perjantai 31. heinäkuuta 2015

Klassikkohaaste: Iki-ihana ikiklassikko Tuulen viemää

Tänään 31.7.2015 kirjablogeissa klassikoidaan! On aika julkaista Klassikkohaasteen klassikkopostaukset. Klassikkohaasteetta varten kymmenet kirjabloggaajat ovat lukeneet jonkin klassikon, jota eivät häpeäkseen ole aiemmin lukeneet. Haasteeseen osallistujat linkittävät tämän päivän aikana klassikkopostauksensa Reader, why did I marry him -blogin tähän postaukseen. Klassikkohaastetta varten minä tartuin (sekä kooltaan että sisällöltään) suurenmoiseen Tuulen viemään! Sopivan kirjan valitseminen olikin haasteen hankalin pala, sillä minulle klassikkojen suurystävälle ja suurkuluttajalle oli lukemattoman ja kiinnostavan klassikon keksiminen hankalaa. Eräs ystävä ehdotti Tuulen viemää ja tässä sitä ollaan. Oletteko valmiita hyppäämään Tuulen viemän vietäviksi?

Scarlett kohotti päänsä ja hänen kalpeat mustien ripsien varjostamat silmänsä säihkyivät kuutamossa. Ellen ei ollut milloinkaan opettanut hänelle, että mielihalu ja sen täyttyminen olivat kaksi eri asiaa. Hänen siinä maatessaan kuutamon hopeisissa varjoissa hänen rohkeutensa kasvoi ja hän rakensi suunnitelmia, joita rakentelee kuusitoistavuotias, kun elämä on niin helppoa, että tappio tuntuu mahdottomuudelta, ja sievä puku ja kauniit kasvot ovat aseita, joilla voi voittaa itsensä kohtalon. 

Margaret Mitchellin suurklassikko Tuulen viemää on niin tunnettu kirja, että varmasti kaikilla sivistyneillä ihmisillä on jonkinlainen käsitys, minkälainen kirja se on ja mistä se kertoo. Itse olen joskus nuorempana nähnyt myös teoksesta tehdyn elokuvan, mutta en muistanut siitä paljoakaan. Tämän kirjastosta lainaamani kirjan kansikuva (jonka olen nähnyt myös aiemmin) vastasi käsitystäni aika paljon siitä, minkälainen teos Tuulen viemää olisi: Tummanpunaista romantiikkaa ja intohimoa historiallisessa kontekstissa. Jotakin pinnallista ja viihdyttävää, luultavasti hieman kliseista, joka kuitenkin onnistuu koukuttamaan lukijan.

Noudin kirjan kirjaston romantiikka-hyllystä (josta en muista muuten ikinä ennen lainanneeni mitään!), mikä tietenkin sai minut entistä enemmän odottamaan jotakin suurta hattaraan käärittyä harlekiinimaista romantiikkaa. Samaa käsitystäni teoksesta vahvisti teoksen alku, jossa lukija tapaa teoksen sankarittaren, hemmotellun ja itsetietoisen kaunottaren Scarlett O´Haran muhkeaan ja upeaan pukuu pukeutuneena keimailemasta kahden nuoren herran kanssa, jotka suurin piirtein palvovat maata neidon jalkojen juuressa. Tämän Scarlettin elämä pyörii vain kauniiden pukujen, tanssiaisten sekä miespuolisten valloitusten ympärillä. Sellaisena kenties Scarlettin elämä olisi jatkunutkin ellei tapahtuisi jotakin, mikä vavisuttaa perustavanlaatuisesti niin Scarlettin kuin kaikkien muidenkin amerikkalaisten elämää. Tanssiaisten aatto muuttuukin Amerikan sisällissodan aatoksi. Sen jälkeen enää mikään ei ole entisellään. Orjatyövoimalla ylellisyytensä ansainneet, helppoon elämään ja yltäkylläisyyteen tottuneet etelävaltiolaiset joutuvat sodan tullessa itse tarttumaan kuokkaan ja lapioon sekä tuntemaan nälän omissa mahoissaan.

Mielikuvani kirjasta ennen lukemista ei olisi voinut mennä pahemmin metsään, mutta yllätys oli pelkästään positiivinen. Tuulen viemää on niin paljon enemmän kuin ikinä osasin kuvitella ja sanalla sanoen se on yksi kaikkien aikojen upeimpia teoksia. Tuulen viemää ansaitsee paikkansa vakavasti otettavien klassikoiden joukossa.

Tuulen viemää on ennen kaikkea tarina sodasta sekä Scarlett O´Harasta sodan kourissa. Sekä siitä, miten sota muuttaa jokaisen ihmisen ja erityisesti Scarlett O´Haran. Mennyt maailma on mennyttä, eikä paluuta samanlaiseen maailmaan ole edes sodan päätyttyä. Se, joka hyväksyy tämän, selviää, mutta joka ei hyväksy, jää vain ikuisesti haikailemaan sitä, mitä ei voi saada. Kirja on kaikkea muuta kuin ruusunpunaista romantiikkaa. Itse asiassa teos on ehkä yksi epäromanttisimmista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Teoksen juoni tosin pyörii sodan siimeksessä paljon niin sanottujen romanttisten juonikuvioiden ympärillä, mutta todellinen romantiikka on mahdollisimman kaukana.

Sisällissodan aattona nuori 16-vuotias Scarlett kihlautuu hetken mielijohteesta silkkaa huimapäisyyttään ja näyttämisenhaluaan miehen kanssa, jota pitää täydellisenä pölkkypäänä, koska ei voinut saada sitä miestä, jota rakastaa sen vuoksi, että tämä järkisyista on juuri kihautunut serkkunsa kanssa. Parin viikon päästä hän on naimissa tämän pölkkypään kanssa. Muutaman kuukauden päästä hän on leski, joka kauhulla ja suurella inholla odottaa äidiksi tulemista ja jonka on pukeuduttava ikäviin leskenvaatteisiin sekä kieltäydyttävä kaikista niistä ihanista huvituksista, jotka kuuluvat naimattomien neitojen elämään. Tässä yhteiskunnassa naiset opetetaan vain viehättämään miehiä, saamaan heidät pauloihinsa ja nappaamaan jonkun omakseen. Sen sijaan kukaan ei opeta nuorille neidoille, kuinka ikäväksi elämä sen jälkeen muuttuu, kun on saavuttanut neitoikänsä tärkeimmän päämäärän. Vuodet vierivät ja Scarlett nai vielä kaksi muuta miestä: toinen aviomies on vähintään yhtä pölkkypää kuin ensimmäinen. Kolmas aviomies sisältää jo enemmän: hurmaava, upporikas, mutta samalla niin raivostuttava Rhett Butler on lopulta teoksen keskeisin henkilö Scarlettin rinnalla. Hän on Scarlettin vertainen, joka rakastaa tätä intohimoisesti, mutta näkeekö Scarlett hänessä muuta kuin rahat ja mahdollisuuden mukavaan elämään? Ja onnistuuko Scarlett vihdoin saamaan mielestään sen miehen, jota todella rakasti, mutta jota ei voinut saada?

Jos teosta tarkastelee rakkaustarinana, niin se on hyvin raadollinen, kova ja epäromanttinen rakkaustarina. Mutta tärkeintä Scarlettille miehen rakkauden sijaan on rakkaus Taraan, hänen lapsuuden kotiinsa, suureen puuvillaplantaasiin, joka on tuhon partaalla sisällissodan vuoksi. Taran edestä Scarlett on valmis antamaan kaikkensa.

Tuulen viemässä lukijan koukkuunsa saava viihteellisyys yhdistyy älykkääseen ja vakavaan sisältöön. Tämä on kirja, jota ei malta laskea käsistä. Moista lukukoukuttuneisuutta en muista kokeneeni juuri muiden kirjojen kohdalla kuin Harry Pottereiden suhteen nuorena.  (Tiedätte varmasti sen tunteen, kun pitäisi tehdä sitä tai tätä tai mennä vaikka nukkumaan ja haluaa aina lukea vain "vielä ihan vähän".) Tuulen viemää on kuitenkin kirja, jolla on paljon tärkeää sanottavaa. Teos tuo ensinnäkin Amerikan sisällissodasta esiin sen toisen puolen, jota ei yleensä tunneta (ja jota en itse ainakaan ikinä ollut tullut ajatelleeksi). Toiseksi Tuulen viemää on hyvin feministinen teos, joka kyseenalaistaa rankasti sen roolin, johon nainen on yritetty ahtaa ja johon Scarlett ei ainakaan millään meinaa (eikä edes halua) mahtua.

Me juhlimme Amerikan sisällissotaa ainoastaan hienona asiana, sillä se vapautti mustat orjuudesta – orjuudesta, joka ei mielikuvamme mukaan ole muuta kuin epäinhimillistä alistamista ja hyväksikäyttöä, miltei pahinta, mitä ihmiselle voisi elämässä osakseen koitua. Tuulen viemää kertoo sodan tarinan etelävaltiolaisten eli häviäjien näkökulmasta, ja sen myötä voi huomata, että historiamme on voittajien kirjoittama. Vapaudella on hintansa niin vapautettujen mustien kuin etelevältiolaisten valkoisten näkökulmasta  – ja tietysti myös kaikkien taistelussa olleiden pohjoisvaltiolaistenkin. Sota on aina raaka ja ruma asia, joka jättää jälkeensä verta, ruumiita, surevia leskiä, isättömiä lapsia, menetettyjä ystäviä ja kaatuneita veljiä. Teos kyseenalaistaa isänmaallisuuden verisen hinnan. Onko kaikki tämän kaiken veren arvoista? Pohjoisvaltiolaiset myös kohtelevat valloitettuja etelävaltiolaisia todella törkeästi ja riistäen heitä niin sodan aikana kuin sen jälkeen. Tilat ryöstetään ja naiset raiskataan

Lisäksi vapautensa äkillisesti saaneet mustat eivät sopeudu uuteen tilanteeseen kovin hyvin, ja heidän keskuudessaan esiintyy pahoja sosiaalisia ongelmia. Monet orjat joutuvat plantaasien hyvistä asuinoloista suoraan kadulle. Pohjoisvaltiolaiset eivät ota uskoakseen, että moni "neekeri" (kuten heitä teoksessa nimitetään) oli onnellisempi orjaisäntänsä alaisuudessa, huolenpidon alaisena kuin yksinään vapaudestaan juopuneena. Monien orjien suhteet isäntiinsä on kauniisti kuvattu kirjassa. Teoksesta saa sen kuvan, että useimmat orjat nauttivat suurta kunnioitusta ja huolenpitoa isäntiensä ja emäntiensä taholta, eikä heitä sitonut pelkkä ulkopuolinen pakko, vaan sydämestä lähtevä uskollisuuden tunne. Siksi monet orjat myös jäävät isäntiensä luokse, kun sota "vapauttaa" heidät. Tähdennettäköön, että teos ei saanut minua missään muotoa kannattamaan orjuutta, vaan se mielestäni hienolla tavalla osoitti, että asia ei ole niin mustavalkoinen kuin itse ja luultavasti moni muu länsimaalainen asiasta ajattelee. Teos myös tuo esiin, että useimmat etelävaltiolaiset itse asiassa arvostavat mustia orjiaan enemmän ja kohtelevat heitä inhimillisemmin kuin pohjoisvaltiolaiset, jotka vain vaativat näille vapautta ja samoja kansalaisoikeuksia, mutta eivät muuten halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan.

Kirjan päähenkilö Scarlett on hyvin ristiriitainen hahmo. Hän on monessa suhteessa kaikkea muuta kuin samaistuttava. Monissa suhteissa hän ei aseta lukijalleen myöskään ihannetta, vaan kaikkea muuta. Päähenkilön samaistuttavuus ja ihannoitavuus on monesti itselleni suurimpia syitä ihastua kirjaan, mutta niiden puuttuminen ei haitannut tämän teoksen kohdalla. Scarlett on pinnallinen ja häikäilemätön nainen, joka surutta käyttää hyväkseen kaikkia ihmisiä, joita voisi tavalla tai toisella hyötyä. Kaikki naiset ovat hänelle potentiaalisia kilpailijoita ja miehet puolestaan potentiaalisia valloituksia. Se kuinka hän narraa halveksimansa miehet naimisiin itsensä kanssa teeskennellen rakastunutta ja kainoa naista saa säälimään hänen uhreikseen joutuneita miesraukkoja. Useimmat ihmiset eivät pidä Scarlettista, mutta toisaalta lukijan päästessä kurkistamaan hänen mielensä syvyyksiin, paljastuu lukijalle myös Scarlettin luonteen inhimillisyys. Myös hänen rinnassaan sykkii ihmissydän. Scarlett on loppujen lopuksi kaiken teeskentelyn ja häikäilemättömyytensä takana aidoin ja rehellisin hahmo, mitä kirjan henkilögalleriassa esiintyy. Naisena hän on vahva ja älykäs, eikä halua peittää sitä, vaikka se on vastoin sosiaalisia odotuksia. Tässä yhteiskunnassa naisen tulisi olla mielellään heikko (sekä fyysisesti, että henkisesti) ja vähä-älyinen tai mielellään ainakin näytellä sellaista, jotta miehet saisivat tyydytetyksi pätemisen tarpeensa. Scarlett kuitenkin käyttää älyään hyväkseen pyörittämällä omaa yritystään taidokkaammin kuin useampikaan mies, mikä saa aikaan julkista pahennusta. Teos kritisoi hyvin vahvasti naiseen kohdistuvia sosiaalisia odotuksia, jotka täyttääkseen Scarlettin olisi teeskenneltävä. Teos nostaa nämä odotukset esiin tavalla, joka saa ne näyttämään aivan naurettavilta. Esimerkiksi ensimmäisestä synnytys sujuu reippaalta ja terveeltä Scarlettilta aivan epänaisellisen helposti, ja hän toipuu siitä jaloilleen aivan säädyttömän nopeasti.

Vaikka Scarlett on monilta luonteenpiirteiltään kaikkea muuta kuin mukava ihminen, on hänessä kuitenkin paljon sellaista, jota voi lopulta ihailla. Hän on selviytyjä, joka hautaa menneet taakseen ja suuntaa katseensa kohti tulevaa. Vahva, älykäs ja määrätietoinen Scarlett edustaa myös juuri sitä ihmistyyppiä, joita ilman me hieman sovinnaisemmat naiset saisimme edelleen maata kureliiveihimme tukehtumaisillamme pyörtyneinä lattialla odottamassa, että joku pätemisenhaluinen herrasmies tulee ojentamaan meille hajusuolan. Lisäksi Scarlettin ristiriitainen ja värikäs hahmo tekee hänestä mitä erinomaisimman romaanisankarittaren. Aika Scarlettin seurassa ei käy koskaan pitkäksi! Scarlett on ehdottomasti suurklassikon kokoinen ja arvoinen hahmo.

Teoksen takakannessa luvattiin, että tämä romaani on "täynnä tunnetta, voimaa ja elämän suurta lumoa". Sitä tämä teos todella tarjosi ja lisäksi paljon muuta!


Margaret Mitchell
Tuulen viemää
(Gone with the wind, 1936)
Suom. Maijaliisa Auterinen
Otava
894 s.


24 kommenttia:

  1. Hmmjoo. Pitää harkita luettavaksi: leffan olen katsonut joten siltä puolelta arvelin jo että pelkkää höttöä ei ole luvassa ja Scarlettin hahmo näyttäytyy jo sellaisena kuin kuvaat (mutta kiinnostaisi toki lukea miten tämä esitetään kirjassa). Ja etelän ristiriitaisuuksia on tullut myös nähtyä muutaman muun kirjailijan toimesta (joista yhdestä blogannen parin päivän päästä).
    Tiedä sitten kuinka helppoa on karistaa elokuvan mielikuvat päästä lukiessa, onko Rhett Butler automaattisesti Clark Gable jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti, jos vähääkään pidit elokuvasta! Minun pitäisi puolestani ehdottomasti katsoa elokuva uudestaan, sillä muistikuvani siitä on hyvin, hyvin hämärä. Luin muuten myöhemmin Wikipediastakin, että tämä kirja on virheellisesti usein tulkittu Scharlettin ja Rhettin rakkaustarinaksi, vaikka se on juuri ennen kaikkea tarina sodasta.

      Etelän ristiriitaisuuksiin en ole itse ennen törmännyt kirjallisuudessa ja nyt tämän jälkeen jäi kyllä kiinnostamaan aihe enemmänkin. Pitää tulla kurkkaamaan blogiisi! :)

      Poista
  2. Ah, Tuuleen Viemää! Tämä täytyisi taas joskus lukea, vaikka olenkin sen pariin otteeseen lukenu ja elokuvakin nähnyt. Tässä on niin paljon vastakkainasetteluja, joista joitakin olet hyvin analysoinut. Scarletin kuvitelmissa on se romanttinen rakkaus, niin kuin nuorella neidolla ainakin, mutta, kun hän löytää sen todellisen rakkauden, niin sitten hän joutuu miettimään, onko se liian myöhäistä? Tämä on vahvahduttavan pakahduttava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sinäkin tykkäät Aino! Tämä on kyllä sellainen kirja, joka varmasti kestää useamman lukukerran. Scharlettin tarina rakkaudessa onkin kovin traaginen juuri siksi, että hänet kuvataan neidoksi, jolla on ikään kuin kaikki avut saada onni osakseen rakkaudessa, mutta ei. Hän pitää kiinni kuvitelmistaan eikä voi huomata, että onni on nenän edessä. Onneksi loppu on kuitenkin avoin: Scharlettin ja Rhettin tarina kuitenkaan ei välttämättä lopu siihen, mihin kirja. Molemmat heistä on niin itsepäisiä, ettei tiedä, kumman itsepäisyys vie voiton.

      Poista
  3. Tuulen viemää on minulle se kirja, johon tartun, kun tarvitsen jotakin lohduttavaa. Vaikka kirja ei siis ole höttöistä viihdettä, kuten kirjoitat. Ihailen Scarlettia, ja miksipä häneen ei voi samastuakin luonteen ei-niin-miellyttävistä piirteistä huolimatta. Minusta Scarlett on traaginenkin: hän on aina rakastunut (luulee olevansa rakastunut) väärään mieheen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla Margit, että Tuulen viemää on sinulle tärkeä. Ja miksipä ei voi samaistua, itse en kyllä kauheasti kyennyt, vaikka muutamia hänen piirteistään kuitenkin myös ihailin. Kovin traaginen hän myös on, mikä sai minut lukijana myös säälimään häntä. Ja loppua kohden hän muutenkin muuttuu inhimillisemmäksi hahmoksi, johon ehkä hieman enemmän kykenin samaistumaan.

      Poista
  4. Tämä on klassikko, jonka ihan jokaisen pitäisi lukea! Hieno teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marile kommentistasi! Olen kanssasi samaa mieltä! :)

      Poista
  5. Tämä on ihana ja elokuva oli huikea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sinäkin tykkäät! Se elokuva on minun ehdottomasti katsottava uudestaan! :)

      Poista
  6. Monipuolinen teksti! Luin Tuulen viemään ihan vasta, reilu kuukausi sitten. Kirja on mahtava ja Scarlett ihan paras. =D (Enhän minä tiennyt tällaisista klassikkohaasteista yhtään mitään.) Nousi kertaheitolla yhdeksi kaikkien aikojen suosikkikirjakseni. http://kingiakahviajaempatiaa.blogspot.fi/2015/06/frankly-my-dear-i-dont-give-damn.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Ja mahtavaa kuulla, että Tuulen viemää vei myös sinut noin voimallisesti mennessään! Täytyypä tulla lukemaan sinun tekstisi myös, kiitos linkkauksesta! :) Harmi, ettet sinä saanut tietää klassikkohaasteesta!

      Poista
  7. Aina lukiessani tai kuullessani tästä teoksesta kehuja mietin, pitäisikö minun antaa sille uusi mahdollisuus. Olen lukenut kirjan ja nähnyt elokuvan ja minulla on aivan järkyttävä asenneongelma Scarlettin kanssa, emme vain kertakaikkisesti tulleet toimeen. Jos ajattelen teosta ihan vain kirjana ilman Scarlettia, on tässä aivan huikean paljon hyvää ja luin sen kyllä mielelläni, mutta jotenkin vääntöni päähenkilön kanssa sai lukukokemuksen tuntumaan nihkeältä. Mutta ehkä minä joskus vielä ymmärrän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, uusi mahdollisuus joidenkin kirjojen kohdalla voi olla ratkaiseva, mutta toisaalta lukumakuja on niin erilaisia ja aina ei vain ymmärrä arvostettujen klassikoiden upeutta. Ja toisaalta ymmärrän tuon niin hyvin, että jos päähenkilö on vain kertakaikkisen ärsyttävä, niin se saa koko kirjan tuntumaan raivostuttavalta. Vaikka Scharlett on mielestäni monella tapaa myös epämiellyttävä, kykenin näkemään hänen luonteessan myös hellyyttäviä piirteitä ja monella tapaa myös säälin häntä. Teoksen edetessä elämänkokemus kuitenkin kasvattaa hänestä huomattavasti inhimillisemmän hahmon.

      Poista
  8. Tuulen viemää on todellakin yllättävän hyvä. Itsekään en uskonut kauheasti pitäväni mutta oli kiva yllättyä positiivisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hauska kuulla, että sinulla oli hieman samanlaisia kokemuksia Tuulen viemän suhteen kuin itselläni!

      Poista
  9. Ihanaa, että tykkäsit. Tuulen viemää on hieno elokuvana ja kirjana, ja Scarlett on kertakaikkisen upea naishahmo. Mahtava klassikko kesään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika kommentistasi! Niin, täytyy myöntää, että Scharlett on myös upea naishahmo kaikista ärsyttävyyksistään huolimatta! Jotenkin juuri kesäkirjaksi tämä sopi hyvin! :)

      Poista
  10. Nyt kyllä kirjoitat sellaista tekstiä, että tuli halu lukea tämä nyt heti justiinsa. Riippumatto, lämmin sää (harvinainen ilmiö Suomen kesässä), kylmää sitruunamehua ja Tuulen viemää. Ah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa Omppu, jos onnistuin inspiroimaan sinua Tuulen viemän pariin! Ja heh, kuvauksesi haaveidesi lukuolosuhteista kuulostaa aivan täydelliseltä tälle kirjalle! :)

      Poista
  11. Hieno postaus kirjasta, jonka luulen tuntevani, vaikken ole sitä lukenut! Minulla on teos englanninkielisenä versiona hyllyssä, joten ehkä ensi kesän klassikkohaasteeseen... Kirjoituksesi rohkaisee tarttumaan siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! :) Hienoa, jos onnistuin rohkaisemaan sinuakin! Suosittelen ehdottomasti! Teos on paksu, mutta niin vetävä, että meni loppujen lopuksi aika nopeasti.

      Poista
  12. Hieno teksti! Olen myös nähnyt elokuvan, mutta kirjan lukeminen on jäänyt osittain Scarlettin vuoksi. En tiedä jaksaisinko naisen läsnäoloa enää hetkeäkään, mutta hyvä tietää ettei luvassa ole pelkkää romantiikkaa. Ehkä vielä joku päivä tämän luen, koska historia kiinnostaa. Mitchellin näkemys orjuudesta on kyllä aika erikoinen, joten ehkä minun pitää metsästää vielä kylkeen joku tietokirja ja selvittää asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Suvi! :) Toivottavasti joskus rohkaistuisit kirjankin pariin, mutta toisaalta ymmärrän, että Scharlett voi tuntua niin negatiiviselta hahmolta, ettei häntä oikein kestä. Itsekin ajattelin tuota orjuusasiaa, että olisi kiva lukea aiheesta faktaperäisempää tietoa. Ja uskon, että jos tämä kirja jonkin totuuden esittää, niin se on kuitenkin vain osatotuus. Varmasti orjilla oli jossain paikoissa hyvin epäinhimilliset olosuhteet, vaikka toisaalta myös olen valmis uskomaan tämän kirjan näkemyksen, että monet isäntäperheet kohtelivat heitä lämmöllä ja rakkaudella, kuin perheenjäseniään.

      Poista