Elinvoimaa tyttökirjoista: Iiris rukka - ensimmäinen Anni Swanini

Minulla oli unelma. Nyt se unelma on toteutunut - olen lukenut Anni Swanin tyttökirjan!

Kun työuupumuksen murtama vointini koheni sen verran, että jaksoin mennä kirjastoon, oli missionani kantaa sieltä kotiin niin monta tyttökirjaa kuin jaksaisin. Ajattelin, että tyttökirjojen viaton ja yksinkertaisen herttainen maailma olisi juuri sitä, mitä ihminen voimaantumisekseen tarvitsee - ja niiden yksinkertaisempi kieli juuri sitä, mitä jaksaa lukea. Alcottin ja Montgomeryn lisäksi tyttökirjapinoani pääsi koristamaan myös kotimainen tyttökirjakirjailija Anni Swan. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, olen elänyt näin vanhaksi lukematta yhtäkään Swanin kirjaa. Jo monta vuotta olen haaveillut jonakin kauniina päivänä lukevani Swanin kuuluja tyttökirjoja, mutta se kaunis päivä on antanut odottaa itseään. Nyt koin hetkeni tulleen, ja olen tähän mennessä lainannut jopa kuusi teosta tuolta kauan haaveilemaltani kirjaililta. Niistä Iris rukka päätyi ensimmäisenä luettavaksi.

Lounaistuuli puhalsi täyttä suuta, niin että järven laaja selkä oli vaahtopäissä. Se raastoi Iiriksen hiuksia, kiskaisi huivin hänen päästään ja kietoi haalistuneen pumpulihameen paljaiden säärien ympäri.

- On tämäkin ilmaa, nauroi tyttö.

Tällaisella kuvauksella alkaa Anni Swanin Iris rukka.

Iris rukka on herttainen ja vanhanaikainen tyttökirja. Rakastamiini Montgomeryn klassikkoihin verrattuna se tuntuu paljon yksinkertaisemmalta tyyliltään - ja siksi myös jokseenkin vielä nuoremmalle väelle suunnatulta. Ehkä siksi se tuntui välillä jopa aavistuksen liian naiivilta. Mutta silti: tykkäsin, ja kirja kannusti minua jatkamaan Swanin tyttökirjojen parissa. Teoksen kielikin on jotenkin ihanan yksinkertaista ja helppoa, mikä sopii lukemishetkeni hieman huonoon keskittymiskykyyni. Lisäksi teoksessa ihastutti vanhanaikaiset sanat ja sanamuodot. Se, että voi lukea "oikeasti vanhaa kieltä" onkin yksi suuri etu vanhoissa kotimaisissa kirjoissa verrattuna vanhaan käännöskirjallisuuteen.

Halusin lukea tyttökirjoja löytääkseni voimaannuttavia lukukokemuksia. Tätä tarkoitusta varten Iiris rukka oli aavistuksen liian synkkäsävyinen tyttökirja. Iiris todella jo kirjan nimen mukaisesti on todellinen "Iiris rukka" - niin onnettomasti häntä kohdellaan ja niin väärinymmärretyksi hän tulee. Lisäksi teoksessa kuolee monta tärkeää hahmoa, eikä herkkä lukija voi välttyä suurilta surunkyyneliltä. Onneksi teoksen loppu oli kuitenkin onnellinen ja sai minut hymyilemään - ja jopa vuodattamaan ilon kyyneleitä.

Anni Swan

Iris rukka (1916(

WSOY

185 s.