Pieni prinssisatu - kauniita ihanteita pienille pojille!

Olipa kerran pikku prinssi nimeltä Pauli. Pauli tahtoi kalastaa ja leikkiä koko päivän kotia Kaisa-prinsessan kanssa.

Pauli kirjoitti Kaisalle kortin. Tuletko meille? kortissa luki. Lähetti kiirehti matkaan postin kanssa.

Pauli keräsi kalavehkeet, valjasti ratsun ja  lähti lammelle. Pauli päätti onkia odotellessaan. Prinssi oli oikea kalamies.

Pikku Prinssin jälkeen on hyvä jatkaa prinssien parissa ja suunnata katseensa Pieneen prinssisatuun.

Olen aiemmin blogannut iki-ihanasta ja suloistakin suloisemmasta Pienestä prinsessasadusta , joka innoitti minut tutustumaan sen kaveriin, Pieneen prinssisatuun. Se on edellisen tapaan Katri Tapolan kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama ja toimii eräänlaisena jatko-osana Pienelle prinsessasadulle.

Pienessä prinsessasadussa ystävykset Kaisa-prinsessa ja Pauli-prinssi viettivät leikintäyteistä päivää Kaisa-prinsessan luona. Värimaailma siinä on tyttömäisen vaaleanpunainen ja hempeä, ja kirjan voidaan sanoa olevan selvästi tyttöjen kirja.

Pieni prinssisatu on sen sijaan enemmän pojille suunnattu. Kansi on tumman sininen ja värimaailma useimmissa kirjan aukeamilla liikkuu sinisen ja vihreän eri sävyissä. Mukaan mahtuu myös joitakin prinsessamaisempia kuvia.

 Siinä missä Pienessä prinsessasadussa vierailtiin prinsessan kotona, ovat roolit vaihtuneet tässä päinvastaisiksi. Nyt on Kaisa-prinsessan vuoro tulla Pauli-prinssin luokse kylään:

Kaisa-prinsessa ilahtui kutsusta. Hän pakkasi repun ja tarttui työkalupakkiin. Isä oli hoitamassa valtakunnan asioita. Äiti oli poimimassa ruusutarhassa kukkia.

-          Minä muutan Paulin luo, Kaisa ilmoitti porttivahdille ja juoksi puiston halki lammelle.

Poikamaisuus näkyy myös sadun ja siinä leikittävien leikkien sisällössä. Toki kotia leikitään jälleen, kuten leikittiin myös Pienessä prinsessasadussa. Mutta lisäksi on kalastusta, matojen keräämistä, sammakoilla leikkimistä sekä muuta poikia kiinnostavaa puuhaa.

Äiti sammakko kurnutti rannalla. Pauli nosti sammakon ja sanoi:

- Älä huoli. Päästän poikasi pian vapaaksi.

Äiti sammakko oli iloinen. Paulin kädessä oli mukava makoilla. Isä sammakko myhäili kaislikossa. Sillä oli koivet koukussa ja kruunu päässä. Sellaista oli elämä prinssin mailla.

Arvio:

Pidin tästä sadusta jälleen suunnattomasti! Se ei tosin ollut ihan yhtä ihana mielestäni kuin Pieni prinsessasatu, jonka luettuani olin aivan myyty. Tämä johtuu kenties siitä, että edustan itse prinsessojen sukupuolta, joten sen vaaleanpunaisen prinsessamainen maailma vetosi minuun enemmän. Visuaalisesti tämä kirja oli myös jokseenkin levottomampi, mikä ehkä saattaa vedotakin juuri enemmän poikiin.

Kuvitustyyli, joka jatkaa aika pitkälle Pienen prinsessasadun linjoilla, saa osakseen jälleen kerran kiitosta. Suloisen kömpelöt ja pelkistetyt, lapsenomaiset piirrokset kömpivät suoraan sydämeeni. Uutta verrattuna Pieneen prinsessasatuun on kollaasitekniikka, jota on käytetty joissakin kuvissa. Piirroskuviin on yhdistetty valokuvia, kuten alla olevassa kaulakoru-kuvassa. Tämä tuo enemmän elävyyttä, mutta toisaalta sitä jo mainitsemaani levottomuutta kuviin.

Viehättävä ajatus näissä molemmissa pikku saduissa on se, että vaikka sanatasolla puhutaan prinssistä ja prinsessasta, valtakunnasta ja kuninkaasta jne., loistaa läpi ajatus, että tässä ei ole kyse ihan oikeista prinsseistä ja prinsessoista perinteisessä mielessä. Jokainen lapsi voi olla oman isän pikku prinsessa tai prinssi!

Mietelmiä sukupuolirooleista:

Satu pisti minut miettimään sukupuolirooleja sekä jakoa tyttöjen ja poikien kirjoihin. Sekä Pienessä prinsessasadussa että Pienessä prinssisadussa on molemmissa jotakin hyvin perinteistä sukupuoliroolijaottelua. Etenkin näin, jos tarkastellaan kirjojen värimaailmaa. Vaaleanpunainen satu on tyttöjen satu ja sininen satu on poikien satu.

Silti kirjat rikkovat radikaalilla tavalla perinteisiä malleja. Tässä on pieni tyttö ja pieni poika, joiden välillä on mitä lämpimin ja herkin ystävyys, vaikka he ovatkin eri sukupuolta. Lisäksi Pauli-prinssistä on oikein mukavaa leikkiä Kaisan kanssa kotia, ilman että hän kokee poikamaisuutensa uhatuksi.

Tässä piileekin Pienen prinssisadun mullistavuus poikien satuna. Tämä satu on herkkä ja kaunis, sen arvot ovat lempeitä ja ystävällisiä. Siinä ei ole sellaista menoa ja meininkiä, räiskettä ja pauketta, joita yleensä yritetään syöttää pojille sukupuoliroolien omaksumisen nimissä. Pauli-prinssi on hyvin erilainen esikuva pikkuisille pojille kuin esimerkiksi Batman tai Supermies. Kaipaisinkin enemmän lastenkirjallisuuteen ja muuhun lastenkulttuuriin pojille enemmän tällaisia lempeitä ja kauniita esikuvia.

Tulin miettineeksi, että onko pikkupojille ylipäätänsä kirjoitettu juurikaan mitään prinssisatuja? Minulle ei ainakaan tule mieleen. Pikkuisille tytöille sen sijaan kirjoitetaan vaikka millä mitalla prinsessasatuja.  

Uskaltaisinpa väittää, että maailma olisi parempi, miellyttävämpi ja turvallisempi paikka elää, jos pienten poikien suurimmaksi ihanteeksi tulisi prinssit joidenkin räiske- ja pauke –hahmojen sijaan.

Toinen kysymys on, että saadaanko pojat kiinnostumaan prinssisaduista. Ovatko niin prinssit kuin prinsessatkin lähtökohtaisesti enemmän tyttöjen juttu? Mitä mahtavat oikeat pikku pojat tuumata Pienestä prinssisadusta?  Heitetäänkö se roskakoriin liian tyttömäisenä ja tylsänä?

Mitä ajatuksia tyttöjen ja poikien sadut tai kirjat herättävät teissä?

Kaisa kiitti ja hyvästeli Paulin. Huomenna kaivetaan matoja kasvimaalta, Pauli lupasi.

- Ja ongitaan koko päivä, Kaisa jatkoi.

- Ja etsitään aarteita, Pauli hymyili.

- Mutta kallein aarre löytyi jo!

 Sadun opetus: ystävyys on kallein aarre!

Pieni prinssisatu, 2012

Kirjoittanut: Katri Tapola

Kuvittanut: Sanna Pelliccioni

Tammi