Suloisuuden huippu: Pieni prinsessasatu!

Se on linnan paras ruusu, Kaisa sanoi. – Sinä saat sen. Prinssi ilahtui ruususta.

-  Saat myös prinsessan ja puoli valtakuntaa jos vain tahdot, Kaisa jatkoi.

- Tahdon minä, Pauli sanoi. – Mitä sen eteen pitää tehdä?

Kaisa mietti hetken.

- Pitää sanoa tahdon ja sillä sipuli.

- Tahdon, Pauli sanoi.

- Tahdon, Kaisakin sanoi.

- Ja sillä sipuli, he sanoivat yhteen ääneen.

Katri Tapolan kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama Pieni prinsessasatu on ihastuttavan sievä, tavallisuudesta suloisen rosoisesti poikkeava prinsessasatu, jota lukiessa ei voinut kuin hymyillä korvasta korvaan ulottuvaa ja silmät sädehtimään saavaa ihastuksen täyttämää hymyä. Näytin sitä lukiessa varmasti aikalailla siltä, kuinka sadun päähenkilöä kuvataan:

Kaisan posket olivat pyöreät, sillä ne olivat hymyä täynnä. Hiukset hohtivat silkkiä ja silmät säihkyivät smaragdeina.

Tämä on siis tarina pikkuisesta Kaisa nimisestä prinsessasta. Aamulla hän nousee ja pukeutuu pitsihameeseen ja rusettikenkiin, laittaa pompulat päähänsä ja tiaran otsalle. Sitten Kaisa suuntaa kohti kuninkaanlinnan leikkikenttiä. Lammella hän kohtaa ystävänsä Pauli-prinssin, joka on onkimassa. Prinssin ratsu (jonka kuva paljastaa keppihepaksi!) on puun alla huilaamassa. Sitten prinssi ja prinsessa karauttavat yhdessä keppihepalla kuninkaanlinnaan nauttimaan aamiaista. Myöhemmin päivällä leikitään ulkona kotia. Pikku prinsessan ja pikku prinssin elämä on täynnä leikkiä, suloisia unelmia sekä herkkää ystävyyttä.

Kirjan jokainen sana ja jokainen kuva on viimeistä piirtoa myöten suloisen söpöä, olematta kuitenkaan lainkaan ällön imelää. Kuvittajan kynän jälki on kömpelön kaunista ja rosoista, miltei lapsen piirrosta muistuttavaa. Värimaailma on hyvin pastellinen. Violetin eri sävyt toistuvat teoksessa, vihreä ja punainen väri siellä täällä tuovat kuviin elävyyttä ja kontrastia. Ja kansi on tietystikin vaaleanpunainen ja sen yläreunaa koristaa kaunis valkoinen pitsikuvio.

Kaikki kirjassa on pientä ja kaunista. Se onkin kirja suurista pienistä asioista. Niistä suloisista pikku yksityiskohdista, jotka ovat suuria asioita lapselle. Kuten joka maanantaisesta rusinasoppa-aamiaisesta. Sametilla vuoratusta kenkälaatikosta. Hienosta ruvesta polvessa.  Ankkakeinusta, jossa voi leikkiä rosvoa ja poliisia. Prinssinakkeja syövästä pikkuisesta prinssistä, sekä monista muista hymyn huulille saavista ihanista yksityiskohdista!

Kirjan ulkoinen olemus on myös hyvin pieni ja kaunis. Se on kuin koru, jonka söpöyden haluaisin vangita lasipurkkiin ja asettaa hyllyn reunalle ihasteltavaksi. Voinko edes tarpeeksi kuvata tämä pienen, mutta suuren kirjan ihanuutta?

Hämmästyttävintä ja ihastuttavinta kirjassa on se, että se perustuu 7-vuotiaan Emma Väänäsen luomaan tarinaan. (Vaikkakaan en tiedä, kuinka löyhästi tai tiukasti.) Kenties juuri siitä juontuu se autenttinen ilo ja suloisuus, joka tuotetaan pienten, mutta tärkeiden yksityiskohtien kuvailulla jonkin suuren juonen kertomisen sijasta.

Autenttista lapsen maailman iloa ja suloa parhaimmillaan!

P.s Kirjasta on kirjoitettu myös esimerkiksi Lastenkirjahyllyssä

P.p.s. Kirja on saanut myös kaverikseen samojen tekijöiden Pienen prinssisadun, joka pääseekin heti lukulistalleni. Siitä voi lukea esimerkiksi täältä

Pieni prinsessasatu, 2011

Teksti: Katri Tapola

Kuvitus: Sanna Pelliccioni

Tammi

n 30 s.