Hellyttävä hartauskirja lapsille: Ruun rukouspolku

Saara Rikalaisen esikoisteos Ruun rukouspolku on lapsille tarkoitettu hartauskirja, joka päätyi käsiini arvostelukappaleena. Jenni Niemelän suloisesti ja sinisävyisesti kuvittama teos kertoo maanläheisellä ja pienille lapsille ymmärrettävällä tavalla Jumalan rakkaudesta, huolenpidosta, lähimmäisten auttamisesta ja huomioimisesta sekä muista tärkeistä kristillisistä arvoista sekä vastaa moniin suuriin ja pieniin kysymyksiin. Teos on suunnattu lapsille, mutta se toimii mielestäni hienosti myös kaikille lapsenmielisille, kristillisiin arvoihin uskoville aikuisille. Joskus tekee aikuisellekin hyvää palata yksinkertaisten perusasioiden äärelle -  lasten kaltainenhan on Jumalan valtakunta.   

Teos sisältää opettavaisia tarinoita, rukouksia sekä Raamatun jakeita - tietysti ihanin kuvin varustettuna. Jokainen aukeama koostuu näistä kolmesta tekstinosasta: ensin on kerrottu tarina ja lopuksi on tarinan teemoihin liittyvä rukous sekä raamatunjae. Rakenne on mielestäni ihanan pedagoginen ja looginen, ja yhteys tarinan, rukouksen ja raamatunkohdan välillä on aina helppo havaita. Tämä sopii varmasti hyvin käytettäväksi lasten kanssa siten, että lukee yhden aukeaman päivässä (tai illassa) hartaushetkenä.

Teoksen päähenkilönä seikkailee Rusakko Ruu. Lukija tutustuu myös Ruun äitiin ja isään sekä ystäviin Sammakko Samiin, Orava Onervaan sekä Sorsanpoika Sippoon sekä moniin muihin metsän asukkaisiin.  Ruun perhe vaikuttaa täydellisen idylliseltä. Erityisesti äiti on miltei myyttisen täydellinen äiti (en voinut sille mitään, että tuli mieleen feministien äitimyytti-teoria), mutta onhan lapsille hyvä tarjota kauniita ihanteita, joiden lukemisesta tulee hyvä olo. Ruun lempeä ja rakastava äiti toi mieleeni myös oman äitini, jota teoksen lukeminen sai minut lämmöllä ajattelemaan. Kirjoittaja on omistanut teoksensa "isälle ja äidille, jotka jaksoivat lukea iltasadun joka ilta". (Näin ohimennen sanottuna tämä oli ehkä sympaattisin omistuskirjoitus, minkä olen nähnyt.)  Ehkäpä teoksen kauniissa perheidyllissä on myös pala kirjoittajan omaa lapsuutta.  Ylipäätänsä teos antaa lämminhenkisen kuvan kaikista ihmissuhteista ja antaa hyvän esimerkin lähimmäisenrakkaudesta.

Ruun rukouspolun sivuilta välittyy lukijalle lämpö, rakkaus ja Jumalan suuruus. Niin tarinat kuin kuvatkin ovat hellyttäviä. Teoksen vakavamieliseen sisältöön yhdistyy lisäksi lämpöistä ja hieman hilpeääkin leikkimielisyyttä.  Sippo-sorsa ei osaa sanoa r-kirjainta (kuten eivät myöskään hänen lukuisat sorsa-sisarukset), ja solsanpojan l-puhe kuulostaa vallan hullunkuliselta. Joillakin luvuilla on kauniit, miltei runollisen kuuloiset nimet: "Ystävyyden aamu", "Siunauksen sade" ja  "Niin pieni". Muutenkin kielessä oli jotakin kaunista ja suloista, mistä pidin. Isä meidän -rukoukseen ja erityisesti "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme" -pyyntöön keskittyvä Jokapäiväiset porkkanat -luku on mielestäni erityisen hauskasti nimetty. Luku avaa oivaltavasti "jokapäiväinen leipämme" -metonymian merkitystä. En ole ennen tullutkaan ajatelleeksi, mutta se, mitä tarkoitetaan Isä meidän -rukouksen jokapäiväisellä leivällä, voi totta tosiaan olla hieman epäselvää pienille lapsille, sillä kielen konkretiaan takertuvat lapset eivät usein ymmärrä vielä kielikuvia.

- Eikös Isä meidän -rukouksessa pyydetä Jumalalta jokapäiväistä leipää? Ruu yhtäkkiä muisti.

- Pyydetään, isä hymyili.

- Miksi siinä pyydetään juuri leipää? Ruu ihmetteli katsellen salaattiannostaan.

- Mietin vain, että jos pyydettäisiin voikukanlehtiä, niin saataisiin niitä talvellakin, se lisäsi ja isä alkoi nauraa hyväntahtoisesti.

- Eivät voikukanlehdet kasva talvella poikaseni, se hymähti.

Se ravisti sitten korviaan, selitti tarkemmin.

-Leipä kuvaa rukouksessa tarpeitamme. Siinä siis pyydetään, että Jumala antaisi meille kaiken sen mitä elääksemme tarvitsemme. Se voi tarkoittaa voikukkia, mutta myös porkkanoita ja lämmintä kotikoloa. Kaikkea mikä mahdollistaa elämämme tässä paikassa.

- Aivan, Ruu oivalsi, - siinä pyydetään Jumalan huolenpitoa ihan tavalliseen arkeen.

- Juuri niin, pikkuinen, isä hymyili, - muistatkos miten Isä meidän -rukous menikään?

Kokonaisuudessaan olin iloisesti yllättynyt teokseen, ja vaikka en genrea kovin hyvin tunnekaan, pidän teosta erittäin onnistuneena hartauskirjana. Lopetan bloggaukseni katkelmalla teoksen viimeisestä tarinasta, joka oli varmaan lempitarinani kirjassa:

Isärusakko istui hetken hiljaa ja katseli taivalle.

- Voit toki tehdä, toteuttaa unelmasi. Jumala antaa niitä sinulle.

- Minä haluaisin kertoa Jumalan rakkaudesta, Ruu kuiskasi, - mutta minä olen niin pieni, että tuskin kykenen.

- Kuinka pieni sinä olet? Isä kysyi.

- Tosi pieni, katso nyt noita tähtiä. Ne oikein huutavat Jumalan suuruutta.

Ruu katsoi jälleen taivaalle. Tähtien tuike valaisi taivaan.

- Mutta sinä olet tarpeeksi pieni kohtaamaan pieniä, isärusakko huomautti

- Pieni kohtaamaan pieniä? Tarkoitatko jotain hiiriä? Ruu ihmetteli.

Missä luin?

Luin teosta Paraisilla ihanassa Cafe Hallonbladissa kahvin ja herkullisen kakkupalan kera...

...sekä Kuusiston linnan raunioiden muurin päällä mansikoiden seurana.

Saara Rikalainen (kirjoittaja) ja Jenni Niemelä (kuvittaja)

Ruun rukouspolku (2016)

Books on Demand

49 s.