maanantai 3. kesäkuuta 2019

Ajattomia novelleja vuosisadan takaa: Maria Jotunin Kun on tunteet

Tämän kevään viimeinen lukupiirikirjamme oli Maria Jotunin novellikokoelma Kun on tunteet. Aiemmin tänä lukuvuonna lukupiirissämme on luettu hyvin tuoretta kirjallisuutta, minkä vuoksi olikin erityisen ihanaa sukeltaa kevään viimeisessä kirjassa kauemmas historiaan.


Vaikka vuonna 1913 julkaistu kokoelma sisältää hyvin vanhoja novelleja, tuntuvat novellit monella tapaa hyvin tuoreilta ja ajattomilta. Kokoelman kolmetoista novellia keskittyvät ihmissuhteisiin: varsinkin rakkauteen ja avioliittoon ja niiden ongelmallisuuteen, mutta muutamassa novellissa sivutaan myös esimerkiksi sisaruussuhteita tai muita sukulaisuussuhteita. Kokoelma sisältää seuraavat novellit: "Vasten mieltä", "Untako lienee", "Kansantapa", "Kyökin puolelta", "Hilda Husso", "Kaksoiskasvettuma", "Veripäivinä", "Elämänsisältö", "Tahvo Tuomainen", "Kuolema", "Kun on tunteet", "Aappo", "Jussi Petterin naiminen" ja "Naapurukset".

Jotunin novellit edustavat realismia, ja kokoelman useimmat avioliittoa käsittelevät novellit korostavat avioliiton raadollisuutta: sitä, että avioliitossa usein on kyse jostakin muusta kuin molemminpuolisesta rakkaudesta. Sen sijaan kyseessä voi olla vaikkapa raha tai maineen pelastaminen. Tai jokin aivan kumma kohtalon oikku, jonka vuoksi pari päätyy yhteen. Avioliitto ei näyttäydykään novelleissa ikuisen auvon satamana, vaan jonakin aivan päinvastaisena. Kokoelman niminovellin nimikin tiivistää olennaisen: ihmisillä kun on tunteet. Siksi liitosta, jossa tunteet eivät ole mukana, ei onnea löydy. Jotunin novelleissa avioliitto ja ihmissuhteet näyttäytyvät ihmisen itsekkäiden halujen temmellyskenttänä ja toista ihmistä saatetaan hyväksikäyttää surutta.

Novellit nostavat esiin myös yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden ja köyhyyden. Köyhyyttä kuvataan joissakin novelleissa hyvin konkreettisesti ja lähes inhorealistisen kaunistelemattomasti. Näin kuvataan esimerkiksi päähenkilön lapsuuden asumusta novellissa "Jussi Petterin naiminen":

Tuvan takaseinä ja osa sivuseiniä oli vain sitä ahon kovaa kuvetta, kovaa rusomultaa, oikeista hirsistä etuseinä ja osa sivuja ja tuohilevyistä katto. Ehkä ei ollut se parhaita syrjäisestä, vaan eipä heillä ollut muistuttamisen sijaa, hyvä se oli heistä ja hyvä siinä oli elellä, rauhaa ja rakkautta kun vain riitti. Ja riittihän sitä järki-ihmisten kesken toki. Siinä sitä oli elää retusteltu jo toistakymmentä vuotta, aurinko oli paistanut heille silloin kun muillekin ja leipä elossa pitänyt kuten muitakin kuolevia.


Vaikka Jotunin novellit korostavat realistisuudessaan hyvin paljon elämän kurjaa puolta, on niissä nähtävissä myös elämän ilon pisaroita. Kurjuutensa keskellä ihmiset voivat löytää ilon pienistä ja arkisista asioista, ja toisaalta ihminen ei välttämättä tarvitse paljon yltäkylläisyyttä ollakseen onnellinen. Tämä tulee esiin esimerkiksi yllä olevassa katkelmassa Jussi Petterin naiminen -novellissa. Lisäksi viimeinen novelli, naapurusriitoja käsittelevä "Naapurukset", päättyy hämmentävästi kaiken riitelyn jälkeen jopa auvoisuutta henkivään luontokuvaukseen:

Oli ilta jo käsissä, kun Petter asteli hitaasti piippua poltellen kotiaan kohti.

Aurinko laski jo lahden taa, kultasi Pekkalan ruishalmeiden kypsää viljaa ja heitti Pekkalan ikkunasta kimpun kirkkaita säteitä Esalaa kohti. Molempien saunojen lakeisesta kohosi hieno auer kirkasta iltataivasta vasten.

Rauhaisa oli luonto, äärettömät metsät ja hiljaiset saaret, jotka kuvastuivat tyynen järven pintaan. Ihanaiset, ihanaiset olivat asuinsijat, eipä parempata tarvinnut tämä ihmislapsi.


Itse pidin näiden novellien lukemisesta valtavasti. Jotunin kieli on ihanan rehevää ja aitoa, ja kaikesta raadollisuudestaan huolimatta novellien maailmankuvassa on jotakin viehättävän nostalgista. Novellit myös tarjosivat minulle paljon pohdinnan ja ajattelemisen aihetta. Pidän kirjallisuuden analysoinnista, ja nämä Jotunin novellit ovat luonteeltaan sellaisia, että ne suorastaan houkuttelivat minua analysoimaan ja pohtimaan niitä. Novellit pitävät sisällään myös ristiriitaisuuksia ja kätkettyä ironiaa, mikä tekee niistä hedelmällisiä analysoimisen ja pohdiskelun kohteita.

Useat novellit loppuvat johonkin suureen ajatukseen, elämänviisauteen, joka jää välkkymään lukijan mieleen. Tästä pidin. Vaikuttavin niistä oli Untako lienee -novellin loppuviisaus, johon olen ihastunut jo aiemmin työssäni äidinkielenopettajana, sillä kyseinen novelli on ollut joskus analysoitavana äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa. Lopetan bloggaukseni näihin Untako lienee -novellin suurin ja vaikuttaviin päätössanoihin:



Sitä kun omantunnon ääntä en kuullut, enkä ottanut sitä, joka minulle oli määrätty, kävi näin. Parahiksi olikin. Sitä minun piti saada oppia se, ettei eletä ihmisten nähden, vaan itsensä ja ettei onni ole ostettavissa. Kun se kerran näyttäytyy, etkä avaa sille sydäntäsi, katoaa se ainiaaksi, häviää jäljettömiin, niin jäljettömiin, ettet enää tiedä, oliko se sitä, vai untako lienee kaikki.

Maria Jotuni
Kun on tunteet, 1913
Otava
124 s.

13 kommenttia:

  1. Tämä oli hurjan hieno novellikokoelma! Luin se itsekin alkuvuodesta ensimmäisen kerran, ja vaikutuin todella. Jotunilla on uskomattoman hieno ja silti varsin eleetön tapa tuoda arkirealismia esiin suurentelematta, mutta silti mitään pienentämättäkään. Upea, monitasoinen teos, johon tulee ihan varmasti palattua uudelleenkin! Ihana, että sinäkin tästä pidit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa kuulla, että luit ja pidit myös niin kovin! Olen samaa mieltä kanssasi Jotunin arkirealismista.

      Poista
  2. Pitäisikin lukea Jotunia pitkästä aikaa. Hieno kirjailija, joka ei ole ollut kovin paljon esillä vuosikymmeniin, mutta joka oli sattumalta yhtenä henkilönä kahdessa tänä vuonna näkemässäni näytelmässä, jotka näin Kuopion kaupunginteatterissa. Toinen oli hieno vierailu Marian sydän, jonka kaksi muuta hahmoa olivat Viljo Tarkiainen ja Joel Lehtonen, ja toinen omaa tuotantoa: Jotunin ja Minna Canthin dialogi. Ajattomat kirjailijat eivät kuole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luehan ihmeessä! Muuten minäkin olin katsomassa Kuopion kaupunginteatterissa keväällä Minna & Maria -dialogin. Se oli upea! :)

      Poista
  3. Olen lukenut Jotunin novelleja, tenttinytkin, mutta en millään muista, olenko lukenut juuri tämän kokoelman vai jotain muuta. Minäkin pidän Jotunin kielestä, ja on hämmästyttävää, miten ajattomia tekstit ovat. Tämä muuten on yhteistä toisen kuopiolaisen grand old ladyn, Minna Canthin kanssa! Johtunee siitä, että molemmat kuvaavat ihmismieltä tarkkanäköisesti, ja lopulta ihminen muuttuu verraten vähän ja hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minulle - muistaakseni - vasta toinen lukemani teos Jotunilta. Olisi hienoa lukea joskus lisääkin! Totta, mitä sanot Jotunista ja Canthista. Myös Canth on kirjailija, jonka tuotantoon haluaisin tutustua joskus enemmän. (Muistaakseni olen lukenut vain kolme teosta häneltä.)

      Poista
  4. Vaikuttaa varsin kiintoisalta ja uskon, että voisin näistä novelleista pitää, sillä vaikutuin Jotunin tyylistä Huojuvassa talossa. Silti ei ole tullut tartuttua muuhun Jotunin tuotantoon, en tiedä miksi. Novellit ovat kyllä minulle ongelmallisia, koska minun on helpompi keskittyä pitkiin kokonaisuuksiin. Ehkä tätä piirrettä voisin jotenkin yrittää harjaannuttaa: tosin nytkin minulla on eräs novellikokoelma ollut kesken jo noin puoli vuotta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi näitä novelleja!

      Itsekään en ole mikään kovin suuri novellien ystävä ja tunnistan saman keskittymisongelman. Kuitenkin omalla kohdallani ainakin tämä novellikokoelma kuitenkin vei mukanaan, ja kokoelma ei ole onneksi kovin paksu.

      Poista
  5. Tämä kuulostaa kirjalta, jollainen pitäisi olla yöpöydällä jatkuvasti. Minun yöpöydälläni ei ole nimittäin kirjan kirjaa, koska yleensä nukahdan saman tien kun pääsen vaakatasoon. Novellin verran voisi tutustua menneseen maailmaan. Sikälikin aiheellista, että minulla on jäänyt vanhempi kotimainen kirjallisuus aika vähälle huomiolle.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olisivat kyllä varmasti hyviä yöpöytänovelleja, sillä ovat pääosin aika lyhyita!

      Poista
  6. Jäin juuri miettimään, että olenko lukenut Jotunilta yhtikäs mitään. Äänikirjana kuuntelin Huojuvan talon ja vaikutuin, mutta en kuollaksenikaan muista muita kosketuksia Jotuniin. Voisiko oikeasti olla niin, etten muka olisi tarttunut hänen teoksiinsa edes kotimaisen kirjallisuuden opinnoissa? Hämmentävää. Pitäisiköhän sitä vaikka syksyllä haastaa itsensä klassikoiden pariin. Oikein hävettää nämä valtavat aukot kirjallisessa sivistyksessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojuvaa taloa en ole itse vielä lukenut - siihen olisi kiva joskus tarttua!

      Hassua kyllä, jos Jotuni ei ole tullut vastaan kotimaisen kirjallisuuden opinnoissa. Itse luin yleistä kirjallisuustiedettä, ja meillä oli Suomen kirjallisuuden paketissa pakollisena Jotunin Rakkautta. (Se Suomen kirjallisuus oli pakollinen tentittävä niille, jotka suuntaavat äidinkielen ja kirjallisuuden opettajiksi.)

      Nämä novellit olivat kyllä niin hyviä, että suosittelen niitä lämpimästi omatoimisen itsensä sivistämisen avuksi! :)

      Poista
  7. Hei,
    Anteeksi, mutta vain kertoakseni, että olemme paikkakunnan yhteiskunta ja tarjoamme rahalainoja kaikille vakaville ja rehellisille ihmisille liiketoiminnan laajentamiseksi tai ostokseksi. Korko on 3% vuodessa.
    Lisätietoja ota meihin yhteyttä sähköpostitse tai whatsapp.

    Sähköposti: simondurochefort@gmail.com

    VastaaPoista