Blogissani on ollut tänä syksynä hiljaista, sillä lukion äidinkielenopettajan arki on imaissut minut niin mukaani, ettei vapaa-aikaa juuri ole ja lukuaikaa vielä vähemmän. Keskeneräisiä kirjoja on tällä hetkellä muutamia, mutta tarmo ja ajallisen mahdollisuuden niiden lukemiseen pieni. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen! Tässä jaksossa olen nimittäin opettanut kahta ÄI6-kurssia, jotka käsittelevät suomen kielitietouden lisäksi suurelta osin Suomen kirjallisuushistoriaa. Sen vuoksi olen saanut nauttia arkeni keskellä pieniä annoksia kirjallisuutta novellien, runojen ja kirjallisuuskatkelmien muodossa.
Vaikka tällä viikolla hieman burn outin partaalla olen useana yönä saanut valvoa töideni ääressä melkein kahteen asti, koin kuitenkin eräänä yönä jotakin suurta ja huumaavaa valmistellessani kirjallisuustuntiani ja lukiessani analysoitavia novelleja ja näytelmäkatkelmia. Koin analysoimisen ja kirjallisen elämyksen hurmaa ja sain tunteen siitä, että kyllä tämä äidinkielenopettajan elo on äärimmäisen mielenkiintoista (vaikka myös äärimmäisen rankkaa). Rakkauteni kirjallisuuteen on ensisijainen syy, miksi päätin ryhtyä äidinkielenopettajaksi, ja nyt 6. kurssien myötä olen kokenut päässeni vihdoin "asiaan".
Tässä katkelmia äidinkielenopettajan elämästä – katkelmia kaunokirjallisista teksteistä, jotka ovat viime aikoina pysäyttäneet minut tai saaneet minut kokemaan kaunokirjallista hurmaa:
Minä rakastin metsää ja maailmaa,
nyt rakastan häntä mä vain,
hän on minun metsäni maailmain,
hän on minun ainoain.
Eino Leino, Sata ja yksi laulua
- - Tahdon antaa
hehkun hetkelleni tälle,
tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.
L. Onerva, "Ihminen" kokoelmasta Särjetyt jumalat
Miss´sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun.
Miss siintääpi veet, viini on vaahtovin ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaampi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!
Zacharias Topelius, "Sylvian joululaulu" kokoelmasta Ljungblommor
Olen kuin olisin läpikuultavan lasikellon alla, jonka ei ole soittajaa ja eikä tule omaan tuhansiin vuosiin, josta ei ole pääsyä eikä pyrkimystä ulos, jossa ei ole ketään muuta kuin minä, yksinäni minä.
( - -)
Sen tähden on tämä niin sanomattoman turvallista ja suloista. Siellä on valheeni, täällä on toteni. Sentähden teen minä toiviorekteni tänne niin usein, kuin pääsen.
Juhani Aho, "Toivioretki" kokoelmasta Maailman murjoma ja viisi lastua
Siitä piti minun saada oppia se, ettei eletä ihmisten tähden, vaan itsensä ja ettei onni ole ostettavissa. Kun se kerran näyttäytyy, etkä avaa sille sydäntäsi, katoaa se ainiaaksi, häviää jäljettömiin, niin jäljettömiin, ettet enää tiedä, oliko se sitä, vai untako lienee kaikki.
Maria Jotuni, "Untako lienee" kokoelmasta Untako lienee
Loppuun vielä Minna Canthin ajatus, johon törmäsin kuluneella viikolla oppikirjassamme:
Kirjailijan tulee olla rehellinen ja tuoda esiin kaikki juuri semmoisena kuin se on, eikä kaunistaa mitään. Kaunokirjallisuuden tulee olla kuvastimena, joka ihmisille näyttää, minkälaisia he ovat.
Romaanit ovat vaihtuneet Särmä-kirjojen lukemiseen.
Ihania katkelmia! Ollaan muuten samalla alalla. On ihan mahtavaa saada työskennellä hienojen tekstien parissa ja auttaa toisiakin saamaan niistä jotakin irti. Hienoimmat hetket ovat niitä, kun opiskelija tai oppilas löytää tekstistä jotain, joka kolahtaa juuri hänelle. Minä ainakin saan silloin ihan oikeita kylmänväreitä – siinä ollaan niin isojen juttujen äärellä. Toki turhautumisen hetkiäkin tulee. "Mä en koskaan lue mitään."
VastaaPoistaTsemppiä ja työn iloa! Kokemuksen myötä helpottaa, ainakin vähän.
Kiitos Anu kommentistasi ja kokemustesi jakamisesta! Minusta tuntuu, että itse en ole vielä päässyt itse todistamaan niitä opiskelijoiden suuria ahaa-elämyksiä tekstien parissa, mutta ehkä niitäkin tulee vielä vastaan :) Noita mä en koskaan lue mitään -tyyppejä olen kyllä kohdannut. (Viime jaksossa oli kyllä mahtava saada kurssipalautteessa kiitokset siitä, että olen herättänyt kadonneen lukuinnon! :D )
PoistaKiitokset tsempeistä ja niitä seesteisempiä vuosia odotellessa! Työniloa myös sinulle, kollega!
Olipa hauska lukea nämä katkelmat, itse kun sain juuri kyseisen ÄI6-kurssin päätökseen. Jotunin "Untako lienee" oli meillä tekstitaidon kokeessakin kulunellaa viikolla... Kiva muutenkin kuulla mietteitä arjesta ja nähdä toinen puoli äidinkielen kurssista, itse kun olen melkoisen jumittunut sinne opiskelijan näkökulmaan. :D
VastaaPoistaKiitos Kirjaneito kommentistasi! Heh, sepä hauskaa, että olet käynyt kyseisen kurssin juuri! :) Meillä oli tuosta Untako lienee -novellista kurssilla kirjoitettava tekstitaitoharjoitus, jossa piti miettiä avioliiton ja puolisonvalinnan merkitystä 1900-luvun alun yhteiskunnassa novellin kautta.
PoistaJotenkin lohdullista kuulla, että lukiolaiset eivät ole ainoita, jotka ovat äikän kurssien takia burn outin partaalla :D Särmä on täälläkin enemmän ja vähemmän ahkerassa luennassa, ysikurssin aiheiden puitteissa tosin. Opiskelijan näkökulmasta on kuitenkin aina inspiroivaa, jos opettaja seisoo sanojensa takana ja panostaa opetukseen :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaHeh, joo äidinkielenopettajan työ on kyllä aika vaativaa, enkä ole ainoa opettaja, joka joutuu sille kaikkensa antamaan. Olen ennen opettanut vain ruotsia, mikä on huomattavasti helpompaa, eikä kotihommaa ole läheskään niin paljon. Mutta äikän kursseihin joutuu kyllä opiskelijatkin paljon enemmän panostamaan kuin moniin muihin kursseihin. Minusta tuntuu, että se panostamiseni ei ehkä näy juuri opiskelijoille käytännön työssä :P Koko ajan tuntuu, että asiat on niin huonosti tehty, kun aika ja osaaminen ei riitä, mutta kokemuksen suomaa viisautta odotellessa!
PoistaTsemppiä sinulle sinne pulpetin toiselle puolelle ja intoa äidinkielen opiskeluun! :)
Tuo Minna Canth -lainaus kuvastinvertauksineen toi mieleeni juuri lukemani M.H. Abramsin klassikkokirjan "The Mirror and the Lamp", joka käsittelee romantiikan aikakauden kirjallisuusnäkemyksiä:
VastaaPoista"Abrams shows that until the Romantics, literature was typically understood as a mirror reflecting the real world in some kind of mimesis; whereas for the Romantics, writing was more like a lamp: the light of the writer's inner soul spilled out to illuminate the world."
- Canth ei siis selvästikään kuulunut romantiikan koulukuntaan. ;)
Vau, onpa mahtava lainaus! Sai aivan ihastuksen kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin :) Itse taidan olla enemmän romantikko kuin realisti, vaikka realismi ja Canthin upea lausahdus kirjallisuuden olemuksesta vetoavat minuun.
Poista