Ingallsin Lauran inspiroimaa leivontaa: kurpitsapiirakka!

Kuten varmasti kaikki blogini vakilukijat ovat huomanneet, viime keväästä asti olen lueskellut läpi lapsuuteni yhtä kirkkainta suosikkisarjaani, Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -sarjaa, joka perustuu Lauran omiin lapsuuden ja nuoruuden muistoihin 1800-luvun lopulla, kaunokirjalliseen muotoon hieman muokattuina ja mukaeltuina. Tällä hetkellä on menossa sarjan viimeinen osa Neljä ensimmäistä vuotta. Kirjat kertovat Lauran ja hänen perheensä elämästä uudisraivaajina Amerikan villeillä preerioilla.

Ruoka on kirjoissa melko keskeisellä sijalla. Kirja kuvaa tavallisen, melko köyhän pereen arkea kauan, kauan sitten, kun kaikki oli valmistettava alusta loppuun asti itse. Naisväen päivä koostuu arkisesta aherruksesta monien perinteisten naisten töiden parissa. Siksi myös ruuanlaittoa kuvataan paljon kirjoissa, joiden päähenkilönä on tyttö.

Tällä aikuisiän uusintakierroksellani Pieni talo preerialla -kirjojen parissa mieleeni on jäänyt erityisesti se, että kirjoissa syödään aina sillon tällöin kurpitsapiirakkaa. Jostakin syystä olen saanut kirjoja lukiessani pakkomielteen, että haluan kokeilla joskus kurpitsapiirakkaa ja maistaa itse omassa suussani, miltä maistuu uudisraivaajan elämä Amerikassa.  Haluan maistaa omassa suussani, miltä maistuisi olla Ingallsin Laura.

En ole ikinä ennen itse asiassa syönyt kurpitsaa, mutta minua on aina jollakin tavalla viehättänyt kurpitsat. Ne ovat niin hauskan ja suloisen näköisiä! Syksyn aikana kauppojen vihannesosastoille on ilmaantunut toinen toistaan uhkeampia ja muhkeampia kurpitsoja. Koin tilaisuuteni tulleen! Viime viikonloppuna, kun sain yövieraikseni kolme ystävääni, päätin tarttua tuumasta toimeen ja kurpitsasta piirakkaan. Kävin ostamassa Prismasta kuvassa esiintyvän söpöliinin.

Kurpitsani ei ollut järin suuri. Vain vähän alle kaksi kiloa, mutta juuri omiin tarpeisiini sopiva. Halusin kokeilla tällaista Valion ohjetta, joka ei ehkä ihan kyllä hengi alkuperäistä villin preerian henkeä, sillä siinä on tuorejuusokuorrutus päällä.  Ohje kuitenkin vaikutti herkullisimmalta. (Lisäksi "turmelin" ohjeen astetta pidemmälle laittamalla tuorejuuston päälle vielä strösseliä, jota ei taatusti löytynyt Ingallsin Lauran kurpitsapiirakasta.)

Kyseisessä ohjeessa monista muista kurpitsapiirakan ohjeista poiketen käytetään kurpitsasosetta. Piti siis keittää sose, ennen kuin pääsin varsinaisiin leipomuspuuhiin. Käytin soseen keittämiseen tätä Kodin Kuvalehden ohjetta, ja soseen keittäminen oli helppoa kuin mikä. Se mikä ei ollutkaan kovin helppoa, oli kurpitsan kovan kuoren kuoriminen, mutta muutamien hermojen menetyksien jälkeen sekin lopulta onnistui.

Itse piirakan tekeminen oli myös helppoa. Tosin ohjeessa pitäisi ensin vatkata munat ja fariinisokeri vaahdoksi. En ole aiemmin näistä aineksista tehnyt vaahtoa, enkä siten tiedä, kuinka jähmeää lopputuloksen olisi oltava. Oma vaahtoni oli aika löysää, enkä saanut sitä ahkeralla vatkaamisella kovemmaksi. En tiedä, onko normaalia vai ei, mutta löysän vaahdon vuoksi lopputulos oli sellainen jännän kiinteä ja hieman kumimaisen kostea piirakka.

Mutta oikestaan kenties juuri osittain kiinteydestä ja kosteudesta johtuen lopputulos oli todella herkullinen. Inkivääriltä maistuva tuorejuustopäällinen sopi piirakkaan ihanasti. Piirakassa oli hieman porkkanakakun fiilistä. Lisäksi niin vieraideni kuin minunkin mielestäni piirakassa maistui joulu. Taikinassa on nimittäin niin kanelia kuin inkivääriäkin. Pakkaseen jäi vielä muutama annos kurpitsasosetta, joten ehkäpä siis vietän vielä villin preerian makuista joulua!

Voin suositella kurpitsapiirakkaa lämpimästi myös muille - niin Laura-faneille kuin kaikille muillekin!