Klassikkohaaste 2: Niskavuoren tarina - vahvoja naisia ja heikkoja miehiä

On aika jälleen Klassikkohaasteen! Kirjabloggaajat sankoin joukoin lukevat ja bloggaavat jonkin klassikon, jota eivät häpeäkseen vielä ole lukeneet. Bloggaukset klassikoista julkaistaan blogeissa tänään 31.1.2016. Kesällä kirjabloggaajien ensimmäisessä klassikkohaasteessa tartuin maailmankirjallisuuden tenhoavaan suurklassikkoon Tuulen viemään. Nyt toisessa klassikkohaasteessa lähdin paikkaamaan ylessivisyksen aukkojani kotimaisen kirjallisuuden maineikkaalla Hella Wuolijoen Niskavuoren tarinalla.

Niskavuoren tarina ei oikeastaan ole yksi teos, vaan kokoelma kaikista Wuolijoen Niskavuori-näytelmistä. Niskavuoren tarina sisältää viisi näytelmää: Niskavuoren nuori emäntä, Niskavuoren Heta, Niskavuoren naiset, Niskavuoren leipä ja Entäs nyt, Niskavuori? Näytelmät muodostavat yhtenäisen tarinan ja löytyvät myös samojen kansien välistä, joten käsittelen niitä tässä ikään kuin yhtenä teoksena.

Ensisilmäyksellä kontrasti viime kesän klassikkohaasteen valintaani Tuulen viemään ei voisi olla suurempi. Tuulen viemän suuren maailman lumosta, hohdokkaista tanssiaisista ja muhkeista puvuista on pitkä matka Niskavuoren tarinan perisuomalaiseen hämäläiseen takapajuiseen pelto- ja metsämaisemaan. Tuulen viemän sankaritar, hemmoteltu ja turhamainen Scarlett ei voisi olla kauempana Niskavuori-näytelmien työnkovettamista ja harmaan arkisista naisista. Kuitenkin lähempi tarkastelu osoittaa myös suuria yhtäläisyyksiä: Niskavuori-näytelmät on tarina vahvoista naisista, kuten myös Tuulen viemää on tarina vahvasta naisesta. Molemmissa käsitellään myös sotaa ja sitä, miten se muuttaa suhdetta omaan kotiin ja omaan maahan. Ennen kaikkea molemmissa on vahvana kantavana teemana rakkaus omaa kotitilaa kohtaan ja se, että tämä rakkaus on kaikkia muita rakkauksia suurempi.

Niskavuoren tarina on sukutarina, joka ulottuu useamman sukupolven yli. Tarina saa alkunsa 1880-luvulla ja ulottuu jatkosotaan asti. Tarina sijoittuu hämäläisiin maalaismaisemiin, lähinnä arvokkaaseen ja mahtavaan Niskavuoren taloon, jonka omistaa Niskavuoren suku.  Juonellisesti ensimmäisessä näytelmässä (näytelmiä ei ole julkaistu aivan juonen mukaisessa kronologiassa) Niskavuoren nuori emäntä kuvataan Niskavuorelle miniäksi naidun Loviisan henkilökohtaista tragediaa. Loviisalle paljastuu raadollisella tavalla, kuinka hänen miehensä Juhani nai hänet vain varojensa takia. Raha-avioliitot kulkevat kantavana juonteena läpi näytelmäsarjan. Niskavuorelaisille tärkeintä on Niskavuoren talo ja se, että talo saadaan pidettyä kunniallisesti pystyssä ja sen rikkautta saadaan kartutettua. Rakkaus taloon vie voiton aviollisesta romanttisesta rakkaudesta. Tästä uhrauksesta kuitenkin Niskavuoren miehet saavat myös kärsiä, puhumattakaan Niskavuoreen naiduista naisista, jotka saavat kestää vieraissa hyppiviä miehiä.

Loviisa Niskavuori, tarinan ensimmäisen osan säälittävä uhri, kasvaa kuitenkin koettelemuksien kautta vahvaksi naiseksi, josta tulee koko Niskavuorta kantava voima. Hän muodostuu eräällä tavalla koko tarinan kantavaksi henkilöksi, joka pysyy tarinasssa mukana viimeiseen osaan asti.

Niskavuoren tarina on ennen kaikkea kuvaus vahvoista naisista ja tossukoista miehistä, jotka lankeavat halujensa ja toiveidensa ristiriitaan. Yhtä paljon se on tarina rakkaudesta omaa maata ja omaa kotitilaa kohtaan. Niskavuorelaisilla on vahva, melkein kuin biologinen yhteys omaan omistettuun maahansa. Heidän suonissaan virtaa Niskavuoren peltojen multa, ja se vetää heitä kuin näkymättömän säikeen tavoin kiinni maahan ja kiinni Niskavuoreen. Tätä lukiessani ymmärsin oikeasti ensimmäistä kertaa elämässäni, miksi monet entisaikaan valitsivat ns. järki- ja raha-avioliiton rakkausavioliiton sijaan. Niskavuoren tarina riisui silmissäni raha-avioliiton paheellisuuden, ja ymmärsin, että totta tosiaan, rakkaus omaa kotia kohtaan voi olla kaikkea muuta rakkautta suurempaa.

Entä sitten lukukokemukseni? .Lukukokemus oli kiinnostava ja antoisa. Ei päätähuimaavan upea tai henkeäsalpaavan mahtava, mutta kokemisen arvoinen. Tällainen vahva realismi ja arkielmän kuvaus tekee joskus hyvää ja palauttaa ikään kuin jalkani maan pinnalle. Niskavuoren tarinassa on tenhoa. Juoni pitää otteessaan. Jokaisessa näytelmässä on jokin keskeinen konflikti tai salaisuus, joka tahtoo tulla julki ja joka tuo sopivasti jännitettä tarinaan. Tosin viimeisessä osassa keskittymiseni herpaantui, enkä enää lukenut niinkään lukemisen ilosta, vaan haasteen painostavuudesta.

Parasta lukukokemuksessa kuitenkin oli, että koen sivistyneeni silmissä. Tämä lieneekin klassikkohaasteen keskeinen idea. Onhan Niskavuori-näytelmät suomalaisen kirjallisuuden kulmakiviä. Niskavuoren tarinassa onkin jotakin perisuomalaista. Se on tarina, joka jokaisen suomalaisen kannattaisi mielestäni lukea. Tarinan kautta saa ikään kuin kosketuksen suomalaisuuden ytimeen ja sitä kautta omiin juuriinsa. 2000-luvun tasa-arvoisen, vahvan ja itsenäisen suomalaisen naisen juuret ovat Niskavuoren Loviisassa ja muissa näytelmän vahvoissa naisissa.  (Tossun alla olevat nykymiehet puolestaan voivat nähdä kirjallisuuden jalossa kuvastimessa omakuvansa Akutsi Muumäen hamossa, Niskavuoren entisessä rengissä, joka nai Heta Niskavuoren ja jää viisi nolla tämän tossun alle.) Niskavuoren tarina oli siis oivallinen valinta klassikkohaasteeseen yleissivistävyytensä vuoksi.

Suosittelen Niskavuori-näytelmiä lämpimästi myös kaikille muillekin, jotka haluavat sivistää itseään kotimaisella kirjallisuudella ja suomalaisuuden kuvauksella.

Olen tehnyt työtäni, mutta minähän olen irrallinen täällä, irtolainen, Ilona. Minun elämäni tausta on toisaalla. Jokainen tarvitsee oman taustansa, yhden kiintopisteen, johon voi nojata, jos aikoo oikein suhtautua maailmaan. Enkä minä ole luotu pöydän viereen, teorioja puhumaan, vaan nousemaan auringon kanssa ja kasvattamaan maan kamaraa.
(Aarne Niskavuori Niskavuoren leipä -näytelmässä)

Hella Wuolijoki
Niskavuoren tarina
(Sis. näytelmät Niskavuoren nuori emäntä, Niskavuoren Heta, Niskavuoren naiset, Niskavuoren leipä, Entäs nyt, Niskavuori?)
Otava
390 s.