Ohi on! Kooste Suomen kirjallisuushistorian kurssista

Kävin juuri viime perjantaina tenttimässä vihdoin ja viimein Suomen kirjallisuushistorian kurssin, jonka etenemistä blogissani on seurattu melko tiiviisti siitä asti, kun kesäkuussa kirjoitin blogiini  kirjallisuudenopiskelijan valitusvirren, jossa valitin kurssin kohtuuttomasta työmäärästä ja sen lukemiston suunnattomasta tylsyydestä.

Koska seikkailujani kurssin lukemiston parissa on niin tiiviisti seurattu blogissani, ajattelin kirjoittaa nyt näin kurssin ollessa takanapäin jonkinlaisen koosteen kurssista ja sen sisältämistä kirjoista.

Mutta tässä vaiheessa minun on huomautettava, että ihme ja kumma, valitusvirteni ilmeisesti kuultiin! Kesän aikana kurssin vaatimuksissa oli tapahtunut muutos parempaan suuntaan! Kurssiin ei kuulu enää aivan yhtä montaa luettavaa kirjaa. 

Kurssiin tosin kuuluu edelleen täsmälleen samat kirjat, mutta kaunokirjallisten teosten lukemiseen on lisätty pientä valinnaisuutta tietyin ehdoin ja aivan kaikkia kirjoja ei siis tarvitse lukea. Tässä nämä uudet säädökset:

Teoria:

Laitinen, Suomen kirjallisuuden historia (s.1-569)

Lassila (toim.) Suomen kirjallisuushistoria 3. Rintamakirjeistä tietoverkkoihin (s.157-300)

Kaunokirjat:

Runeberg, Vänrikki stoolin tarinat

Kalevala, (Kullervo-runot 31-36)

Wecksell, Daniel Hjort

Kivi, Seitsemän veljestä

Canth, Työmiehen vaimo

Aho, Juha

Leino, Helkavirsiä I

Jotuni, Rakkautta (koko kokoelma)

Sillanpää, Hurskas kurjuus

Södergran, Samlade dikter (suomennosvalikoima Tulevaisuuden varjo)

Kallas, Sudenmorsian

Haanpää,Noitaympyrä

Manner, Tämä matka

Lisäksi:

Kilpi, Alastalon salissa I (tämä jäi pahasti kesken, mutta bloggasin silti!)

TAI

Linna, Tuntematon sotilas

Sekä kaksi seuraavista:

Meri, Manillaköysi

Mukka, Maa on syntinen laulu

Kihlman, Gerdt Bladhs undergång (Gerdt Bladhin tuho)

Krohn, Tainaron

Oksanen, Puhdistus

(Kuten huomaa, tästä viimeisestä kategoriasta luin yhden ylimääräisen, koska minua ihan huvin vuoksi kiinnosti vielä lukea Tainaron sen jälkeen, kun oli jo lukenut kaksi muuta.)

Nyt jaan erilaisia palkintoja ja titteleitä kurssin kaunokirjoille.

Kurssin parhaimmat ja hienoimmat kirjat:

1.Juhani Aho: Juha Koskettavan traaginen tarina rakkaudesta Karjalan koskilta. Juha lumosi minut erittäin vangitsevan ja intensiivisen lukukokemuksen pauloihin. Vau!

2. F.E. Sillanpää: Hurskas kurjuus: Ei yltänyt aivan edellisen tasolle, mutta melkein! Itse tarina on kurjuuksien kurjuus, tuskantäyteinen elämäntaival, jolla ravisteleva loppu. Kerronta on se, joka vei ja lumosi!

3. Leena Krohn: Tainaron: Mystinen, unenomainen tarina kummallisesta Tainaronin kaupungista, jossa hyönteiset elävät omaa elämää. Kummallisen kiehtova, erilainen lukukokemus, jota ilostutti pienet filosofiset mietelmät.

4. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä: En olisi ikinä uskonut ennen teoksen lukemistä, että tämä kirja tulee pääsemään tähän kategoriaan! Suurien ennakkoluulojen verhoama kirja paljastuikin sympaattiseksi ja huumorintäyteiseksi, vaikka on rehellisyyden nimissä myönnettävä, että koin joitakin tylsyydenkin hetkiä tämän kirjan parissa. Jukolan veljessarja kuitenkin raivasi tiensä sydämeeni.

Kirjat, joiden kanssa koin suurimmat taistelut tylsyyttä vastaa:

1. J.L. Runeberg: Vänrikki stoolin tarinat: ensimmäinen sija annettakoon tälle kirjalle! (Tarvitseeko edes selittää?)

2.  Pentti Haanpää:Noitaympyrä: Poliittinen kirja, josta en onnistunut löytämään oikeasti mitään mieltä kiinnittävää. 

3. J.J. Wecksell: Daniel Hjort: Historiallinen näytelmä Turun linnan muurien suojasta. Tylsyydessään ei ehkä ihan edellisten tasolle yltävä, mutta lähelle kuitenkin. Suurta (ja varmasti teoreettisesti ottaen hienoa) draamaa tämä on, mutta ei onnistunut omia lukumieltymyksiäni miellyttämään.

Järkyttävin lukukokemukseni: 

1. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu: Karu naturalistinen kuvaus nuoren tytön heräämisestä seksuaalisuuteensa hurmoshenkisessä uskonnollisessa yheisössä, jossa harjoitetaan seksuaalista hyväksikäyttöä ja mitä pahinta tekopyhyyttä. Repi ja järkytti herkkää mieltäni iljettävyydellään.

Suurin kompastuskiveni:

Volter Kilpi: Alastalon salissa I, vaikeasti lähestyttävä teos, kaunokirjoista ainoa, joka jäi suunilleen lukematta. Yritetty kuitenkin on, vaikka kesken jäi!

Paras runoteos

Edith Södergran: Tulevaisuuden varjo Runous ei juurikaan ole lajini, mutta voiko Södergrania kukaan inhota? Södergranin suorasanaiset runot ovat runoiksi mielestäni hyvin helposti lähestyttäviä, lempirunoilijani, voisin sanoa!

Loppupäätelmät kurssista

Olen hyvin onnellinen, että kurssi on vihdoin ohi! En ole muiden kirjapakettikurssien kanssa kokenut yhtä suuria tarttumisvaikeuksia kuin tämän kurssin kanssa, jonka kirjoista osa on ollut minulla lainassa jo viime kesästä lähtien laatikoissani lojumassa. 

Sainpa huomata, että monet ennakkoluuloni olivat turhia. Löysin kirjoista enemmän hyviä lukukokemuksia kuin olisin uskaltanut toivoakaan! Silti: olen nauttinut muiden kirjallisuuspakettien lukemisesta kyllä aiemmin paljon enemmän kuin tästä, mutta eikö opiskelun melkein kuin kuulukin olla joskus puun makuista?

Pettynyt olen itseeni hieman siinä suhteessä, että vaikka olin vakaasti aikonut panostaa tämän kurssin osalta teorian lukemiseen (jossa usein aiemminkin olen huithapeloinut), meni Laitisen Suomen kirjallisuuden historian lukeminen aika tavalla selailuksi ja hyppimiseksi monin osin, vaikka sen parissa monen monta aherruksen tuntia koinkin. Lassilan Suomen kirjallisuushistoria 3. Rintamakirjeistä tietoverkkoihin -teoksen kanssa sujui edellistä vieläkin heikommin: muutamia sivuja luettuani, kaksi iltaa ennen tenttiä viskasin kirjan maahan ja päätin, että saa rittää. Tentistä kun tiesin pääseväni mainiosti läpi ilmankin.(Tai niin ainakin onnellisen autuaana edelleenkin kuvittelen, vaikkei tuloksia vielä ole tullut!)  Myös Alastalon salin kesken jättäminen hieman harmittaa.

Mutta hei, eihän elämä ole aina niin vakavaa!? Mitä pienistä, ohi on ja elämä hymyilee! 

Voi miten ihana tunne, kun saa taas lukea melkein mitä haluaa!