sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kaunis ja koskettava Pessi ja Illusia


– Hyvää päivää, toisti ääni. Silloin vasta peikko käänsi kasvonsa ja näki kauneinta, mitä elämässään oli katsellut. Vieressä seisoi hänen kokoisensa tyttö. Tytön iho oli sileä ja läpkuultava kuin antonovka-omena. Hänen kätensä ja jalkateränsä olivat ihmeen pienet ja sirot, ja sormet ja varpaat olivat vaalean punertavat kuin valkoruusun nupun terälehdet. Silmät olivat suuret, siniset ja niissä oli ihmeellisen kirkas loiste. Ne katsoivat peikkoon lempeästi ja hyväntahtoisesti. Tukka oli valkoinen ja kihara kuin poutapäivän pilvenhattara. Mutta ihmeellisintä oli tytön hartioista kohoavat siivet. Ne olivat siniset kuin neidonkorennolla, mutta niiden väri oli paljon ohuempi, ja vähäisestäkin liikkeestä ne välähtivat hopealle. 
Tyttö istahti peikon viereen ja sanoi:
– Aikamoinen hyppy tuo. Hyvää päivää. Minun nimeni on Illusia.
– Hyvää päivää, vastasi peikko, sillä han alkoi selvitä hämmästyksestään. – Minun nimeni on Pessi, jatkoi Peikko. 
– Mutta sepä hauska nimi. Lyhyt ja sattuva, sanoi Illusia ja hymyili.
– Ehkä, sanoi Pessi pitkäveteisesti ja ikään kuin empien. – Oikeastaan minun nimeni olisi pitänyt olla Pessimisti, mutta jäin kasvultani niin pieneksi, että minulle annettiin lyhyempi nimi. Olen vain Pessi.
– Mutta sepä hauskaa! huudahti Illusia. – Sinä olet minun kohtalotoverini.
– Kohtalotoveri? sanoi Pessi, sillä eivät peikkopojatkaan muitta mutkitta tahdo  ruveta toveriksi tyttöjen kanssa, olivatpa nämä kuinka kauniita tahansa.
– Aivan oikein, jatkoi Illusia. – Minun täytyy selittää sinulle. Minun nimeni pitäisi myös olla pitempi. Oikeastaan minun nimeni pitäisi olla Illuusioni, kuten isäni nimi on. Mutta minäkin jäin kasvultani lyhyemmäksi, siksi myös minun nimeni lyhennettiin ja sain nimeksi Illusia. 
– Melkeinpä sitten olemmekin kohtalotovereita, myönsi Pessi. – Missä sinun kotisi on? hän kysyi.
– Minä asun tuolla sateenkaarella, virkkoi Illusia osoittaen sateenkaaren puolikasta, joka näkyi taivaalla.
– Voiko sateenkaarellakin asua? kummasteli Pessi.

Pessi ja Illusia on Yrjö Kokon klassikkoasemaan noussut allegorinen satu metsänpeikko Pessistä, Pessimistin pojasta ja Illusia-keijukaisesta, Illusionin tyttärestä, joka on kotoaan sateenkaarelta lähtenyt ottamaan selvää, millaista on elämä maanpinnalla. Pessi ja Illusia ystävystyvät ja viettävät yhdessä elämäänsä metsässä kasvien, kukkasten ja metsäneläinten seurassa. Vaan kuinkas käy, kun ilkeä ristilukki tulee ja leikkaa yöllä nukkuvan Illusian siivet irti? Illusiasta tulee maan vanki, eikä hän pääse enää takaisin kotiinsa sateenkaarelle. Miten Illusia selviää lähestyvästä talvesta, kun hänellä ei ole samanlaista kasvapeitettä suojanaan kuin metsänpeikoilla tai siipiä, joilla lentää etelään kuten linnut? Rinnakkaistodellisuutena metsän oman, yleensä melko rauhaisan elämän kanssa kulkee ihmisten elämä ja sota, jonka kalske kantautuu eläinten, keijukaisten ja metsänpeikkojenkin maailmaan. Samalla tullaan pohtineeksi suuria kysymyksiä kuten ihmisyyttä. Vastakkain myös asetetaan pessimistinen elämänasenne ja Illusian illusionistinen elämänasenne. Mikä on totuus?

Sain luettua tämän viime syksynä omaan hyllyyni hankkimani suuren aarteen nyt ja olen iki-ihastunut ja lumoutunut. Tämä oman hyllyni painos on kirjailijan itsensä lyhentämä ja muokkaama vuonna 1944 julkaistusta teoksesta Pessi ja Illusia.   Tämä on siis Pessin ja Illusian ns. lastenpainos ja se on kaiken lisäksi kauniisti ja henkevästi kuvitettu. Tiesin, että tulen varmasti tykkäämään tarinasta, enkä pettynyt piirun vertaa. Voisin sanoa, että Pessi ja Illusia on yksi kaikkien aikojen upeimpia kirjoja!

Ensinnäkin kirjassa oli jotakin vallan ihastuttavaa, ihanaa, suloista ja viatonta. Isäni kurkkasi yksi kerta huoneeseeni, kun makasin sängyssäni Pessi ja Illusia kainalossani, ja hän totesi jälkikäteen, että näytin silloin aivan autuaan onnelliselta. Sitä varmaan olinkin, sillä Pessi ja Illusia sai minut kerta toisensa jälkeen hymyilemään ja tuntemaan itseni onnelliseksi. Kirjan tyyli on kaunista, viehkeää ja suloista. Luonnonläheinen elämä metsässä, jossa eläimet ja kasvit heräävät eloon ja saavat inhimillisiä ominaisuuksia, lumoaa ja pitää otteessaan.

Pessin ja Illusian suhde on kuvattu hyvin kauniisti ja kauniiksi. Kutsuisin tätä rakkaudeksi, yhdeksi kaikkein kauneimmaksi rakkaudeksi, johon olen kaunokirjallisuudessa törmännyt. Mitä sanotaankaan yleensä vastakohdista? Ajatella nyt tätä asetelmaa, että sateenkaarelta tuleva kaunis ja suloinen, alati iloinen pieni keijukainen, joka uskoo kaikkeen hyvään, kohtaa karvaisen ja juronnäköisen maankamaralla elävän peikon, joka aina epäilee kaikkein pahinta tapahtuvaksi. Ja peikko ei ole nähnyt ikinä mitään kauniimpaa! He ryhtyvät elämään yhdessä, välittävät ja pitävät huolta toisistaan, vaihtavat ajatuksia ja ottavat oppia toisiltaan. Lähinnä se on Illusia, joka muuttaa Pessiä ja saa tämän vakuuttumaan, ettei elämä ole lainkaan niin vaarallista ja pahaa kuin hänen isänsä on opettanut. Mutta elämä maan pinnalla muuttaa myös Illusiaa. Minusta tämän romanttisemmaksi ja kauniimmaksi tarina ei voi enää juuri mennä!


Kaiken lisäksi löysin tarinasta myös samaistumispintaa. Löysin itseni Illusiasta! Kuinka monta kertaa minulle onkaan sanottu, että elän hieman jalat irti maanpinnasta, liihottelen yläilmoissa kuvitteellisine siipineni? Mutta sateenkaarella on niin kaunista ja mukavaa.

Hienointa teoksessa on kuitenkin se, että kaiken pinnalla kytevän suloisuuden ja viattomuuden taakse kätkeytyy paljon ajattelemisen aihetta ja opettavaisia ajatuksia. Koska tarina on allegoria, kätkee se sisäänsä paljon pohdittavaa ja ajatuksia, jotka varmasti jäivät aukeamatta ensimmäisellä lukukerralla. Uskon, että tämä on kirja, joka paranee sitä mukaan, mitä useamman kerran sen on lukenut. Aina on jotakin uutta löydettävää, enemmän kuin edellisellä kerralla. Tahdon lopettaa postaukseni muutamiin esiin hypänneisiin sitaatteihin, jotka tavalla tai toisella koskettivat minua tai saivat uskomaan kaikkeen hyvään ja kauniiseen ja muistuttivat siitä, ettei pala Illusiaa ole ollenkaan pahitteeksi kenessäkään.

– Se oli kaunis satu, sanoi Illusia, kun Pessi lopetti kertomuksensa. – Se teki sinut jälleen kauniin hymyileväksi, hän jatkoi katsellen Pessiä.
– Äiti sanoi, että ajattelemalla kaunista tulemme itsekin kauniiksi.
– Sinulla oli hyvä ja viisas äiti, virkkoi Illusia hartaasi.

(– –)


– Sinä osaat sitten olla kaunis tuollaisena, virkkoi äkkiä Illusia.
– Millaisena? kysyi Pessi.
– Kun hymyilet tai naurat tai kun näytät minulle kukkien ja perhosten kauneutta. Mutta silloin et ole kaunis, kun kerrot sellaisia kertomuksia kuin tuosta neiti Cuscutasta.
– Mutta se kertomus on totta, sanoi Pessi.
– Mutta onhan sekin totta, että kukat ovat kauniita, että auringonpaiste on lämmintä ja että linnut laulavat suloisesti.
– On, on, myönsi Pessi.
– Kun molemmat ovat totta, valitkaamme se totuus, joka saa meidät molemmat kauniiksi.

(– –)

Kesän edistyessä Illusia oli saanut oppia paljon uutta. Hän oli nähnyt, että elämä ei ollutkaan yksistään lintujen kaunista laulua ja kukkien väriloistoa. Kaikki tämäkään ei ollut olemassa yksistään kauneuden itsensä vuoksi, vaan maailmassa oli kaikella jokin tarkoitus.

(– –)

Kun Pessi ja Illusia taas olivat syöneet mansikoita, sanoi Illusia: – Minä en tiedä, onko ihminen hyvä vai paha, mutta minä luulen, että hän tahtoisi tulla puhtaaksi.


Yrjö Kokko
Pessi ja Illusia (1963)
Kuvitus: Alexander Lindeberg, 1963
WSOY
131 s.

13 kommenttia:

  1. Olipa kiva, että pidit tästä!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoiselta kuulostaa. vaikka en olekaan tätä lukenut, toki kuullut ja nähnyt katkelman jostain esittävästä taiteesta. Teoksesi kansikuva on kyllä todella kaunis ja ilmentää hyvin ilmestymisajankohtaa. Alkuperäisesssä Pessi ja Illusia -teoksessa on muistaakseni Yrjö Kokon ottamia valokuvia, jos muistan oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Aino suosittelen tätä, uskoisin, että olisi kirja sinun makuusi! Kansikuva on minustakin ihana!

      Joo, olen kuullut myös, että alkuperäisessä olisi kirjailijan itsensä ottamia valokuvia! Haluaisin joskus lukea senkin!

      Poista
  3. Minä luin sen alkuperäisen version, jossa on tosiaan Yrjö Kokon valokuvia kuvituksena. Se on hieman jaaritteleva paikoin, luontoa kuvataan edestä ja takaa. Sota on myös vahvasti mukana taustalla.

    Jossain määrin pidin tästä paljonkin, mutta toisaalta taas tietty hempeys meni jo sokerisuuden puolelle. Samoin en innostunut eläinten liiasta inhimillistämisestä, vaikka toki sadussa kaikki on mahdollista. Taidan olla realistisemman kerronnan ystävä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mielenkiintoista lukea se alkuperäinen ja vähän vertailla, mitä asioita on muuteltu tätä lastenpainosta varten. Tässäkin on välillä hyvin pitkiä luontokuvauksia. En tiedä, onko niitä kuitenkin karsittu tässä lastenversiossa.

      Heh, no kuka pitää mistäkin. Itse taidan pitää kaikesta hempeästä, sokerisesta ja epärealistisesta. Tässä on kuitenkin aika jännä kontrasti kaiken hempeyden ja sodan raadollisuuden välillä. Mietin, että mitäköhän kirjailija on tahtonut sanoa sillä sodasta? Jotenkin tuntuu, että tästä paistaa kritiikki sotaa vastaan. Keijukaisten ja metsänpeikkojen maailma asetetaan vastakohdaksi ihmisten maailman pahuudelle.

      Poista
  4. Oi pitääkin lukea tämä pian, kiitos hienosta arviosta Anna!

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen arvio! :) Itse luin tämän viime juhannuksena ja koin tämän sopivan mainiosta keskikesän juhlana luettavaksi, koska tässä kirjassa on luonto niin vahvasti läsnä. En kuitenkaan tainnut vaikuttua aivan niin paljon kuin sinä, vaikka tällä teokselle toki on ansionsa. Minun lainaamassani painoksessa kuvitus oli Kristina Segercranzin, josta vaikutuin paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna kommentista! Oi, tämä on varmasti hyvää keskikesän lukemista kauniine luontokuvauksineen!

      Googlasin tuon Kristiina Segercranzin ja onnistuin löytämään kuvan hänen kuvittamansa Pessin ja Illusian kannesta. Näytti myös hyvältä, mutta itse luulen, että tykkään enemmän tästä omasta, pelkistetymmästä kuvituksesta :) Tämä on kyllä kirja, joka voi antaa aihetta hyvin moniin erilaisiin ja upeisiin kuvituksiin.

      Poista
  6. Luontoseikkailu ja lastennäytelmä Pessi ja Illusia on Joensuun kaupunginteatterin ohjelmistossa 6.5.-1.6.2017

    VastaaPoista