sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Minna Canthin koskettava ja kaunis Hanna

Hanna puolestaan ei kauan surrut Olgan eriseurallisuutta, sillä hänessä yht´äkkiä heräsi kummallinen halu  oleskelemaan metsässä aivan yksin. Kuunteli siellä lintujen laulua, katseli pilvien kulkua, ei ajatellut paljon mitään, nautti vaan, nautti, oli onnellinen ja rakasti. Nautti elämästä ja rakasti luontoa; eikä luontoa ainoastaan, vaan ihmisiä myös ja eläimiä ja Jumalaa ja koko maailmaa. Puut, pensaat, ruohot ja kukkaset, ne olivat ystäviä kaikki, herttaisia, suloisia ystäviä. Ne hymyilivät hänelle, iloitsivat olemisestaan niinkuin hänkin, puhuivat kieltä, jota korva ei kuullut, jota ei ajatus käsittänyt, vaan jota sydän tunsi.


Suomen kirjallisuuden kurssia opettaessani olen toisinaan täyttynyt villillä halulla lukea enemmän suomalaista kirjallisuutta ja täyttää kaikki aukot suomalaisen kirjallisuuden sivistyksessäni. Olen opiskellut vain yleistä kirjallisuustiedettä (eli maailman kirjallisuutta), ja siksi on yksi jos toinenkin tärkeä suomalainen teos lukematta. Oikeastaan olen koko ikäni kärsinyt pienestä asennevammasta suomalaista kirjallisuutta kohtaan. Maailman kirjallisuus on näyttäytynyt minulle aina kiehtovampana ja ekstoottisempana kuin kotoinen kotimainen kirjallisuus, jota sävyttää mielkikuvissani harmaa ankeus, realismin vahva perinne ja tarinat niin tavallisista ihmisistä, ettei niitä jaksa lukea. Voi olla, ettei mielikuvani ole täysin tuulesta temmattu, mutta asenteeni on kuitenkin muuttunut. Jostain syystä olen alkanut kaivata elämääni nimenomaan vahvaa suomalaista realismia ja aidon elämän makua. Tätä kaipuuta lähdin täyttämään, kun satuin löytämään iskän auton peräkontista (!) Minna Canthin Kootut teokset. Päätin lukea Canthin Hannan.


Minna Canthin Hanna on pienoisromaani, jossa seurataan naispuolisen päähenkilön Hannan elämää lapsuudesta aikuisiän kynnykselle. Hanna ei edusta aivan yhtä raakaa realismia kuin Työmiehen vaimo, joka on ainoa aikaisemmin lukeamani Canth. Hannassa sen sijaan realismi ja romantiikka kohtaavat toisensa, vaikka romaanin ydinsisältö ja sanoma on hyvin yhteiskunnallinen ja realistien. 

Hannan lapsuuden onnea varjostaa juopotteleva isä, jonka pieni Hanna erään kerran yöllä kuulee tulevan humalassa kotiin ja kohtelevan väkivaltaisesti vaimoaan eli Hannan äitiä. Lapsuuden onni särkyy, kun herkkä Hanna huomaa, ettei isällä ja äidillä olekaan kaikki aivan hyvin. Kuitenkin tätä Hannaa syvästi järkyttävää tapausta seuraa monia hilpeitä onnentäyteisiä kouluvuosia, joihin kuuluu kavereita, hauskanpitoa, opiskelua ja ensirakkautta. Elämä kuitenkin jälleen osoittaa Hannalle nurjan puolensa: miehiin ja rakkauteen ei ole luottaminen. Hanna saa tuntea kaksikin kertaa, miltä tuntuu särkynyt sydän.

Canth ottaa teoksellaan kantaa paitsi alkoholismiin, myös ennen kaikkea lempiaiheeseensa eli naisten asemaan. Hannan tarinassa korostuu raadollisesti se, kuinka kapea osa yhteiskunnassa oli varattu naisille 1800-luvulla. Ainoa paikka naiselle toteuttaa itseaan oli vaimon ja äidin osa, ja jos joku ei tahtomattaan tai tahallisesti kyennyt tähän rooliin, ei heillä ollut tilaa elämässä ja yhteiskunnassa. Rakkaudessa pettyneen Hannan on tyytyminen vanhanpiian osaan. Päivät täyttyvät tyhjyydestä, yksinäisyydestä, ikävästä ja miesten paitojen ompelemisesta, jota Hanna pitää tuskastuttavan puuhana. Melankolia ja synkkyys valtaavat Hannan mielen. Elämä tuntuu tarkoituksettomalta. Hanna haaveilee opettajankoulutuksesta, mutta isä ei häntä päästä opiskelemaan.

Naisen vaihtoehdot täyttää elämänsä mielekkäällä tekemisellä ovat hyvin rajalliset, jos hänellä ei ole omaa perhettä siinä iässä, kun sellainen tulisi normien mukaan olla. Naiset kasvatetaan vain vaimon ja äidin osaan, ja jos hän ei onnistu täyttämään tätä osaa, on hän vain eräänlainen ylimääräinen turhake yhteiskunnassa. Toisaalta teos tuo myös vahvasti esiin sen, ettei naisen elämä vaimona ja äitinäkään ole kovin hohdokasta, vaan silloin on toisenlaiset surut ja murheet osana. Naimissa oleva nainen on miehensä vallan alla alttiina esimerkiksi väkivallalle. Myös jatkuva synnyttäminen ja lasten hoito vie naisen voimat. Teos herättikin itsessäni kysymyksen, jospa sittenkin kihalttunsa hylkäämälle Hannalle kävi tuuri, kun tarvinnutkaan mennä naimisiin.

Hanna on vahvasti kirjoitettu romaani, joka tempaisi minut voimalla mukaansa. Hannan tarina kosketti ja sai minut samaistumaan. Pidin Canthin tavasta kirjoittaa samaan aikaan paitsi kauniisti ja herkästi, myös realistisesti ja raadollisesti. Canth on mielestäni kuvannut Hannassa onnistuneesti nuoren naisen elämää psykologisen tarkkanäköisesti niin iloineen kuin suruineen. Teos kannusti ehdottomasti jatkamaan tutustumisretkiäni Canthin kirjallisuuden ja myös laajemminkin suomalaisen kirjallisuuden parissa.


Minna Canth
Hanna (1886)
(Teoksessa Minna Canth - Valitut teokset)
127 s.
Otava

4 kommenttia:

  1. Hauskaa :) luimme tämän samaan aikaan :)! Ihana, ihana Minna Canth!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä hauskaa! Pitääpä tulla katsomaan, mitä sinä olet kirjoittanut!:)

      Poista
  2. Pakko kommentoida tuota "olen opiskellut vain yleistä kirjallisuustiedettä" -väheksyntää. Itse olen opiskellut "vain kotimaista kirjallisuutta" ja kärsin äikänopena siitä, että hirveä määrä maailmankirjallisuuden klassikoita on jäänyt lukematta. Monet kotimaisista klassikoista ovat kuitenkin melko nopeita ottaa haltuun, mutta ulkomaisissa tiiliskivissä on tekemistä.

    Seuraavaksi kannattaa tutustua vaikka Runebergin Hannaan, jonka kohtalo on tietysti ihan erilainen. Minusta on hauskaa, että Canth on omalla Hannallaan tavallaan ottanut kantaa noihin romantiikan ajan ihanteisiin. Hannoissa on eroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en tarkoittanut tuolla vain-sanalla väheksyä yleistä kirjallisuustiedettä, vaan ilmaista, että olen opiskellut pelkästään yleistä, etten kotimaista. (Jotkuthan saattavat ylimääräisenä opiskella vaikka molempia. Itsekin olisin halunnut, mutten oikein ehtinyt, kun opintopisteitä muutenkin lähemmäs 500 ja työelämä kutsui:) ) Se on muuten mielestäni opettajan ammatin kannalta harmi ja sääli, että kirjallisuustieteet on jaettu kahteen osaan ja useimmat opiskelevat vain toista, vaikka molemmat olisivat hyödyksi. Olisi hyvä, jos opettajille olisi sellainen sopiva sekoitus.

      En olekaan ajatellut itse ikinä tuolta kantilta, että maailmankirjallisuudenn klassikot olisivat kovatöisempiä ottaa haltuun, mutta saattaa tosiaan olla. Tosin kyllä niitä jättiläisklassikoita kotimaisestakin kirjallisuudesta löytyy, kuten vaikkapa Sinuhe ja Alastalon salissa.

      Runebergin Hannan olen muuten jo muutamia vuosia sitten lukaissut. (Muistikuvani tosin ovat aika hämärät.) Kävikin mielessäni tätä lukiessani, että onko Canthin Hannassa jokin viittaus Runebergin Hannaan.

      Tsemppiä sinun maailmankirjallisuuden valloitusretkiisi! :)

      Poista