Tutkijan tuskasta, kirjoittamisen kamaluudesta ja Vihervaaran Annan ihanuudesta

Takanani on tiivis ja tuskallinen, mutta myös antoisa vuosi rakkaan kaimani Vihervaaran Annan seurassa. Yleisen kirjallisuustieteen sivuaineen tutkielmani valmistui ja saatiin (vaaleanpunaisiin!) kansiinsa melkein lukuvuoden mittaisen aherruksen jälkeen tämän vuoden kesäkuussa. (Oikeastaan kevätlukukauden lähinnä ahersin tutkielman kimpussa, syyslukukaudella en töiden vuoksi ehtinyt panostaa tutkimussuunnitelmaa enempää.) Tällä viikolla se vihdoin julkaistiin verkossa. (Vasta tällä viikolla sen vuoksi, että se valmistui juuri ennen yliopiston lomia, enkä ehtinyt hoitaa julkaisemiseen liittyviä paperiasioita ennen lomaa). Vaikka tutkimuskohteenani on ollut lempikirjani L. M. Montgomeryn Anne of Green Gables (Annan nuoruusvuodet), ei matka iki-ihanan Annani seurassa ole ollut helppo tai kovin hehkeä, vaan täynnä tuskaa, verta, hikeä ja kyyneliä. Mutta, koska kyse on kuitenkin Annasta, on  kirjoittamisprosessiin mahtunut kuitenkin myös ripaus romantiikkaa, iloa, naurua, hymyä ja riemua – ja ennen kaikkea paljon, paljon kakkua ja monen monta kuppia teetä.

Vihdoinkin kansissa – ja vieläpä vaaleanpunaisissa!

Tutkielman verkossa julkaisemisen kunniaksi ajattelin julkaista linkin tutkielmaani täällä blogissani ja samalla kirjoittaa muutaman sanan siitä, millaista oli matkata Annan seurassa noin 60-sivuisen tutkielman verran ja minkälaista on ylipäätänsä tutkia kirjallisuutta (siis omasta, subjektiivisesta mielestäni). Tästä löytyy linkki tutkielmaani, joka on nimeltään "`Good night, Dear Lake of Shining Waters`. Luonto L. M. Montgomeryn Anne of Green Gables -teoksessa".

En aloittanut Annan kanssa nollasta lähtiessäni tutkimaan sivuaineen tutkielmassani  luontoteemaa Anne of Green Gables -teoksessa. Olin kirjoittanut vajaa pari vuotta aiemmin samasta teoksesta ja samasta aiheesta vajaa kolmikymmensivuisen proseminaarityön ("sivuaineopiskelijan kandidaatintutkielman"). Edessäni oli siis vain tutkielman lihottamis- ja monipuolistamisoperaatio. Professorin kanssa viime syksynä käydyssä keskustelussa sain proseminaarityösäni sellaista palautetta, että sivuaineen tutkielmaa varten minun olisi ehdottomasti ensinnäkin löydettävä kriittisiä sävyjä pelkän yksipuolisen ihannoinnin sijaan. Lisäksi teoriapohjaa olisi saatava vahvemmaksi. Kumpikaan näistä ei ollut minulle helppo tehtävä.

Minä, toivoton Anna-fani, luen Annaa vaaleanpunaiset silmälasit nenälläni niin, että kuka tahansa minut Anna-kirja kädessäni näkevä voi huomata pääni yläpuolella suorastaan leijuvan suuria sydämenmuotoisia kuplia. Nyt oli aika ottaa vaaleanpunaiset lasit pois nenältä ja laittaa niiden sijalle tutkijan kriittiset lasit, jotka näkevät kaikki rivien väleihin piilotetut ristiriidat. Toiseksi olen itse ollut siinä mielessä käytännöllisesti suuntautunut kirjallisuustieteen opiskelija, että kirjallisuuden perusanalyysitaitoni on ollut erittäin hyvä, mutta sekä kiinnostus että kyky soveltaa teoriaa analyysin tueksi ovat olleet melko heikkoja. Osasyy tähän on se, että kirjallisuustieteilijän monet sekundäärilähteet ovat englanniksi, ja englanninkielentaitoni ei kovin hyvin riitä akateemisen tason englantiin, etenkin, kun käsiteltävä aihe on itsessäänkin monimutkainen.

Ei auttanut muu kuin ottaa Anne of Green Gables kauniiseen käteensä ja ryhtyä lukemaan teosta uusin silmin yrittäen löytää jotakin, mitä en aiemmin useista lukukerroista huolimatta ollut nähnyt (tai halunnut nähdä). Pikku hiljaa aloin nähdä, että teoksen idealisoitu luontukuva voi näyttäytyä myös muuna kuin ihannoituna. Ja Annan luontosuhde, jota sävyttää voimakas ihastus kasveihin ja kukkasiin, ei välttämättää edusta niin ihanteellista ja ekologista suhdetta luontoon kuin voisi ensi ajattelemalta kuvitella. Teoriakirjat olivat niin ikään suuri tuskan paikka, ja niiden läpikahlaaminen oli hidasta ja tuskaisaa tarpomista. 

Mutta suurinta tuskaa oli itse kirjoittaminen. Minulle kirjoittaminen on aina ollut enemmän tai vähemmän hankalaa. Olen hidas, ja jokaisen sanan jälkeen on pidettävä noin viiden minuutin meditaatio miettin seuraavaa sanaa. Ajatukseni, jotka ovat harmaana mössönä aivoissani,  taipuvat melko kankeasti kirjaimiin ja sanoihin. Kirjabloggaaminen on poistanut kyllä kirjoittamiseni kynnystä, ja useimmat blogitekstini ovat kokeneet melko tuskattoman syntymisen. Kuitenkin kaikki kouluun liittyvät kirjoitustehtävät ovat minulle edelleen hyvin hankalia, ja suhtaudun kirjoittamiseeni hyvin kriittisesti. (Ehkä aivan turhaan, sillä minulle on koulussa aina toitotettu, että olen todella hyvä kirjoittamaan.) Mitä pidempi kirjoitustehtävä, sitä suurempi tuska. Sivuaineen tutkielma 40–60 sivun suosituksineen on aika pitkä! Itse asiassa kirjoittaminen ei ole koskaan tuntunut sellaiselta tuskalta ja tahkomiselta, kuin mitä se oli tämän tutkielman kohdalla. Tarvittiin valtava määrä itsensä henkistä piiskaamista ja tsemppaamista, jotta sain tehtyä sen, mitä tein. Ja ennen kaikkea: tarvittiin hyvin monta kakkupalaa.

Niin, aivan: kakkupalaa! Tämä tuskien taival on kuljettu kakkupalojen voimalla. Koska olen sellainen laiskimus ja ikävien asioiden pakenija, kotona työskenteleminen on minulle hankalaa. Liikaa houkutuksia tehdä muuta. Koska yliopistollakaan ei ollut keväällä muuta tekemistä kuin seminaarissa istuminen kerran viikossa, otin  työpaikakseni monet Turun kahvilat. Minun lempiruokaani ovat tunnetusti erilaiset kakut (mansikkojen ohella!), joten kakkujen voimin tahkoin päähäni niin teoriaa kuin itse tutkimuskohdettani Annaa sekä kirjoitin monen monta liuskaa tutkielmaa. Aivoni toimivat kakkujen kirkastamana huomattavasti paremmin. Muistoihini tutkimusprosessistani tämän kaiken tuskan ohella on jäänyt monta seesteistä hetkeä ihanissa viihtyisissä kahviloissa kakkupalojen äärellä Vihervaaran Annaa ajatellen ja pohtien. Erityisen kultaisiksi muistoiksi mieleeni on jäänyt ne kahvilahetket, kun olen lukenut itse tutkimuskohdettani Anne of Green Gables -teosta. Erityismaininnan tässä kohtaa ansaitsee Turun keskustassa sijaitseva 1920-luvun tyyliin sisustettu ja menneen maailman henkeä hehkuva Elvina Cafe, jossa vietin paljon aikaa  nimenomaan itse tutkimuskohteeni parissa alkuvuodesta. Tutkielmani on paljon velkaa Elvinan hurmaavalle vihreälle päärynäteelle, jota join ahkeraan erilaisten vaihtelevien kakkujen seurana. 1700-lukulainen Cafe Qwensel veti minua puolestaan puoleeni useaan kertaan loppukeväästä. Kahvilan nostalginen ja vanhanaikainen tunnelma sopi mielestäni hyvin tutkimuskohteeni henkeen. Myös aurajokirannassa sijaitseva tunnelmallinen Cafe Carre muodostui kevään mittaan suosituksi työskentelypaikanseni.

Annaa ja macarone-leivosta Cafe Carressa

Siitä, että tutkielmastani tuli kuin tulikin lopulta valmista saan kiittää kaikkia syömiäni kakkujanikin ja Elvinan päärynäteetä enemmän itse Vihervaaran Annaa. Ilman rakkaan kaimani seuraa en olisi jaksanut. Hän oli aina vierelläni ja läsnä: hän innosti, kannusti, rohkaisi ja inspiroi. Annaa saan kiittää samalla myös siitä, että tutkielman valmistumisen myötä minusta tuli lukiopätevä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja että olen nyt tällä viikolla saanut aloittaa ihanan työn lukion äidinkielenopettajana. Ei ollenkaan hullumpi saavutus fiktiiviselle henkilölle, vai mitä?

Cafe Qwenselin tunnelmaa 

Oman lempikirjansa valitseminen tutkielman kohteeksi on kuulemani mukaan riskialttista. Analyysin syövereihin voi kuulemma menettää rakkautensa. Pelkäsin itsekin etukäteen hieman, että pilaanko elämäni suurimman kirjarakkauden analysoimalla sen puhki tai saamalla yliannostuksen Annaa. Keväällä tuntui, että nyt en ehkä vähään aikaan halua lukea Annaa. Mutta arvatkaa mitä? Heinäkuun aikana  kuitenkin aloin tuntea mahanpohjassani jälleen outoa kutkutusta ja rinnassani poltetta. Tiedättekö mitä se oli? Ei mitään sen enempää tai vähempää kuin suuren suurta Annan lukemisen hinkua. Ja kaikkein eniten kaikista Anna-kirjoista kaipasin jälleen lempikirjani Annan nuoruusvuosien pariin, joka kaikesta huolimatta oli onnistunut säilyttämään asemansa lempikirjanani. Valitettavasti kaikkien muiden lukuprojektien vuoksi ole vielä ehtinyt tyydyttämään Anna-hinkuani.

Sen sijaan, että olisin menettänyt rakkauteni, vahvistui suhteeni Anne of Green Gables / Annan nuoruusvuodet -teokseen sekä sen iki-ihanaan päähenkilöön Vihervaaran Annaan. Perehtyessäni niin omien tutkimuskysymysteni selvittämiseen kuin lukiessani lukuisia muita tutkimuksia Annasta löysin uusia puolia ja uusia ajatuksia lempikirjastani, jonka kuvittelin tuntevani läpikotaisin. Löysin sukulaissieluja ympäri maailman tutkijoiden parista, jotka olivat omistaneet minun tavoin tutkijan mielenkiintonsa Annalle. Annan tutkiminen oli avartavaa ja koin tutkimiseni lomassa (tuskasta huolimatta) monia suuria ja kauniita oivalluksen hetkiä. Kaiken tutkimisen ja työn tuloksena olen vain entistä vakuuttuneempi siitä, että Anne of Green Gables / Annan nuoruusvuodet on ihanin ja mahtavin romaani, mitä maan päällä on koskaan kirjoitettu. Näihin vaatimattomiin sanoihin lopetan tällä kertaa.

Ei mikään voinut katkaista hänen mielikuvituksensa siipiä tai sulkemaan sitä unelmien maailmaa, jonka hän oli itselleen luonut. Ja aina voi katsoa eteenpäin "tien mutkaa kohti".

– Jumala on taivaassaan, ja kaikki on hyvin täällä maailmassa, kuiskasi Anna hiljaa.