perjantai 28. kesäkuuta 2019

Vuoden 1996 Tanssiva karhu -voittaja, Bo Carpelanin I det sedda, vie lukijan levollisiin tunnelmiin

Tänä vuonna Ylen jakama Tanssiva karhu -runopalkinto täyttää 25 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi palkinnon aiemmat voittajat ovat esillä ennen kuin tämän vuoden voittaja julkistetaan. Yle on haastanut myös lukijoitaan lukemaan aiempia voittajateoksia ja jakamaan lukukokemuksiaan verkkosivuillaan ja somessa häshtägillä #tanssivakarhu tai #dendansandebjörnen. Kirjabloggaajat ovat mukana juhlistamassa tapausta ja bloggaavat aiempien vuosien voittajista ja ottavat näin osaa haasteeseen. Nämä bloggaukset pääsevät nostoiksi myös Ylen verkkosivuille. Ihan kaikkille runopalkintovoittajille ei saatu bloggaajaa, mutta suurin osa teoksista löysi lukijansa kirjabloggaajien keskuudesta.

Itse heittäydyin mukaan bloggaajien Tanssiva karhu -tempaukseen viime hetkillä. Kun näin listassa Bo Carpelanin I det sedda -runokokoelman kököttämässä yksinäisenä vailla ketään, joka olisi siitä halunnut blogata, tunsin kutsumukseni. Kokoelmaa ei ole käsittääkseni edes suomennettu, ja koska itse olen opiskellut ruotsia pääaineenani, ajattelin Carpelanin kokoelman olevan sopiva haaste minulle. En ole lukenut Carpelanilta ennen kokonaista teosta, mutta mieleeni on jäänyt hänen eräs työssäni kohtaama mystisen kaunis ja kiehtova runo, joka on joskus ollut lukion äidinkielen preliminäärikokeessa. Tämä muisto loi odotuksia ja kannusti tarttumaan I det sedda -kokoelmaan.

Vaikka olenkin ruotsinopettaja yhdeltä ammatiltani, ei Carpelanin ruotsinkielisten säkeiden sisään sukeltaminen ollut helppoa. Itse asiassa yllätyin, kuinka haastava lukukokemus oli. Silti nautin siitä. Runoutta ei onneksi tarvitse aina ymmärtää nauttiakseen sanojen voimasta ja kauneudesta.

Itse olen lukenut hyvin vähän runoutta ruotsiksi. Kokemukseni rajoittuu lähinnä Edith Södergranin tuotantoon sekä aivan yksittäisiin runoihin muilta runoilijoilta. Södergraniin verrattuna Carpelanin runojen merkitystasolle on huomattavasti vaikeampi päästä, mutta asiaan saattaa vaikuttaa omalta osaltani myös se, että Södergran on minulle hyvin tuttu runoilija myös suomen kielellä. Carpelan on sitä vastoin ollut melko tuntematon.

Ensimmäisen kielihaasteen kohtasin jo I det sedda -runokokoelman nimessä. Hurraa, huusin itselleni, kun tajusin, että minun pitäisi kirjoittaa teoksesta, jonka nimeäkään en ymmärrä. Yritin kaivella sedda- ja sedd-sanoja kaikenmaailman sanakirjoista tuloksetta. Sitten kaivelin sanakirjojen sijaan vähän harmaita aivosolujani ja tulin siihen tulokseen, että kyseessä taitaa olla niinkin tavanomaisen sanan kuin se-verbin (nähdä) partisiipin perfektin määräinen muoto. Näin ollen runokokoelman nimi kääntyisi suomeksi muotoon Nähdyssä.


Tämä käännös sopisi hyvin myös paitsi koko runokokoelman teemoihin, myös itse nimirunon sisältöön. I det sedda -kokoelman monissa runoissa on kyse muistoista, menneen ja nykyisyyden kohtaamisesta. Näin on myös nimirunossa, joka alkaa näin:

I det sedda göms det alltid något mera,
mellan glömda gårdar mer en tystnad.
Öppnar jag en dörr finns där framför mig
någon som gått före på den hårda vägen - 
i ett ensamt rum finns alltid något mera.

Nähtyyn kätkeytyy aina jotakin enemmän,
unohdettujen pihojen välissä enemmän kuin hiljaisuus.
Jos avaan oven on siellä edessäni
joku joka on kulkenut edellä tuon kovan tien - 
yksinäisessä huoneessa on aina jotakin enemmän.

Kuten tässäkin runossa, sävyttää Carpelanin useita runoja hienovireinen alakulo ja melankolinen tunnelma. Tunnelma on pysähtynyt. Surumielistä melankoliaa haetaan joissakin runoissa yöllisistä tunnelmista. Näin on myös tässä runossa, jonka tunnelma on jopa hieman pelottvan ahdistava:

Ett ögönblick stannar världen upp,
sorlande bord tystnar.
I mörkret speglar 
stadens döda fönster
månens splittrande skära.

Silmänräpäykseksi pysähtyy maailma, 

soliseva pöytä hiljenee.
Pimeydessä heijastuu
kaupungin kuollut ikkuna
kuun halkeileva sirppi.

Tämä runo päättyy kuitenkin toiveikkaisiin tunnelmiin: "Tveksamt släcker morgonljuset / stjärnorna, en efter en." - "Empien sammuttaa aamunvalo / tähdet, yhden toisensa perään." Synkeys on poissa ja uusi aamu koittanut. Melankolisuus yhdistyykin runoissa usein kauneuteen, ja joissakin runoissa lukija kohtaa myös onnellisia tunnelmia. Yksi lempirunojani oli runo, jossa kuvataan sitä paratiisimaista autuuden tunnetta, kun arkiset askareet on tehty ja voi unohtua puutarhan rauhaan. Runo alkaa näin:
Vägen till himlen går genom ett tyst kök.
Allt är rent och undandiskat.
Någon har städat upp sig själv
och sen gått ut i den varma trädgården,


Tie taivaaseen kulkee halki hiljaisen keittiön.
Kaikki on siistiä ja tiskattu syrjään.
Joku on siivonnut pois itsensä
ja sitten mennyt ulos lämpimään puutarhaan.

Vaikka itse olen monessa suhteessa runsauden ystävä, ovat Carpelanin runot mielestäni vähäeleisellä ja minimalistisella tavalla kauniita. Runokieli on hienovireisen korutonta, eikä yksikään sana ei ole liikaa. Tätä vähäeleisyytta korostaa myös se, että runoja ei ole edes nimetty. Lopussa olevaan sisällysluetteloon runojen nimen tilalle on kirjoitettu runon ensimmäinen säe. 


I det sedda -kokoelman runot ovat lyhyitä, paria poikkeusta lukuunottamatta huomattavasti alle sivun mittaisia. Useimmat runot ovat yksisäkeistöisiä. Lyhyet runot jättävät teoksen graafisesti väljäksi, ja juuri tyhjää tilaa paperilla tarvitaankin runojen aution tunnelman tavoittamiseksi. Tulkinnallisesti runot aukeavat moneen suuntaan ja tarjoavat paljon pohdittavaa lukijalle, joka haluaa pysäshtyä runouden äärelle.


Kertailin runoja vielä eräällä venematkalla järvimaisemissa!

Nautin näiden runojen lukemisesta, ja koin hedelmällisenä sen, että minun oli yhteisprojektin nimissä paneuduttava paremmin runoihin ja pienen paineen alla kirjoitettava niistä. Luettuani kokoelman kerran läpi lueskelin joitakin runoja uudestaan pysähtyen pohtimaan niitä tarkemmin. Luen hävettävän vähän ruotsiksi, ja ruotsiksi lukeminen olikin yksi tälle vuodelle itselleni asettamia lukutavoitteita. Carpelan johdatti minut miellyttävällä ja lempeällä tavalla askeleen eteenpäin tässä tavoitteessani.

Siteeraan lopuksi vielä kokoelman viimeisen runon muutamaa säettä, jotka olivat mielestäni aivan ihanat! Näihin levollisiin säkeisiin on hyvä lopettaa.


Du öppnar dörren i trädens stam.
Där finns ett ensamt rum för var och en av oss.
Du säger: Kom! och för mig till en säng
som, säger du, redan länge varit bäddad.

Avaat oven puun rungossa.
Siellä on yksinäinen huone jokaiselle meistä.
Sanot: Tule! ja viet minut petiin
joka, sanojesi mukaan, on jo kauan ollut pedattu.


(Huom. tämän postauksen runokatkelmien suomennokset ovat omiani, ja pahoittelen mahdollisia puutteita. Tavoittelin suomennoksissani ajatuksen tarkkuutta, en runouden muotokeinojen noudattamista.)


Bo Carpelan
I det sedda (1995)
Schildts

1 kommentti: