Riemastuttavia linturunoja: Jukka Itkosen Tiira tiiraa tiiraa

Jukka Itkosen kirjoittama ja Camilla Pentin kuvittama lasten linturunokokoelma Tiira tiiraa tiiraa oli minulle ihastuttava kirjatuttavuus. Tämä kirja on suorastaan riemastuttava!

Ensimmäinen runo "Säkeiden siivin" toimii hyvänä johdatteluna kokoelman runojen maailmaan. Siinä todetaan: Niin se on täällä / ihmisen laita, / vaikka olisi yllä heliumpaita, // ihminen ei luonnostaan lennä.  Mutta ihmisellä on kuitenkin oma mahdollisuutensa päästä lentoon. Runo päättyy: pompin taikka hiivin // lentoon voin päästä / vain säkeiden siivin. Tämä kokoelma saa lukijan pukeutumaan linnun höyhenpukuun ja pääsemään lentoon säkeiden siivin, tarkastelemaan maailmaa lintuperspektiivistä.

Suurin osa runoista on hauskoja ja saivat hymyn nousemaan huulilleni. Välillä suorastaan purskahdin nauruun. Samalla runot ovat opettavaisia, kahdellakin tavalla. 

Useimmat runot kuvaavat jotakin tiettyä lintulajia, ja ne on myös nimetty lajien mukaan. Nämä runot yleensä opettavat jotakin lajien piirteistä, varsinkin lintujen ulkonäkö ja ääntely tulevat monissa runoissa esille. Esimerkiksi "Taivaanvuohi"-runossa kuvataan näin: "Vuohi lentää ylös / syöksyy / sieltä / alas / ja alkaa mäkättää: "Mäkä, mäkä, mäkä, mäkä / mäkä, mäkä mää!" (Juuri viikonloppuna kuulin taivaanvuohen lentävän ja se kyllä kuulosti juuri tältä!) "Talitiainen"-runossa tutun linnun ulkomuotoa kuvataan hauskoin kielikuvin: harmaa takki / sammalenvihreät liivit.

Tämän lisäksi joissakin runoissa on toinen taso, joka opettaa jotain yleistä elämästä ja arvoista. "Naakka"-runossa kuvattu mustan naakan ja valkean pulmusen kontrasti vie suorastaan filosofisiin sfääreihin. Kokoelman päättää osuvasti "Kuoro"-niminen runo, ja siinä kuvataan, kuinka eri tavalla eri linnut laulavat. Kaikki mahtuvat samaan kuoroon ja kaikilla on oma tehtävänsä. Saa myös näyttää juuri sellaiselta kuin näyttää.  Runon merkitys laajenee lintujen maailman ulkopuolelle. Siteeraan seitsensäkeistöisestä runosta neljättä ja viimeistä säkeistöä:

Kuoro, se on värikäs

siipiniekkasakki.

Kirkkaat värit sallitaan

ja kelpaa musta frakki.

( - - )

Niin ne linnut laulelee

taivaankannen alla.

Ja ikioma äänensä

on joka laulajalla.

Vaikka monet runot olivat humoristisia, oli yksi runo selvästi erilainen sävyltään. "Muistoruno linnunpojalle" on niin koskettava runo, että se avasi kyynelhanani aivan vuolaiksi. Tätä kirjoittaessanikin meinaa vielä tippa nousta linssiin, kun edes muistelen runoa! Runo on niin herkän kaunis ja koskettava kaikessa traagisuudessaan, että siitä tuli ehdoton lempirunoni kokoelmassa. Siinä kerrotaan linnunpojasta, joka tuulisena päivänä tipahtaa pesästään.

Ilta saapuu, se nukkuu nurmikolla,

nukkuu vain ja unen siivin lentää

kauas, kauas,

taivaan valokaareen,

eikä sieltä koskaan poistu.

Camilla Pentin kuvitus on veikeä ja sopii Itkosen humoristisiin runoihin. Piirrostyyli on lapsenomainen ja harkitun kömpelö, mutta kuvissa tulee selkeästi esille lintujen lajityypillinen ulkonäkö. Kuvissa on kirkkaat värit ja selkeä puuvärikynän piirrosjälki, joka tuo lähes nostalgisia muistumia koulujen kuvistunneilta.

Yleensä parhaimmat kirjat ovat sellaisia, että ne sytyttävät jotakin uutta sisälläni. Inspiroivat, saavat sanat kuhisemaan päässäni, herättävät jonkin uuden idean ja saavat ehkä jopa minut itseni tarttumaan kynään. Luomaan jotakin omaa sen pohjalta, mitä olen lukenut. Itkosen kokoelma sai minut sanailemaan oman linturunoni runovihkooni ja minulla oli hyvin hauska pieni oma runohetkeni!

Puukiipijällä on jokin aivan oma erityinen sopukka sydämessäni. Niitä näkee harvoin, mutta silloin kun näkee, niiden kiipeämistä on todella hauska seurata. Puukiipijät kiipeävät puunrunkoa pitkin alhaalta ylöspäin ja yrittävät etsiä kaarnanraoista hyönteisiä ruuakseen. Kun kiipijä on kipittänyt ylös asti, se lehahtaa alas seuraavan puun juurelle ja aloittaa saman urakan alhaalta ylös. Tätä puukiipijälle tyypillistä liikehtimistä yritin kuvata omassa runossani. Runo on vielä editoimaton, yhdessä salamannopeassa inspiraation hetkessä syntynyt - saa nähdä, tuleeko siitä myöhemmin vielä hiotumpi. 

Postauksen piristykseksi lopetan omaan runooni:

Pienen pieni puukiipijä

kipittää kaarnaa ylös,

on kiirettä!

On kiipijällä aina hoppu

ylöspäin,

mutta sitten lennähtää

alas näin!

Ei voi ylös edetä,

ellei välillä käy

maan kamaralla kylässä.

Muuten olisi pää pilvissä,

mutta puukiipijä,

se etsii hyönteisiä!

Jukka Itkonen

Tiira tiiraa tiiraa - Runoja linnuista

Kuv. Camilla Pentti

Lasten keskus (2016)

44 s.