perjantai 14. elokuuta 2015

Elokuun yhteislukumataton: kohta alkaa äidinkielenopettajan lukumaraton

Huomasinpa myöhään eilen illalla (tai yöllä), että lauantaina 15.8 vietetään jälleen blogistaniassa yhteislukumaratonia. Juuri eilen jo sitä ennen kävi mielessäni idea, että pitäisi viettää joku kerta "äidinkielenopettajan lukumaratonia", jotta saisin luettua työhöni liittyvät kirjat mahdollisimman nopeasti ja laadittua niistä ajoissa keskustelukysymykset.

Eilen aloitin nimittäin elämäni ensimmäiset omat äidinkielenkurssini. Minulla on tällä hetkellä meneillään kaksi lukion ÄI1-kurssia, joilla olisi tarkoitus lukea jokin yhteinen kirja, josta on myöhemmin kirjakeskustelut. Lopulta kuitenkin kävi niin, että toinen ryhmäni lukee William Goldingin ikiklassikon Kärpästen herran, kun taas toisessa ryhmässä osa lukee Erlend Loen Supernaiivin ja osa Johanna Sinisalon Linnunaivot.


Niinpä siis päätin, että nyt jos koskaan on hyvä heittäytyä työkirjojen vietäväksi, kun koko kirjablogikansa yhdessä sankoin joukoin maratoonailee. Maratonia emännöi Oksan hyllyltä -blogi, ja linkin takaa näkee maratonin säännöt ja pääsee ilmottautumaan. Itse ajattelin aloittaa maratonin jo tänään heti kun ehdin ja jatkaa huomisen puoelle. Ensin on kuitenkin tiskattava, vähän siivottava ja käytävä kaupassa. Arvioisin, että pääsisin aloittamaan klo 14 maissa.

Maratontavoitteenai on saada luettua kaikki kolme työkirjaani. Kärpästen herran luin jo kuitenkin eilen puoleenväliin, joten jatkan siitä, mihin jäin. Jos ja kun saan luettua nämä, saatan lopettaa maratonini siihen, mutta Shakespearen Romeo ja Julia sekä Eino Leinon runokokoelma toimivat varalukemisenani.



4 kommenttia:

  1. Erinomaisesti motivoitu maraton-kokoelma :) Onnea koitokseen.

    VastaaPoista
  2. Onpas mukavia kirjoja tarjolla oppilaille. Itse olen noista lukenut Goldingin Kärpästen herran, ja se oli parhaimmillaan tosi hyvä (vaikkakin paikoin koin sen myös vähän tylsäksi :) ). Tsemppiä lukemiseen. Mukavaa, että ehdit mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olisivat oppilaistakin mukavia! ;) Kärpästen herra oli mielestäni erinomainen, enkä itse kokenut sitä lainkaan tylsäksi. Mutta voin hyvin kuvitella, että moni muu (varsinkin lukiolainen) voi ehkä kokea teoksen liian verkkaisesti eteneväksi. Oli hauskaa päästä mukaan maratoniin! :)

      Poista