sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Paluu Prinssi Edwardin saarelle: L. M. Montgomeryn Sara ja kultainen tie

Sillä tiellä me kuulimme aamutähtien laulun. Me juovuimme tuoksuvasta ilmasta, joka oli suloista kuin toukokuun usva: rikkauttamme olivat seitinohuet kuvitelmat ja sateenkaarta tavoittelevat toiveet. Sydämemme etsivät unelmiemme lahjaa ja löysivät sen; vuodet odottivat jossakin kaukana hyvin keveinä. Elämä oli ystävä, joka pudotteli purppuraisia kukkia sormistaan.

Me olemme saattaneet jättää tuon kultaisen tien taaksemme, mutta sen muistot ovat kalleinta, mitä meillä milloinkaan voi olla. Ja he, jotka vaalivat niitä hellästi, saattavat mahdollisesti iloita tämän kirjan sivuista, joita kansoittavat toivioretkeläiset nuoruuden kultaisella tiellä.


L. M. Montgomeryn Sara ja kultainen tie on jatkoa Sara, tarinatyttö -teokselle. Siinä edellisestä teoksesta tuttu serkusten ja kaverusten parvi on palannut taas yhteen, ja he viettävät ikimuistoisia ja kultaisia nuoruutensa päiviä yhdessä Prinssi Edwardin saarella. Teos on kuin ylistyslaulu nuoruudelle, sen huolettomuudelle ja kultaisuudelle. Suurin kullan hohde kuitenkin syntyy siitä nostalgiasta, joka välittyy jo aikuisen minä-kertojan, Beverley Kingin kautta, joka muistelee aikuisen näkökulmasta nuoruutensa kultaisia päiviä saarella.

Kaiken keskiössä on jälleen minä-kertojan serkku Sara, jota kutsutaan tarinatytöksi suurten kertojanlahjojensa ansiosta. Pieneksi pettymyksekseni tässä kirjassa ei ollut niin paljon Saran kertomia tarinoita. Saran tarinankertojantaidot eivät ole kadonneet minnekään, mutta kertoja ei tässä sarjan toisessa osassa välitä Saran kertomia tarinoita lukijoille yhtä paljon tai ne kuitataan paljon nopeammin.

Sen pettymyksen, minkä tarinoiden puute aiheutti, korvasi kuitenkin Ujon miehen huoneen salaisuuden selviäminen. Sarjan ensimmäisessä osassa Sara kertoo kuulopuheisiin perustuvan tarinan Ujoksi mieheksi kutsutun vanhanpojan salaisesta huoneesta. Huone on aina lukittu, eikä edes talon palvelusväkeä päästetä sinne. Erään kerran talon isännän ollessa poissa kotoa palvelija huomaa oven jääneen auki ja kurkistaa sisään - ja hämmästyy suunnattomasti. Talossa, jota ei asuta kukaan muu kuin yksinäinen vanhapoika, löytyy hyvin kauniisti ja aistikkaasti sisustettu huone, jossa on myös upea naisen leninki. Huoneessa lukee myös erään naisen nimi, mutta kukaan ei tunne sen nimistä naista. 

Ensimmäisessä osassa minua jäi suorastaan häiritsemään, kun näin kutkuttavalle tarinalle ei löytynyt selitystä. Toinen osa kuitenkin tyydytti uteliaisuuteni. Ujon miehen huone ja sen salaisuus muodostavat hyvin merkittävän juonenkäänteen Sara ja kultainen tie -teoksessa. Ja kuten arvata saattaa, tähän juonenkäänteeseen liittyy romantiikkaa!

Sara ja kultainen tie tarjosi minulle jälleen kerran ihania lukuhetkiä lempikirjailijani tutussa maailmassa. Teoksen avulla pääsin taas yhden askeleen eteenpäin Montgomery-haasteessani.


L. M. Montgomery
Sara ja kultainen tie
(The Golden Road, 1913)
Suom. Sisko Ylimartimo
Minerva
263 s.

6 kommenttia:

  1. Runotytöt ja Annat ovat minulle lapsuudesta niin rakkaita, että en ole uskaltanut nyt aikuisena tarttua muihin Montgomeryn kirjoihin. Jotenkin pelkäään, että lumous haihtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että ovat olleet sinulle niin rakkaita! Kannustaisin kyllä tarttumaan Montgomeryn muihinkin teoksiin! Mikään niistä ei ole kyllä mielestäni ihan Annan ja Runotyttöjen veroisia, mutta ihania ovat silti kaikki.

      Poista
  2. Minulla on ollut pitkään sama tilanne kuin Margitilla eli olen ollut niin Uuden kuun Emilian ja Annan lumoissa, että muu Montgomeryn tuotanto on jäänyt lukematta. Mutta tarkoitukseni on korvata tämä puute kesän tai viimeistään alkusyksyn aikana! Nyt voisi olla jo aika uskaltautua uusille vesille Montgomeryn kanssa. :) Esim. nämä Sara-kirjat vaikuttavat kiinnostavilta ja no, myös kotimainen jatko-osa Runotytölle houkuttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa kuulla, että olet ajatellut lähteä seikkailemaan Montgomeryn muiden teoksien pariin. Toivottavasti osallistut samalla Montgomery-haasteeseeni! :)

      Itse olen saanut luettua koko Montgomeryn romaanituotannon, ja kaikki teokset ovat mielestäni lukemisen arvoisia.

      Poista
  3. Luin Runotytöt ja Annat silloin "aikoinaan" mutta järkytyksekseni olen huomannut, että ne nuoruuden lempikirjat joita olen yrittänyt lukea uudestaan ovat osoittautuneet aivan muuksi kuin mitä ne muistikuvani mukaan olivat. Omalta kohdaltani tämä kirjallisuudenlaji taitaa nyt olla menneen kesän heiniä :( /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kuulla, mutta ehkä joillekin vain valitettavasti käy niin. Hassua, että itse olen rakastunut Montgomeryn teoksiin vasta aikuisiällä. Muistan lukeneeni Annoja ekan kerran joskus lukiossa, mutta silloin ne eivät vielä erityisesti iskeneet minuun.

      Poista