Muumipapan hulvattoman hauska ja hurja nuoruus: Muumipapan urotyöt

Täten julistan Muumipapan urotyöt viralliseksi lempimuumikseni!

Muumipapan urotyöt on aivan uskomatonta kirjallista ilotulistusta, omaelämäkertakirjallisuuden konventioiden leikkimielistä huippuunsa vietyä liioittelua sekä mitä hulvattominta Janssonmaista muumihuumoria.

Teoksen sisältö:

Minun on hyvin vaikea valita tähän mitään osuvia lainauksia, sillä koko kirja olisi oikeastaan yhtä osuvaa lainausta ja tekisi mieli lainata koko kirja!  Aloitetaanpa nyt kuitenkin ”Johdannon” alusta:

Minä Muumipeikon isä, istun tänä iltanani ikkunani ääressä ja näen kiiltomatojen kirjovan salaisia merkkejään puutarhan samettisessa pimeydessä. Katoavia kiemuroita lyhyestä, mutta onnellisesta elämästä!
Perheenisänä ja talonomistajana muistelen kaiholla myrskyisää nuoruuttani, kun nyt käyn sitä kuvailemaan ja muistelmakynä tärisee epäröiden käpälässäni.
Mutta vahvistan itseäni vaikuttavilla viisauden sanoilla, jotka löysin erään toisen suuren persoonallisuuden muistelmista ja toistan tässä: ”Kaikkien, jotka ovat saaneet maailmassa aikaan jotakin hyvää tai jotakin, minkä katsotaan olevan hyvää, pitäisi, olivatpa he mitä säätyä tahansa mutta kunniallisia ja totuutta rakastavia, kirjoittaa omakätisesti kuvaus omasta elämästään, mutta älkööt he kuitenkaan ryhtykö tähän kunnialliseen tehtävään ennen kuin ovat saavuttaneet neljänkymmenen vuoden iän.”

Tämä on siis kirja, jossa raotetaan Muumipapan nuoruutta peittänyttä pimeyden verhoa. Muumipappa ryhtyy kirjoittamaan muistelmiaan hurjasta ja seikkailujentäyteisestä nuoruudestaan, ja nämä muistelmat ovat kokonaisuudessaan välitetty tässä teoksessa. Aivan kaikkea ei kuitenkaan kerrota, sillä muistelmien kuuluu Muumipapan mielestä olla opettavaisia, ja siksi hän vaikenee esimerkiksi siitä, kuinka vietti huonoa elämää hattivattien seurassa.

Saamme tietää, että Muumipapan lapsuus alkoi, kun hänet löydettiin ruskeasta paperipussista sanomalehtiin käärittynä muumien löytölasten kodin portailta. (Vaikka Muumipapan mielestä olisi ollut paljon romanttisempaa, jos hänet olisi löydetty sammalvuoteelta kauniista pienestä korista). Kuten kaikilla kunnon tulevilla suurmiehillä, oli Muumipapankin lapsuus hyvin ankea ja iloton. Niinpä hieman vartuttuaan päätti Muumipappa ottaa kohtalon omiin käpäliinsä ja paeta vapauteen Hemulin pitämästä kamalasta löytölasten kodista, jossa vallitsi armeijan kuri sekä yleinen ilon puute.

Matkalla aikuisuuteen Muumipappa kohtaa monia uusia ystäviä, ja samalla selviää monien tuttujen muumihahmojen sukupuiden salat. Saamme tietää, keitä olivat Nipsun vanhemmat, keneltä Nuuskamuikkunen on perinyt elämäntapansa, kuinka pikku Myy syntyy ja kenelle yllättävälle henkilölle hän on sukua!

Saamme myös kuulla, kuinka Muumipappa ystäviensä kanssa seikkaili Merenhuiske-laivalla merellä ja kuinka pilvi tarttui siihen niin, että se nousi lentoon. Saamme kuulla, kuinka matkaseurue löysi tiensä itsevaltiaan kuninkaan kuningaskuntaan, jossa lasketaan liukumäkiä päivät pitkät. Saamme kuulla, kuinka Muumipappa perusti siirtokunnan. Saamme kuulla, kuinka Muumipapan ystävä Fredriksson keksi aluksen, jolla voi lentää ilmassa ja sukeltaa meressä. Saamme kuulla, kuinka hurja merihirviö hyökkäsi tämän aluksen kimppuun sen merenalaisella koeajolla. Saamme myös kuulla pateettiseen pelotteluun taipuvaisesta kummituksesta sekä monista muista jännistä seikoista!

 Seikkailua  ja dramatiikkaa ei tästä tarinasta puutu, sen voin vakuuttaa.

 

 

Mutta aivan lopuksi saamme kuitenkin vielä kuulla, kuinka tästä kaikesta seikkailusta tuli loppu.  Kuinka eräs kaunis ja nuori muumipeikkotyttö eräänä synkkänä ja myrskyisenä iltana lensi aaltojen tyrskyistä suoraan Muumipapan, silloisen nuoren muumipeikkomiehen syliin. Loppu onkin historiaa.  Perheenisillähän on velvollisuuksia, joten hurja nuoruusaika loppui siihen.

Muumipapan kirjoittamat muistelmat ovat Muumipapan urotöiden pääasiasisältö. Väliin kuitenkin mahtuu metafiktiivisiä episodeja kirjan nykyhetkestä, siitä kun Muumipappa kirjoittaa muistelmiaan ja lukee niitä perheelleen. Tämä toimii teoksen kehyskertomuksena.

Teoksen tyyli:

Kirjalliselta tyyliltään teos poikkeaa muista muumeista, sillä nyt ei puhu Tove Janssonin kertojanääni, vaan Muumipapan muistelmakynän ääni. Muumipapan muistelmakynä suoltaa ulos mitä juhlavimpia ja suureellisia sanoja, joita myös hänen poikansa Muumipeikko ihmettelee isänsä muistelmia kuunnellessaan:

-          Isä, sanoi Muumipeikko – Puhuttiinko siihen aikaan tosiaan sillä lailla luonnottomasti? Voitteko kuvitella hämmästystäni ja olkoon iloksi ja sieluni silmillä ja niin edespäin.

-          Ei se ole ollenkaan luonnotonta, sanoi isä närkästyneenä. – Luuletteko, että kirjan voi kirjoittaa miten sattuu?!

 

No kirjaa ei tosiaan voi kirjoittaa miten sattuu, ja siitä Muumipappa on enemmän kuin tietoinen. Muumipapan urotyöt leikitteleekin kirjallisten konventioiden, erityisesti muistelma- ja omaelämäkertakirjallisuuden konventioiden kanssa. Kirjassa on viety äärimmilleen tyyli, jolla kerrotaan yleviä ja suuria tarinoita. Erityisesti kirjassa korostuu tyyli, jolla lahjakkaat suurmiehet kertovat pateettisin sanankääntein hienosta ja suuresta menneisyydestään, jossa jo varhain oli nähtävissä, kuinka suuria heistä tulee. Muumipapan omakehu hieman haisee, ja kirjassa esiintyy monia poikkeuksellisen lahjakkaista ja merkittävistä henkilöistä kertovaan kirjallisuuteen liittyviä topoksia, kuten tietty tähtien asento suurmiehen syntymän hetkellä.  

Minulle tulee tyylistä mieleen satiirinen jäljitelmä Rousseaun Tunnustuksista, joka sekin tosin on nykylukijan silmissä jokseenkin naurettava suuruudenhulluudessaan siitä huolimatta, että se on mitä hartaimmalla vakavuudella kirjoitettu, eikä siis sisällä tietoista kirjallisten konventioiden liioittelua Muumipapan urotöiden tapaan.  Muumipapan urotöissä lukijaa  naurattaa  Muumipappa sekä hänen hieman liiankin vankka itsetuntonsa.

 

Lopuksi:
 

Muumipapan urotyöt olikin mielestäni aivan uskomattoman hauska kirja. Harvoin olen nauranut näin paljon ääneen kirjaa lukiessa!  Se on paitsi uusin lempimuumini, ehkäpä melkein yksi lempikirjoistani!

Suosittelen ihan jokaiselle!

 

Tove Jansson

Muumipapan urotyöt

Alkuteos: Muminpappas bravader 1950/ Muminpappans memoraer 1968

Suomentanut: Laila Järvinen, 1968

Suomennoksen tarkistanut:  Päivi Kivelä 2010

WSOY

Teoksessa tutustutaan myös pikku Myyn vauvaikään, jolloin hän oli hyvin, hyvin pieni.