keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Viehättäviä novelleja vuosisatain takaa: Topeliuksen Tilinteon päivä ja muita kertomuksia

On aika purkaa viimeisetkin menneen vuoden bloggaamatta jääneet teokset. On suuri sääli, että syksyn kiireiden keskellä tämä teos jäi bloggaamatta tuoreeltaan. Nyt monta kuukautta lukukokemuksen jälkeen on muisto ehtinyt jo hieman haalistua, enkä pysty välittämään samalla tavalla lukukokemuksen henkeä.


Zacharias Topeliuksen Tilinteon päivä ja muita kertomuksia on minulle merkittävä teos, jonka julkaisua innolla odotin. Se nimittäin sisältää myös yhden minun suomentamani novellin. Topeliusta olen suomentanut myös aiemmin yhden novellin verran. Vuonna 2013 julkaistun Morsian ja muita kauhunovelleja -teoksen niminovellin suomennos oli omaa käsialaani. Molempien novellien suomentajaksi päädyin opiskeluprojektin kautta. Tilinteon päivässä jokaisella novellilla on oma suomentajansa ja kaikki suomentajat ovat joko Turun yliopiston tai Itä-Suomen yliopiston opiskelijoita. Opiskelijoiden ohjaajana on toiminut Eeva-Liisa Nyqvist, jolle kuuluu suuri kiitos kokoelman toteutumisesta.

Saatan olla hieman jäävi sanomaan, mutta mielestäni kaikki kääntäjät ovat selviytyneet tehtävästään yllättävän hyvin. Vanhan kaunokirjallisuuden kääntäminen ei ole ihan helppo juttu. Pieniä huolimattomuusvirheitä teoksesta saattoi siellä täällä huomata, mutta kääntäjät ovat tavoittaneet hyvin topeliaanisen tyylin ja kielen sekä historiallisen hengen. Ihailtava saavutus opiskelijoilta!

Tilinteon päivä ja muita kertomuksia sisältää kahdeksan Topeliuksen ennen suomeksi julkaisematonta novellia tai kertomusta - miksi niitä nyt haluaakaan kutsua. Kokoelman aloittaa minun suomentamani romantiikkaa, rikosta ja karua kaupankäyntiä sisältävä Ennenkuulumaton tapaus. Tätä seuraa Herminan tunnustukset, Kihlakunnantuomari, Nuorallatanssijatar, Pääsiäismunat, Rinkelityttö, Tietäjän tytär ja lopuksi vielä niminovelli Tilinteon päivä.

Jos nyt monta kuukautta lukukokemuksen jälkeen mietin, mikä tarina teoksesta erityisesti jäi mieleen, on se ehdottomasti Nuorallatanssijatar. Jännä huomata, että samaan novelliin keskittyy myös vastikään julkaistu Turun Sanomien kirja-arvio, joka kiinnostavasti nostaa esiin sen, että novellilla on myös todellisuuspohja. Nuorallatanssijatar on koskettava ja traaginen novelli nuoresta nuorallatanssijatytöstä, joka henkensä edestä tanssii nuoralla pakotettuna ja lopulta myös tanssii tiensä hautaan. Yhteiskunnan vähempiosaiset olivat Topeliuksen sydäntä lähellä, ja novelli saa pohtimaan yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja sen epäoikeudenmukaisuutta, mikä tuleekin vahvasti esiin jo heti Nuorallatansijattaren alusta:

Me, jotka asumme omissa rauhaisissa kodeissamme, jotka iltaisin käymme maate omien kattojemme alla, nukumme omissa sängyissämme ja heräämme aamuisin elääksemme uuden päivän kuten edellisenkin - tehdäksemme, mitä teemme kaikkina päivinä ja nähdäksemme, mitä olemme tuhannen kertaa nähneet - me emme tiedä mitä tarkoittaa harhailla ympäri maailmaa. - - Emme tiedä, mitä on olla muukalainen, minne ikinä saapukaan, alituisesti tarkkailla ympäristöään vaimean myötämielisesti tai ahneen egoistisesti ja tulla itse tarkkailluksi samalla tavalla; ylenkatsoa ja tulla ylenkatsotuksi, petkuttaa ja tulla petkutetuksi, elää uurastaen ilman rauhaa ja kuolla kukaties lohduttomassa surkeudessa.


Mutta he tietävät, mitä se tarkoittaa. Nämä kaikenlaiset kiertävät taiteilijat, jotka tyhjällä ilveilyllään sytyttävät joukkojen uteliaisuuden: silmänkääntäjät, nuorallatanssijat, jonglöörit, posetiivarit. Kuka haluaisi vaihtaa osaa heidän kanssaan?

Toinen mieleenpainuva novelli oli nuoren tytön varttumisesta naiseksi kertova Herminan tunnustukset. Itseään etsivä tyttö etsii tyydytystä elämäänsä ja vastausta elämän perimmäisiin kysymyksiin. Se, mistä hän elämän tarkoituksensa lopulta löytää, hämmästytti kyllä minua aika lailla ja toimi suurena antikliimaksina. Oikeastaan aika moni tarina kokoelman novelleista päättyi jotenkin hämmentävästi ja jätti minut lukijana kuin puulla päähän lyötynä miettimään, mitä nyt oikein tapahtuikaan. Tavallaan pidin siitä, tavallaan en.

Yhtä kaikki, viehättävintä Tilinteon päivässä on mielestäni Topeliuksen kieli ja kerronta sekä kurkistus menneeseen maailmaan. Topeliuksen kieli ja tyyli on mielestäni tavattoman kaunista. Minuun vetoaa hänen tyylinsä ylevyys. Siinä on jotakin, mitä nykykielessä kaipaan. Nykyään ilmaistaan asioita niin suorasanaisella, arkisella ja proosallisella tavalla. Topeliuksen kielessä on runoutta ja retoriikkaa. Kertojaääni on analyyttinen ja pohdiskeleva. Juonen keskellä kertoja saatta pysähtyä pohtimaan elämää, etsimään merkityksiä ja kysymään kysymyksiä.  Useimmat novellit ovat sävyltään vakavia, mutta myös humoristisuus tulee joissakin esiin. Temaattisesti ja juonellisesti novellit eivät ehkä ole mitään kaunokirjallisia mestariteoksia, vaan alun perin enemmän viihteellisiä tarinoita, joita on julkaistu jatkokertomuksina. Nykylukijalle ne tarjoavat kuitenkin paitsi esteettisen elämyksen, myös mielenkiintoisen ajankuvan ja mukaansatempaavan retken 1800-luvun ihmiskohtaloiden pariin.

Loppuun vielä maistiainen omasta novellistani eli Ennenkuulumattomasta tapauksesta:

"No, isäni! Julkistatte [kihlauksen]! Myykää lapsenne onnettomuudelle muutamasta mitättömästä hopealantista! Tiedättekö, mitä Celestinenne sitten tekee? Hän ei kieltäydy, hän antaa uhrata itsensä; mutta hän sanoo niin kovaa, että kaikki vieraamme kuulevat sen: `Neuvos Rell on tehnyt huonon kaupan, hän on ostanut tyttörukan 2800 hopearuplasta ja niin arvokas ei tyttö ole!` - Mitä sanotte siihen, isäni?"
"Onko tämä pieni kaino Celestineni? En ole tuntea sinua. Ei, sinä et voi uskaltaa, et halua saattaa isääsi niin huonoon valoon."

Zacharias Topelius
Tilinteon päivä ja muita kertomuksia
Suom. Anna Järvenpää, Jani Kämäräinen, Mirjami Lappalainen, Emilia Lehkonen, Miro Metsämuuronen, Heljä Pitkäkoski, Maija Sakki ja Marja Uusirasi
Faros, 2015
248 s.

3 kommenttia:

  1. Oli muuten hauskaa, kun luin noin vuosi sitten tenttikirjaa, joka käsitteli kauhuromantiikkaa Suomessa 1800-luvulla. Se keskittyi enimmäkseen Topeliuksen tuotantoon, ja Morsiamestakin oli tosi paljon juttua. Novelli käytiin yksityiskohtaisesti läpi, ja siinä muun muassa mainittiin, ettei sitä koskaan ole suomennettu. Naureskelin silloin vähän, että nytpä on, ja minäpä tiedän suomentajan. :D

    Onnea uudesta suomennoksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reta kommentista ja onnitteluista! :D

      Oliko se kenties Jukka Sarjalan Salonkien aaveet? Vai jokin muu? Itsekin silloin Morsiamen suomennoksen yhteydessä luin kyseistä teosta. Olisit voinut vähän yliviivata kirjasta ja "päivittää" tietoa ;)

      Poista
    2. Jep, oli juuri tuo kirja. En äsken muistanut sen nimeä, mutta nyt kun näen sen, niin joo, oli se tuo. En viitsinyt tehdä kirjaan merkintöjä, valitettavasti.

      Poista