Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäinen osa: Loistava ystäväni

Elena Ferranten Napoli-sarjan kirjat ovat tuntuneet olevan teoksia, joihin olen törmännyt kaikkialla: kirjakaupoissa ne suorastaan kävelevät vastaan, Instagramissa ja Facebookissa niiden kuvia vilisee tiuhaan. Vaikka kirjat ovat olleet paljon esillä, en ole oikeastaan aiemmin tiennyt yhtään, missä niistä on kyse, ennen kuin teoksen ensimmäinen osa Loistava ystäväni valikoitui lukupiirikirjaksemme ja minun oli tartuttava siihen. Ja jostakin hyvin kummallisesta syystä olin kuvitellut Elena Ferranten kirjoittavan jotakin kevyttä naisille suunnattua viihdettä. Sen, kuinka väärässä olinkaan, sain huomata  hyvin pian päästyäni kirjan pariin.

Loistava ystäväni avaa näkymän sodanjälkeiseen Italiaan. 50-luvun Napolissa eräässä köyhälistökorttelissa varttuu kirjan minäkertoja, nuori tyttö nimeltään Elena sekä hänen paras ystävänsä Lila. Heidän elinpiirinsä arkea värittää vahvasti väkivalta, joka on täysin hyväksytty ja normaali tapa ratkaista asioita. Miehet hakkaavat vaimojaan, lapsiaa ja toisiaan, naiset lapsiaan. Jossakin taustalla väijyvät sellaiset aatteet kuin kommunismi ja fasismi, jotka jollakin lasten silmissä vähän mystisellä tavalla vaikuttavat myös korttelin elämään ja sen ihmissuhteisiin. Teoksessa kuljetaan ystävysten matkassa lapsuusiän nukkeleikeistä yhteisen kansakouluajan halki teini-iän myllerryksiin saakka, joita värittävät epävarmuus ulkonäöstä ja kehon muutoksista, rakkauden mysteerit ja poikaystävät. Lopulta toisen ystävän elämässä myös jokin niin käsittämätön ja ihmeellinen asia kuin kosinta ja avioliitto.

Kirjan nimi sai minut odottamaan jotakin Anna-kirjojen Annan ja Dianan välistä ihanaa, idyllistä ja täydellistä ystävyyttä, mutta Loistava ystäväni kertookin tarinan hyvin toisenlaisesta ystävyydesta, joka on täynnä jännitteitä. Siitä löytyy toisinaan jopa ilkeyttä, molemminpuolista kateutta ja katkeruutta. On myös aikoja, jolloin ystävät ovat niin uppoutuneita omaan arkeensa, etteivät he juuri tapaa toisiaan. Mutta kaikesta huolimatta ystävyys pitää. Se vain lujittuu elämän heitellessä. Molemmilla ystävyksillä on kova pyrkimys päästä elämässä eteenpäin. He haluavat irrottautua siitä kurjuudesta, jonka keskelle ovat syntyneet. Hienoisen kateuden ylläpitämä keskinäinen kilpailu saa Elenan ja Lilan pyristelemään entistä ponnekkaammin irti lapsuutensa perinnöstä. Molemmat tytöt menestyvät hyvin koulussa ja pistävät itsensä täysillä likoon arvosanajahdissa. 

 Perhe kuitenkin katkaisee Lilan opintien kansakoulun jälkeen. Elenan tie jatkuu hänen sinnikkään opettajansa kannustamana lukioon. Lila keskittyy rikkauden hankkimiseen tekemällä työtä isänsä suutarinverstaalla ja alkaa suunnitella omia kenkämalleja. Elena edelleen toivoo saavuttavansa paremman elämän koulutuksen avulla. Näin teoksessa kuvataan tyttöjen ajatuksia menestyksestä ja rikkaudesta:

- - tajusin, että rikkaus, josta me pikkutyttöinä unelmoimme, oli muuttumassa aivan toisenlaiseksi. Aarrearkut täynnä kultakolikoita, jotka livreeasuisten palvelijoiden jono kantaisi linnaamme, kun olisimme julkaisseet Pikku naisten veroisen romaanin - rikkaus yhdistettynä maineeseen - olivat lopullisesti menettäneet hohtonsa. Ehkä jäljellä oli vielä ajatus rahasta sementtinä joka vakauttaisi elämämme, estäisi sitä ja rakkaitamme hajoamasta. Mutta perustavanlaatuinen, tätä nykyä hallitseva piirre oli konkreettisuus, jokapäiväiset toimet, neuvotteleminen. Nuoruutemme rikkaus pohjautui edelleen lapsen nerokkaan mielikuvituksen tuotteeseen - erikoisiin kenkämalleihin - mutta se ilmentyi Rinon riidanhaluisessa tyytymättömyydessä ja halussa kuluttaa niin kuin iso kiho, television omistamisessa, Marcellon sormuksessa, jolla hän luuli voivansa ostaa tunteen, ja lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen Stefanossa, kohteliaassa nuoressamiehessä, joka myi elintarvikkeita, ajoi punaisella avoautolla, kulutti neljäkymmentäviisituhatta liiraa tuosta vain, kehysti piirustuksia, halusi tehdä kauppaa paitsi juustoilla, myös kengillä, sijoittaa nahkatuotantoon ja työvoimaan, uskoi lujasti pystyvänsä vihkimään yhteisössämme rauhan ja hyvinvoinnin aikakauden: lyhyesti sanottuna rikkaus liittyi arkipäiväisiin asioihin ja niin muodoin siitä puuttui kaikki loistokkuus ja kunnia.

Ferrante kirjoittaa vetävästi ja onnistuu koukuttamaan lukijansa.  Juoni on hyvin monitahoinen. Vaikka Elena ja Lila ovat keskushenkilöitä, käsittelee teos koko korttelin elämää. Ihmissuhteet siellä kietoutuvat kiinnostavasti ja tiivisti toisiinsa. Kortteli on kuin oma pienoismaailmansa, jossa on aivan omat sääntönsä ja lakinsa. Myös lopetus on onnistunut koukuttavuuden suhteen. Kirjan loppu on hyvin yllättävä ja äkkinäinen, täynnä kysymyksiä. Se on mielestäni jopa yksi parhaista ja mieleenpainuvimmista romaanilopetuksista, mitä olen lukenut. Se suorastaan huusi minua jatkamaan jakto-osan parissa, minkä itse asiassa hyvin pian teinkin.

Loistava ystäväni on mielenkiintoinen romaani, jonka teemat tarjoavat pohdittavaa. Teos on hyvin yhteiskunnallinen, ja avaa tärkeällä tavalla sosiaalista eriarvoisuutta. Se avaa myös hyvin eriarvoisuuden syitä. Sitä, kuinka vahvoin sitein perhetausta vetää yksilöitä siihen samanlaiseen kulttuuriin, johon on synnytty. Toisaalta tämä teos antaa toivoa siitä, että kovin ponnistuksin ihminen kykenee ehkä myös takomaan oman onnensa ja rakentamaan oman elämänsä.

Loistava ystäväni on paljon karumpi kuin mitä olin osannut odottaa. Teoksessa kuvattu väkivalta oli välillä suorastaan luotaantyöntävää. Minua jäi kiinnostamaan kysymys, kuinka realistista teoksen väkivaltakuvaus on. Siinä ei ole mitään uutta, että maailmaan mahtuu väkivaltaa ja on aina mahtunut. Toisaalta myös mielikuva tulisista italialaisista elää yhä. Sitä kuitenkin jäin miettimään, miten realistista on tällainen kokonainen väkivallan kulttuuri, jossa väkivalta on niin normaalia ja arkipäiväistä lähes jokaisessa perheessä, ei mikään marginaalinen ja yllättävä tapahtuma.

Julkaistessani tämän bloggauksen olen ehtinyt lukea jo toisen osan ja mietin, lopetanko matkani sarjan parissa siihen vai jatkanko vielä eteenpäin. Väkivalta ja raakuus, jotka toisessa osassa mielestäni vielä pahenevat, on saanut minut miettimään, kannattaako jatkaa. Mitä mieltä te muut lukijat olette sarjasta? Suositteletteko lukemaan sarjan loppuun?

Elena Ferrante

Loistava ystäväni

(L´amica geniale, 2011)

Suom. Helinä Kangas

WSOY

362 s.