hallitsee myös huumorin, mutta kirjan huumori ei ole pelkästään hilpeää, vaan myös synkeää.

Peterin hahmo on moniulotteinen. Toisaalta se on säälittävä ja traaginen kuva pojasta, jolla ei ole äitiä, mutta toisaalta Peter näyttäytyy todella julmana ja itsekkäänä, melkein pahana ja aivan raivostuttavan huonostikäyttyäytyvänä pojannulikkana. Sisäinen kasvattajani oikein heräsi pintaan kirjaa lukiessa, ja minun olisi kerran jos toisenkin tehnyt mieli sanoa Peterille muutama tarkoin valittu sana!

Koska ajattelin osallistua kirjalla myös Sinisen linnan kirjaston Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen, voisin kirjoittaa muutaman sanan myös tästä teemasta. Itse asiassa aivan silmiinpistävä teema kirjassa on äitiys ja äitien merkitys. Peter Pan on suorastaan ylistyspuhe äideille. Teoksen äitikuva on hyvin vanhanaikainen ja perinteinen, miltei liian siloiteltu ja epärealistisen ihannemainen. Jopa siinä määrin, että pieni sisäinen feministinen ääni pääni sisällä heräsi eloon ja ärsyyntyi tästä. Tämä on aikamoinen saavutus kirjalta, sillä pidän itseäni enemmänkin antifeministinä.

Wendystä, joka on hyvin pieni tyttö, tulee Kaukamaan kadonneiden poikien äitihahmo, sillä hän on yhtä kaikki naispuolinen ja luotu äidiksi. Pojat suorastaan palvovat häntä.

Mutta toisaalta: tämä äitiyden ylistys oli kaunista ja herttaista luettavaa. Mitä olisimmekaan ilman äitejä?

Olisimme onnettomia kadonneita poikia Kaukamaassa, poikia, jotka alati kaipaavat äitiä.

Parasta teoksessa oli tyyli ja kielikuvat. Pidin tavattomasti tästä lapsenomaisesta tyylistä, joka on yhtä aikaa sekä keveän leikkimielinen, että syvällisen vakavamielinen. Kielikuvat ovat oivallisia ja syvälle meneviä – ihanaa pientä aivojumppaa lukijalle. Minua jäi tavattomasti kiehtomaan ja kiinnostamaan se suukko, joka rouva Darlingin suunpielessä väreilee, ja jota kukaan ei pysty saamaan omakseen. Myös rouva Darlingin romanttisen luonteen vertaus pieniin sisäkkäisiin rasioihin oli vallan ihastuttavaa.

Äiti oli kaunis, ja hänellä oli romanttinen luonne ja hyvin herttainen ja veitikkamainen hymy. Hänen romanttinen luonteensa oli kuin ne pienet sisäkkäiset rasiat, joita tuodaan idän salaperäisistä maista – ne, joista jokaisessa on vielä pienepi rasia – ja hänen herttaisesti ja veitikkamaisesti hymyilevillä huulillaan oli yksi suukko, jota Wendy ei saanut millään, vaikka se näkyi aivan selvästi oikeassa suunpielessä.
( – –)
Isä sai hänet kokonaan omakseen lukuunottamatta  sisimmäistä rasiaa ja sitä suukkoa, joka oli hänen suunpielessään. Isä ei edes tiennyt rasiasta ja suukkoa hän lakkasi havittelemasta ajan mittaan.  Wendy arveli, että äiti oli saattanut antaa suukon Napoleonille, mutta minä veikkaan, että Napoleonkin olisi tavoitellut sitä turhaan, suuttunut ja lähtenyt ovet paukkuen.


Mielenkiintoisin kysymys, jonka teos nosti, oli ne merkitykset, joita liitetään Peter Paniin ja Kaukamaahan. Kuka on Peter Pan ja mistä hän tulee? Missä on Kaukamaa? Onko se jokaisen lapsen mielikuvituksessa, paikka, jonne lapset tietyssä iässä lentävät mielikuvituksen siivin? Vai onko se jotakin synkempää? Onko se itse kuolema? Vai onko se molempia yhtäaikaa, moniulotteinen metafora?

Muualla:

Lurun luvut -blogi

Sallan lukupäiväkirja -blogi
 
 
 

20 kommenttia:

  1. Barrien Peter Pan on varsin lyhyt kirja, ja se on alkuperäinen. Miten Disney kuvitti hänet valkokankaalle, on luultavasti enemmän ihmisten mielissä. Olen lukenut teoksen sekä suomeksi että englanniksi, ja pitänyt molemmilla kielillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa mukavaa lukea tämä joskus myös englanniksi. Siitä on jo aikaa, kun olen viimeksi nähnyt jonkin elokuvaversion Peter Panista, mutta mielikuvani on, että ne ovat olleet huomattavasti kesympiä versioita. Koska muistikuvani ovat hyvin hämäriä, olisikin hauska katsoa joku Peter Pan elokuva tässä lähiaikoina ja vertailla paremmin.

      Poista
  2. Kandiseminaarissani oli yksi tyttö, joka teki työnsä Peter Panin suomentamisesta ja käsitteli mm. juuri noita nimien eroja. Raikuli kieltämättä kuulostaa vähän hassulta, aika poikamaiseltakin :P Pitäisi kyllä joskus lukea tämä uudestaan, yllätti aikoinaan erittäin positiivisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta kandiaiheelta! Raikulin antama mielikuva on kyllä täysin päinvastainen kuin Helinän - edellinen poikamainen ja jälkimmäinen taas hyvinkin tyttömäinen. Siksi tuohon kauniiseen ja heleään nimeen tottuneena Raikuli vaatikin aikamoista sulattelua. Mutta nyt kun kirja on kokonaan luettu, ihmettelen suuresti sitä Helinää ja sitä, miten huonosti se oikeasti sopiikaan kyseiselle keijukaiselle!

      Poista
  3. Kuulostaapa houkuttelevalta - tähän uuteen suomennokseen kannattaisi varmaan tutustua!

    Raikuli on kyllä tavallaan osuvampi nimi kuin Helinä, onhan keiju pahimmillaan todellakin ilkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella kyllä suomennosta! Jos olet lukenut englanniksi, niin tästä saisi varmasti aikaan sinun käännöspoliisin silmälläsi hienon vertailun :D

      Olen samaa mieltä tuosta nimestä!

      Poista
  4. Tämä kirja kyllä pitäisi lukea. Valitettavasti tunnen tarinan vain Disney-piirretyn kautta ja vähän syntytarinaa Finding Neverland -elokuvan kautta. Kiitoksia tästä kirjavinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti! Tämä on ehkä yksi uusista lempikirjoistani nyt!:)

      Poista
  5. Minäkin kiinnostuin Peter Panista bloggauksesi ansiosta. Voisi sopia vaikka kesällä luettavien kirjojen joukkoon... Toisaalta kun kesän lukulista kasvaa tätä vauhtia, kohta kesän pitäisi kestää varmaan vuosi, että ehtisin lukea silloin kaiken, mitä haluaisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos onnistuin levittämään Peter-innostusta! :) Sopivan kesälukemiston suunnitteleminen on varmasti haastavaa, kun haluaisi lukea vaikka mitä, mutta aika loppujen lopuksi on kuitenkin hyvin rajallinen. Mutta ehkäpä joku toinen kerta, jos ei vielä kesällä :D

      Poista
  6. Totta, Raikuli sopii Helinän luonteelle paremmin. Siis nimeksi.
    Minä luin yhden suomennoksen lapsille iltasatuna viime vuonna, enkä tykännyt tarinasta juuri lainkaan. Peter Pan oli äärimmäisen itsekäs, Wendy jotenkin äitelä... Sukupuoliroolit ovat nykymakuun melkoisen räikeitä, mutta haluaisinpa kuitenkin lukea myös rämän alkuperäiselle kenties uskollisimman käännöksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtoikohan olla tämä vai jokin muu suomennos? Tämän oli siis suomentanut Sari Karhulahti. Mutta jännä, miten eri tavoin ihmiset voivat kokea saman kirjan. Minustakin Peterin itsekkyys oli aika silmiinpistävän häiritsevää. Muun muassa sen ja monen muun seikan vuoksi näenkin kirjan enemmän aikuisten kuin lasten kirjana. Kirja on nimittäin loppuen lopuksi aika julma.

      Poista
    2. Luin Ilkka Rekiaron suomennoksen vuodelta -92. http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/2012/08/peter-pan.html Vaikka tämä kirja onkinkaukana siloitellusta Disney-versiosta, kiinnostaisi tietää miten paljon se eroaa alkuperäisestä.

      Poista
    3. Kiitos linkistäsi Maija, käynpä lukaisemassa! :)

      Poista
  7. Raikuli-nimi yllättää, mutta on kieltämättä keijulle sopiva! Minutkin yllätti Peter Panissa tuo mainitsemasi julmuus: Peter Pan oli minusta jopa melkoisen pelottava hahmo itsekkyydessään ja arvaamattomuudessaan, ja samoin Helinä-Keiju. Mitenköhän olisin heidät lapsena kokenut? No, vaikka kirjan henkilöillä on arveluttavia luonteenpiirteitä ja sukupuoliroolien kuvaus on nykynäkökulmasta hiukan kyseenalaista, ihastuin siihen, miten tarinasta välittyy mielikuvituksen voima ja lapsuuden, lapsen sisäisen maailman kunnioitus. Kuten kirjoitit, Mikä-Mikä-Maata (tai Kaukamaata) voi pohtia monesta näkökulmasta. Ja minustakin tuo rouva Darlingin suupielen suukko oli ihana kielikuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kiinnostavaa olisi tietää, miten oikeat lapset teoksen julmat puolet kokevat. Onkohan kirja liian pelottava ja kysymyksiä herättävä?

      Minuakin viehätti hirveästi se mielikuvituksen voima ja kaikki mitä siihen liittyy, kuten juuri se Kaukamaan merkitys. Ja se, miten mielikuvitus kuvataan niin metaforisesti. Kaukamaahan on teoksen suurin metafora, joka kuitenkin samalla näyttäytyy teoksessa kuitenkin myös todellisena paikkana. Tykkään juuri tällaisista kirjoista, joista eri merkityksiä ja ulottuvuuksia saa hakea ja kokea löytämisen riemua! :) Tuo Darlingin suukko on ehkä ihanin kielikuva, johon olen törmännyt :D

      Poista
  8. Suoraan sanottuna ei ole aiemmin oikeastaan kiinnostanut tämä Peter Pan mitenkään, mutta tämän arvostelun jälkeen lisään kyllä ihan satavarmasti lukulistalle. Sai mielenkiintoni heräämään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä on ilo kuulla! Kuten jo varmasti tuli ilmi, voin suositella! :)

      Poista
  9. Luin juuri Mustesydämmen, jossa oli joitakin viittauskia tähän kirjaan. Jäin ihmettelemään tuota Raikulia, että mitä se suomentaja on höpissyt, että Helinähän se nimi on. Olin näköjään väärässä.

    Melkein pakko lisätä lukulistalle, olen liian Disneytynyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta Mustesydämestä en ole kuullutkaan, mutta googlasin sen ja vaikuttaa myös mielenkiintoiselta. Suomentajalla on tietysti aika suuret vapaudet tällaisissa nimissä, joilla tuskin on mitään yksioikoista käännösvastinetta.

      Suosittelen lisäämään lukulistalle ja hankkiutumaan eroon Disneyn luomista harhakuvista! :)

      Poista